Puutarhasuunnitelmat 2022
Vuoden vaihtuminen herätti uinuvan puutarhurin taas henkiin. Tuntuu että pitäisi alkaa jo istuttaa jotain, mutta on tietenkin liian aikaista. Pitää vain suunnitella.
Tänä vuonna en kasvata tomaatteja, koska ne eivät ole ikinä onnistuneet. Paprikatkin jäivät raaoiksi. Keskityn kurkkuihin, kesäkurpitsoihin, salaattiin ja perunaan ja porkkanaan. Lisäksi laajennan mansikkamaata. Ongelma joka pilasi kurkut, salaatit ja kurpitsat viime vuonna oli leegio etanoita, ne pitäisi saada torjuttua jotenkin.
Isoin projekti, josta haaveilen, olisi sellainen kellari, johon voisi saada säilöttyä juureksia ja vaikka mehua ja hilloa tms. Piha on suoraan etelään ja vesi on lähellä savista, kosteaa maanpintaa, joten hyvää paikkaa sille on tosi vaikea löytää.
Joko muut suunnittelevat pihaa 2022? Mitä aiotte kasvattaa ja istuttaa ja millaisia suunnitelmia teillä on?
Kommentit (6)
Just ajattelin siemenpusseja eilen ja tänään :D
Kamalaa odottamista!!!!
Kylvä paprikansiemenet ajoissa eli tammi-helmikuussa. Ovat helpompia kuin tomaatit. Kastelulannoita ja laita varastolannoitus esim kanankakasta. Kasvavat jopa sisällä! Chilipaprikoita kasvamaan? Vai paprikoita?
Vierailija kirjoitti:

Hyvä kun muistutit paprikoista. Minähän ostin viime vuonna siemeniä :D
Kasvihuoneeseen tulee St Marzano tomaatteja kuten aina, niistä saa talven kastikkeet. Lisäksi kesäkurpitsaa, munakoisoa, ananaskirsikkaa, chiliä yms. Ulos porkkanaa, sipulia, ämpäriperunaa yms. Kukat, hedelmäpuut ja marjapensaat hoituu pienellä vaivalla.
Suurempi haaste on kakkoskotimme puutarha Italiassa, sen suunnitelma on vielä auki kun en tiedä mitä hedelmäpuita tms pihasta löytyy

Kannattaa varmaan suunnata italialaisille puutarhakeskustelupalstoille, niin saat parempia vinkkejä. On kasvukaudet, valot jne. turhan erilaiset Suomeen verrattuna.
Millaista kastiketta ja miten tomaateista teet ja ennen kaikkea mihin laitat ne säilöön? Millaisiin astioihin?
Salkoruusu yllätti viime vuonna kasvamassa paikoissa, joihin en tiennyt edes kylväneeni niitä =lavakauluksessa...). Eikä minulla ollut niitä aiemmin koskaan. Alkuperä oli siis ihan mysteeri, mutta se oli kaunis kasvi, joten niiden siemeniä voisi ripotella sinne tänne ja katsoa, kasvaako uusia 😀