voikohan rakkaus vielä palata?

Voikohan avioehdon tehdä yksin? Pelkään, että olisi punainen vaate miehelle sen ehdottaminen. Riehui myös tänä aamuna keittiössä, lapset taas läsnä. En ymmärrä mikä sitä vaivaa, on kai umpikujassa, kun ymmärtää, että tuollainen ei sopisikaan enää. Yritti vielä alistaa mua ja tietty miten uskaltaisinkaan muuta kuin olla hiljaa. Jos vastustaisin, niin kyllä mies mua varmaan löisi. Niin herkillä se oli. Heitteli keittiössä myös tavaroita huutaessaan. Että ei mulla ole muuta mahdollisuutta kuin alistua. Ekaa kertaa todella mietin, pitäisikö turvallisuuden vuoksi poistua lasten kanssa kotoa.

Miehelle on aina ollut kaikkinainen, esim. arjen ongelmiin liittyvien asioiden käsittely erittäin vaikeaa. Olen joutunut kantamaan monien ongelmien hoitamisesta yksin vastuun. Mies ei voi kohdata niitä, haluaa lakaista kaiken maton alle.

Mies ei ole myöskään kyennyt käsittelemään omia negatiivisia tunteitaan ja pahaa oloaan. Yhdessä olossamme on kausi, jolloin hän henkilökohtaisen surun jälkeen vetäyti lähes täysin opinnoista noin vuodeksi ja pääasiallisesti pelasi final fantasya ja ilmeisen paljon kulutti aikaa aikuisviihteen parissa. Minä jäin tuolloin paitsioon, mutta yritin ymmärtää.

Koska minullakin kiistämättä on tunteiden säätelun ongelmia, lähinnä masennuksena ja ahdistuksena, olen hakeutunut terapiaan. Osallistun arjen pyörittämiseen pääosin normaalisti, töistä sairaspoissaoloja ei ole. Mies tuntuu kääntävän kaikki ongelmamme minun psyykestä johtuviksi, eikä näe omaa osuuttaan ristiriidoissa. Kyllä mä myönnän, että osaan olla hankala. Mulla on esim. tosi pahat PMS-oireet. Vaikka miehellä on yliopistokoulutus, niin väittää vielä näiden 14 vuoden yhdessäolon jälkeen, että ei tiedä mitä PMS tarkoittaa. Ihan kuin minä voisin väittää esim. että en tiedä mitä terska tarkoittaa. Ap

Olen myös miettinyt missä määrin parisuhteen vaikeudet ylläpitävät omaa mielialaoireiluani. En tiedä, mitä olisi elämä kolmestaan lasten kanssa. En etsi mitään uutta suhdetta, tässä vain on paha olla. Miehellä on muuten selkeä käännekohta, jolloin ekan kerran uhkasi mua fyysisellä väkivallalla. Hän oli juuri jäänyt kiinni n. viisi kuukautta kestäneestä salailusta ja valehtelusta. Sen jälkeen aina kiperissä tilanteissa turvautuu uudelleen suoraan uhkailuun tai painostavalla käyttäytymisellä osoitettuun epäsuoraan viestiin siitä, että "nyt akka turpa kiinni". Joskus kun eroa mietitty, niin on sanonut, että se olisi erittäin ruma juttu. Jotenkin ymmärsin, että voisi tehdä mulle pahaa, ehkä lapsillekin. Vähintään itselleen.

Harrastusporukassaan ja työpaikalla mies on suosittu, lämmin, auttavainen. Niin kotonakin, niin pitkään kuin ei ole mitään ristiriitoja, tilanteita, joissa mies joutuisi myöntämään, että on toiminut väärin.

26 oli taas ap.

Toisaalta mietin, että pitäisikö mun vain alistua ja elää kulississa, niin pitkään kunnes lapset on isoja. Nyt vielä alle 10 vuotiaita. Onko mun liiton onnellisuus tärkeämpää kuin lasten etu yhtenäisestä perheestä? Toki, jos suhteessamme ei sitten käsiteltäisi mitään negatiivisia asioita, niin miten lapsetkaan oppisi niitä käsittelemään. Tuntuu vain niin pahalta repiä rikki perhe sen takia, että mulla olisi parempi olla. Nytkin mies on lempeästi laittamassa lapsia nukkumaan. Mä itken sohvalla. Ap

[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 23:15"]

[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 23:07"]Paska mies, ikävä kyllä. Jos olet kertonut miltä sinusta tuntuu eikä hän ota sitä huomioon, hän ei sinua rakasta eikä osaa ehkä rakastaa ketään. Tuskin lapsiannekaan. Ero teille tulee lopulta joka tapauksessa, ja mitä myöhemmin niin sitä enemmän kadut ettet lähtenyt aiemmin. [/quote] En tunnista miestä tästä. Vasta eilisiltana sanoi, että rakastaa mua. Rakastaa varmasti myös lapsia. Tietynlaiset tunnetaidot miehellä on heikot. Esim. kasvatuksessa jää herkästi jankkaamaan samaa lapselle, kun voisi esim. yrittää kääntää huomion toisaalle. Ap

[/quote]

Sinä uskot kun mies sanoo rakastavansa sinua, vaikka käytös osoittaa juuri päinvastaista. Sulle valehdellaan! Sattuuhan se tietenkin jos myönnät totuuden. Mitä rakkautta se on, että toinen ei uskalla edes sanoa mitä ajattelee kun pelkää miehen reaktiota liikaa?

[quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 09:37"][quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 23:15"]

[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 23:07"]Paska mies, ikävä kyllä. Jos olet kertonut miltä sinusta tuntuu eikä hän ota sitä huomioon, hän ei sinua rakasta eikä osaa ehkä rakastaa ketään. Tuskin lapsiannekaan. Ero teille tulee lopulta joka tapauksessa, ja mitä myöhemmin niin sitä enemmän kadut ettet lähtenyt aiemmin. [/quote] En tunnista miestä tästä. Vasta eilisiltana sanoi, että rakastaa mua. Rakastaa varmasti myös lapsia. Tietynlaiset tunnetaidot miehellä on heikot. Esim. kasvatuksessa jää herkästi jankkaamaan samaa lapselle, kun voisi esim. yrittää kääntää huomion toisaalle. Ap

[/quote]

Sinä uskot kun mies sanoo rakastavansa sinua, vaikka käytös osoittaa juuri päinvastaista. Sulle valehdellaan! Sattuuhan se tietenkin jos myönnät totuuden. Mitä rakkautta se on, että toinen ei uskalla edes sanoa mitä ajattelee kun pelkää miehen reaktiota liikaa?
[/quote] Niin aivan totta. Tein nyt selväksi miehelle, että hänellä on viikko aikaa hankkia itselleen terapiaa. Laitan sen jälkeen eron vireille. Ap.

[quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 12:27"]

Olen myös miettinyt missä määrin parisuhteen vaikeudet ylläpitävät omaa mielialaoireiluani. En tiedä, mitä olisi elämä kolmestaan lasten kanssa. En etsi mitään uutta suhdetta, tässä vain on paha olla. Miehellä on muuten selkeä käännekohta, jolloin ekan kerran uhkasi mua fyysisellä väkivallalla. Hän oli juuri jäänyt kiinni n. viisi kuukautta kestäneestä salailusta ja valehtelusta. Sen jälkeen aina kiperissä tilanteissa turvautuu uudelleen suoraan uhkailuun tai painostavalla käyttäytymisellä osoitettuun epäsuoraan viestiin siitä, että "nyt akka turpa kiinni". Joskus kun eroa mietitty, niin on sanonut, että se olisi erittäin ruma juttu. Jotenkin ymmärsin, että voisi tehdä mulle pahaa, ehkä lapsillekin. Vähintään itselleen. Harrastusporukassaan ja työpaikalla mies on suosittu, lämmin, auttavainen. Niin kotonakin, niin pitkään kuin ei ole mitään ristiriitoja, tilanteita, joissa mies joutuisi myöntämään, että on toiminut väärin.

[/quote]

Onkohan meillä sama mies... Lapset ovat nyt 9- ja 12-vuotiaat, ja laitoin eropaperit vetämään muutama viikko sitten. Ei tätä vaan enää jaksa.

Kun mieheni alkoi käyttäytyä ilkeästi minua kohtaan syyksi paljastui toinen nainen. Kotisohvaltakin voi pettää...on netti ja muut somet..

[quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 18:04"]Kun mieheni alkoi käyttäytyä ilkeästi minua kohtaan syyksi paljastui toinen nainen. Kotisohvaltakin voi pettää...on netti ja muut somet..
[/quote] Syitä voi olla monia. Mieheni voi tosiaan olla masentunutkin. Kyvyttömyys käsitellä negatiivisia tunteita tuntuu olevan päällimmäinen asia. Nyt on ollut ihan normaali, oli tiskannut, kun olin ulkona lasten kanssa. Emme ole puhuneet mitään sitten aamun, kun huusi mulle uhkaavasti keittiössä. Ihmettelen, että eikö miestä hävetä lasten kuullen ja nähden toimia noin. Ei ymmärrä lapsen näkökulmasta, kuinka pelottavaa tuollainen käytös on. Ap

Aika iso hinta maksettavaksi kotirauhasta, että ei voisi koskaan kyseenalaistaa mitään, ja pitäisi alistua toisen tahtoon. Ei herätä luottamusta eikä turvallisuutta, ja ilman niitä ei  voi olla aitoa rakkautta ja läheisyyttä. Mies tarvitsisi ammattiapua tms. jotta tilanne voisi lähteä korjaantumaan. 

Keskustelin juuri mieheni kanssa, eikä hän ollut mielestään tehnyt mitään väärää. Laittoi taas syyksi ulkopuoliset tekijät, raskaan työviikon, väsymyksen ja päänsäryn. Valvoi myöhään eilen, kysyin miksi ei mennyt ajoissa nukkumaan, ei kuulemma saa unta. Kaikki lähtisi liikkeelle, kun myöntäisi aggressiivisuuden, mutta ei, syyt aina hänen ulkopuolella.

No niinpä lähtisi, harmi että mies ei pysty ottamaan vastuuta toiminnastaan. 

Kiitos näistä vähistäkin kommenteista. Tuntuu, että olen niin yksin asian kanssa. Jos ei olisi lapsia, niin lähtisin. Ap

Miksi tunnet häpeää, jos mies huusi? Hänhän se siinä ääliö on, ei kukaan muu. 

Valvominen, raivoaminen.. kuulostaisi masennukselta, veljeni kärsi siitä.

Kuinka monta vuotta ajattelit vielä miettiä, onko elämäsi riittävän surkeaa erotaksesi?

Eikä aggressiota kuriin saakaan, se on häiriö. Vaikutat "liian" kiltiltä miehelle, tuskin miestä haittaisi, vaikka pistäisit sen kuriin, mutta siinä pitää olla jämäkkä ilman omaa aggressiota. Mä olen tuollainen kuin sun miehes ja mies joskus sanoo, että tekee just kuten haluaa, vaikka mä miten huudan. Kun en mä pahuuttani huuda, vaan joku lapsuuden ahdistus sen syynä on. Mutta ymmärrän kyllä, jos et "pärjää" miehellesi, sä kai se normaali kommunikoija ilmeisesti olet ja mies pikkuvauva, joka tarttis apua. ELi eri asia on kannattaako elämäänsä kuluttaa hänen seurassaan, jos/kun itse kärsit. 

Minun mielestäni tuo kuulostaa terveeltä että tunteet viilenee tuollaista puolisoa kohtaan joka on aggressiivinen siinä määrin ettet pysty avoimesti ilmaisemaan tunteitasi pelkäämättä.

Itse kasvoin lapsuudenkodissani tuollaisessa ilmapiirissä. Isäni oli samanlaisen kuuloinen. Kaikki meni aina hyvin kunhan ei kyseenalaistanut tai arvostellut. Elimmekin aina varpaillamme, peläten. Toivoin AINA että äitini jättäisi isän. Pyysinkin sitä teini-iässä, mutta tämä ei toteutunut. Nykyään, jo aikuisena yritän edelleen karistaa tiettyjä asioita harteiltani, jotka johtuvat juuri siitä lapsuudesta, jonka elin tuollaisessa ilmapiirissä.

Itse ajattelen asiaa siis oman kokemuksen kautta heti lasten näkökulmasta. Minun mielestäni myös lapsien takia sinun pitäisi lähteä. Mitä isommaksi lapset kasvavat, sitä ennemmän myös he rupeavat saamaan tuta miehesi luonteesta. Myös minua uhkailtiin lapsena ja peloteltiin juuri siksi, että vastaan ei saanut sanoa. Luulen siis että lapsesikin saavat siitä yhä enemmän kasvaessaan osansa.

Sen kuitenkin opin tuosta kaikesta, että samanlaista miestä kuin oma isäni en miehekseni ota. Ja omani onkin ihan päinvastoin. Jokainen saa sanoa mielipiteensä ja näyttää tunteensa, niin lapset kuin aikuisetkin. Sellainen koti pitäisi myös sinulla ja lapsillasi olla.

Tsemppiä!

Niin, mies on yksin vastuussa teoistaan. Tää on tämä pelko siitä, jos naapurit kuulee. Talon ohi menee myös katu, siinä kulki juuri ihmisiä. Näin ikkunasta. Siis jos naapurit vaikka ajattelee, että mies hakkaa mua. Ollaan jonkun verran naapurien kanssa tekemisissä. Mut eihän se mun häpeä ole. Toki napisin tietystä asiasta miehelle, jonka vuoksi sai tuon hermoromahduksen. Lapset myös läsnä. Syytän itseäni, että napisin. En saisi olla koskaan pettynyt mihinkään miehen tekemisissä. Sitten voi tulla miehellä tuo sumeneminen.. Löi itseään myös eräällä esineellä, pehmeähköllä. Onhan tää eräänlainen väkivaltakuvio, jossa mies kontrolloi mua uhkaamalla. Enhän mä voisi tuossa tilanteessa enää pistää vastaan, mies ikään kuin varoittaa. Siis jos pistäisin hanttiin, niin voisi se nyrkki osua minuun. Ei ole vielä käynyt niin. Joskus melkeinpä toivon, että tekisi niin. Sitten ois peli selvä. Eniten pelkäisin, että jäisin siitäkin huolimatta ja syyttäisin itseäni entistä enemmän.

11 oli siis ap.