Lue keskustelun säännöt.
Narsistin keskustelutyyli
28.12.2021 |
Laitetaan tähän huomioita ja kokemuksia narsismiin taipuvaisten ihmisten vuorovaikutustyyleistä. Lisäksi olisi kiva saada käytännön vinkkiä miten vastata tilanteisiin rakentavasti ja provosoitumatta. Minäpä aloitan:
-Mykäksi tekeytyminen: N on, kuin ei kuulisi tai näkisi. Hän ei vastaa asialliseenkaan kysymykseen kuten siihen, joko hän on syönyt lounasta. Hän näyttää vain kyllästynyttä naamaansa ja näyttää vaivaantuneelta. Muutenkin useissa keskusteluissa hän ei osaa dialogia ollenkaan. Ei ota kantaa mihinkään asiaan, ei kysy jatkokysymyksiä, ei pohdi asiaa kanssasi ja aloittaa vaivoin mitään keskustelua itsekään. Kaikki pitää ikäänkuin tuoda valmiina hänen eteensä ja hän sitten valitsee, mihin suvaitsee osallistua. Häntä ei kiinnosta toinen ihminen ihmisenä, persoonana. Hän kyllä tietää, miten hyvien tapojen mukaan tulisi toimia (on esim. jälkikäteen naureskellen sanonut miten hyviin tapoihin olisi kuulunut toimia toisin), mutta hän ei vain välitä ja syyttää tästäkin omasta käytöksestään jotakin kolmatta osapuolta.
-Inttäminen: Aina kun valitset n:n mielestä väärin mitä tahansa, alkaa inttäminen. Kun et halua jäädä n:lle yöksi, et vastaa jokaiseen puheluun, pyydät häntä tekemään jotakin niin alkaa järkyttävä inttäminen. Samoin jos saat n:n kiinni siitä, että toimii vastoin mitä sovittu.
-Ristiriitoja mahdoton selvittää. Hän ei kykene syvälliseen itsereflektioon eikä ymmärrä syy-seuraus suhteita. Rakentavatkin ehdotukset on hänen mielestään syyttämistä ja kritiikkiä, mikä tekee tilanteen muuttamisen mahdottomaksi. Omissa mielikuvissaan hän on syytön kun taas toinen on kohtuuton ja lapsellinen.
Kommentit (10671)
Voiko kasvaminen narsistiäidin paineen alla johtaa siihen, että menneisyydestä, siis lapsuudesta ja nuoruudesta, ei pääse koskaan ns. yli? Äitini esti omalla kohdallani aidon, rakastavan suhteen kehittymisen sekä isääni että siskooni.
Niitä suhteita kai nyt sitten vieläkin ikävöin, vaikka ikä alkaa jo vitosella. Isäni on jo kuollut, ja suhde siskooni jäänyt etäiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voiko kasvaminen narsistiäidin paineen alla johtaa siihen, että menneisyydestä, siis lapsuudesta ja nuoruudesta, ei pääse koskaan ns. yli? Äitini esti omalla kohdallani aidon, rakastavan suhteen kehittymisen sekä isääni että siskooni.
Niitä suhteita kai nyt sitten vieläkin ikävöin, vaikka ikä alkaa jo vitosella. Isäni on jo kuollut, ja suhde siskooni jäänyt etäiseksi.
Mielestäni se on täysin mahdolllista.
Vierailija kirjoitti:
Voiko kasvaminen narsistiäidin paineen alla johtaa siihen, että menneisyydestä, siis lapsuudesta ja nuoruudesta, ei pääse koskaan ns. yli? Äitini esti omalla kohdallani aidon, rakastavan suhteen kehittymisen sekä isääni että siskooni.
Niitä suhteita kai nyt sitten vieläkin ikävöin, vaikka ikä alkaa jo vitosella. Isäni on jo kuollut, ja suhde siskooni jäänyt etäiseksi.
Minun äitini on myös hyvin narsistinen ja kyllä koko perhe voi huonosti, vielä nytkin vaikka vanhempani ovat jo yli 70- vuotiaita ja eronneita ( vihdoinkin).
Me lapset olemme kaikki neljänkympin paremmalla puolella ja kyllä lapsuuden kotimme myrkky vaikuttaa meissä yhä.
Meitä sisaruksia on neljä, mutta läheisiä emme ole, äitini harrasti ja harrastaa edelleen sitä hajota ja hallitse-taktiikkaa, tosin kukaan meistä ei enää ole läheisissä väleissä äidin kanssa. Kukaan ei kuitenkaan ole katkonut välejä kokonaan, siitä alkaisi sellainen koston kierre ja narsistinen säätäminen ja sekoilu, että se ei ole sen arvoista.
Itse olin ja olen se syntipukki perheestäni, aina semmoinen ja tommoinen, ei koskaan oikeanlainen. Lapsena sitä yritti vääntää itseään monelle mutkalle, että olisi kelvannut, ei onnistunut koskaan. Sisaruksetkin oppivat, että olen vähempiarvoinen ja huonompi. Tämä näkyy yhä, vaikka ulospäin olen yhtä menestynyt, koulutettu, jne. kuin hekin.
Pesäeroa lapsuuden perheeseeni ja siihen miten opin näkemään itseni teen koko ajan.
Olen myös aikuisena tehnyt huomion, ettei isäni ollut mikään viaton sivustaseuraaja, vaan mahdollisti äitini kurjimmat ja hurjimmat tempaukset. Ehkä pääsi vähemmällä siinä, mutta tarvitsiko äidin isälle tekemiä tempauksia kostaa meille lapsille. Isäni siis saattoi pahimmissa paikoissa olla fyysisti väkivaltainen lapsiaan kohtaan, äidin tehtyä isälle jonkin narsistisista tempuistaan. Äiti saattoi myös suoraan yllyttää isää väkivaltaan.
Sairas, kieroutunut lapsuuden perhe. Jälkiä korjailen parhaani mukaan, mutta meni todella pitkä aika, ennen kuin edes myönsin itselleni kuinka sairasta meno olikaan.
Syntipukki syyllistetään tehokkaasti syyttämään itseään kaikesta ja ottamaan vastuu kaikesta. Jopa lapsena.
Voikohan narsismi esimerkiksi perheessä "hypätä sukupolvien" yli?
Meinaan siis sitä, että voiko isovanhemmista joku olla ollut todella narsistinen lapsiaan kohtaan, mutta sitten puolestaan lapsenlapsilleen täysin eri ihminen?
Olen itse seurustellut narsistin kanssa ja koska nämä narsismin ja narsismiin vetoavat haavat on ainakin oman ymmärrykseni mukaan ylisukupolvisia, niin olen joskus miettinyt, että mistähän kaukaa tämä minun oman "tuttuuden tunne" narsimin kanssa oikein juontaa juurensa.
Puhun nyt sukupolvelta toiselle periytyvistä traumoista ja siitä mallista, mikä kotoa saadaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko kasvaminen narsistiäidin paineen alla johtaa siihen, että menneisyydestä, siis lapsuudesta ja nuoruudesta, ei pääse koskaan ns. yli? Äitini esti omalla kohdallani aidon, rakastavan suhteen kehittymisen sekä isääni että siskooni.
Niitä suhteita kai nyt sitten vieläkin ikävöin, vaikka ikä alkaa jo vitosella. Isäni on jo kuollut, ja suhde siskooni jäänyt etäiseksi.
Minun äitini on myös hyvin narsistinen ja kyllä koko perhe voi huonosti, vielä nytkin vaikka vanhempani ovat jo yli 70- vuotiaita ja eronneita ( vihdoinkin).
Me lapset olemme kaikki neljänkympin paremmalla puolella ja kyllä lapsuuden kotimme myrkky vaikuttaa meissä yhä.
Meitä sisaruksia on neljä, mutta läheisiä emme ole, äitini harrasti ja harrastaa edelleen sitä hajota ja hallitse-taktiikkaa, tosin kukaan meistä ei enää ole läheisissä väleissä äidin kanssa. Kukaan ei kuitenkaan ole katkonut välejä kokonaan, siitä alkaisi sellainen koston kierre ja narsistinen säätäminen ja sekoilu, että se ei ole sen arvoista.
Itse olin ja olen se syntipukki perheestäni, aina semmoinen ja tommoinen, ei koskaan oikeanlainen. Lapsena sitä yritti vääntää itseään monelle mutkalle, että olisi kelvannut, ei onnistunut koskaan. Sisaruksetkin oppivat, että olen vähempiarvoinen ja huonompi. Tämä näkyy yhä, vaikka ulospäin olen yhtä menestynyt, koulutettu, jne. kuin hekin.
Pesäeroa lapsuuden perheeseeni ja siihen miten opin näkemään itseni teen koko ajan.
Olen myös aikuisena tehnyt huomion, ettei isäni ollut mikään viaton sivustaseuraaja, vaan mahdollisti äitini kurjimmat ja hurjimmat tempaukset. Ehkä pääsi vähemmällä siinä, mutta tarvitsiko äidin isälle tekemiä tempauksia kostaa meille lapsille. Isäni siis saattoi pahimmissa paikoissa olla fyysisti väkivaltainen lapsiaan kohtaan, äidin tehtyä isälle jonkin narsistisista tempuistaan. Äiti saattoi myös suoraan yllyttää isää väkivaltaan.
Sairas, kieroutunut lapsuuden perhe. Jälkiä korjailen parhaani mukaan, mutta meni todella pitkä aika, ennen kuin edes myönsin itselleni kuinka sairasta meno olikaan.
Syntipukki syyllistetään tehokkaasti syyttämään itseään kaikesta ja ottamaan vastuu kaikesta. Jopa lapsena.
Millaisen kumppanin olet valinnut/löytänyt itsellesi? Koetko, että kiintymyssuhteesi on tasapainoinen vai oletko ristiriitainen tai välttelevä? Miten sisaruksillesi on käynyt esim kumppaneiden ja perheen suhteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä hyvä ihminen käytä sitä yleisnimikkeenä hankalana pitämällesi ihmiselle. Voit täältäkin helposti lukea että ongalma on ihan todellinen monelle, eikä narsistin lonkeroihin joutuessaan aina tarvitse edes olla henkilö joka ei osaa laittaa rajoja- Taitava narsu antaa löysää ja pitää naamaria niin pitkään kunnes uhri on tavalla tai toisella "nalkissa".
Tarkoitan että, narsisti ei ole lääketieteellinen termi. Narsistinen persoonallisuushäiriö taas on ja sitä ei pitäisi kenenkään muun kun ammatti-ihmisten (ei sinun, eikä minun) käyttää kenestäkään toisesta. Nykyään käytetään arjessa nimitystä narsisti hyvin löyhästi ja minusta ihan liikaa. Ongelmana on, että kun ajatellaan, että oma puoliso tai ärsyttävä työkaveri on narsisti ja asiaan ei sen enempää puututa niin oikeasti taustalla voi olla mielenterveysongelmia, traumaa, käyttäytymishäiriöitä yms joille terapiassa voisi tehdä jotain, mutta jotka nyt sitten jäävät huomiotta.
Käytän sitä sanaa tästä eteenpäinkin mullan alla makaavasta kusipäisestä aviomiehestäni ja käytän hänestä paljon pahempiakin nimityksiä sekä diagnooseja:) Kiitos itsestäänselvyyksistä taas jälleen kerran, mutta kirjoituksesi meni hukkaan, kerro jotain mitä emme tiedä
Olisi kiva tietää miten narsisti saadaan lääkäriin, että saadaan aikaan se virallinen diagnoosi, jolloin loppuu se narsistin ulina siitä, että "en ole narsisti, koska ei ole virallista diagnoosia"?
Narsisti on narsisti vaikka virallista diagnoosia ei olisikaan.
Tosi vaikea on saada lääkäriin ja jos sinne asti onnistuu saamaan niin todellista ongelmaa ei suostu kohtaamaan koska itsessä ei ole vikaa.
Lahjonta ja kiristäminen ehkä ainoat keinot sen lisäksi, että psykiatrista tarvetta narsisti saattaa kokea uhriutumisvaiheessaan ja päätyy näin hoidon piiriin puhumaan muiden ongelmista, ei siitä omasta ydinongelmastaan- Koska se ei ole hänelle ongelma, koskaan. Hän on täydellinen.
Narsistia on aivan turha yrittää lähteä pelastamaan ja parantamaan. Parempi on äänestää jaloillaan ja juosta kauas pois narsun ulottumattomiin kuin yrittää rakastaa sellaista jonka psyykkiset rakenteet eivät kertakaikkiaan ota vastaan vaan lähinnä halveksii sitä joka yrittää rakastaa, olla lähellä, auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä hyvä ihminen käytä sitä yleisnimikkeenä hankalana pitämällesi ihmiselle. Voit täältäkin helposti lukea että ongalma on ihan todellinen monelle, eikä narsistin lonkeroihin joutuessaan aina tarvitse edes olla henkilö joka ei osaa laittaa rajoja- Taitava narsu antaa löysää ja pitää naamaria niin pitkään kunnes uhri on tavalla tai toisella "nalkissa".
Tarkoitan että, narsisti ei ole lääketieteellinen termi. Narsistinen persoonallisuushäiriö taas on ja sitä ei pitäisi kenenkään muun kun ammatti-ihmisten (ei sinun, eikä minun) käyttää kenestäkään toisesta. Nykyään käytetään arjessa nimitystä narsisti hyvin löyhästi ja minusta ihan liikaa. Ongelmana on, että kun ajatellaan, että oma puoliso tai ärsyttävä työkaveri on narsisti ja asiaan ei sen enempää puututa niin oikeasti taustalla voi olla mielenterveysongelmia, traumaa, käyttäytymishäiriöitä yms joille terapiassa voisi tehdä jotain, mutta jotka nyt sitten jäävät huomiotta.
Käytän sitä sanaa tästä eteenpäinkin mullan alla makaavasta kusipäisestä aviomiehestäni ja käytän hänestä paljon pahempiakin nimityksiä sekä diagnooseja:) Kiitos itsestäänselvyyksistä taas jälleen kerran, mutta kirjoituksesi meni hukkaan, kerro jotain mitä emme tiedä
Olisi kiva tietää miten narsisti saadaan lääkäriin, että saadaan aikaan se virallinen diagnoosi, jolloin loppuu se narsistin ulina siitä, että "en ole narsisti, koska ei ole virallista diagnoosia"?
Narsisti on narsisti vaikka virallista diagnoosia ei olisikaan.
Tosi vaikea on saada lääkäriin ja jos sinne asti onnistuu saamaan niin todellista ongelmaa ei suostu kohtaamaan koska itsessä ei ole vikaa.
Lahjonta ja kiristäminen ehkä ainoat keinot sen lisäksi, että psykiatrista tarvetta narsisti saattaa kokea uhriutumisvaiheessaan ja päätyy näin hoidon piiriin puhumaan muiden ongelmista, ei siitä omasta ydinongelmastaan- Koska se ei ole hänelle ongelma, koskaan. Hän on täydellinen.
Narsistia on aivan turha yrittää lähteä pelastamaan ja parantamaan. Parempi on äänestää jaloillaan ja juosta kauas pois narsun ulottumattomiin kuin yrittää rakastaa sellaista jonka psyykkiset rakenteet eivät kertakaikkiaan ota vastaan vaan lähinnä halveksii sitä joka yrittää rakastaa, olla lähellä, auttaa.
En ole tämän kommentin kirjoittaja, mutta voin laittaa puolestasi lähteen: Reinventing Your Life: The Breakthrough Program to End Negative Behavior and Feel Great Again, Yoyng & Klosko, s. 328-340
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tajusin vasta aikuisena, ettei se niin ihanana pitämäni mummo ihan sellainen ollutkaan.
Oli rajaton ja ylikävelevä, heittäytyi marttyyriksi mistä milloinkin, sabotoi vanhempieni liittoa.
Ei näitä lapsena hoksaa, mutta jotain merkkejä huomaa olevan ilmassa, vaikkei niitä osas mitenkään nimetä tai tunnistaa.
Mummoni saattoi olla todella rajaton myös minua kohtaan, ja välillä oli sotajalalla äitini kanssa ja käytti minua viestinviejänä ja pelinappulana ja kun rouvat taas olivat sovussa kumpikin otti minut taas silmätikukseen.
Tämä rajattomuus puolin ja toisin oli helppo toteuttaa, mummoni asui seinänaapurina, en tiedä miksi edes kuvittelivat, että tämä olisi ollut toimiva järjestely. Tai no... olihan se mummolleni ja äidilleni, muillahan ei ollut mitään väliä.
Nyt ikääntyvä äitini kuvittelee jotain samankaltaista järjestelyä minun kanssani. Ei tule tapahtumaan.
On ollut kova työ katkaista tätä kierrettä, en halua että työni valuu hukkaan. Omien lasteni kanssa suhteeni on täysin erilainen kuin minulla oli äitini kanssa, ja hyvällä itsetunnolla varustetut lapseni osaavat hymähtää mummonsa edesottamuksille. Eivät tapaa usein, eivätkä ilman minua.
Kyllä narsismi on pahin pään vika mikä ihmisellä voi olla. Väkivaltaisia riehujia ihan jokainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä narsismi on pahin pään vika mikä ihmisellä voi olla. Väkivaltaisia riehujia ihan jokainen.
Voivat olla myös kylmäävän hyytäviä epäriehujia. Eksä ei riehunut kertaakaan. Hän oli kuitenkin erittäin kontrolloiva, myös itseään kohtaan. Veikkaan, että meillä oli käynnissä valtapeli: hän ei aio menettää kasvojaan ja alkaa riehumaan, koska ei ollut saanut minua provosoitua riehaantumaan. Veikkaan, että hän ei olisi riehunut sittenkään, vaikka minä olisin. Hän olisi vain nauttinut aiheuttamastaan kohtauksesta ja hykerrellyt sisäänpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo isot lupaukset on mielenkiintoinen, n-nen esihenkilö puhui moneen kertaan siitä, että kun toiminta laajentuu, niin haluanko tiiminvetäjäksi ja sitten toki saan lisäkoulutusta jne. Palkkasi kaksi uutta työntekijää, mutta ei puhettakaan, että olisin saanut lisää vastuuta tai palkkaa, vaikka käytännössä perehdytin uudet työntekijät. Samalla puhe siitä kuitenkin jatkui, että kun toiminta laajenee, niin minusta sitten tiiminvetäjä.
Rakasti myös oman äänensä kuuntelemista, huonot päivät kuuluivat aina puhelimessa, mutta sähköpostilla kaikki oli aina asiallista, ettei vain jäisi mitään materiaalia huonosta käytöksestä.
Kuuluin tavallaan hänen hoviinsa, jota usein mairitteli ja yritti esittää, että kertoo vain minulle tiettyjä asioita. "Tämä on sitten vain sinulle" oli tuttu lause. Myöhemmin huomasimme työkaverien kesken, että teki sitä kaikille.
Halusi, että pienimmätkin asiat menevät hänen kautta tai vähintään tiedoksi hänellekin. Koska kukaan muu ei voinut osata mitään. Kehui välillä kyllä vuolaasti, mutta lienee jostain opittua, työsuhteen lopussa kävi ilmi, ettei arvostanut oikeasti juuri yhtään.
Raha oli aina mielenkiintoinen aihe, toisaalta sitä saatettiin käyttää hurjasti, jos haluttiin näyttää hyvältä, jos rahaa piti kuluttaa johonkin muuhun, yritettiin saada kaikki ilmaiseksi.
Eri standardit itselle ja muille, erityisesti raha-asioissa.
Kysyi myös suoraan, että olenko raskaana, ihan ystävänä kuulemma, kun esihenkilönähän ei saisi kysyä. Heh heh. Kokeili usein kuinka pitkälle voi mennä, soitti työaikojen ulkopuolella, juuri ennen päivän päättymistä jne. Ja minähän kilttinä tyttönä venyin.
Tässä toki vain jäävuoren huippu, kesti useampi vuosi ennen kuin alkoi ymmärtää, ettei käytös ole ok, suurelle osalle ihmisiä näyttäytyy charmanttina hyväntekijänä.
Kuulostaa tosi paljon mun entiseltä esimieheltä. Hänellä oli ainakin selkeesti narsistisia piirteitä. Hänen lempiharrastuksensa oli pitää alaisiaan ns. löysässä hirressä. Esim. lomien vahvistamista viivytti viimeiseen saakka ja muistutti aina, ettei esim. kesälomalla saa ikinä olla päivääkään yhtä aikaa, jos on pienikin epäilys siitä, että sinua tarvittaisiin töissä. Käytännössä oli kuitenkin heinäkuussa joku viikko, jolloin meidän pienestä yksiköstä kaikki lomaili.
Pomo oli hirveän tarkka säännöistä, noudatti niitä aina pilkulleen, mutta juuri siten, mikä olisi alaisille mahdollisimman ikävää, eli kaikki jousto ja empatia puuttui. Jos oli mahdollista katkaista sairausloma, hän teki sen, ja jyräsi lääkärin ohjeistuksen. Tämä siis ns. henkisistä syistä johtuvien sairaslomien kohdalla, esim. omainen kuollut. Hän saattoi myös ottaa yhteyttä työterveyteen keskustellakseen alaisensa sairaushistoriasta. Mitä ihmettä se hänelle edes kuului?
Tyypillinen piirre pomolle oli se, että hän uteli alaisiltaan ummet ja lammet perheestä ja terveydentilasta, mutta ikinä ei kertonut itsestään mitään. Ja jos oli jotain muutoksia tulossa, hän kertoi niistä viime hetkellä, ei koskaan hyvissä ajoin. Hän piti alaisia lieassa tällä tavoin.
Onneksi pääsin hänestä eroon.
Toi oli sama meillä lomien suhteen! Monta kertaa meni niin, ettei koskaan vahvistanut mun lomaa, pidin sitten vaan silloin, kun olin pyytänyt. Oli kyllä joustava, että joo, sai pitää silloin, kun halusi paitsi että lupa tuli viime hetkellä, jos silloinkaan. Viimeinen loma oli oikein tyyppiesimerkki, ei halunnut antaa palkatonta, vaikka juuri kuukautta ennen oli vihjannut, että voimmeko alentaa palkkaa kun menee ehkä kohta koronan takia huonosti. Mitään syytä ei palkattoman epäämiselle ollut.
Työnantajan rooli ei aina ole se helpoin. Se ei vielä tee narsistia tai persoonallisuushäiriöistä pomosta jos hän ei miellytä kaikkia tai on tiukka, ei anna lomaa, on vähän mulkero tms.
Itseasiassa tuo että pomosi on joustava kuitenkin, hieman poissulkee narsistin mahdollisuutta. Toki en tiedä hänestä riittävästi mutta kannattaa edelleen tutkia tätä narsisti asiaa että osaa sellaisia välttää ENNENKUIN saa tosiaan omakohtaisen kokemuksen ja silloin kyllä TIEDÄT että on tosi narsu kyseessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä narsismi on pahin pään vika mikä ihmisellä voi olla. Väkivaltaisia riehujia ihan jokainen.
Voivat olla myös kylmäävän hyytäviä epäriehujia. Eksä ei riehunut kertaakaan. Hän oli kuitenkin erittäin kontrolloiva, myös itseään kohtaan. Veikkaan, että meillä oli käynnissä valtapeli: hän ei aio menettää kasvojaan ja alkaa riehumaan, koska ei ollut saanut minua provosoitua riehaantumaan. Veikkaan, että hän ei olisi riehunut sittenkään, vaikka minä olisin. Hän olisi vain nauttinut aiheuttamastaan kohtauksesta ja hykerrellyt sisäänpäin.
Sama homma täällä. Ex-kumppanini kyllä riiteli kanssani ja provosoi, mutta ei koskaan riehunut per se. Minulle, konflikteja välttelevälle ihmiselle, kuitenkin tiesi kertoa, kuinka minä rakastan riitelemistä.
Saikkupäivän iloksi katson 90 days fianceeta ja Coltia ja Coltin äitiä.
Oikein huvittavaa katsottavaa kun kaksi narsistia yrittää käydä syvällistä keskustelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voikohan narsismi esimerkiksi perheessä "hypätä sukupolvien" yli?
Meinaan siis sitä, että voiko isovanhemmista joku olla ollut todella narsistinen lapsiaan kohtaan, mutta sitten puolestaan lapsenlapsilleen täysin eri ihminen?
Olen itse seurustellut narsistin kanssa ja koska nämä narsismin ja narsismiin vetoavat haavat on ainakin oman ymmärrykseni mukaan ylisukupolvisia, niin olen joskus miettinyt, että mistähän kaukaa tämä minun oman "tuttuuden tunne" narsimin kanssa oikein juontaa juurensa.
Puhun nyt sukupolvelta toiselle periytyvistä traumoista ja siitä mallista, mikä kotoa saadaan.
Hep hep täällä!
Tosiaan, isoäitini oli aivan täysnarsisti äitiäni kohtaan. Äitini ei koskaan toipunut mummoni aiheuttamista traumoista.
Mutta kyllä, mummoni oli taas meille lapsenlapsille AIVAN IHANA MUMMO! Siis ei minulla ole mitään pahaa sanottavaa muuten kuin että tiedän kyllä kuinka julma ja ilkeä oli äitiäni kohtaan.
Äitini miettii onko hän perinyt äidiltään narsismia....hmmm...onhan meillä omat äiti-tytär riitamme kyllä... ja äiti on kova riitelemään ja joutuu konfliktitilanteisiin esim. työkavereidensa kanssa... ja on ollut minullekin aika inhottava aika ajoin...En kuitenkaan narsistiksi epäile ja hyvä äiti on.
Ja puolestani itse olen miettinyt Olenko minä ollut itsekäs natsistinen äiti omalle lapselleni... olen ihan todella puntaroinut asiaa ja koen ainakin epäonnistuneeni monessa asiassa, näin jälkikäteen ajateltuna.
Kyllä tämä elämä osaakin olla kipeä ja RASKAS!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Hänen on minusta vaikea hahmottaa, että omaa käytöstä voi muuttaa toisen hyväksi (vaikka parisuhteessa) ilman että se on uhka omalle minuudelle."
Tästä riitelemme päivittäin.
Toisen toive on aina dumaamista/kontrollointia/vallankäyttöä. Hermostuu satasella ystävällisestä toiveesta.Toivottavasti jaksat etsiä riittävästi tietoa narsismista ja sitten työstää oman ulospääsysi. Et varmaan jaksa riidellä samasta asiasta koko loppuikääsi. Hän ei tule ikinä ymmärtämään ystävällistä toivettasi. Hänellä ei nimittäin ole kykyä siihen. Tuo on sama kuin riitelisit kolmevuotiaan kanssa joka aamu siitä, miksei hän lue sinulle ääneen aamun sanomalehteä. Kun ei osaa eikä pysty niin ei osaa eikä pysty.
Se näissä tyypeissä on niin hämävää, että aikuisen ja työelämässä riittävän älyllisen ihmisen kehon sisällä on tunne-elämän osalta kehitysvammainen yksilö. Oman käsityskyvyn on todella vaikea hahmottaa asiaa.
Toisaalta jos narsistia kiinnostaisi tai hän kokisi jotenkin hyötyvän siitä itse jotenkin, hän kyllä OSAISI tehdä niitä parisuhdetekoja. Onhan hän love bombing-vaiheessakin osannut. Hän tietää kyllä. Pohjimmiltaan häntä ei vaan kiinnosta, hän ei tunne rakkautta tai kiintymystä, vain katkeruutta, kateutta ja ärtymystä. Tämän tajuaminen on aivan mind-blowing.
Empaatikko yrittää lähentyä ja tehdä mukavia parisuhdetekoja (kuten "tuutko mun viereeni, niin katsotaan yhdessä jokin leffa?"), mutta narsisti kokee tämän tyyliin itsemääräämisoikeuden rajoittamisena, velvoittavana käskynä tai kontrolliyrityksenä. Silti narsisti voi pitää puolisoa syyllisenä siihen, ettei narsisti itse tunne yhteyttä ja mukavia tunteita.
Ihan loputon kehä, joka ei muuksi muutu.
Narsisti ei enää koskaan rakkauspommituksen jälkeen palaa takaisin niihin aikoihin. Hän voi hetkellisesti tehdä jonkun imurointieleen, mutta sitä olotilaa ei tule tulemaan takaisin pysyvästi. Se rakkauspommitus on ollut narsistille työtä ja epänormaali olotila, se sen jälkeinen tila on se normaali olotila, missä narsisti on ja haluaa pysyä. Eli maksimihyöty minimipanoksella, negatiivisten reaktioiden tuottaman polttoaineen imeminen kumppanista, saatujen palveluiden ja äiti- tai seksinukkehahmon hyödyntäminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä narsismi on pahin pään vika mikä ihmisellä voi olla. Väkivaltaisia riehujia ihan jokainen.
Voivat olla myös kylmäävän hyytäviä epäriehujia. Eksä ei riehunut kertaakaan. Hän oli kuitenkin erittäin kontrolloiva, myös itseään kohtaan. Veikkaan, että meillä oli käynnissä valtapeli: hän ei aio menettää kasvojaan ja alkaa riehumaan, koska ei ollut saanut minua provosoitua riehaantumaan. Veikkaan, että hän ei olisi riehunut sittenkään, vaikka minä olisin. Hän olisi vain nauttinut aiheuttamastaan kohtauksesta ja hykerrellyt sisäänpäin.
Sama homma täällä. Ex-kumppanini kyllä riiteli kanssani ja provosoi, mutta ei koskaan riehunut per se. Minulle, konflikteja välttelevälle ihmiselle, kuitenkin tiesi kertoa, kuinka minä rakastan riitelemistä.
Juu eihän näillä tunteettomilla edes pulssi nouse kun kiusavat toisen hengiltä ja tosiaan ajaa sen uhrin kyllä raivon valtaan jonka jälkeen pääsee sitten sanomaan kuinka hullu olet itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muiden ihmisten haukkuminen ja vähättely on yleistä. Tämä kohdistuu ystäviisi ja sukulaisiisi. Hän kääntää muut sinua vastaan selkäsi takana ja ihmissuhteet päättyvät yksi toisensa jälkeen. Narsisti pitää huolen että saa vakuutella sinulle vian löytyvän näistä muista ihmisistä.
Jatkan tämän kommentoijan ajatusta: hän myös ”varastaa” ystäväsi. Huomaat yhtäkkiä, että ystäväsi ovat hänen kanssaan tekemisissä, heistä on tullut perheystäviä. He eivät olekaan yksinomaan sinun. Kontrollifriikki vaatii, että mm. tapaamisista pitää sopia niin, että hän on sähköposteissa, tekstaressa, whatsupissa ryhmässä mukana. Huomaat, että kenenkään toisen puoliso ei siellä ole, vain ystäväsi itse. Tämähän taas johtuu siitä, että et voi sopia mitään puolisosi puolesta. Ei riitä edes, että kysyisit ja varmistaisit. Jos näin erehdyt tekemään saat kuulla olevasi itse kontrollifriikki. Parin riidan jälkeen olet valmis luopumaan tapaamisista ja alistut siihen, että ystäväsi onkin nyt teidän molempien ystävä. Itse menetin kaksi, kolme läheistä tällä tavoin.
Ja vastavuoroisesti sinä et tunge hänen ystäviensä elämään. Et vaadi, että olet kaikessa viestittelyssä mukana. Sinähän haluaisit silloin vain kontrolloida. Puolisosi pitää omat ystävänsä erillään, itsellään.
Narsistin saa kiehumaan kun jätät kertomatta todellisen ystäväpiirisi. Et erittele keitä tunnet hyvin ja keitä et juuri ollenkaan. Hän ei pääse kontrolloimaan ihmissuhteitasi ja sitten alkaa mustamaalaus ja syyttely. Tällä tavalla ystävät pysyvät turvassa ja tämä on sen arvoista. Samaan aikaan narsistin oma ystäväpiiri vähenee entistä pienemmäksi.
Vierailija kirjoitti:
Narsisti ei enää koskaan rakkauspommituksen jälkeen palaa takaisin niihin aikoihin. Hän voi hetkellisesti tehdä jonkun imurointieleen, mutta sitä olotilaa ei tule tulemaan takaisin pysyvästi. Se rakkauspommitus on ollut narsistille työtä ja epänormaali olotila, se sen jälkeinen tila on se normaali olotila, missä narsisti on ja haluaa pysyä. Eli maksimihyöty minimipanoksella, negatiivisten reaktioiden tuottaman polttoaineen imeminen kumppanista, saatujen palveluiden ja äiti- tai seksinukkehahmon hyödyntäminen.
Näin on! Ja YHTÄÄN enempää eivät anna namia kuin on aivan pakko. Ovat ensin kuin ihanan herkullisen hunaja heruttajia ja itse odotat hurmaantuneena kieli pitkällä milloin se kaikki luvattu hunaja osaksesi tipahtaa...
... ja joka ainoa kerta huomaan että pökäleen sait. Jos sitäkään.
Joo ja se "riitaan tarvitaan kaksi". Kun ei vaan aina tarvitse.