Lue keskustelun säännöt.
Narsistin keskustelutyyli
28.12.2021 |
Laitetaan tähän huomioita ja kokemuksia narsismiin taipuvaisten ihmisten vuorovaikutustyyleistä. Lisäksi olisi kiva saada käytännön vinkkiä miten vastata tilanteisiin rakentavasti ja provosoitumatta. Minäpä aloitan:
-Mykäksi tekeytyminen: N on, kuin ei kuulisi tai näkisi. Hän ei vastaa asialliseenkaan kysymykseen kuten siihen, joko hän on syönyt lounasta. Hän näyttää vain kyllästynyttä naamaansa ja näyttää vaivaantuneelta. Muutenkin useissa keskusteluissa hän ei osaa dialogia ollenkaan. Ei ota kantaa mihinkään asiaan, ei kysy jatkokysymyksiä, ei pohdi asiaa kanssasi ja aloittaa vaivoin mitään keskustelua itsekään. Kaikki pitää ikäänkuin tuoda valmiina hänen eteensä ja hän sitten valitsee, mihin suvaitsee osallistua. Häntä ei kiinnosta toinen ihminen ihmisenä, persoonana. Hän kyllä tietää, miten hyvien tapojen mukaan tulisi toimia (on esim. jälkikäteen naureskellen sanonut miten hyviin tapoihin olisi kuulunut toimia toisin), mutta hän ei vain välitä ja syyttää tästäkin omasta käytöksestään jotakin kolmatta osapuolta.
-Inttäminen: Aina kun valitset n:n mielestä väärin mitä tahansa, alkaa inttäminen. Kun et halua jäädä n:lle yöksi, et vastaa jokaiseen puheluun, pyydät häntä tekemään jotakin niin alkaa järkyttävä inttäminen. Samoin jos saat n:n kiinni siitä, että toimii vastoin mitä sovittu.
-Ristiriitoja mahdoton selvittää. Hän ei kykene syvälliseen itsereflektioon eikä ymmärrä syy-seuraus suhteita. Rakentavatkin ehdotukset on hänen mielestään syyttämistä ja kritiikkiä, mikä tekee tilanteen muuttamisen mahdottomaksi. Omissa mielikuvissaan hän on syytön kun taas toinen on kohtuuton ja lapsellinen.
Kommentit (10671)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä narsismi on pahin pään vika mikä ihmisellä voi olla. Väkivaltaisia riehujia ihan jokainen.
Voivat olla myös kylmäävän hyytäviä epäriehujia. Eksä ei riehunut kertaakaan. Hän oli kuitenkin erittäin kontrolloiva, myös itseään kohtaan. Veikkaan, että meillä oli käynnissä valtapeli: hän ei aio menettää kasvojaan ja alkaa riehumaan, koska ei ollut saanut minua provosoitua riehaantumaan. Veikkaan, että hän ei olisi riehunut sittenkään, vaikka minä olisin. Hän olisi vain nauttinut aiheuttamastaan kohtauksesta ja hykerrellyt sisäänpäin.
Sama homma täällä. Ex-kumppanini kyllä riiteli kanssani ja provosoi, mutta ei koskaan riehunut per se. Minulle, konflikteja välttelevälle ihmiselle, kuitenkin tiesi kertoa, kuinka minä rakastan riitelemistä.
Juu eihän näillä tunteettomilla edes pulssi nouse kun kiusavat toisen hengiltä ja tosiaan ajaa sen uhrin kyllä raivon valtaan jonka jälkeen pääsee sitten sanomaan kuinka hullu olet itse.
Mun eksä on vieläpä ammatissa, missä harjoitetaan toisen ihmisen kontrollointia ja manipulointia. Siinä onkin sitten ihan kirjaviisautta parisuhteessakin harjoitettavaan kontrollointiin ja itse rauhallisena pysymiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voiko kasvaminen narsistiäidin paineen alla johtaa siihen, että menneisyydestä, siis lapsuudesta ja nuoruudesta, ei pääse koskaan ns. yli? Äitini esti omalla kohdallani aidon, rakastavan suhteen kehittymisen sekä isääni että siskooni.
Niitä suhteita kai nyt sitten vieläkin ikävöin, vaikka ikä alkaa jo vitosella. Isäni on jo kuollut, ja suhde siskooni jäänyt etäiseksi.
On se toki mahdollista ettei lapsuuden traumoista pääse koskaan yli. Narsistihan ei edes halua korjaantua, MUTTA mielestäni lähes tulkoon kaikkia muita psyyken traumoja on mahdollista hoitaa paitsi narsismi, sosio-ja psykopatia lähes mahdotonta.
Siinä mielessä kaikilla muilla on kyllä toivoa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Hänen on minusta vaikea hahmottaa, että omaa käytöstä voi muuttaa toisen hyväksi (vaikka parisuhteessa) ilman että se on uhka omalle minuudelle."
Tästä riitelemme päivittäin.
Toisen toive on aina dumaamista/kontrollointia/vallankäyttöä. Hermostuu satasella ystävällisestä toiveesta.Toivottavasti jaksat etsiä riittävästi tietoa narsismista ja sitten työstää oman ulospääsysi. Et varmaan jaksa riidellä samasta asiasta koko loppuikääsi. Hän ei tule ikinä ymmärtämään ystävällistä toivettasi. Hänellä ei nimittäin ole kykyä siihen. Tuo on sama kuin riitelisit kolmevuotiaan kanssa joka aamu siitä, miksei hän lue sinulle ääneen aamun sanomalehteä. Kun ei osaa eikä pysty niin ei osaa eikä pysty.
Se näissä tyypeissä on niin hämävää, että aikuisen ja työelämässä riittävän älyllisen ihmisen kehon sisällä on tunne-elämän osalta kehitysvammainen yksilö. Oman käsityskyvyn on todella vaikea hahmottaa asiaa.
Toisaalta jos narsistia kiinnostaisi tai hän kokisi jotenkin hyötyvän siitä itse jotenkin, hän kyllä OSAISI tehdä niitä parisuhdetekoja. Onhan hän love bombing-vaiheessakin osannut. Hän tietää kyllä. Pohjimmiltaan häntä ei vaan kiinnosta, hän ei tunne rakkautta tai kiintymystä, vain katkeruutta, kateutta ja ärtymystä. Tämän tajuaminen on aivan mind-blowing.
Empaatikko yrittää lähentyä ja tehdä mukavia parisuhdetekoja (kuten "tuutko mun viereeni, niin katsotaan yhdessä jokin leffa?"), mutta narsisti kokee tämän tyyliin itsemääräämisoikeuden rajoittamisena, velvoittavana käskynä tai kontrolliyrityksenä. Silti narsisti voi pitää puolisoa syyllisenä siihen, ettei narsisti itse tunne yhteyttä ja mukavia tunteita.
Ihan loputon kehä, joka ei muuksi muutu.
Ns. rakkauspommitus ei olekaan vaativaa, toisin kuin parisuhteessa vaadittavat taidot pitkässä juoksussa. Ja kaikki eivät harjoita mitään lehtikuvaa mistään pommituksista. Ja npd voi hyvinkin tulla siihen viereen nauttimaan ja katsomaan hyvää elokuvaa.
Toki voi tulla jos hän itse näin haluaa jostain syystä
Vierailija kirjoitti:
Ja puolestani itse olen miettinyt Olenko minä ollut itsekäs natsistinen äiti omalle lapselleni...
Sieltähän se totuus tulla lipsahti, kuten aina ennen pitkää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo isot lupaukset on mielenkiintoinen, n-nen esihenkilö puhui moneen kertaan siitä, että kun toiminta laajentuu, niin haluanko tiiminvetäjäksi ja sitten toki saan lisäkoulutusta jne. Palkkasi kaksi uutta työntekijää, mutta ei puhettakaan, että olisin saanut lisää vastuuta tai palkkaa, vaikka käytännössä perehdytin uudet työntekijät. Samalla puhe siitä kuitenkin jatkui, että kun toiminta laajenee, niin minusta sitten tiiminvetäjä.
Rakasti myös oman äänensä kuuntelemista, huonot päivät kuuluivat aina puhelimessa, mutta sähköpostilla kaikki oli aina asiallista, ettei vain jäisi mitään materiaalia huonosta käytöksestä.
Kuuluin tavallaan hänen hoviinsa, jota usein mairitteli ja yritti esittää, että kertoo vain minulle tiettyjä asioita. "Tämä on sitten vain sinulle" oli tuttu lause. Myöhemmin huomasimme työkaverien kesken, että teki sitä kaikille.
Halusi, että pienimmätkin asiat menevät hänen kautta tai vähintään tiedoksi hänellekin. Koska kukaan muu ei voinut osata mitään. Kehui välillä kyllä vuolaasti, mutta lienee jostain opittua, työsuhteen lopussa kävi ilmi, ettei arvostanut oikeasti juuri yhtään.
Raha oli aina mielenkiintoinen aihe, toisaalta sitä saatettiin käyttää hurjasti, jos haluttiin näyttää hyvältä, jos rahaa piti kuluttaa johonkin muuhun, yritettiin saada kaikki ilmaiseksi.
Eri standardit itselle ja muille, erityisesti raha-asioissa.
Kysyi myös suoraan, että olenko raskaana, ihan ystävänä kuulemma, kun esihenkilönähän ei saisi kysyä. Heh heh. Kokeili usein kuinka pitkälle voi mennä, soitti työaikojen ulkopuolella, juuri ennen päivän päättymistä jne. Ja minähän kilttinä tyttönä venyin.
Tässä toki vain jäävuoren huippu, kesti useampi vuosi ennen kuin alkoi ymmärtää, ettei käytös ole ok, suurelle osalle ihmisiä näyttäytyy charmanttina hyväntekijänä.
Kuulostaa tosi paljon mun entiseltä esimieheltä. Hänellä oli ainakin selkeesti narsistisia piirteitä. Hänen lempiharrastuksensa oli pitää alaisiaan ns. löysässä hirressä. Esim. lomien vahvistamista viivytti viimeiseen saakka ja muistutti aina, ettei esim. kesälomalla saa ikinä olla päivääkään yhtä aikaa, jos on pienikin epäilys siitä, että sinua tarvittaisiin töissä. Käytännössä oli kuitenkin heinäkuussa joku viikko, jolloin meidän pienestä yksiköstä kaikki lomaili.
Pomo oli hirveän tarkka säännöistä, noudatti niitä aina pilkulleen, mutta juuri siten, mikä olisi alaisille mahdollisimman ikävää, eli kaikki jousto ja empatia puuttui. Jos oli mahdollista katkaista sairausloma, hän teki sen, ja jyräsi lääkärin ohjeistuksen. Tämä siis ns. henkisistä syistä johtuvien sairaslomien kohdalla, esim. omainen kuollut. Hän saattoi myös ottaa yhteyttä työterveyteen keskustellakseen alaisensa sairaushistoriasta. Mitä ihmettä se hänelle edes kuului?
Tyypillinen piirre pomolle oli se, että hän uteli alaisiltaan ummet ja lammet perheestä ja terveydentilasta, mutta ikinä ei kertonut itsestään mitään. Ja jos oli jotain muutoksia tulossa, hän kertoi niistä viime hetkellä, ei koskaan hyvissä ajoin. Hän piti alaisia lieassa tällä tavoin.
Onneksi pääsin hänestä eroon.
Toi oli sama meillä lomien suhteen! Monta kertaa meni niin, ettei koskaan vahvistanut mun lomaa, pidin sitten vaan silloin, kun olin pyytänyt. Oli kyllä joustava, että joo, sai pitää silloin, kun halusi paitsi että lupa tuli viime hetkellä, jos silloinkaan. Viimeinen loma oli oikein tyyppiesimerkki, ei halunnut antaa palkatonta, vaikka juuri kuukautta ennen oli vihjannut, että voimmeko alentaa palkkaa kun menee ehkä kohta koronan takia huonosti. Mitään syytä ei palkattoman epäämiselle ollut.
Työnantajan rooli ei aina ole se helpoin. Se ei vielä tee narsistia tai persoonallisuushäiriöistä pomosta jos hän ei miellytä kaikkia tai on tiukka, ei anna lomaa, on vähän mulkero tms.
Itseasiassa tuo että pomosi on joustava kuitenkin, hieman poissulkee narsistin mahdollisuutta. Toki en tiedä hänestä riittävästi mutta kannattaa edelleen tutkia tätä narsisti asiaa että osaa sellaisia välttää ENNENKUIN saa tosiaan omakohtaisen kokemuksen ja silloin kyllä TIEDÄT että on tosi narsu kyseessä.
Kirjoitin siis lisäyksen tuohon aiemmin kirjoittamaani, jossa oli muutamia esimerkkejä siitä, missä esihenkilön n-set piirteet tulivat esiin. Ei suinkaan ollut ainoa juttu, missä nämä tuli esiin. Luonteeltani olen ymmärtäväinen ja empaattinen, minulla kesti useamman vuoden nähdä tietynlaiset piirteet - alkuun ajattelin vain, että kaikilla on joskus huonoja päiviä - ja minä en koskaan joutunut pahimpaan tuleen - näin sivusta miten järkyttävästi kohteli todella joustavaa ja omistautuvaa työntekijää kuin roskaa. Sen jälkeen oma ymmärrys sitten loppuikin täysin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei röyhkeä narsisti osaa hävetä. Jos uhri pääsee hiukankin sen niskan päälle on vitsit vähissä. Narsisti tekee asioita joista sen kuuluisi pyytää anteeksi mutta se piru kääntää asiat niin että uhri on tehnyt! Ja sitten uhrin on pakko pyytää anteeksi (iso virhe), ja jos uhri ei pyydäkään narsisti muistaa sen vuosia. Veemäisintä on se kun narsisti levittää muille tätä että hältä ei pyydetty anteeksi ja syytön uhri on syyllistetty kaikkien silmissä. Narsisti nauttii tilanteista joissa sen edessä madellaan, esimerkiksi ne turhat anteeksipyynnöt.
Mua suututtaa vielä näin 10 vuoden päästäkin, miten pyytelin turhaan anteeksi. Olin sopinut ystäväni kanssa vauvatreffit ja ne oli kalenterissakin, narsku tiesi kyllä. Kun olin lähdössä, hän ilmoitti että vie vauvan mummolaan äidilleen, vauvan on siellä parempi kuin minun kanssani ystävän luona kylässä, ystävällä oli koirakin ja narsisti vihaa eläimiä. Suutuin ja sanoin, ettei hän voi yhtäkkiä päättää noin, koska minun menoni on sovittu aiemmin. Hän lähti julmistuneena ovia paiskoen ja aloitti mykkäkoulun.
Kolmen päivän jälkeen oloni oli niin huono, että pyysin anteeksi. Anteeksi että töksäytin sillä tavalla, olisinhan voinut perua tapaamisen ystävän kanssa ja mennä myöhemmin, jotta olisitte päässeet anopille. Sanoin, että olen varmasti hormonihuuruissa ja valvomisen takia tällainen tiuskija ja epäkohtelias, jos hän voisi antaa mulle anteeksi. Narsku jatkoi mykkäkoulua vielä kaksi päivää ja olin ihan rauniona kun odotin, hyväksytäänkö anteeksipyyntöni. Hän vastasi lopulta antavansa anteeksi ja toivovansa, ettei vastaava toistu.
Eikä toistunut, minä lopetin kaiken uhmaamisen. Tästä alkoi 15 vuoden hirvittävä henkinen tuhoaminen, jonka jälkeen minusta ei ollut mitään jäljellä. Nyt olen ollut mt-syistä pari vuotta sairauslomalla, olen korkeakoulutettu ja muiden fiksuna pitämä, narsisti vei ihan miten tahtoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja puolestani itse olen miettinyt Olenko minä ollut itsekäs natsistinen äiti omalle lapselleni...
Sieltähän se totuus tulla lipsahti, kuten aina ennen pitkää.
Nyt taisi näppäryytesi lipsahtaa ohi. Narsisti ei nimittäin ikinä mitein, onko hän narsisti vai ei. Kyllä on, eikä heillä ole mitään tarvetta itsereflektointiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli pomona narsku ja hän vältteli kaikkea kontaktia tuijottamalla intensiivisesti puhelimen ruutua tai avamalla läppärin kuin muuriksi välillemme. Ei niin tärkeää tilaisuutta että olisi hetkeksi siirtänyt masiinat sivuun ja keskittynyt elävään ihmiseen. Sillä halusi viestiä kuinka merkityksetön kukin on hänen tärkeässä elämässään.
Kun meillä oli kahden kuukauden rakkauspommitus ohi, eksä tuijotti aina tiiviisti telkkaria, vaikka tiesi oikein hyvin, että yritän saada vieressä katsekontaktia.
En tiedä voiko yleistää, mutta telkun töllötys tuntuu olevan luonnevikaisten suosikkipuuhia. Ei tarvitse kohdata ketään. Ja siihenkin saa tämän trianguloinnin: älä tule siihen sotkemaan minun telkuntöllötystäni.
Kyse ei ole mistään yleissivistyksen kartuttamisesta keskimäärin. Ilmaisevat hyvin selvästi että sinua ei kaivata tähän mukaan.
En aio muuttaa enää tuollaisten kanssa yhteen. Seurustelukin saa jäädä kun luonne valkenee.
Mitä se sitten tarkoittaa, jos istuu toisen vieressä ja yrittää saada katsekontaktia? Onko jotain asiaa, eikö saa suutaan auki?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja puolestani itse olen miettinyt Olenko minä ollut itsekäs natsistinen äiti omalle lapselleni...
Sieltähän se totuus tulla lipsahti, kuten aina ennen pitkää.
Mikä totuus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma puhumattomuus ja myös toisen vaimentaminen on ihan oleellinen osa narsistin työkaluja. Perehtykää asioihin!
Tietynlainen valikoiva ja uhriutuva mykkäkoulu voi toki sitäkin olla, mutta yleisesti ottaen puhumattomuudelle löytyy kyllä miljoona muuta, paljon loogisempaa selitystä, kuin narsistinen persoonallisuushäiriö. Kaikki eivät ole ylipäätään mitään verbaalisia lahjakkuuksia, joku menee yksinkertaisesti lukkoon kriisitilanteessa, kolmas tarvitsee aikaa miettiä, miten asia ratkaistaan ja neljäs on vain luonteeltaan hiljainen. Sen sijaan tuo jälkimmäinen mainitsemasi, muiden jyrääminen omalla "ainoalla ja oikealla mielipiteellä" viittaa melkolailla jonkinasteiseseen narsismismiin.
Ei ole kyse vain hiljaisesta luonteesta tai vaikeasta kysymyksestä. Kyse on ihan totaalisesta yhteydettömyydestä. Esim. näin:
-Oletko syönyt tänään lounasta?
--> Ei vastausta. Ei katseen kohotusta. Ei mitään.Toistan uudelleen:
-Mites se nyt oli, oletko syönyt tänään lounasta?
--> Ei vastausta, ei nyökkäystä ei mitään.Kolmas kerta:
-Vois varmaan alkaa laittamaan ruokaa kohta, mikäli et ole syönyt mitään.
--> Hiljaisuus. Pitkän ajan jälkeen pieni nyökkäys ja parin sanan vastaus.
Seuraavaksi kerron positiivisesta asiasta työssä.
--> Ei mitään kommentointia. Vain synkkä ilme.
Sitten lähdemme yhdessä kauppaan - - > Ei sanaakaan koko reissulla minulle, mutta kun näkee tuttavansa jääkin hänen kanssaan suustaan kiinni. Jossain vaiheessa sanon, miten pitäisi jatkaa matkaa jotta parkkiaika ei mene umpeen - - > Synkkä ilme. Hiljaisuus jatkuu koko paluumatkan. Sanaakaan ei puhuta.
Aivan kuin oltaisiin riidoissa, paitsi että ei olla.
Ap
Mies vaikuttaa vain olevan kyllästynyt sinuun ja suhteeseenne. Ei rakasta, haluaisi pois mutta ei jaksa alkaa tekemään eroa. Tai ajattelee että kyllä tämä yksinäisyyden voittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös mun eksä halusi katsoa aina telkkaria nukkumaanmenoon asti. Hän luonnollisesti valitsi aina ohjelmat ja hallitsi kaukosäädintä.
Hän oli nähnyt ne leffat jo aiemminkin, sillä ei ollut mitään väliä. Huonokin ohjelma oli ohjelmaa.
Voisiko tämä liittyä siihen, että narsistin kehitys on katkennut lapsuustasolle? Lapsethan liimaantuvat myös ruutuun eikä aikuisella lapsella ole ruutuajan asettajaa.
Itse mielummin käytän elämäni muuhun kuin keskinkertaisten ohjelmien katsomiseen.
Mielenkiintoinen teoria. Selittäisi myös poskettoman kiinnostuksen päriseviin leluihin eli autoihin ja moottoripyöriin. Ja tietysti myös pippelin ympärillä pyöriviin jänniin asioihin.
Jos ei nyt ruveta kuitenkaan leimaamaan tyypillisiä miesten kiinnostuksenkohteita yleisellä tasolla, vaikka ette itse niistä naisina olekaan kiinnostuneita. Menee sivuraiteelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Säännöllisin väliajoin tulee kommentteja että "tuskin tunnet ihan oikeaa narsistia heitä on kuule tosi pieni prosentti maailman ihmisistä", "trumppikaan ei ole narsisti", "et ole pätevä diagnosoimaan" ja pla pla pla...
Narsistitko ne itse siellä huutelee peloissaan yrittäen vaientaa, jos vaikka se oma vaimoparka saattaa kuulla tämmöisiä puheita ja ymmärtää vihdoin pyristellä irti täyspaskasta suhteesta.
Ps. Ihanaa huomata että maailmassa on vielä ihmisiä jotka eivät arvosta nykyajan Minä, minä minä-etiikkaa.
Empatia tekee meistä Ihmisiä isolla iillä. Se on todellista vahvuutta!
Kuten kaikessa muussakin, tässäkin on löydettävä tasapaino. Tavan tallukat eivät ole päteviä diagnosoimaan ketään, kun se ei ammattilaisillekaan ole helppoa. Täällä ei voida kuin jakaa kokemuksia ja pohtia maallikkonäkökulmasta, että kuinka hyvin kuvailtu sopii narsismin määritelmään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinkkuna tästä eteenpäin! kirjoitti:
Tääl on paljon olkut tv:n katseluun liittyvää narsuista ja toden totta, omallakin narsullani oli näitä pakonomaisia tv rutiineja. Minä en saanut koskaan valita tv kanavaa tai elokuvaa, saati pitää koko kaukisäädintä kädessäni. Huomasin, että narsuni koki tv:n uhkakseen eikä voinut sietää että katson kiinnostuneena televisio kuvaa.
Opin sen että jos todella haluan jonkun illan elokuvan katsoa niin ehdotan narsulle kaikkia muita kanavia paitsi sitä mitä oikeasti haluan katsoa. Kaikki muutkin asiat hän halusi päättää. Aivan kaikki asiat. Jopa sen koska saan nukahtaa. Herätti minut nukahtamiseni jälkeen valehtelematta 20kertaa koska hänen asiansa oli tärkeämpiä kuin minun unen tarpeeni.
Ja paaaljon muuta paskaa. Kiitos Jumalalle että hän kuoli ja sain elämäni takaisin, jopa ne energiat jotka narsuni minulta varasti.
Mun exä katsoi joka ilta jotain sarjaa tai elokuvaa. Ohjelma oli aina hänen valintansa. Ja useinmiten halusi, että katson hänen kanssaan. Valtaosa oli täyttä roskaa. Tätä ihmettelen edelleen, sillä hän on katsonut varmaan miljoona elokuvaa elämänsä aikana. Miten hän voi tyytyä niin heikkoihin tuotoksiin? Kaukkari hänellä, ääni todella kovalla. Jos hän katsoi yksinään, niin mitään kolinaa, saatikka puhetta, ei saanut olla. Valoja ei saanut olla päällä niin, että heijastuvat tv-ruudusta.
Katsoi ehkä yhden leffan n. 20 vuoden aikana, jonka halusin hänen näkevän. Ei oikein jaksanut katsoa. Jos minä katsoin jotain, niin laittoi valoja päälle, rymisteli ja kolisteli, puhui puhelimessa.
Oliko tämä tahallista? En tiedä. Vaikea kuvitella, että joku tahallaan olisi noin nolo.
Niin, ja musiikki oli myös aina hänen valitsemaansa. Katsoi asiakseen seurustelun alkuaikoina lytätä mun musiikkimaun. Minä innokas musiikin harrastaja en sitten enää jossain vaiheessa hankkinut musiikkia tai kuunnellut. Jäi se ilo elämästä pois.
Kyllä meilläkin narsku katsoo paljon tv:tä. Äänet aina todella kovalla. Aluksi katsoin joskus hänen kanssaan, mutta en enää. Hänen mielestään siinä ei voi puhua samalla, koska se ilmeisesti häiritsee hänen keskittymistään. Joten mikä pointti on katsoa yhdessä mykkinä telkkaria??
Asioista voi nauttia yhdessä myös ilman jatkuvaa läpättämistä. Riippuu vähän että minkä tyylinen ohjelma on menossa. Joku realitysarja on sellainen josta on kiva heittää läppää toisen kanssa, mutta sitten taas jos tulee kiinnostava elokuva niin haluan uppoutua siihen maailmaan, enkä kuunnella kenenkään höpinää. Tässä olen ollut havaitsevinani luontaista eroa sukupuolten välillä, mies haluaa uppoutua ja nainen kommunikoida tai vaikka laitella verhoja samaan aikaan. Ei se ole narsismia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viera9ilija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko kasvaminen narsistiäidin paineen alla johtaa siihen, että menneisyydestä, siis lapsuudesta ja nuoruudesta, ei pääse koskaan ns. yli? Äitini esti omalla kohdallani aidon, rakastavan suhteen kehittymisen sekä isääni että siskooni.
Niitä suhteita kai nyt sitten vieläkin ikävöin, vaikka ikä alkaa jo vitosella. Isäni on jo kuollut, ja suhde siskooni jäänyt etäiseksi.
Minun äitini on myös hyvin narsistinen ja kyllä koko perhe voi huonosti, vielä nytkin vaikka vanhempani ovat jo yli 70- vuotiaita ja eronneita ( vihdoinkin).
Me lapset olemme kaikki neljänkympin paremmalla puolella ja kyllä lapsuuden kotimme myrkky vaikuttaa meissä yhä.
Meitä sisaruksia on neljä, mutta läheisiä emme ole, äitini harrasti ja harrastaa edelleen sitä hajota ja hallitse-taktiikkaa, tosin kukaan meistä ei enää ole läheisissä väleissä äidin kanssa. Kukaan ei kuitenkaan ole katkonut välejä kokonaan, siitä alkaisi sellainen koston kierre ja narsistinen säätäminen ja sekoilu, että se ei ole sen arvoista.
Itse olin ja olen se syntipukki perheestäni, aina semmoinen ja tommoinen, ei koskaan oikeanlainen. Lapsena sitä yritti vääntää itseään monelle mutkalle, että olisi kelvannut, ei onnistunut koskaan. Sisaruksetkin oppivat, että olen vähempiarvoinen ja huonompi. Tämä näkyy yhä, vaikka ulospäin olen yhtä menestynyt, koulutettu, jne. kuin hekin.
Pesäeroa lapsuuden perheeseeni ja siihen miten opin näkemään itseni teen koko ajan.
Olen myös aikuisena tehnyt huomion, ettei isäni ollut mikään viaton sivustaseuraaja, vaan mahdollisti äitini kurjimmat ja hurjimmat tempaukset. Ehkä pääsi vähemmällä siinä, mutta tarvitsiko äidin isälle tekemiä tempauksia kostaa meille lapsille. Isäni siis saattoi pahimmissa paikoissa olla fyysisti väkivaltainen lapsiaan kohtaan, äidin tehtyä isälle jonkin narsistisista tempuistaan. Äiti saattoi myös suoraan yllyttää isää väkivaltaan.
Sairas, kieroutunut lapsuuden perhe. Jälkiä korjailen parhaani mukaan, mutta meni todella pitkä aika, ennen kuin edes myönsin itselleni kuinka sairasta meno olikaan.
Syntipukki syyllistetään tehokkaasti syyttämään itseään kaikesta ja ottamaan vastuu kaikesta. Jopa lapsena.Millaisen kumppanin olet valinnut/löytänyt itsellesi? Koetko, että kiintymyssuhteesi on tasapainoinen vai oletko ristiriitainen tai välttelevä? Miten sisaruksillesi on käynyt esim kumppaneiden ja perheen suhteen?
Ikävä kyllä tapasin mieheni hyvin nuorena, enkä vielä tiennyt muusta kuin myrkyllisistä suhteista, se oli se normaali johon olin kasvanut.
Aluksi mieheni vaikutti oikein ihanalta, omaan perheeseeni verrattuna olikin ehkä sitä; koulutetumpi, näennäisesti kykenevä keskusteluun, toisen huomioimiseen, jne.
Säröt tähän pintakiiltoon tulivat kunnolla esille mentyämme naimisiin ja kaksostemme syntymän jälkeen.
Ihan tässä ketjussa kuvattua toimintaa, mykkäkouluja, mustavalkoista ääriajattelua, jankkaa loputtomasti jostain pikkuasiasta jos kokee tulleensa kohdelluksi huonosti, vastuuttomuus, itsekkyys, itsekeskeisyys, empatiakyvyn puute. You name it.
Surkeinta on, että voi kohdella näin omia lapsiaankin.
Tässä tulee usein se 'jätä se sika'- kommentti, mutta kuten asia näissä liitoissa on, en voi ennen kuin lapset ovat täysi-ikäisiä.
Tiedän, että jos eroaisin, mieheni venkoilulle, vääntämiselle, säätämiselle ei tulisi loppua. Kostaisi eron omille lapsilleen.
En halua jättää lapsia isänsä kanssa ilman läsnäoloani edes päiväksi, saati sitten 50-50 yhteishuoltajuudessa. Tai mitä hirveyksiä mieheni sitten keksisikään.
Ei tässä ole kuin huonoja vaihtoehtoja, mutta tärkeintä kaikesta on pitää lapset turvassa ja olla itse niin hyvä, läsnäoleva ja turvallinen vanhempi kuin vain voin.
Kun tämä sitten viimeinkin loppuu, en halua enää parisuhdetta, vaan haluan viimeinkin olla ja elää omaa elämääni. Elämää, jossa saan tehdä töitä rauhassa, harrastaa, ja joskus vain olla.
Ja ennen kaikkea haluan olla tukena kasvaville ja aikuistuville lapsilleni.
Tuossa kun mietin eksäni tapaa etsiä vanhemmuudesta vikoja ja yrittää pilata minun ja lapseni suhde, niin tällaisen tyypin vaikutus on vähän kuin käänteinen Midaan kosketus. Kaikki kaunis muuttuu hänen käsissään pahaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös mun eksä halusi katsoa aina telkkaria nukkumaanmenoon asti. Hän luonnollisesti valitsi aina ohjelmat ja hallitsi kaukosäädintä.
Hän oli nähnyt ne leffat jo aiemminkin, sillä ei ollut mitään väliä. Huonokin ohjelma oli ohjelmaa.
Voisiko tämä liittyä siihen, että narsistin kehitys on katkennut lapsuustasolle? Lapsethan liimaantuvat myös ruutuun eikä aikuisella lapsella ole ruutuajan asettajaa.
Itse mielummin käytän elämäni muuhun kuin keskinkertaisten ohjelmien katsomiseen.
Mielenkiintoinen teoria. Selittäisi myös poskettoman kiinnostuksen päriseviin leluihin eli autoihin ja moottoripyöriin. Ja tietysti myös pippelin ympärillä pyöriviin jänniin asioihin.
Jos ei nyt ruveta kuitenkaan leimaamaan tyypillisiä miesten kiinnostuksenkohteita yleisellä tasolla, vaikka ette itse niistä naisina olekaan kiinnostuneita. Menee sivuraiteelle.
Samaa mieltä, ja narsisteja löytyy ihan sekä miehistä kuin naisista. Usein vain hieman eri kaavoilla vetävät.
Tyypillinen naisnarsu käyttää lapsia pelinappuloinaan ja voi keksiä hirvittäviä valheita lapsen isästä, esim insesti-syytteitä keksimällä. Usein tilanne menee jopa niin pitkälle että lapsi joutuu traumatisoiviin tutkimuksiin äidin valheiden vuoksi, mutta sehån ei N-äitiä estä, tärkeintä on se oma VOITTO!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säännöllisin väliajoin tulee kommentteja että "tuskin tunnet ihan oikeaa narsistia heitä on kuule tosi pieni prosentti maailman ihmisistä", "trumppikaan ei ole narsisti", "et ole pätevä diagnosoimaan" ja pla pla pla...
Narsistitko ne itse siellä huutelee peloissaan yrittäen vaientaa, jos vaikka se oma vaimoparka saattaa kuulla tämmöisiä puheita ja ymmärtää vihdoin pyristellä irti täyspaskasta suhteesta.
Ps. Ihanaa huomata että maailmassa on vielä ihmisiä jotka eivät arvosta nykyajan Minä, minä minä-etiikkaa.
Empatia tekee meistä Ihmisiä isolla iillä. Se on todellista vahvuutta!
Kuten kaikessa muussakin, tässäkin on löydettävä tasapaino. Tavan tallukat eivät ole päteviä diagnosoimaan ketään, kun se ei ammattilaisillekaan ole helppoa. Täällä ei voida kuin jakaa kokemuksia ja pohtia maallikkonäkökulmasta, että kuinka hyvin kuvailtu sopii narsismin määritelmään.
Samaa mieltä. Sinun ei kannata tehdä diagnooseja. Voit kuitenkin oppia tästäkin ketjusta jotain kokemusasiantuntijoilta jotka eivät ole ihan tollukoita kaiken kokemansa jälkeen, ja ainakin muutama ammattilainenkin täällä kirjoittelee.
Selviytyijissä oli naispari joilla narskuus meni jo yli
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viera9ilija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko kasvaminen narsistiäidin paineen alla johtaa siihen, että menneisyydestä, siis lapsuudesta ja nuoruudesta, ei pääse koskaan ns. yli? Äitini esti omalla kohdallani aidon, rakastavan suhteen kehittymisen sekä isääni että siskooni.
Niitä suhteita kai nyt sitten vieläkin ikävöin, vaikka ikä alkaa jo vitosella. Isäni on jo kuollut, ja suhde siskooni jäänyt etäiseksi.
Minun äitini on myös hyvin narsistinen ja kyllä koko perhe voi huonosti, vielä nytkin vaikka vanhempani ovat jo yli 70- vuotiaita ja eronneita ( vihdoinkin).
Me lapset olemme kaikki neljänkympin paremmalla puolella ja kyllä lapsuuden kotimme myrkky vaikuttaa meissä yhä.
Meitä sisaruksia on neljä, mutta läheisiä emme ole, äitini harrasti ja harrastaa edelleen sitä hajota ja hallitse-taktiikkaa, tosin kukaan meistä ei enää ole läheisissä väleissä äidin kanssa. Kukaan ei kuitenkaan ole katkonut välejä kokonaan, siitä alkaisi sellainen koston kierre ja narsistinen säätäminen ja sekoilu, että se ei ole sen arvoista.
Itse olin ja olen se syntipukki perheestäni, aina semmoinen ja tommoinen, ei koskaan oikeanlainen. Lapsena sitä yritti vääntää itseään monelle mutkalle, että olisi kelvannut, ei onnistunut koskaan. Sisaruksetkin oppivat, että olen vähempiarvoinen ja huonompi. Tämä näkyy yhä, vaikka ulospäin olen yhtä menestynyt, koulutettu, jne. kuin hekin.
Pesäeroa lapsuuden perheeseeni ja siihen miten opin näkemään itseni teen koko ajan.
Olen myös aikuisena tehnyt huomion, ettei isäni ollut mikään viaton sivustaseuraaja, vaan mahdollisti äitini kurjimmat ja hurjimmat tempaukset. Ehkä pääsi vähemmällä siinä, mutta tarvitsiko äidin isälle tekemiä tempauksia kostaa meille lapsille. Isäni siis saattoi pahimmissa paikoissa olla fyysisti väkivaltainen lapsiaan kohtaan, äidin tehtyä isälle jonkin narsistisista tempuistaan. Äiti saattoi myös suoraan yllyttää isää väkivaltaan.
Sairas, kieroutunut lapsuuden perhe. Jälkiä korjailen parhaani mukaan, mutta meni todella pitkä aika, ennen kuin edes myönsin itselleni kuinka sairasta meno olikaan.
Syntipukki syyllistetään tehokkaasti syyttämään itseään kaikesta ja ottamaan vastuu kaikesta. Jopa lapsena.Millaisen kumppanin olet valinnut/löytänyt itsellesi? Koetko, että kiintymyssuhteesi on tasapainoinen vai oletko ristiriitainen tai välttelevä? Miten sisaruksillesi on käynyt esim kumppaneiden ja perheen suhteen?
Ikävä kyllä tapasin mieheni hyvin nuorena, enkä vielä tiennyt muusta kuin myrkyllisistä suhteista, se oli se normaali johon olin kasvanut.
Aluksi mieheni vaikutti oikein ihanalta, omaan perheeseeni verrattuna olikin ehkä sitä; koulutetumpi, näennäisesti kykenevä keskusteluun, toisen huomioimiseen, jne.
Säröt tähän pintakiiltoon tulivat kunnolla esille mentyämme naimisiin ja kaksostemme syntymän jälkeen.
Ihan tässä ketjussa kuvattua toimintaa, mykkäkouluja, mustavalkoista ääriajattelua, jankkaa loputtomasti jostain pikkuasiasta jos kokee tulleensa kohdelluksi huonosti, vastuuttomuus, itsekkyys, itsekeskeisyys, empatiakyvyn puute. You name it.
Surkeinta on, että voi kohdella näin omia lapsiaankin.
Tässä tulee usein se 'jätä se sika'- kommentti, mutta kuten asia näissä liitoissa on, en voi ennen kuin lapset ovat täysi-ikäisiä.
Tiedän, että jos eroaisin, mieheni venkoilulle, vääntämiselle, säätämiselle ei tulisi loppua. Kostaisi eron omille lapsilleen.
En halua jättää lapsia isänsä kanssa ilman läsnäoloani edes päiväksi, saati sitten 50-50 yhteishuoltajuudessa. Tai mitä hirveyksiä mieheni sitten keksisikään.
Ei tässä ole kuin huonoja vaihtoehtoja, mutta tärkeintä kaikesta on pitää lapset turvassa ja olla itse niin hyvä, läsnäoleva ja turvallinen vanhempi kuin vain voin.
Kun tämä sitten viimeinkin loppuu, en halua enää parisuhdetta, vaan haluan viimeinkin olla ja elää omaa elämääni. Elämää, jossa saan tehdä töitä rauhassa, harrastaa, ja joskus vain olla.
Ja ennen kaikkea haluan olla tukena kasvaville ja aikuistuville lapsilleni.
Tsemppiä loppusuoralle! Tuo on ihan normaali kuvio, että kynnys minkäänlaiselle yhteiselolle on todella korkea narsistin kanssa elämisen jälkeen. Täällä on nyt menossa kahdeskymmenestoinen vuosi. Tiedän monta ihmistä, jotka eivät ole koskaan enää halunneet pariutua uudelleen.
Ns. rakkauspommitus ei olekaan vaativaa, toisin kuin parisuhteessa vaadittavat taidot pitkässä juoksussa. Ja kaikki eivät harjoita mitään lehtikuvaa mistään pommituksista. Ja npd voi hyvinkin tulla siihen viereen nauttimaan ja katsomaan hyvää elokuvaa.