Olin lapsena minikokoinen, poikapuolinen Katniss Everdeen.

Ala-asteella eräällä vanhimmista pojista koostuvalla poikajoukolla oli välitunnilla tapana piirittää joku satunnainen koululainen ja sulkea tämä tiiviin ringin sisään, josta ei ollut poispääsyä. Potkivat polvillaan ringin sisään jäänyttä onnetonta ja lauloivat kovaan ääneen seitsemästä veljeksestä tuttua värssyä, joka meni näin:

”Elettiinpä ennenkin,

vaik’ ojan takan’ oltiin,

ojapuita poltettiin

ja ojast oltta juotiin.”

Minulla oli koulussa mukana ritsa ja taskussa haulikon patruunasta purettuja hauleja,
jotka lähtivät ritsalla ammuttuna elokuvamaisesti suhisten kohti maaliaan, tämähtäen
kuuluvasti kulloinkin tähdättyyn kohteeseen.
Päätin alkaa auttamaan noita onnettomia muilutuksen kohteeksi joutuneita, jotka
yksi kerraallaan juostiin kiinni ja pakotettiin ringin sisään potkittaviksi.

Aina kun joukkio sai jonkun kiinni ja aloitti taas se ringin keskellä polvilla potkimisen,
otin ritsan taskusta ja ammuin haulin lähimpänä muilutusringissä heilunutta tyyppiä kohti.
Hauli lähti suhisten matkaan ja mätkähti kiusaajan selkään. Hän lopetti laulamisen ja
potkimisen ja yritti sanoa kavereilleen, että "Hei! Jokin osui minua selkään", mutta muut
jatkoivat mopottamistaan. Haulista osuman saaneen laulu oli kuitenkin vaiennut, eikä
potkiminenkaan ollut enää niin reippaan innokasta, vaan epävarmaa ja mietteliästä.

Vieressä ollut ekaluokkalainen sattui pahaksi onneksi(vai hyväksi?) näkemään tapahtuneen
ja riensi kantelemaan omalle opettajalleen, että eräällä ylempiluokkalaisella pojalla on
ritsa koulussa. Niinpä tämän kantelevan pojan luokalla ollut naisopettaja tuli kesken tunnin
takavarikoimaan moisen väkivaltaisen kapistuksen pois, eli siis vei ritsan itselleen.

Näin siis päättyi yhden pienen ihmisen kostoretki kiusaajajoukkoa vastaan.

P.S. Joku saattaa tästä tarinasta tunnistaa itsensä