Kolmas pyörä sänkyyn? (Asiallisia vastauksia)
Olemme olleet mieheni kanssa naimisissa 10 vuotta. Uskollinen, lämmin ja kaikin puolin hyvä suhde. Nyt yhtäkkiä mieheni ehdottaa, että meidän pitäisi saada kolmas pyörä sänkyyn, joku isomunainen mies.
Olen niin yllättynyt että en voi kuin ihmetellä. Sitten kun vihdoin keskustelemme asiasta niin mies sanoo että "koska hänellä on niin pieni penis, täytyy minun kerran edes kokeilla miltä iso tuntuu". Ok, miehelläni on pieni mutta ei ole minua koskaan haitannut.
Kieltäydyin alustavasti, mutta tavallaan asia kiinnostaa kun mieskin oli ideastaan niin varma... Pyytäisinkin teiltä neuvoa, mitä tehdä?
Kommentit (39)
Taitaa aloittaja olla silmänvalkuaiset kääntyneenä ja kieli roikkua suusta jälkiorgasmien ja muisteluiden puolitajuttomuus tilassa vielä ison kullin jäljiltä.
Tämä oli feikkijuttu. Ei kukaan saa isomunaista miestä tyhjästä sänkyyn parissa päivässä. Siksi juttu loppui tyhjiin.
Muitakaa että teidän henkinen ja fyysinen parisuhde ei kärsi lainkaan jos olette yhdessä asian sopineet.
Kyse on fantasioista ja pelkästä seksistä, miettikää että kyseessä on hieronta hoito.
Eihän yksi mies voi viedä koko pitkää yhteistä yhdessä oloa , pelkästään yhdellä panolla!
Sain isoa ja nyt mieheni pieni ... Ei tunnu miltään ..:(
Kannattaa kokeilla =) Iso on mahtava. Ei niin hyvä kuin oman miehen pieni, mutta hmm... Erilainen =)
[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 23:15"]
[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 23:09"]
En suosittele. Kuka hyvä aviopuoliso oikeasti tuollaista nyt haluaa...ei se ainakaan sinun takia sitä tee vaan itsensä takia. Toki jos kestät sit naisenkin kolmantena pyöränä niin ei muuta kuin toimeen vaan...
[/quote]
Kyseessä on oikeesti maailman paras ja ihanin aviomies. Jäi vaan sellainen kuva että se on keksinyt tämän koska jotenkin pelkää että muuten kyllästyn siihen. Se osaa joskus olla aika epävarma, vaikka muuten onkin määrätietoinen ja päättäväinen. Mietin vaan sitä että onko tämä koko ajatus tuomittu epäonnistumaan vai voisiko se olla ns. win-win -tilanne, josta molemmille jää lopulta hyvä mieli?
[/quote]
Tullkintasi on todennäköisesti väärä. Todellisuudessa miestäsi kiihottaa ajatus siitä, että harrastat seksiä isolla peniksellä varustetun miehen kanssa. Tämä on erittäin yleinen fantasian aihe miesten keskuudessa.
Kolmen kimpat ovat minusta hauska tapa toteuttaa omaa seksuaalisuutta. Pelisäännöt täytyy kuitenkin sopia.
Olen ihmeissäni että rakastelu on kalun koosta kiinni.
Mielestäni nautinto tulee kosketuksesta, lämmöstä, suutelemisesta ja sanoista.
Sanoisin mitä isompi kalu sitä pienemmät aivot!
Aina kannattaa kokeilla. Jos ei uskalla kokeilla, niin mitään ei myös koe. Täällä eletään vaan kerran.
höh - ehdotin miehelle että voitaisko että tekopenis kolmanneksipyöräksi. Ei ilmeisesti riitä itsetunto tähänkään. Että näin.
Niin kiehtoo mielikuvitusta, jossa minut tyydytetään dildolla ja kielihoidolla. Ja dildo saisi olla mielellään niin iso että todella tunnen olevani täynnä
Moi..
Ite olen 52v hyvinvarustettu mies... 22-5,5cm ja olen ollu 3-pyöränä noin 70-kertaa..
ja ihan mukavia kokemuksia ...
pikkukulliset miehet katsoo sivusta vaan...
ja yleensä aina on kutsuttu uudestaan ,,,
seuraavalla kerralla se on paljon mukavempaa kun tunnetaan jo toisia..
että suosittelen...
-arto
Moi Niksu. Minulle tuli aikoinaan yllätyksenä, se että silloinen av oli bi. Meillä meni kaikenpuolin mukavasti myös seksissä, tosin av oli hemmetin rivo ja kokeilunhaluinen. Vuodenpäivät meni siinä rivoudessa, mutta sitten asia etenikin niin että eräänäpäivänä av kysyi, otettaisiinko kolmaspyörä mukaan. Siis hä ketä? mun duunikaveri Satu, niinhän siinä kävi että oli se kolmaspyörä mukana. Nain aina takaapäin kun olimme kolmisin aina jompikumpi nuoli toistensa pilluja, välillä vaan vaihdettiin paikkoja, välillä vaihdettiin ja sain vierasta naista. Ajansaatossa otteet kovenivat, naiset alkoiva fistailemaan ja näin ollen nuoltava sai orgasmeja. Kieltämättä sainhan minäkin, ottivat jopa suuhunsa lastini ja leikkivät spermallani. Jotenkin av:een työpäivät pitenivät, ja kerran menin hänen työmaalleen. Näky oli se että he olivat täysissä touhuissa ja silloin kuusysissä. Meinasin mennä mukaan, mutta verenpaineeni nousi ylös. Kyselin ajansaatossa oliko rankkakin päivä, ja näinä " rankkoina " päivinä en saanut pillua. Totesin että jos kerta päivät ovat noin rankkoja etten saa pillua. Niin jaa Sadun kanssa ne päivät, minä lähden. Mitä meinaat kysyi av, olen nähnyt mitä te olette tehneet ylitöissä. Joten pistetään lusikat jakoon, mutta jos tuon Sadun meille, saat vierasta. Ei käy ja niin lähettiin eriteille ei tullut onnellista loppua. M43
Me tehtiin tuollainen kokeilu ja eniten yllätti se, millainen villi seksipuuma vaimostani kuoriutui.
Vaimoni käsitteli nuoren kolmannen pyörän isoa kalua kuin kokenut tekijä ja otti tältä suihin niin että nuorimies lähes huusi nautinnosta.
Nuorimies oli ihan hulluna vaimooni, joka oli tyrmäävän näköinen rintaliiveissään ja stringeissään. Nuorikolla oli jatkuvasti iso kalu kovana ja hamusi vaimoni rintoja esille.
Lopulta nuorimies otti vaimoni keittiänpöydällä. Tapahtuma kesti tosin vain pari minuuttia, kun mies laukesi huohottaen.
Mietin, että onkohan vaimoni menossa hukkaan minun kaltaiseni miehen kanssa. Seksimme on yhtä asentoa pienellä munalla ja yleensä laukean nopeasti. Jotain pitäisi keksiä. Nuorimieskin on kysellyt jo usein että olisiko mahdollista ottaa uusiksi.
Oikein. Kannattaa myös kokeilla vähähappista seksiä. Benji-hyppy alasti ilman köyttä on myös kokemisen arvoinen.
Moikka..ei muuta. Kun kokeilemaan,tässä riittävän kokonen herrasmies seuranneet..t Mikko
Lisäinformaatiota kaivattaisiin aloittajalta!