Narsistin keskustelutyyli
Laitetaan tähän huomioita ja kokemuksia narsismiin taipuvaisten ihmisten vuorovaikutustyyleistä. Lisäksi olisi kiva saada käytännön vinkkiä miten vastata tilanteisiin rakentavasti ja provosoitumatta. Minäpä aloitan:
-Mykäksi tekeytyminen: N on, kuin ei kuulisi tai näkisi. Hän ei vastaa asialliseenkaan kysymykseen kuten siihen, joko hän on syönyt lounasta. Hän näyttää vain kyllästynyttä naamaansa ja näyttää vaivaantuneelta. Muutenkin useissa keskusteluissa hän ei osaa dialogia ollenkaan. Ei ota kantaa mihinkään asiaan, ei kysy jatkokysymyksiä, ei pohdi asiaa kanssasi ja aloittaa vaivoin mitään keskustelua itsekään. Kaikki pitää ikäänkuin tuoda valmiina hänen eteensä ja hän sitten valitsee, mihin suvaitsee osallistua. Häntä ei kiinnosta toinen ihminen ihmisenä, persoonana. Hän kyllä tietää, miten hyvien tapojen mukaan tulisi toimia (on esim. jälkikäteen naureskellen sanonut miten hyviin tapoihin olisi kuulunut toimia toisin), mutta hän ei vain välitä ja syyttää tästäkin omasta käytöksestään jotakin kolmatta osapuolta.
-Inttäminen: Aina kun valitset n:n mielestä väärin mitä tahansa, alkaa inttäminen. Kun et halua jäädä n:lle yöksi, et vastaa jokaiseen puheluun, pyydät häntä tekemään jotakin niin alkaa järkyttävä inttäminen. Samoin jos saat n:n kiinni siitä, että toimii vastoin mitä sovittu.
-Ristiriitoja mahdoton selvittää. Hän ei kykene syvälliseen itsereflektioon eikä ymmärrä syy-seuraus suhteita. Rakentavatkin ehdotukset on hänen mielestään syyttämistä ja kritiikkiä, mikä tekee tilanteen muuttamisen mahdottomaksi. Omissa mielikuvissaan hän on syytön kun taas toinen on kohtuuton ja lapsellinen.
Kommentit (10671)
Sairaat ihmiset täällä vain haukkuvat ilman kasvoja, ei kannata välittää ja olla vain vastaamatta. Tosielämässä ovat jotain raasuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Pelkuri narsisti, sanoin älä poista mun kommentteja sulle.
Sen lisäksi, että sä valehtelet niin sä oot myös kova määräilemään. :)
Aina kun poistat mun vastauksen sulle, poistat myös oman kommenttisi. Jatka vaan. Ei se mua haittaa. Mitäs muuta haluat kertoa?
Ei se toimi niin. Mun vastaukset poistuu vain koska sä poistat ne.
Sä et edelleenkään pysty olemaan mulle vastaamatta vaikka niin uhosit
Vierailija kirjoitti:
Narsistia ohjaa ajatus, että muiden ihmisten motiivit ovat aina pahoja; kaikki ihmiset ovat narsistille lähtökohtaisesti vastustajia ja vihollisia. Tähän vaikuttaa sekin, että hän on itse omatunnottomana valmis olemaan 'paha' kenelle vaan milloin vaan.
Salaliittoteoria selkäänpuukotuksesta ja varmasta hylkäämisestä merkitsee sitä, että narsistilla on voimakas tarve pitää kaikki kontrollissaan: ihmiset, asiat ja tilanteet. Sillä tavoin hän ajattelee voivansa hyökätä ennen kuin tulee hyökätyksi - ja jotta voi ennakoiden 'lyödä muille luun kurkkuun'.Salaliittoteoria selittää muun muassa:
miksi narsistin kommentit tulevat kuin puskista ja/tai ovat sekavaa sanasalaattia.
miksi narsistin uhri on todellisuudentajunsa kanssa heikoilla: koska narsisti esittää todellisuuden valheena ja päinvastoin.
miksi yhteiselo/yhteistyö on narsistin kanssa jännitteistä uhrin elämä on kuin kananmunankuorilla kävelyä.
miksi narsisti ei voi muuttua (yksi syy): vainoharhaisuus on hänellä niin 'rakenteissa'; hän on luonut selviytymisstrategiansa niin vallitsevaksi, että struktuurin muuttaminen on mahdotonta.
miksi narsisti ei voi sietää, että uhri onnistui jossain asiassa; koska se vahvistaa tämän identiteettiä ja itsetuntoa, mikä tekee hänestä narsistille uhkakuvan.
miksi narsisti väsyttää, uuvuttaa ja mitätöi uhriaan järjestelmällisesti.
miksi narsisti nauttii uhrinsa syyllistämisestä ja häpeän tuottamisesta näin hän tekee uhrin heikoksi.
miksi narsisti ei paljasta itseään kenellekään, eikä päästä ketään lähelleen jotta kukaan ei voi käyttää hänen heikkouksia häntä vastaan.
miksi narsisti satsaa julkisivuun; näin hän saa ihmiset uskomaan hänen luomaansa valheelliseen mielikuvaan.
miksi narsisti kerää ympärilleen niin sanotun hovin eli ihmisiä, jotka haluavat miellyttää häntä ja jotka suostuvat tiedostaen tai tiedostamattaan narsistin 'käytettäviksi'.
Tämä minua yllätti, miksi aina piti epäillä motiivejani ja tekojani. No, kyllä siinä sitten ajan kanssa kyynistyin itsekin ja usko, että on hyviä ihmisiä olemassa rapautui täysin. Ja se, että aina kerättiin todistusauneistoa vastaisuuden varalle. Lopetin jopa tekstaamisen, kun niitäkin käytettiin minua vastaan ja merkitykset muuttuivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Pelkuri narsisti, sanoin älä poista mun kommentteja sulle.
Sen lisäksi, että sä valehtelet niin sä oot myös kova määräilemään. :)
Aina kun poistat mun vastauksen sulle, poistat myös oman kommenttisi. Jatka vaan. Ei se mua haittaa. Mitäs muuta haluat kertoa?
Ei se toimi niin. Mun vastaukset poistuu vain koska sä poistat ne.
Sä et edelleenkään pysty olemaan mulle vastaamatta vaikka niin uhosit
En ole poistanut yhtäkään sun kommenttia mulle koska haluan että kaikki näkee mikä olet. Jatka vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viestien poistajat, tunnetteko te kenestä täällä puhutaan ja se saa pelon teihin? Puhutaanko juuri susta? Muuten viestit pysyisi. Kukaan ei ole niin harhainen että poistaa muuten kommentteja. Vai onko? On näköjään.
Alkaako se narsishullulla ikä painaa vai miksi kysyt koko ajan samaa uudestaan? Etkö muista aikaisempia vastauksia. Vai etkö lue niitä ennen kuin poistat ne?
Ongelmahan on, että narsistit toimivat niin samankaltaisesti, että kokemukset helposti kuvaavat monenkin narsistin toimintaa. Tämä viestien poistattaminen on kyllä hyvä osoitus siitä millainen narsissi pohjimmiltaan on: kontrollifriikki, tuhoava, kuvittelee, että kaikki koskee juuri häntä.
Ilminarsisteissa on viisi painotuskategoriaa:
1.) Statushakuinen, kerskatyyppinen
2.) 'Kaikkeen oikeutettu', statushakuisen matalaprofiilisempi pikkuserkku
3.) Paha, julma eli avoimen aggressiivinen ja jopa sadistinen
4.) Kontrollifriikki, sääntöorientoitunut
5.) "Minä tiedän kaiken" -tyyppinen
Ilminarsisti esimerkiksi:
on aggressiivisesti itsekeskeinen.
on kuin susi susien vaatteissa.
panostaa ulkonäköön, materiaan ja asemaan.
omaa optimistisen asenteen, joka kumpuaa "Mitä voin saada lisää?" -mentaliteetista.
pitää kiinni johtajuusaseman vaatimuksesta, hänelle dominointi on peruskauraa.
omaa voimakkaan itsekontrollin.
voi olla niin sanotusti väsymätön, sillä paksunahkaisuus merkitsee sitä, että hänessä ei ole tai on vähän 'väsyviä komponentteja'.
on voimakkaasti taipuvainen ruumiillisen väkivallan käyttöön (verrattuna piilonarsistiin).
on kylmäkiskoinen, etäinen, pinnallinen.
kehuu suhteen alussa kumppanin ulkonäköä, taloudellista asemaa, menestystä ja/tai omaisuutta.
vaihtaa kumppania usein, hänelle uskottomuus on tapa.
Piilonarsisteissa on
1.) niin sanotun peruspiilonarsistin lisäksi
2.) erityisen herkkähipiäinen niin sanottu haavoittuvainen piilonarsisti.
Piilonarsistille on tyypillistä esimerkiksi:
matala profiili (ilminarsistiin verrattuna), jopa huomaamattomuus, sivusta seuraaminen: 'ei pidä itsestään meteliä'.
olla kuin susi lampaiden vaatteissa.
pessimistinen asenne, joka kumpuaa "Mitä voin menettää?" -mentaliteetista.
passiivisaggressiivisuus: runsaassa käytössä sanaton väkivalta, uhriutuminen ja syyllistäminen.
voimakas epävarmuus, koska herkkähipiäisenä aistii häpeän läsnäolon, minkä vuoksi väsymys/laiskuus on yleistä.
taipumus addiktioihin, jopa itsetuhoisuuteen.
synnyttää mielikuvan sympaattisesta, lämminhenkisestä ja syvällisestä sielunkumppanista.
esittää olevansa korkeamoraalinen: painottaa vapaaehtoistyötä, auttamista, luonnonsuojelua jne.
olla manipulaatiomestari.
kehua suhteen alussa kumppanin näkemyksiä, arvomaailmaa, persoonaa, 'sisäistä kauneutta'.
ylläpitää pitkäänkin mielikuvaa siitä, että hän on 'normaali'.
ripustautua epätoivoisesti kumppaniin.
Kaikkien kategorioiden narsisteja yhdistää muun muassa omatunnottomuus, empatian puute, viha ja kateus, salaliittoteoria, illuusiominä sekä ihmisten käyttäminen narsistisina lähteinä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Pelkuri narsisti, sanoin älä poista mun kommentteja sulle.
Sen lisäksi, että sä valehtelet niin sä oot myös kova määräilemään. :)
Aina kun poistat mun vastauksen sulle, poistat myös oman kommenttisi. Jatka vaan. Ei se mua haittaa. Mitäs muuta haluat kertoa?
Ei se toimi niin. Mun vastaukset poistuu vain koska sä poistat ne.
Sä et edelleenkään pysty olemaan mulle vastaamatta vaikka niin uhosit
Kuinka monta kertaa poistat kommenttini? Vai pitäiskö sun kertoa sun kätyreille etteivät poista niitä?

Yo! Millä sivulla olen kirjoittanut 70 luvusta? Kerro että saan lukea tekstini.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Pelkuri narsisti, sanoin älä poista mun kommentteja sulle.
Sen lisäksi, että sä valehtelet niin sä oot myös kova määräilemään. :)
Aina kun poistat mun vastauksen sulle, poistat myös oman kommenttisi. Jatka vaan. Ei se mua haittaa. Mitäs muuta haluat kertoa?
Ei se toimi niin. Mun vastaukset poistuu vain koska sä poistat ne.
Sä et edelleenkään pysty olemaan mulle vastaamatta vaikka niin uhosit
Kuinka monta kertaa poistat kommenttini? Vai pitäiskö sun kertoa sun kätyreille etteivät poista niitä?
Kuinka monta kertaa aiot vielä vastata mulle? Eikö se ollutkaan adios?
Sä oot todellakin vainoharhainen imbesilli.
Minulla ei ole mitään kätyreitä.Moni muukin ymmärtää ihan itse ettei toisten nimittely narsisteiksi ole ok.
Ja monet muutkin ovat myös huomanneet, että tätä ketjua pitää pystyssä pääasiassa vain yksi pakkomielteinen jankkaaja
Aika heikot on sun loukkaukset nyt. Keksi parempaa. Ja niin, sulla ei ole kätyreitä. Hyvä tietää. Ketäs ne sun peukuttajat on jotka yhtäkkiä tulee esiin heti kun sä alat huutamaan muiden perään? Peukuttaa sun kommentit taivaisiin ja kaikkien muiden alas. Joo sulla ei ole kätyreitä. Hah. Kukas se nyt on valehtelija?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Pelkuri narsisti, sanoin älä poista mun kommentteja sulle.
Sen lisäksi, että sä valehtelet niin sä oot myös kova määräilemään. :)
Aina kun poistat mun vastauksen sulle, poistat myös oman kommenttisi. Jatka vaan. Ei se mua haittaa. Mitäs muuta haluat kertoa?
Ei se toimi niin. Mun vastaukset poistuu vain koska sä poistat ne.
Sä et edelleenkään pysty olemaan mulle vastaamatta vaikka niin uhosit
Kuinka monta kertaa poistat kommenttini? Vai pitäiskö sun kertoa sun kätyreille etteivät poista niitä?
Kuinka monta kertaa aiot vielä vastata mulle? Eikö se ollutkaan adios?
Sä oot todellakin vainoharhainen imbesilli.
Minulla ei ole mitään kätyreitä.Moni muukin ymmärtää ihan itse ettei toisten nimittely narsisteiksi ole ok.
Ja monet muutkin ovat myös huomanneet, että tätä ketjua pitää pystyssä pääasiassa vain yksi pakkomielteinen jankkaaja
Lasketaan sun loukkaukset mulle: dementia potilas, imbesilli, narsistihullu. Mitäs muuta sä olet sanonut? Ainoastaan ihminen joka puolustaa itseään loukkaamalla muita on läpinäkyvä siinä että sulla ei ole asiat kohdallaan.
Itse diagnosoit jatkuvasti muita narsisteiksi.
Nytkö se tuntuu kurjalta kun joku näpäyttää sulle takaisin. VOI VOI. Koita kestää
Missä vastaus siihen ketä sun ylä ja alapeukuttajat on? Sanasalaattia syydät täällä muttet vastaa mihinkään. Tiedätkö miltä se kuulostaa? Jep, oikein!
Normaaleja itsenäisiä omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä.
Mä en määräile enkä omista ketään.
Moni muukin on vain huomannut pakkomielteisen hulluutesi.

Ihan FYI jos sun aivot ymmärtää, en ole diagnosoinut ketään täällä narsistiksi. Aviomieheni on narsisti ja psykiatri sen diagnosoi. Mutta sä joka rynnit tälle palstalle joka päivä ja poistat ketjuun liittyviä kommentteja, mikä sun ongelma on? Ellet ole jotenkin harmistunut tästä keskustelusta ja miksi olisit harmistunut ellei asiat täällä liippaisi sua läheltä? Kukaan ei väitä vastaan yhtä paljon kuin sä aiheesta josta sun mukaan sulla ei oikeesti ole mitään tietoa kun et kuulemma ole narsisti. Että mitä edelleenkin roikut täällä?? Tai sitten sulla on jotain muita ongelmia ja terapiaa takuulla löytyy.
Sulla mitään miestä ole. Mutta kamelionttina voit tarvittaessa esittää muuta.
Poistit taas mun vastauksen. Tässä uudestaan:

Mikä vaan saa sut iloiseksi.

Mä en määräile enkä omista ketään.Moni muukin on vain huomannut pakkomielteisen hulluutesi.
Ainoastaan sun kätyrit. Narsistinen tapa on liittää muita ihmisiä mukaan, vaikka näillä muilla ihmisillä ei ole mitään minua vastaan täällä. Olet ottanut minut silmätikuksi ja nyt olen päättänyt että mitä saan, sitä annan.
Et vastannut siihen miksi roikut tällä sivulla edelleenkin jos et pidä mitä täällä kirjoitetaan?Ja missä olen kirjoittanut 70 luvusta? Pakko jankuttaa kun et osaa vastata tai kierrät kysymykset ja heität ne mulle takaisin. Sun loukkaukset ei haittaa mua koska ne ei ole mitenkään minuun liittyviä kun et tunne minua. Sano ihan mitä vaan. Mä kuitenkin oletan että koska täällä kirjoittelet vaikka sun mitä, sulla on faktoja jotka voit todistaa. Eli mikä se sivu on missä olen kirjoittanut 70 luvusta? Jos et pysty vastaamaan tähän, asia on selvä että kiukuttelet täällä ihan vaan kun sulla ei ole muutakaan.
Toihan on just sitä kaasuvalottamista mistä säkin oot täällä vaahdonnut.
Mä oon vastanut noihin sun kysymyksiin jo monta kertaa.
Väität ettet tiedä etkä muista mitä mä oon sulle jo sanonut.
Kerro milloin vastasit 70 teksteistä esim? Älä nyt hermostu kun et pysty vastaamaan. Ja miksi roikut täällä kun et pidä mistä täällä kirjoitetaan? Et ole vastannut siihenkään. Että näytä missä ne sun monta kertaa vastaamat vastaukset on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Pelkuri narsisti, sanoin älä poista mun kommentteja sulle.
Sen lisäksi, että sä valehtelet niin sä oot myös kova määräilemään. :)
Aina kun poistat mun vastauksen sulle, poistat myös oman kommenttisi. Jatka vaan. Ei se mua haittaa. Mitäs muuta haluat kertoa?
Ei se toimi niin. Mun vastaukset poistuu vain koska sä poistat ne.
Sä et edelleenkään pysty olemaan mulle vastaamatta vaikka niin uhosit
Kuinka monta kertaa poistat kommenttini? Vai pitäiskö sun kertoa sun kätyreille etteivät poista niitä?
Kuinka monta kertaa aiot vielä vastata mulle? Eikö se ollutkaan adios?
Sä oot todellakin vainoharhainen imbesilli.
Minulla ei ole mitään kätyreitä.Moni muukin ymmärtää ihan itse ettei toisten nimittely narsisteiksi ole ok.
Ja monet muutkin ovat myös huomanneet, että tätä ketjua pitää pystyssä pääasiassa vain yksi pakkomielteinen jankkaaja
Lasketaan sun loukkaukset mulle: dementia potilas, imbesilli, narsistihullu. Mitäs muuta sä olet sanonut? Ainoastaan ihminen joka puolustaa itseään loukkaamalla muita on läpinäkyvä siinä että sulla ei ole asiat kohdallaan.
Itse diagnosoit jatkuvasti muita narsisteiksi.
Nytkö se tuntuu kurjalta kun joku näpäyttää sulle takaisin. VOI VOI. Koita kestää
Ihan FYI jos sun aivot ymmärtää, en ole diagnosoinut ketään täällä narsistiksi. Aviomieheni on narsisti ja psykiatri sen diagnosoi. Mutta sä joka rynnit tälle palstalle joka päivä ja poistat ketjuun liittyviä kommentteja, mikä sun ongelma on? Ellet ole jotenkin harmistunut tästä keskustelusta ja miksi olisit harmistunut ellei asiat täällä liippaisi sua läheltä? Kukaan ei väitä vastaan yhtä paljon kuin sä aiheesta josta sun mukaan sulla ei oikeesti ole mitään tietoa kun et kuulemma ole narsisti. Että mitä edelleenkin roikut täällä?? Tai sitten sulla on jotain muita ongelmia ja terapiaa takuulla löytyy.
Sulla mitään miestä ole. Mutta kamelionttina voit tarvittaessa esittää muuta.
Poistit taas mun vastauksen. Tässä uudestaan:
Ihan FYI jos sun aivot ymmärtää, en ole diagnosoinut ketään täällä narsistiksi. Aviomieheni on narsisti ja psykiatri sen diagnosoi. Mutta sä joka rynnit tälle palstalle joka päivä ja poistat ketjuun liittyviä kommentteja, mikä sun ongelma on? Ellet ole jotenkin harmistunut tästä keskustelusta ja miksi olisit harmistunut ellei asiat täällä liippaisi sua läheltä? Kukaan ei väitä vastaan yhtä paljon kuin sä aiheesta josta sun mukaan sulla ei oikeesti ole mitään tietoa kun et kuulemma ole narsisti. Että mitä edelleenkin roikut täällä?? Tai sitten sulla on jotain muita ongelmia ja terapiaa takuulla löytyy.Sulla mitään miestä ole.
Mutta kamelionttina voit tarvittaessa esittää muuta.
Sun kätyrit taas töissä peukkuja heittelemässä. Hyvä hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Pelkuri narsisti, sanoin älä poista mun kommentteja sulle.
Sen lisäksi, että sä valehtelet niin sä oot myös kova määräilemään. :)
Aina kun poistat mun vastauksen sulle, poistat myös oman kommenttisi. Jatka vaan. Ei se mua haittaa. Mitäs muuta haluat kertoa?
Ei se toimi niin. Mun vastaukset poistuu vain koska sä poistat ne.
Sä et edelleenkään pysty olemaan mulle vastaamatta vaikka niin uhosit
Kuinka monta kertaa poistat kommenttini? Vai pitäiskö sun kertoa sun kätyreille etteivät poista niitä?
Kuinka monta kertaa aiot vielä vastata mulle? Eikö se ollutkaan adios?
Sä oot todellakin vainoharhainen imbesilli.
Minulla ei ole mitään kätyreitä.Moni muukin ymmärtää ihan itse ettei toisten nimittely narsisteiksi ole ok.
Ja monet muutkin ovat myös huomanneet, että tätä ketjua pitää pystyssä pääasiassa vain yksi pakkomielteinen jankkaaja
Lasketaan sun loukkaukset mulle: dementia potilas, imbesilli, narsistihullu. Mitäs muuta sä olet sanonut? Ainoastaan ihminen joka puolustaa itseään loukkaamalla muita on läpinäkyvä siinä että sulla ei ole asiat kohdallaan.
Itse diagnosoit jatkuvasti muita narsisteiksi.
Nytkö se tuntuu kurjalta kun joku näpäyttää sulle takaisin. VOI VOI. Koita kestää
Missä vastaus siihen ketä sun ylä ja alapeukuttajat on? Sanasalaattia syydät täällä muttet vastaa mihinkään. Tiedätkö miltä se kuulostaa? Jep, oikein!
Normaaleja itsenäisiä omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä.
Mä en määräile enkä omista ketään.Moni muukin on vain huomannut pakkomielteisen hulluutesi.
Ainoastaan sun kätyrit. Narsistinen tapa on liittää muita ihmisiä mukaan, vaikka näillä muilla ihmisillä ei ole mitään minua vastaan täällä. Olet ottanut minut silmätikuksi ja nyt olen päättänyt että mitä saan, sitä annan.
Et vastannut siihen miksi roikut tällä sivulla edelleenkin jos et pidä mitä täällä kirjoitetaan?Ja missä olen kirjoittanut 70 luvusta? Pakko jankuttaa kun et osaa vastata tai kierrät kysymykset ja heität ne mulle takaisin. Sun loukkaukset ei haittaa mua koska ne ei ole mitenkään minuun liittyviä kun et tunne minua. Sano ihan mitä vaan. Mä kuitenkin oletan että koska täällä kirjoittelet vaikka sun mitä, sulla on faktoja jotka voit todistaa. Eli mikä se sivu on missä olen kirjoittanut 70 luvusta? Jos et pysty vastaamaan tähän, asia on selvä että kiukuttelet täällä ihan vaan kun sulla ei ole muutakaan.
Toihan on just sitä kaasuvalottamista mistä säkin oot täällä vaahdonnut.
Mä oon vastanut noihin sun kysymyksiin jo monta kertaa.
Väität ettet tiedä etkä muista mitä mä oon sulle jo sanonut.
Katsos miten heitit tuon syytöksen heti takaisin ilman että itse vastasit mihinkään. Sulla on piirteitä narsismiin paljon. Ehkä siksi poistat viestejä täällä koska et halua lukea mitä itse olet. Muuten et tekisi sitä. Miksi suuttua, jos ei koske sinuun aihe mitenkään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Pelkuri narsisti, sanoin älä poista mun kommentteja sulle.
Sen lisäksi, että sä valehtelet niin sä oot myös kova määräilemään. :)
Aina kun poistat mun vastauksen sulle, poistat myös oman kommenttisi. Jatka vaan. Ei se mua haittaa. Mitäs muuta haluat kertoa?
Ei se toimi niin. Mun vastaukset poistuu vain koska sä poistat ne.
Sä et edelleenkään pysty olemaan mulle vastaamatta vaikka niin uhosit
Kuinka monta kertaa poistat kommenttini? Vai pitäiskö sun kertoa sun kätyreille etteivät poista niitä?
Kuinka monta kertaa aiot vielä vastata mulle? Eikö se ollutkaan adios?
Sä oot todellakin vainoharhainen imbesilli.
Minulla ei ole mitään kätyreitä.Moni muukin ymmärtää ihan itse ettei toisten nimittely narsisteiksi ole ok.
Ja monet muutkin ovat myös huomanneet, että tätä ketjua pitää pystyssä pääasiassa vain yksi pakkomielteinen jankkaaja
Lasketaan sun loukkaukset mulle: dementia potilas, imbesilli, narsistihullu. Mitäs muuta sä olet sanonut? Ainoastaan ihminen joka puolustaa itseään loukkaamalla muita on läpinäkyvä siinä että sulla ei ole asiat kohdallaan.
Itse diagnosoit jatkuvasti muita narsisteiksi.
Nytkö se tuntuu kurjalta kun joku näpäyttää sulle takaisin. VOI VOI. Koita kestää
Missä vastaus siihen ketä sun ylä ja alapeukuttajat on? Sanasalaattia syydät täällä muttet vastaa mihinkään. Tiedätkö miltä se kuulostaa? Jep, oikein!
Normaaleja itsenäisiä omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä.
Mä en määräile enkä omista ketään.Moni muukin on vain huomannut pakkomielteisen hulluutesi.
Ainoastaan sun kätyrit. Narsistinen tapa on liittää muita ihmisiä mukaan, vaikka näillä muilla ihmisillä ei ole mitään minua vastaan täällä. Olet ottanut minut silmätikuksi ja nyt olen päättänyt että mitä saan, sitä annan.
Et vastannut siihen miksi roikut tällä sivulla edelleenkin jos et pidä mitä täällä kirjoitetaan?Ja missä olen kirjoittanut 70 luvusta? Pakko jankuttaa kun et osaa vastata tai kierrät kysymykset ja heität ne mulle takaisin. Sun loukkaukset ei haittaa mua koska ne ei ole mitenkään minuun liittyviä kun et tunne minua. Sano ihan mitä vaan. Mä kuitenkin oletan että koska täällä kirjoittelet vaikka sun mitä, sulla on faktoja jotka voit todistaa. Eli mikä se sivu on missä olen kirjoittanut 70 luvusta? Jos et pysty vastaamaan tähän, asia on selvä että kiukuttelet täällä ihan vaan kun sulla ei ole muutakaan.
Toihan on just sitä kaasuvalottamista mistä säkin oot täällä vaahdonnut.
Mä oon vastanut noihin sun kysymyksiin jo monta kertaa.
Väität ettet tiedä etkä muista mitä mä oon sulle jo sanonut.Kerro milloin vastasit 70 teksteistä esim? Älä nyt hermostu kun et pysty vastaamaan. Ja miksi roikut täällä kun et pidä mistä täällä kirjoitetaan? Et ole vastannut siihenkään. Että näytä missä ne sun monta kertaa vastaamat vastaukset on?
Sä oot poistanut ne mun vastaukset joka kerta. Yrittäpä nyt vain itse muistella. :)
En ole poistanut yhtään sun vastausta. Ja jos joku muu on, kirjoita vastaukset uudestaan. Kuinka vaikeaa se on? Ja jännityksellä nyt odotan jotain uutta soopaa ja selitystä sulta tuohon. Tänään oli eka kerta kun olen kuullutkaan mistään 70 luvun keskustelusta jossa kuulemma kovasti paasaan. Haluan nähdä missä se on. Jos et osaa vastata tai et vastaa, asia on selvä että puhut sontaa. Turha laitella mitään hymy kuvia myöskään. Se on merkki passiivis aggressiivisestä käytöksestä joka on myös mitä narsistit tekee. Sä olet kävelevä kirja narsistin piirteistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Pelkuri narsisti, sanoin älä poista mun kommentteja sulle.
Sen lisäksi, että sä valehtelet niin sä oot myös kova määräilemään. :)
Aina kun poistat mun vastauksen sulle, poistat myös oman kommenttisi. Jatka vaan. Ei se mua haittaa. Mitäs muuta haluat kertoa?
Ei se toimi niin. Mun vastaukset poistuu vain koska sä poistat ne.
Sä et edelleenkään pysty olemaan mulle vastaamatta vaikka niin uhosit
Kuinka monta kertaa poistat kommenttini? Vai pitäiskö sun kertoa sun kätyreille etteivät poista niitä?
Kuinka monta kertaa aiot vielä vastata mulle? Eikö se ollutkaan adios?
Sä oot todellakin vainoharhainen imbesilli.
Minulla ei ole mitään kätyreitä.Moni muukin ymmärtää ihan itse ettei toisten nimittely narsisteiksi ole ok.
Ja monet muutkin ovat myös huomanneet, että tätä ketjua pitää pystyssä pääasiassa vain yksi pakkomielteinen jankkaaja
Lasketaan sun loukkaukset mulle: dementia potilas, imbesilli, narsistihullu. Mitäs muuta sä olet sanonut? Ainoastaan ihminen joka puolustaa itseään loukkaamalla muita on läpinäkyvä siinä että sulla ei ole asiat kohdallaan.
Itse diagnosoit jatkuvasti muita narsisteiksi.
Nytkö se tuntuu kurjalta kun joku näpäyttää sulle takaisin. VOI VOI. Koita kestää
Missä vastaus siihen ketä sun ylä ja alapeukuttajat on? Sanasalaattia syydät täällä muttet vastaa mihinkään. Tiedätkö miltä se kuulostaa? Jep, oikein!
Normaaleja itsenäisiä omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä.
Mä en määräile enkä omista ketään.Moni muukin on vain huomannut pakkomielteisen hulluutesi.
Ainoastaan sun kätyrit. Narsistinen tapa on liittää muita ihmisiä mukaan, vaikka näillä muilla ihmisillä ei ole mitään minua vastaan täällä. Olet ottanut minut silmätikuksi ja nyt olen päättänyt että mitä saan, sitä annan.
Et vastannut siihen miksi roikut tällä sivulla edelleenkin jos et pidä mitä täällä kirjoitetaan?Ja missä olen kirjoittanut 70 luvusta? Pakko jankuttaa kun et osaa vastata tai kierrät kysymykset ja heität ne mulle takaisin. Sun loukkaukset ei haittaa mua koska ne ei ole mitenkään minuun liittyviä kun et tunne minua. Sano ihan mitä vaan. Mä kuitenkin oletan että koska täällä kirjoittelet vaikka sun mitä, sulla on faktoja jotka voit todistaa. Eli mikä se sivu on missä olen kirjoittanut 70 luvusta? Jos et pysty vastaamaan tähän, asia on selvä että kiukuttelet täällä ihan vaan kun sulla ei ole muutakaan.
Toihan on just sitä kaasuvalottamista mistä säkin oot täällä vaahdonnut.
Mä oon vastanut noihin sun kysymyksiin jo monta kertaa.
Väität ettet tiedä etkä muista mitä mä oon sulle jo sanonut.Katsos miten heitit tuon syytöksen heti takaisin ilman että itse vastasit mihinkään. Sulla on piirteitä narsismiin paljon. Ehkä siksi poistat viestejä täällä koska et halua lukea mitä itse olet. Muuten et tekisi sitä. Miksi suuttua, jos ei koske sinuun aihe mitenkään?
Ja taas tuli narsistidiagnoosi.
Alkaako muisti virkistyä vieläkään?
Ei. 70 luvun keskustelusivu. Missä?

Odottelen klo 22:55 kun alat poistamaan kaikki kommenttisi. Siihen asti sulla on kuitenkin vielä aikaa kertoa se sivu jossa jaarittelen 70 luvusta. Kun et vieläkään osaa kertoa missä ne mun tekstit istuu.
Tässä sun kommenttisi jos et muista mitä tarkoitan. Että hopi hopi, alappas laittamaan linkkiä tai jotain tänne, että me kaikki voidaan mennä lukemaan mitä olen mukamas kirjoittanut sinne. Oletan jotain todella fiksua ja ihanaa. Sen verran pitää kysyä, että mikä ylilaudanpoika on? En ole ikinä kuullut tuollaista sanaa:
Kyllä se keski-iässä voi alkaa jo ikä painaa. Sulla näyttää olevan noita muistiongelmia.
Voithan sä kopioida juttusi muualle, mutta ei se sun 70-luvun ketjukaan lähtenyt nousuun siellä toisaalla.
Mitä mä jo sanoin, ei niitä ylilaudanpoikia sun narsismit kiinnosta.
Sun piti lopettaa mulle vastaamasta? Noh, eipä sinänsä yllätä. Sähän ootkin pataloginen valehtelija.