Sain vauvan ja läheiset alkoivat ärsyttää minua - meneekö tämä tunne ohi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olisi ihan rehellinen ja suorasanainen keskustelu asianomaisten kanssa asiasta? Ja sitten jos viesti ei mene perille, voi alkaa pistämään enemmän rajoja.

Ja mikä siinä hermostumisessa ja kielteisten tunteiden näyttämisessä on niin pahaa? Eli voit ihan hyvin tiuskaista takaisin jos tulee asiatonta kommenttia. Konflikti saattaisi puhdistaa ilmaa. Pahimmillaan edessä voi tietenkin olla myös välirikko, riippuen vastapuolen kypsyydestä. Kuulostaa hieman siltä, että olet vähän liian joustava, konfliktinpelkoinen ja miellyttämisenhaluinen ja että sitä käytetään hyväksi.

Johan ap sanoi, että vika ei ole muissa. Turha alkaa tiuskimaan, jos vika on omassa päässä

Tai sitten vika voisi olla niissä joustamattomissa läheisissä...

Mikään ei ole niin itsekeskeinen draamaqueen ku pienen lapsen äiti.

Minäminäminää... Minä olen maailmannapa. Minun aikataulut ja tunteet. Minääääääääääääääääää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olisi ihan rehellinen ja suorasanainen keskustelu asianomaisten kanssa asiasta? Ja sitten jos viesti ei mene perille, voi alkaa pistämään enemmän rajoja.

Ja mikä siinä hermostumisessa ja kielteisten tunteiden näyttämisessä on niin pahaa? Eli voit ihan hyvin tiuskaista takaisin jos tulee asiatonta kommenttia. Konflikti saattaisi puhdistaa ilmaa. Pahimmillaan edessä voi tietenkin olla myös välirikko, riippuen vastapuolen kypsyydestä. Kuulostaa hieman siltä, että olet vähän liian joustava, konfliktinpelkoinen ja miellyttämisenhaluinen ja että sitä käytetään hyväksi.

Johan ap sanoi, että vika ei ole muissa. Turha alkaa tiuskimaan, jos vika on omassa päässä

Tai sitten vika voisi olla niissä joustamattomissa läheisissä...

Mutta ap sanoi itse, ettei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olisi ihan rehellinen ja suorasanainen keskustelu asianomaisten kanssa asiasta? Ja sitten jos viesti ei mene perille, voi alkaa pistämään enemmän rajoja.

Ja mikä siinä hermostumisessa ja kielteisten tunteiden näyttämisessä on niin pahaa? Eli voit ihan hyvin tiuskaista takaisin jos tulee asiatonta kommenttia. Konflikti saattaisi puhdistaa ilmaa. Pahimmillaan edessä voi tietenkin olla myös välirikko, riippuen vastapuolen kypsyydestä. Kuulostaa hieman siltä, että olet vähän liian joustava, konfliktinpelkoinen ja miellyttämisenhaluinen ja että sitä käytetään hyväksi.

Johan ap sanoi, että vika ei ole muissa. Turha alkaa tiuskimaan, jos vika on omassa päässä

Tai sitten vika voisi olla niissä joustamattomissa läheisissä...

Kuinka todennäköisenä pidät, että KAIKISSA ap: n luettelemissa läheisissä on tuo sama vika?! Varsinkin kun ap sanoi itsekin, että vika on nimenomaan hänessä ja hän on se, jonka kohdalla muutos on tapahtunut?

Ja täällä mammat hokee, et pidä toi ja tee mitä haluat?! Huoh...

Sinä olet muuttunut. Sinun pitää hyväksyä muutos itsessäsi, ja siitä seuraavat muutokset ihmissuhteissasi. Kyllä se siitä aikaa myöten tasoittuu. Ja aika näyttää, kuka on oikeasti läheisesi, ja kuka on vain "läheinen". Eli kuka hyväksyy sinussa tapahtuneet muutokset, ja kuka ei. Muutos ei ole aina eikä varsinkaan yksikäsitteisesti paha asia.

Joskus on ihan hyvä ottaa etäisyyttä oman kodin ulkopuolisiin ihmissuhteisiin. Osa ihmissuhteista kestää sen, osa ei. Se on elämää se. Sinä olet kokenut ison elämänmuutoksen, ja elämäsi tulee vielä lähivuosina muuttumaan lisää. 

Vierailija kirjoitti:

Vastasitko ap itse omaan kysymykseesi? Sanoit, että läheiset eivät ole muuttuneet ja kerroit myös kaivanneesi toisilta joustoa sinun suuntaasi. Eli oikeastaan ärsyttääkö sinua se, että toiset eivät ole muuttuneet ja huomioineet sinun uutta elämäntilannettasi? Enkä siis tällä tarkoita mitään vauvan jalustalle nostamista, vaan arkista huomioimista.

Oma kokemukseni oli tällainen. Huomasin vauvan synnyttyä jääneeni aika yksin. Kun en itse enää jaksanut ylläpitää ihmissuhteita, ei muista kuulunut juuri koskaan. Minä olin se, joka oli muistanut toisia tai ollut elämänmuutoksissa tukena. Minulle ei tehty samoin. Esimerkiksi yksikään ystävä ei vauvavuoden aikana ehdottanut, että voisi vaikka katsoa vauvaa puoli tuntia, että saisin käydä saunassa/lenkillä tms yksin. Miehen vanhemmat etukäteen ennen lapsen syntymää tohkeissaan hokivat, että tulevat sitten auttamaan vauvan kanssa. Eivät tulleet. Teki kipeää tajuta, miten yksipuolisia monet asiat olivat olleet. Päätin keskittää omat voimavarat omaan perheeseeni ja lakkasin itse huomioimasta muita millään ylimääräisellä tavalla. Oli fiksu veto.

Ei munkaan kaverit huomioineet. Kun menin ekan kerran kaverin luokse kylään ilman vauvaa (vauva 7 kk) ja sain pari tuntia vauvavapaata. Mitä teki kaveri? Jätti mut leikkimään omien lastensa kanssa, kun kerrankin tulin kylään. Kolmevuotias halusi jatkuvasti syliini ja koko ajan olisi pitänyt olla leikkimässä. Levosta ei tietoakaan. Ei näin...Oli ihan hirveä tilanne, kun olin odottanut vauvavapaata pitkään ja odotin saavani jutella kaverin kanssa rauhassa ilman, että olen kiinni vauvassa. Olin kyllä nihkeänä tuosta pitkään ja meni aikaa, että näimme seuraavan kerran.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastasitko ap itse omaan kysymykseesi? Sanoit, että läheiset eivät ole muuttuneet ja kerroit myös kaivanneesi toisilta joustoa sinun suuntaasi. Eli oikeastaan ärsyttääkö sinua se, että toiset eivät ole muuttuneet ja huomioineet sinun uutta elämäntilannettasi? Enkä siis tällä tarkoita mitään vauvan jalustalle nostamista, vaan arkista huomioimista.

Oma kokemukseni oli tällainen. Huomasin vauvan synnyttyä jääneeni aika yksin. Kun en itse enää jaksanut ylläpitää ihmissuhteita, ei muista kuulunut juuri koskaan. Minä olin se, joka oli muistanut toisia tai ollut elämänmuutoksissa tukena. Minulle ei tehty samoin. Esimerkiksi yksikään ystävä ei vauvavuoden aikana ehdottanut, että voisi vaikka katsoa vauvaa puoli tuntia, että saisin käydä saunassa/lenkillä tms yksin. Miehen vanhemmat etukäteen ennen lapsen syntymää tohkeissaan hokivat, että tulevat sitten auttamaan vauvan kanssa. Eivät tulleet. Teki kipeää tajuta, miten yksipuolisia monet asiat olivat olleet. Päätin keskittää omat voimavarat omaan perheeseeni ja lakkasin itse huomioimasta muita millään ylimääräisellä tavalla. Oli fiksu veto.

Ei munkaan kaverit huomioineet. Kun menin ekan kerran kaverin luokse kylään ilman vauvaa (vauva 7 kk) ja sain pari tuntia vauvavapaata. Mitä teki kaveri? Jätti mut leikkimään omien lastensa kanssa, kun kerrankin tulin kylään. Kolmevuotias halusi jatkuvasti syliini ja koko ajan olisi pitänyt olla leikkimässä. Levosta ei tietoakaan. Ei näin...Oli ihan hirveä tilanne, kun olin odottanut vauvavapaata pitkään ja odotin saavani jutella kaverin kanssa rauhassa ilman, että olen kiinni vauvassa. Olin kyllä nihkeänä tuosta pitkään ja meni aikaa, että näimme seuraavan kerran.

Olipa ajattelematonta käytöstä toiselta!

Kaikki eivät vain ymmärrä tilannettasi. Osalla ei varmaan ole itsellään lapsia tai omien lasten vauva-ajasta on kauan? En itsekään esim. ennen omaa lasta tajunnut, miten työlästä vauvan kanssa voi eri vaiheissa olla. Toki vauvatkin on erilaisia, mutta vaativan allergiavauvan kanssa todella huomasi, että ei ole helppoa. Jos vauvani olisi ollut superhelppoa, en varmaan vieläkään tajuaisi, miten raskasta vauvan kanssa voi olla.

Vaikkei tilannetta ymmärtäisi kovin hyvin, niin kyllä silti voisi edes yrittää tukea toista ja kysyä, voiko auttaa jotenkin. Itse opin oman lapsen vauvavuodesta sen, että tarjoan apua matalalla kynnyksellä.

Vierailija kirjoitti:

Vastasitko ap itse omaan kysymykseesi? Sanoit, että läheiset eivät ole muuttuneet ja kerroit myös kaivanneesi toisilta joustoa sinun suuntaasi. Eli oikeastaan ärsyttääkö sinua se, että toiset eivät ole muuttuneet ja huomioineet sinun uutta elämäntilannettasi? Enkä siis tällä tarkoita mitään vauvan jalustalle nostamista, vaan arkista huomioimista.

Oma kokemukseni oli tällainen. Huomasin vauvan synnyttyä jääneeni aika yksin. Kun en itse enää jaksanut ylläpitää ihmissuhteita, ei muista kuulunut juuri koskaan. Minä olin se, joka oli muistanut toisia tai ollut elämänmuutoksissa tukena. Minulle ei tehty samoin. Esimerkiksi yksikään ystävä ei vauvavuoden aikana ehdottanut, että voisi vaikka katsoa vauvaa puoli tuntia, että saisin käydä saunassa/lenkillä tms yksin. Miehen vanhemmat etukäteen ennen lapsen syntymää tohkeissaan hokivat, että tulevat sitten auttamaan vauvan kanssa. Eivät tulleet. Teki kipeää tajuta, miten yksipuolisia monet asiat olivat olleet. Päätin keskittää omat voimavarat omaan perheeseeni ja lakkasin itse huomioimasta muita millään ylimääräisellä tavalla. Oli fiksu veto.

Minusta hyvään ihmissuhteeseen kuuluu se, että huomioidaan toisen isot elämäntilanteessa tapahtuvat muutokset. Perhejutut, erot, työasiat jne. Siis että niistä ollaan kiinnostuneita, kysellään ja tuetaan toista. Ei paljoa vaadi kysyä tuoreelta äidiltä, mitä kuuluu.

Ymmärrän hyvin ärsytyksen. Anna itsellesi aikaa. Älä mieti muita tai jos pahoittavat mielensä, niin se on heidän ongelmansa. Voimia vauvan kanssa!❤️

Mulla oli sama. Vähän aikaa ihmettelin miksi, mutta syy oli se, että se olin aina minä joka jousti. Ihan sama mikä tilanne, niin mun oli aina helpointa.

Läheisillä toi ei tuu muuttumaan. Mä olen edelleen se, jolta joustoa oletetaan. Nytkin jouluna oikein pisti vihaksi, kun piti kavereiden kanssa vaihtaa joululahjoja.

Meillä on 6v, 4v ja 2kk lapset. Kavereilla kaikilla 1 alle kouluikäinen. Jotenkin mystisesti se olin taas minä jonka olisi pitänyt pakata lapset autoon ja ajella ympäri kyliä viemässä paketteja sinne tänne, että muut saavat laittaa joulua. Ja toki siihen aikaan kun muille sopii, koska mun aikataulu on aina ja kaikissa tilanteissa joustava. Sovittiin aika paria päivää ennen, niin tunti ennen lähtöä alkoi tulla ilmoituksia ettei sovi, että vaihdetaan. En suostunut.

Lasten kanssa oppii siihen ettei enää jousta ja muut suuttuvat siitä. Että siinä mielessä helpottaa kyllä.

Juuri yksi vanha ystäväni pyysi anteeksi ymmärtämättömyyttään lapsiarkeani kohtaan ja myönsi ettei ollut voinut mitenkään ymmärtää kuinka paljon se elämän rytmi muuttuu. Vasta kun sai oman lapsen hän ymmärsi miksi rutiinit ja aikataulut voi olla vähän eri.

Mun toinen lapsi on ollut haastava, nyt helpottaa kun lähenee 1,5v. Olen ollut iloinenkin kun koronan varjolla ollaan saatu vain olla kotona.

Omat fiilikset on myös tässä alkanu tasottua joten ehkä ne hormonitkin on vaikuttanu enemmän kuin olen ymmärtänyt.

Mulla toi muutos alkoi jo yritysaikana, kun mietin tukiverkkoja ja suhdetta läheisiin. Minä siis olen myös aina ollut se joustaja.