Lue keskustelun säännöt.
"kolmas pyörä"
30.12.2021 |
Ollut sama ongelma aina, ala-asteelta lähtien, ja olen nyt reilu parikymppinen.
Luonteeltani olen toisten mukaan erittäin helposti lähestyttävä, kiltti, erittäin huumorintajuinen ja avulias. Kuitenkaan ikinä minulla ei oikein ole ollut kavereita. Koulussa juttelen kaikille, enkä ole siellä yksin, mutta vapaa-ajalla olen vain kotona. Kyselen kavereilta voisivatko he nähdä, mutta aina he ovat luvanneet nähdä muita. Kukaan ei ole koskaan kysynyt minua minnekkään iltaisin. Koulussa pareja valitessa jään aina ilman paria, ja opettaja liittää minut aina johonkin ryhmään kolmanneksi.
Sama ongelma on ollut jo ala-asteella, ja jatkunut korkeakouluopintoihin asti. Harrastus löytyy, mutta sieltäkään ei ole tullut kavereita, joiden kanssa olisin vapaa-ajalla, koska olen tullut ns. Valmiiseen kaveriporukkaan.
Eniten ärsyttää se, että pyrin olemaan mukava kaikille, ja erittäin helposti lähestyttävä, mutta en vain saa kavereita. Kyselen vapaa-ajalla muita käymään kahvilla, mutta ikinä kukaan ei kerkeä ja olisi kiva, jos edes kerran minua kysyttäisiin jonnekin.
Minulla on ollut peruskoulussa ja lukiossa ns kaveriporukka, missä olen kolmas pyörä. Minulle ei puhuta mistään vähän henkilökohtaisemmasta asiasta, vaan kaverini puhuvat vain keskenään. Kun kysyn mistä he puhuvat, niin vastaus on "ei mistään". Korkeakouluun siirtyessäni luokkaamme syntyi "kuppikuntia" mutta itse en kuulu mihinkään.
Mikähän minussa on vikana? Onko muita kohtalontovereita?
Kommentit (6)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä tilanne tarvis hyväksyä, eikä yrittää ainakaan liikaa. Vaikka se saattaakin olla kurjaa, niin ehkä sellainen kaverin kaipuu voi ajaa ihmisiä kauemmaksi. Ja kun on sama homma ollut pitkään, niin siitä on muodostunut tietynlainen kuva itselle itsestä. Mitä jos maailmalla kyllä olis tarjota sulle kaveri, mutta se ei vaan löydy jonkun koulun tai harrastuksen kautta, vaan sitten kun oot siihen valmis. Kokonainen yksin ilman että olis tarve jollekin
Täsmälleen sama juttu täällä. Kun on paikalla parillinen määrä ihmisiä, minäkin saan parin, mutta kun on pariton määrä ihmisiä, minä olen se pariton. Sekalainenkin lauma kävelemässä tietä pitkin muodostuu vieruskaverinsa kanssa juttelevista parin kolmen hengen joukoista, mutta minä löydän itseni ennen pitkää jostain ulkolaidalta ilman juttuseuraa. Pahimmillaan on käynyt niin, että edellä menee kolme ihmistä iloisesti käsikynkkää, ja minä tulen perässä pöljänä yksinäni. Pitäisi kai laatia jonkinlainen aikaviivekuvaus, jotta näkisi, miten tämä käytännössä tapahtuu.
Minulla on maisterintutkinto, pari muuta tutkintoa ja ammatti, jossa johdan muita ihmisiä tai teen töitä kotoa käsin. Osaan siis työskennellä muiden kanssa. Kavereita vain ei tartu töistä eikä muualta. Ihmisillä on omat porukkansa oppilaitoksissa, töissä ja vapaalla, eikä niihin tällainen teflon mahdu mukaan. Yksinyrittäjävuosinani totuin selviämään kaikesta omin voimin, ja viimeisimmät vuodet työttömänä olen ollut enemmän kuin 99,99 % ajasta yksin. Lienee sanomattakin selvää, että olen ikisinkku.
Olen kuitenkin ihan kiva tyyppi. Työelämässä "asiakkaat" oikeasti pitivät minusta, koska olen sekä empaattinen että sopivan huumorintajuinen. Siviilissä pitää sitten olla jotain muuta, mutta mitä se on, en tänne 56-vuotiaaksi mennessä ole vielä saanut selville.
Sinusta puuttuu karisma, siksi et houkuta.
Vaikea sanoa, mistä johtuu. Älä luovuta, voimia! Olet arvokas.