Vierailija

 
 

 

Suomen seuraava pääministeri Juha Sipilä (kesk) on kertonut kuuluvansa Rauhan Sana -nimiseen herätysliikkeeseen, jonka juuret ovat vanhoillislestadiolaisuudessa.
Rauhan Sanan hallituksen puheenjohtaja, rovasti Ari Juntunen, on Juha Sipilän vaimon veli. Hän kertoo Suomen kuvalehden haastattelussa mm. seuraavaa liikkeestä ja sen kannattajien arvomaailmasta.

Toimitaanko omatunnon vai Raamatun mukaisesti?

”Omatunto on sidottu Raamattuun. Raamatun sana määrittelee omatunnon toiminnan."

Päihteiden käytöstä:

”Jokainen kristitty löytää vastauksen siihen Raamatusta, ja Raamattuhan sanoo, että älkää juopuko. Kristityn elämään ei kuulu alkoholin käyttö.”

Naispappeus:

Juntusen mukaan Rauhan Sanan jäsenkunnassa on useita näkemyksiä naispappeudesta: osa sallii, osa ei.

Homoliitot:

Homoliitoista Rauhan Sanalla on yhtenäinen mielipide.

”Jumalan sanassa on avioliitto säädetty miehen ja naisen väliseksi liitoksi luomisjärjestyksen mukaisesti. Tästä syystä homoliitot ovat Jumalan tahdon ja Raamatun vastaisia.”

Haluatko seuraavaksi pääministeriksi miehen, joka käyttää päätöksiensä ohjenuorana Raamattua, vastustaa tasa-arvoista avioliittolakia ja mahdollisesti myös naispappeutta, eikä hyväksy minkäänlaista päihteiden käyttöä? 

Lähde:

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/tallainen-on-juha-sipilan-rauhan-sana-lankomies-johtoasemassa/?shared=76624-fab8a086-999

Sivut

Kommentit (32)

Vierailija
   

 

Suomen seuraava pääministeri Juha Sipilä (kesk) on kertonut kuuluvansa Rauhan Sana -nimiseen herätysliikkeeseen, jonka juuret ovat vanhoillislestadiolaisuudessa. Rauhan Sanan hallituksen puheenjohtaja, rovasti Ari Juntunen, on Juha Sipilän vaimon veli. Hän kertoo Suomen kuvalehden haastattelussa mm. seuraavaa liikkeestä ja sen kannattajien arvomaailmasta.

Toimitaanko omatunnon vai Raamatun mukaisesti?

”Omatunto on sidottu Raamattuun. Raamatun sana määrittelee omatunnon toiminnan."

Päihteiden käytöstä:

”Jokainen kristitty löytää vastauksen siihen Raamatusta, ja Raamattuhan sanoo, että älkää juopuko. Kristityn elämään ei kuulu alkoholin käyttö.”

Naispappeus:

Juntusen mukaan Rauhan Sanan jäsenkunnassa on useita näkemyksiä naispappeudesta: osa sallii, osa ei.

Homoliitot:

Homoliitoista Rauhan Sanalla on yhtenäinen mielipide.

”Jumalan sanassa on avioliitto säädetty miehen ja naisen väliseksi liitoksi luomisjärjestyksen mukaisesti. Tästä syystä homoliitot ovat Jumalan tahdon ja Raamatun vastaisia.”

Haluatko seuraavaksi pääministeriksi miehen, joka käyttää päätöksiensä ohjenuorana Raamattua, vastustaa tasa-arvoista avioliittolakia ja mahdollisesti myös naispappeutta, eikä hyväksy minkäänlaista päihteiden käyttöä? 

Lähde:

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/tallainen-on-juha-sipilan-rauhan-sana-lankomies-johtoasemassa/?shared=76624-fab8a086-999

Olisinpa lukenut tämän jutun vähän aikaisemmin. Olis jäänyt ääni Kepulle antamatta. Onko vaihto- tai palautusoikeutta jos tulee äänestäneeksi päin persettä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Mitenniin pääministeri??? Kovin kumartaa euroopan suuntaan.

No, ikö ole lähes (lestadiolaisessa) kirkossa kuulutettu, että Kepu voittaa vaalit ja Sipilästä tulee pääministeri. 

Vierailija

Lestadiolaisuuden lisäksi Sipilä on vapaamuurari.

Mä olen aina ihmetellyt tuota, että miten tiukan kristillisyyden kanssa yhteen voi sopia vapaamuurarius, jossa on kuitenkin uskonnollisen tyyppisiä mystisiä rituaaleja ja joka vaikuttaa melko epäkristilliseltä touhulta, vaikka periaatteessa onkin uskontoihin sitoutumaton ja järjestöön kuuluu eri uskontoja edustavia.

En voi äänestää yhtään kepulaista ihan vain siksi, että puolueessa on Väyrynen ja Pekkarinen. Sipilä vaikuttaa aika joviaalilta, mutta ei sano mihinkään oikein juuta tahi jaata. Ja en kyllä Vanhastakaan enää päivänpolitiikkaan haluaisi.

Niin, ja eihän tuo Neuvotellaan-sitten-vaalien-jälkeen-Sipilä pärjää millään konstilla edes omille puoluejermuilleen, jostain Rinteestä tai Soinista puhumattakaan. Väyrynen pyyhkii Sipilällä lattiaa...

Sipilän henkilökohtaiset uskonnolliset näkemykset eivät välttämättä vaikuta hänen luotsaamansa hallituksen politiikkaan - yleensä lestadiolaiset eivät tuo uskoaan julkisuudessa esiin. Hän ilmoitti jo, ettei ole enää torppaamassa sp-neutraalia avioliittoa. Enemmän vaikuttaa hänen puolueensa aluepolitiikka: pyrkimys pitää koko Suomi asutettuna ja maatalous voimissaan.

Mitä kamalaa on siinä, että vastustaa alkoholikäyttöä? Tai sanoo, että osa porukasta kannattaa naispappeutta, osa ei?

Paras ehdokas palsta mammoille olisi nainen, jonka mielestä juoppous on hyve, kirkkoa ei tarvita ja miehen tehtävänä on elättää nainen.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat