Mitä jos ottaisikin elämän rennosti?
Pohdiskelen täällä sitä, että jos antaisikin elämän vaan olla ja öllöttää, ilman että pyrkisi mihinkään yleiseen normiin? Lakkaisi murehtimasta eläkepäiviä, omistusosakkeita ja lisääntymistä. Omaa ikää. Mitä sitten jos onkin 35 vuotta. Jos niitä lapsia joskus haluaa niin adobtoi. Miksi kaikki raha pitäs muka säästää? Eihän niitä mukaansa saa. Käyttäs sen ruhtinaalisen palkkionsa ihaniin vaatteisiin, kodin sisustamiseen, matkusteluun ja hyvään ruokaan. Mitä vikaa pienessä eläkkeessä on, sillä elää valtsosa vanhasta väestöstä.
Tekisipä totisesti mieli heittäytyä huolettomaksi kun ei tuo huolehtiminenkaan auta :D. Ei tämä mielentila varmaan tuntia pidemmälle kestä mutta just nyt olo kuin olis vapaa maan kahleista. :)
Kommentit (4)
Mietinkin miten se sana kalskahti jotenkin oudolta. Kuin abduktoida :D
Apsi
Näinpä. Ja kun se turhan murehtiminen ei auta mitään. Kyllä minä ainakin haluan elämäni elää onnellisena ja murehdin asioita sitten kun ovat ajankohtaisia. Joku sanoisi tätä vaaleanpunaisten lasien läpi katsomiseksi, minä sanon onnellisuudeksi..=)
Itsellä tuli lapset tehtyä ja siitä olen onnellinen. Mutta nyt mietin, mikä pakko on olla lasten isän kanssa yhdessä kun en enää halua. Voinko ottaa senkin rennommin ja erota? Hyvä isä on ja hyvä mies, en vaan ole tuntenut yli vuoteen enää mitään häntä kohtaan.
Adoptio. Adoptoida. Mutta joo voithan elää noin ainakin kun niitä lapsia ei ole tullut hankittua.