Sain vauvan ja läheiset alkoivat ärsyttää minua - meneekö tämä tunne ohi?

Mikä niissä ihmisissä oikeen ärsyttää?

Ole itsellesi armollinen, vaikka ehkä oletkin jo. On hyvä muistaa, että lapsen saanti vaikuttaa pitkään hormonitoimintaan, eikä silloin ole ihan sama ihminen kuin ennen. Tietysti muuttunut elämäntilannekin vaikuttaa kaikkeen.

Itse olen kolmen lapsen kokemuksella sitä mieltä, että tilanne yleensä tasaantuu jossain vaiheessa. Toisen lapsen ollessa alle parivuotias muistan havahtuneeni eräänä päivänä tunteeseen, että olen taas ”oma itseni” - ehkä juuri silloin hormonitasapaino oli palannut lähelle tavallista tasoani.

menee ajan kanssa ohi

Mulla sama. Johtui siitä että se olin aina minä, siis ihan aina läpi vuosikymmenten, joka aina ja kaikessa taipui, alistui, antoi periksi, sieti rajatonta käytöstä, sieti omilta vanhemmilta uhkailua ja henkistä väkivaltaa.

Raskaus kasvatti mua. En lapseni takia halunnut olla ovimatto enää.

Samalla meni välit poikki vanhempiini kun vain kiihdyttivät henkistä väkivaltaa, kiristämistä ja uhkailua minuun.

Olisi pitänyt laittaa ne poikki jo paljon aiemmin mutta en uskaltanut tai osannut.

Sulla on varmaan tätä samaa. Ei ehkä näin paha alkutilanne kuin mulla. Mutta varmaan sitä että muut aina on ottaneet ja sinä annoit. Ja ovat edelleen ottamassa sulta, jopa lapsesi kustannuksella. Sun on laitettava lapsesi ja itsesi ensimmäiseksi ja vedettävä rajat.

Joskus se vaatii rajujakin toimia.

Vierailija kirjoitti:

menee ajan kanssa ohi

Ei mene jos syy on se että itse joutuu paskasti kohdelluksi ”läheisten” taholta.

Johtuu hormoneista ja aika auttaa.

Itsellä oli samanlaista, meni reilu vuosi vauvan syntymästä. 

Kannattaa pyytää neuvolassa testaa oiskohan synnytykseen jälkeinen masennus, joskus se jää huomaamatta ja se todella vaikuttaa siihen että asiat tuntuvat vaikeilta, kaikki ärsyttää, tunteet saattaa heitellä...

Liiat neuvot ja gullaaminen "Onpa ihana vauva" voi ärsyttää jos ihmiset lässyttävät turhanpäiväistä . 

Voit myöskin tarvia omaa aikaa ja lapsi vie kaiken ajan.Toivottavasti sinulla on partneri rinnalla, joka tukee.

Kiinnitin huomiota siihen, että olet aiemmin ollut ihmissuhteissa se, joka joustaa ja huomannut ettei muut joista nyt kun tarvitsisin sitä. Mulla on alkanut kans vauvavuonna ärsyttää muut ja johtuu siitä, etten enää jaksa miellyttää muita eli en enää jousta, niin kuin ei ne muutkaan! Minulta kuitenkin odotetaan entisen kaltaista käytöstä eli etten laita omia tarpeitasi edelle. Vanhemmat eivät ole vielä sisäistäneet muuttunutta suhdettamme. Emme ole enää vain vanhempiemme lapsia, vaan meistä on tullut myös vanhemmat. Tällä hetkellä isovanhemmilla on vain itsekkäät halut nähdä lapsenlasta, mutta heidän vierailut vie enemmän kuin antaa. Sylittelevät hyväntuulisia vauvoja (kyllä, kaksoset) mutta oikea apu loistaa poissaolollaan. Meidän perheen pitäisi joustaa ja vierailut hoitaa viis päivärytmistä ja vierastuksesta silloin kun isovanhemmille käy. Illaksi saamme huutavat lapset ja huonosti nukutun yön. En jaksa enää mitää vauvojen ihailijoita oman jaksamisen kustannuksella ja niinpä läheiset vaan ituttaa. Vanhemmat eivät enää muista millaista se on kun valvoo yöt vauvan kanssa.. ehkä tämä helpottaa kun joskus arki helpottaa ja saa nukuttua univelat.

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama. Johtui siitä että se olin aina minä, siis ihan aina läpi vuosikymmenten, joka aina ja kaikessa taipui, alistui, antoi periksi, sieti rajatonta käytöstä, sieti omilta vanhemmilta uhkailua ja henkistä väkivaltaa.

Raskaus kasvatti mua. En lapseni takia halunnut olla ovimatto enää.

Samalla meni välit poikki vanhempiini kun vain kiihdyttivät henkistä väkivaltaa, kiristämistä ja uhkailua minuun.

Olisi pitänyt laittaa ne poikki jo paljon aiemmin mutta en uskaltanut tai osannut.

Sulla on varmaan tätä samaa. Ei ehkä näin paha alkutilanne kuin mulla. Mutta varmaan sitä että muut aina on ottaneet ja sinä annoit. Ja ovat edelleen ottamassa sulta, jopa lapsesi kustannuksella. Sun on laitettava lapsesi ja itsesi ensimmäiseksi ja vedettävä rajat.

Joskus se vaatii rajujakin toimia.

Tunnistan tätä samaa myös omassa tilanteessani, en ehkä yhtä suuressa mittakaavassa. Vauvan myötä olen oppinut, että en enää halua/jaksa joustaa kuten ennen. Enkä halua, että lapsi joutuu kokemaan samoja asioita kuin minä/mieheni jouduimme kokemaan nuorempana.

Ap

Osittain varmasti äidiksi kasvamista. Kun se lapsi menee kaiken muun edelle, oma miellyttämisen halu vähenee.

Jos kyse ei ole masennuksesta niin ärsyyntyminen kyllä vähenee kun tottuu siihen ettei itse enää haluakkaan joustaa vaan muut joutuvat "pettymään".

Sehän siinä varmaan eniten ärsyttää kun joutuu sanomaan ei, kun muut kysyy mutta pää ei vielä oo tottunut siihen, että oikeesti on ihan jees että muut kysyy ja on ihan jees sanoa ei.

On myös ihan jees pyytää muita joustamaan ja muilla on halutessaan yhtälailla oikeus sanoa ei. Joissain vaiheessa se ei enää ärsytä.

Vierailija kirjoitti:

Kiinnitin huomiota siihen, että olet aiemmin ollut ihmissuhteissa se, joka joustaa ja huomannut ettei muut joista nyt kun tarvitsisin sitä. Mulla on alkanut kans vauvavuonna ärsyttää muut ja johtuu siitä, etten enää jaksa miellyttää muita eli en enää jousta, niin kuin ei ne muutkaan! Minulta kuitenkin odotetaan entisen kaltaista käytöstä eli etten laita omia tarpeitasi edelle. Vanhemmat eivät ole vielä sisäistäneet muuttunutta suhdettamme. Emme ole enää vain vanhempiemme lapsia, vaan meistä on tullut myös vanhemmat. Tällä hetkellä isovanhemmilla on vain itsekkäät halut nähdä lapsenlasta, mutta heidän vierailut vie enemmän kuin antaa. Sylittelevät hyväntuulisia vauvoja (kyllä, kaksoset) mutta oikea apu loistaa poissaolollaan. Meidän perheen pitäisi joustaa ja vierailut hoitaa viis päivärytmistä ja vierastuksesta silloin kun isovanhemmille käy. Illaksi saamme huutavat lapset ja huonosti nukutun yön. En jaksa enää mitää vauvojen ihailijoita oman jaksamisen kustannuksella ja niinpä läheiset vaan ituttaa. Vanhemmat eivät enää muista millaista se on kun valvoo yöt vauvan kanssa.. ehkä tämä helpottaa kun joskus arki helpottaa ja saa nukuttua univelat.

Lisään vielä että oma vanhemmuus on antanut rohkeutta elää sellaista elämää kuin haluan. Ja tämä aiheuttaa ristiriitoja koska se ei ole sitä mitä minun vanhemmat haluaa. Esim. Vietämme juhlapyhiä keskenään lastemme kanssa, mutta osa isovanhemmista ei tätä hyväksy ainakaan ilman selittelyjä ja tekosyitä. No en jaksa sellaisia keksiä..

Muistan lasten vauvavuosista noita tunteita. Ärsyynnyin kyllä helposti myös puolisooni ja hormonit muuttivat käytöstäni paljon.

Minulle kävi kuitenkin ajan kuluessa vähän päinvastoin kuin monelle vastaajalle: aloin arvostaa omia vanhempiani ja muita läheisiä sukulaisia enemmän kuin ennen.

Nyt kun lapset ovat jo yläkoululaisia, huomaan että minusta on tullut todella sukurakas ja suhtaudun isovanhempien ja anopin ajoittaisiin rasittaviin juttuihin ja toiveisiin ymmärtävästi: he ovat jo vanhoja ja minä nuorempana kestän kyllä, vaikka kaikki ei menekään aina mieleni mukaan. Kun väsymys hellitti, oli helpompaa olla ymmärtäväinen.

Ehkä tähän sukurakkauden vahvistumiseen on vaikuttanut myös läheisen sukulaisen ennenaikainen kuolema. Jotenkin se hätkäytti tajuamaan, että olemme täällä toistemme kanssa vain hetken.

Ilmeisesti olet miellyttämiseen taipuva luonne ollut jo ennen lapsen syntymää? Ehkä nyt ärsyttääkin, kun enää et repeä joka suuntaan. Eikä siis ole tarkoituskaan revetä, vaan ajatella itseä ja omaa perhettä.

Miten olisi ihan rehellinen ja suorasanainen keskustelu asianomaisten kanssa asiasta? Ja sitten jos viesti ei mene perille, voi alkaa pistämään enemmän rajoja.

Ja mikä siinä hermostumisessa ja kielteisten tunteiden näyttämisessä on niin pahaa? Eli voit ihan hyvin tiuskaista takaisin jos tulee asiatonta kommenttia. Konflikti saattaisi puhdistaa ilmaa. Pahimmillaan edessä voi tietenkin olla myös välirikko, riippuen vastapuolen kypsyydestä. Kuulostaa hieman siltä, että olet vähän liian joustava, konfliktinpelkoinen ja miellyttämisenhaluinen ja että sitä käytetään hyväksi.

Varmaan projisoit omaa ärtymystä. 

Vierailija kirjoitti:

Kiinnitin huomiota siihen, että olet aiemmin ollut ihmissuhteissa se, joka joustaa ja huomannut ettei muut joista nyt kun tarvitsisin sitä. Mulla on alkanut kans vauvavuonna ärsyttää muut ja johtuu siitä, etten enää jaksa miellyttää muita eli en enää jousta, niin kuin ei ne muutkaan! Minulta kuitenkin odotetaan entisen kaltaista käytöstä eli etten laita omia tarpeitasi edelle. Vanhemmat eivät ole vielä sisäistäneet muuttunutta suhdettamme. Emme ole enää vain vanhempiemme lapsia, vaan meistä on tullut myös vanhemmat. Tällä hetkellä isovanhemmilla on vain itsekkäät halut nähdä lapsenlasta, mutta heidän vierailut vie enemmän kuin antaa. Sylittelevät hyväntuulisia vauvoja (kyllä, kaksoset) mutta oikea apu loistaa poissaolollaan. Meidän perheen pitäisi joustaa ja vierailut hoitaa viis päivärytmistä ja vierastuksesta silloin kun isovanhemmille käy. Illaksi saamme huutavat lapset ja huonosti nukutun yön. En jaksa enää mitää vauvojen ihailijoita oman jaksamisen kustannuksella ja niinpä läheiset vaan ituttaa. Vanhemmat eivät enää muista millaista se on kun valvoo yöt vauvan kanssa.. ehkä tämä helpottaa kun joskus arki helpottaa ja saa nukuttua univelat.

Nuo huutavat lapset ja huonosti nukutut yöt kuulostaa niin tutuilta!! Paras oli, kun vanhempani olivat käymässä meillä yökylässä pari yötä ja ihmettelivät, miksi vauva huusi iltaisin pari tuntia eikä nukahtanut. Onko ihme, kun päivärutiinit menneet ihan sekaisin ja eroahdistuksesta kärsivä vauva oireili. Oli myös tosi kiva herätä lukuisia kertoja tuollaisina öinä, jolloin isovanhemmat olivat yökylässä. Rehellisesti sanottuna enemmän noista käynneistä oli stressiä kuin oman perheen kesken olemisesta.

Vastasitko ap itse omaan kysymykseesi? Sanoit, että läheiset eivät ole muuttuneet ja kerroit myös kaivanneesi toisilta joustoa sinun suuntaasi. Eli oikeastaan ärsyttääkö sinua se, että toiset eivät ole muuttuneet ja huomioineet sinun uutta elämäntilannettasi? Enkä siis tällä tarkoita mitään vauvan jalustalle nostamista, vaan arkista huomioimista.

Oma kokemukseni oli tällainen. Huomasin vauvan synnyttyä jääneeni aika yksin. Kun en itse enää jaksanut ylläpitää ihmissuhteita, ei muista kuulunut juuri koskaan. Minä olin se, joka oli muistanut toisia tai ollut elämänmuutoksissa tukena. Minulle ei tehty samoin. Esimerkiksi yksikään ystävä ei vauvavuoden aikana ehdottanut, että voisi vaikka katsoa vauvaa puoli tuntia, että saisin käydä saunassa/lenkillä tms yksin. Miehen vanhemmat etukäteen ennen lapsen syntymää tohkeissaan hokivat, että tulevat sitten auttamaan vauvan kanssa. Eivät tulleet. Teki kipeää tajuta, miten yksipuolisia monet asiat olivat olleet. Päätin keskittää omat voimavarat omaan perheeseeni ja lakkasin itse huomioimasta muita millään ylimääräisellä tavalla. Oli fiksu veto.

Menee ohi mutta todellakin ymmärrän Ap sinua sillä varsinkin jos vauva on vaativa, oma jaksaminen ja energiaa ei todellakaan ole ylimääräistä ja ärsyyntymis kynnys nousee. Ota aikaa itsellesi ja ota näkemistä vain kun jaksat koska se on raskasta juosta paikasta toiseen ja vieraita harva se päivä jos olet muutenkin jo puhki. Ihan rennosti vain ja oma jaksamisesi edellä mitä kulutat vauva arjessasi. Tarvitset myös riittävästi omaa aikaa ja lepoa, tehdä omia juttuja. Se et kuuntelet muiden kommentteja tai juttuja ärsyttävät sua varmaan jos haluaisit vaan levätä etkä laittaa extra energiaa viel seurusteluun jatkuvasti muiden kanssa ja sw vie lisä focusta tuossa tilanteessasi. Hengitä, älä ota itseesi, stressi tai jaksaminen kortilla saa hermot kireämmäksi huomaamattakin. Lepää, kysy kumppaniasi apuun, ota omaa aikaa itsellesi illasta. Yh vanhempana muistan että sit vaan pidät päiviä ettet näe koko ajan ketään kunnes olet kerännyt arjen energiasi myös takaisin itse. Sulla pitää riittää puhtia lapseen ja jos et ehdi lepään ja ota omaa aikaa itsellesi- ei todella ole hyvä juttu Ap sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Miten olisi ihan rehellinen ja suorasanainen keskustelu asianomaisten kanssa asiasta? Ja sitten jos viesti ei mene perille, voi alkaa pistämään enemmän rajoja.

Ja mikä siinä hermostumisessa ja kielteisten tunteiden näyttämisessä on niin pahaa? Eli voit ihan hyvin tiuskaista takaisin jos tulee asiatonta kommenttia. Konflikti saattaisi puhdistaa ilmaa. Pahimmillaan edessä voi tietenkin olla myös välirikko, riippuen vastapuolen kypsyydestä. Kuulostaa hieman siltä, että olet vähän liian joustava, konfliktinpelkoinen ja miellyttämisenhaluinen ja että sitä käytetään hyväksi.

Johan ap sanoi, että vika ei ole muissa. Turha alkaa tiuskimaan, jos vika on omassa päässä