Lue keskustelun säännöt.
mies mustamaalaa minua lapselle
14.04.2015 |
Olemme olleet puolisen vuotta erossa, miehen mt- ja alkoholiongelman takia. Mies on pystynyt käymään katsomaan lasta 2krt vkoon, koska asuu kauempana, käydessään syyttää minua että en anna hänen asua kotona, ja että lapsi ei voi mennä hänen vanhempien luokse. Asiat on yhdessä sovittu terapiassa, myös hänen vanhemmat ovat epävakaita ja alkoholisoituneita. Terapiassa hän ymmärtää sopimuksen, mutta kotona käydessä räyhää ja syyllistää minua. Minua huolestuttaa, kun lapsi oli jo puhunut vanhemmilleni, että äiti ei anna isän asua kotona.
Eli onko kellään kokemusta tälläisestä käytöksestä?
Mieshän on ihan sekaisin, häntä en voi päästää lapsen luokse. Tänäänkin hän meni aivan hirveen suuttuneeksi, kun yhden asian sanoin hänen mielestä "väärin". Hän ei pystynyt mitenkään rauhoittumaan, tai saati keskustelemaan asiasta, vaan lähti ovet paukkuen, lapsi jäi itkemään ja mies siis huusi, että äiti ei anna minun asua täällä. Kyseessä oli se, että minusta hän näytti siltä, että on surullinen ja ei voi hyvin. Niin hän oli kuulema elämänsä kunnossa, mutta kuitenkin lähti aivan ovet paukkuen.
Nyt ajattelin ottaa lopullisen eron, kun en pääse ollenkaan miehen kanssa juttelemaan rauhallisesti, hän on kerta toisensa jälkeen enemmän ja enemmän räjähdysaltis. Jättää kaikki laskut mun maksettavaksi, on jäänyt työttömäksi ja sairastaa masennusta ja ahdistusta. Aluksi ajattelin, että olisin tukena henkisesti, mutta nyt tuntuu, että en vaan enää pysty sulattamaan tätä että lapsen edessä huutaa minulle. Eli rajansa se on kaikella, jos kerran aina kun nähdään niin minä olen kaiken pahan alku ja juuri, niin ehkä hänenkin on parempi ilman minua. Ja minähän olen jo tottunut tähän, että kotona on rauhallista, silloin kun hän ei ole kotona.
Onko muilla samaa? Miten ootte selvinny tästä lapselle äidin / puolison mustamaalaamisesta?
Kommentit (6)
Kiitos 2 tuesta. Tässä on aivan ihmeissään tämän tilanteen kanssa. Onneksi tukena on oma perhe ja ystävät. Lapsen kanssa olen yrittänyt jutella ja olen kyllä itkenytkin, hän tietää, että ikävöin isää sellaisena kuin hän oli ennen sairastumista ja ongelmia. Pitää vaan yrittää pysyä rauhallisena. Lapsikin saa ikävöidä ja kiukuta. Ja kiukkuaakin tosi paljon. Entiedä liittyisikö siihen, että purkaa kiukkuaan/vihaansa minuun, kun "en anna isän asua kotona". Olen sanonut, että no minä olen täällä, anna tulla kiukun. Että ei tarvii olla mun kaveri, mutta minä rakastan sinua. ja isästä ei tarvii tykätä silloin kun surettaa. Mutta rakastat isää silti ja isäkin rakastaa sua, vaikka on kipee.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos se on totta niin on aika alhaista ! lapsi / lapset joutuvat usein välineiksi vanhempien riidoissa ero tilanteissa ja sen jälkeenkin ! On yleistä myös ns terveillä pareilla , valitettavaa mutta totta !
Eroa lopullisesti itsesi tähden. Ja anna isän olla kahden lapsensa kanssa. Voi edelleen mustamaalata mutta ainakin on syytä vähemmän kun sinä et ole kuulemassa. Olen pahoillani tilanteestasi. Samankaltaisessa suossa rämmin.
Mä muistan kun lapsena mun mt ongelmainen alkoholisti isä mustamaalas äitiä jatkuvasti mulle ja mun veljelle. Se tuntu aika pahalta kuunnella niitä juttuja, ja herkästi niihin uskoikin. Koskaan en ole niistä jutuista äidille puhunut, mutta tiedän että hän tietää isäni tehneen niin. En tiedä pitääkö ne jutut paikkaansa mutta kyllä niillä pienen mielen saa hyvin sekoitettua ja se saattaa aiheuttaa jopa pelkoa omaa äitiä kohtaan. Mulle kävi niin. Kerroin nyt vain lapsen näkökulmasta oman kokemukseni asiaan.. Isäni on kuollut jo, mutta kyllä nuo asiat jäi vaivaamaan :(
Voi kiitos sinulle kertomuksestasi. Koskettaa tosi syvälle. Toivon elämääsi kaikkea hyvää.
Mietin omaa pientäni, joka hakee turvaa isästään ja äidistään ja isä käyttäytyy kuin hirviö käydessään kotona. Olen yrittänyt jutella lapselle, että isä on nyt kipeä, että laittaa pussiin liikaa ikäviä surullisia asioita, ja sitten se pussi tulee täyteen ja puh kaikki tulee ulos. Siksi isä kiukkuaa äidille. Että pitäisi opetella suruista keskustelemaan, ettei ne tule pussista puh isona riitana pois. En tiedä onko se tyhmästi sanottu.
Olisikohan kellään tiedossa jotain kirjaa, missä käsitellään lapsen kanssa näitä ero ja mielensairauden asioita?
Ap
Kiitos paljon, kaikkea hyvää sinullekkin! Minusta tuo on todella hienosti ja hyvin sanottu :) oma äitini lähinnä vain painosti kertomaan, että mitä isäni on puhunut. Hän jotenkin vaistosi sen ja huomasi kuinka poistelin viestejä joissa isä solvasi äitiä. Olin jo ihan tarpeeksi katsonut heidän riitojansa ja en niitä heidän välilleen enemmän halunnut. Olin 7-10vuotias niihin aikoihin.. Isälläni oli persoonallisuushäiriöitä sekä alikehittynyt empatiankyky. Hän jopa haki minun ja veljeni huoltajuutta ja mustamaalasi äitiäni oikeudessa. Ne olivat rankkoja aikoja.. Toivon oikeasti, että asiat selviävät teillä. Olet todella hyvin puhunut asiasta lapsellesi. Tärkeintä on, että asioihin suhtautuu rauhallisesti :) 2