Narsistin keskustelutyyli
Laitetaan tähän huomioita ja kokemuksia narsismiin taipuvaisten ihmisten vuorovaikutustyyleistä. Lisäksi olisi kiva saada käytännön vinkkiä miten vastata tilanteisiin rakentavasti ja provosoitumatta. Minäpä aloitan:
-Mykäksi tekeytyminen: N on, kuin ei kuulisi tai näkisi. Hän ei vastaa asialliseenkaan kysymykseen kuten siihen, joko hän on syönyt lounasta. Hän näyttää vain kyllästynyttä naamaansa ja näyttää vaivaantuneelta. Muutenkin useissa keskusteluissa hän ei osaa dialogia ollenkaan. Ei ota kantaa mihinkään asiaan, ei kysy jatkokysymyksiä, ei pohdi asiaa kanssasi ja aloittaa vaivoin mitään keskustelua itsekään. Kaikki pitää ikäänkuin tuoda valmiina hänen eteensä ja hän sitten valitsee, mihin suvaitsee osallistua. Häntä ei kiinnosta toinen ihminen ihmisenä, persoonana. Hän kyllä tietää, miten hyvien tapojen mukaan tulisi toimia (on esim. jälkikäteen naureskellen sanonut miten hyviin tapoihin olisi kuulunut toimia toisin), mutta hän ei vain välitä ja syyttää tästäkin omasta käytöksestään jotakin kolmatta osapuolta.
-Inttäminen: Aina kun valitset n:n mielestä väärin mitä tahansa, alkaa inttäminen. Kun et halua jäädä n:lle yöksi, et vastaa jokaiseen puheluun, pyydät häntä tekemään jotakin niin alkaa järkyttävä inttäminen. Samoin jos saat n:n kiinni siitä, että toimii vastoin mitä sovittu.
-Ristiriitoja mahdoton selvittää. Hän ei kykene syvälliseen itsereflektioon eikä ymmärrä syy-seuraus suhteita. Rakentavatkin ehdotukset on hänen mielestään syyttämistä ja kritiikkiä, mikä tekee tilanteen muuttamisen mahdottomaksi. Omissa mielikuvissaan hän on syytön kun taas toinen on kohtuuton ja lapsellinen.
Kommentit (10671)
Pelottaa välillä kun itseltä löytyy narsistisia piirteitä..
Mutta narsisti ei ehkä myöntäisi, että on narsisti?
Täällä oli vähän aikaa sitten lista narsistien käytöksestä. Miltäköhän sivulta se löytyy?
Vierailija kirjoitti:

Pahoinpiteletkö läheisiäsi ja saat raivokohtauksia milloin mistäkin?
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli vähän aikaa sitten lista narsistien käytöksestä. Miltäköhän sivulta se löytyy?
Tässähän se.
Lista narsistijankkaajan käytösmalleista
- Tekee päivittäin aloituksia narsismista
- Nostaa vanhoja narsismiketjuja ylös
- Lisää vanhoihin ketjuihin samat viestit uudelleen
- Alkaa narsistisella raivolla spämmätä narsistitarinoita jos joku uskaltaa arvostella hänen sepustuksiaan
- Erittäin pakkomielteinen
- Huomionhakuinen
- Omaa itse paljon narsistin piirteitä, mutta ei tunnista niitä itsessään
- Nimittelee kaikkia narskuiksi
.
Listan avulla on helppo tunnistaa narsistihullun käytös. Mitä useampi seikka osuu yhteen käytöksen kanssa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kyseessä on palstajankkaaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten alkaa ilmetä se,että n ei saa enää tarpeeksi voimaa toisten reaktioista. Alkaako paukut kovenemaan,vai muuttuuko etääntyneeksi kun alkaa suunnitella äkkilähtöä uusille apajille.
Kun aloin muuttumaan kiveksi ja en enää lähtenyt riitaan mukaan, niin kyllä hän inhottavammaksi kävi. Tuli sellaisia ihan puskista ilkeilyjä ja kerran tuli parin sentin päähän naamastani huutamaan. Uhittelua, ei välittänyt enää yrittää esittää. Ja jos katse olisi tappanut, niin kuollut olisin. Hän ihmetteli kerran, että pitääkö hänen olla hiåuolissaan terveydestään. Oli sen verran ala-arvoinen heitto, että menin sanattomaksi. Pari päivää myöhemmin sitten aloin miettiä, että hän ei tosiaankaan surisi minua jos minulle jotain sattuisi, olisi lähinnä helpottunut. Avioero siitä tuli ja oli suunnilleen niin ruma kuin voi olla. Rahasta kyse. Tarkoitus oli potkia mut pihalle syntymäasussa suunnilleen, mutta siihen en suostunut.
Nyt sitten on selvinnyt, että nähtävästi oli jo toinen nainen katsottuna. Päivä pari eron virallistamisen jälkeen tämä nainen jo vietiin saunailtaan kaverille. Mutta pääasia, että pääsin eroon. Onnea uudelle suhteelle ja uudelle naiselle. Ehkä tällä kertaa onni on pysyvää ja on löytynyt se oikea ihminen rinnalle.
Sun viimeinen lause. Haluan korjata sua siinä, että narsistit ei ikinä löydä oikeaa ihmistä rinnalle. Narsistit ei ikinä tule olemaan onnellisia kenenkään kanssa. Jossain vaiheessa tämäkin uusi ihminen alkaa tympiä narsistia tai narsisti kyllästyy muuten vaan kuten ne aina tekee, ja sitten se on seuraava kohde taas etsinnässä. Jotkut narsistit voivan olla pitkissä suhteissa, mutta he eivät ole onnellisia, he näyttelevät. Pysyvät suhteessa koska siitä on heille hyötyä jotenkin. Narsistit käyttää ihmisiä hyväksi aina. Narsisti ei ymmärrä oikeaa onnea tai iloa. Ihmisten tai enempi naisten pitäis lopettaa tämän sanominen, että noh ehkä nyt löysi sen oikean ja on onnellinen. Niille ei ole ketään oikeaa eikä se ole onnellisia ikinä. Tämä on ihan fakta asiaa siitä millaisia narsistit ovat.
Näin minäkin asian olen käsittänyt. Silti ikuisena optimistina (optimismi, vähän vinksahtanut huumori, kyky nauraa itselleni ja armoton logiikka kai pitivät mut järjissäni) toivon, että ihme tapahtui uuden ihmisen myötä. Jos tämä uusi ihailee ja arvostaa riittävästi, eikä kyseenalaista, niin saattaa olla pitkä ja rauhallinen suhde.
Narsisti kyllästyy helposti ja kaipaa ja tarvitsee draamaa, eikä siinä riitä että toinen on sopuisa ja myötäilevä, koska narsisti saa riidan aikaan ihan yksinkin.
Hän myös valitsee kumppaneita, joilla on niitä ominaisuuksia, joita hän haluaisi itselleen, mutta ajan mittaan juuri nuo ominaisuudet alkavat ärsyttää häntä, koska hänellä itsellään ei ole niitä, ja hän alkaa vähätellä ja nälviä kumppania näistä samoista syistä.
Narsku syyttää yhtä huonotapaiseksi, toista kylmäksi ja huomiota antamattomaksi ja kolmatta siisteysfriikiksi nalkuttajaksi. Koskaan narskussa ei ole mitään vikaa liihottaessaan suhteesta toiseen lennosta.
Terävä havainto!
Syyttää varmaan vielä kuudettakin jollain tavalla. Syytä ei tietenkään löydä peilistä vaan syyttävä sormi osoittaa aina itsestä poispäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli vähän aikaa sitten lista narsistien käytöksestä. Miltäköhän sivulta se löytyy?
Tässähän se.
Lista narsistijankkaajan käytösmalleista
- Tekee päivittäin aloituksia narsismista
- Nostaa vanhoja narsismiketjuja ylös
- Lisää vanhoihin ketjuihin samat viestit uudelleen
- Alkaa narsistisella raivolla spämmätä narsistitarinoita jos joku uskaltaa arvostella hänen sepustuksiaan
- Erittäin pakkomielteinen
- Huomionhakuinen
- Omaa itse paljon narsistin piirteitä, mutta ei tunnista niitä itsessään
- Nimittelee kaikkia narskuiksi
.
Listan avulla on helppo tunnistaa narsistihullun käytös. Mitä useampi seikka osuu yhteen käytöksen kanssa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kyseessä on palstajankkaaja.
Ilmeisesti se lista narsistien käytöksestä on siis poistettu?

Tuo lista sopii hieman muovailtuna muillakin sivustoilla oleviin jankkaajiin kuin nenä päähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli vähän aikaa sitten lista narsistien käytöksestä. Miltäköhän sivulta se löytyy?
Tässähän se.
Lista narsistijankkaajan käytösmalleista
- Tekee päivittäin aloituksia narsismista
- Nostaa vanhoja narsismiketjuja ylös
- Lisää vanhoihin ketjuihin samat viestit uudelleen
- Alkaa narsistisella raivolla spämmätä narsistitarinoita jos joku uskaltaa arvostella hänen sepustuksiaan
- Erittäin pakkomielteinen
- Huomionhakuinen
- Omaa itse paljon narsistin piirteitä, mutta ei tunnista niitä itsessään
- Nimittelee kaikkia narskuiksi
.
Listan avulla on helppo tunnistaa narsistihullun käytös. Mitä useampi seikka osuu yhteen käytöksen kanssa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kyseessä on palstajankkaaja.
Sinulla ei ilmeisesti ole tarkoitustakaan keskustella ketjun aiheesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli vähän aikaa sitten lista narsistien käytöksestä. Miltäköhän sivulta se löytyy?
Tässähän se.
Lista narsistijankkaajan käytösmalleista
- Tekee päivittäin aloituksia narsismista
- Nostaa vanhoja narsismiketjuja ylös
- Lisää vanhoihin ketjuihin samat viestit uudelleen
- Alkaa narsistisella raivolla spämmätä narsistitarinoita jos joku uskaltaa arvostella hänen sepustuksiaan
- Erittäin pakkomielteinen
- Huomionhakuinen
- Omaa itse paljon narsistin piirteitä, mutta ei tunnista niitä itsessään
- Nimittelee kaikkia narskuiksi
.
Listan avulla on helppo tunnistaa narsistihullun käytös. Mitä useampi seikka osuu yhteen käytöksen kanssa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kyseessä on palstajankkaaja.Ilmeisesti se lista narsistien käytöksestä on siis poistettu?
Se on varmaan vielä tuolla jossain jos menet katsomaan joitain sivuja taaksepäin. Tai sitten nää narsistien puolustajat ovat poistaneet sen. Mutta googlaamalla löytyy varmasti monta sivua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli vähän aikaa sitten lista narsistien käytöksestä. Miltäköhän sivulta se löytyy?
Tässähän se.
Lista narsistijankkaajan käytösmalleista
- Tekee päivittäin aloituksia narsismista
- Nostaa vanhoja narsismiketjuja ylös
- Lisää vanhoihin ketjuihin samat viestit uudelleen
- Alkaa narsistisella raivolla spämmätä narsistitarinoita jos joku uskaltaa arvostella hänen sepustuksiaan
- Erittäin pakkomielteinen
- Huomionhakuinen
- Omaa itse paljon narsistin piirteitä, mutta ei tunnista niitä itsessään
- Nimittelee kaikkia narskuiksi
.
Listan avulla on helppo tunnistaa narsistihullun käytös. Mitä useampi seikka osuu yhteen käytöksen kanssa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kyseessä on palstajankkaaja.
Tarkoitin sitä Hannu Lauerman listaa narsisteista ja narsistien käytöksestä. Miltä sivulta se mahtaa tällä hetkellä löytyä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli vähän aikaa sitten lista narsistien käytöksestä. Miltäköhän sivulta se löytyy?
Tässähän se.
Lista narsistijankkaajan käytösmalleista
- Tekee päivittäin aloituksia narsismista
- Nostaa vanhoja narsismiketjuja ylös
- Lisää vanhoihin ketjuihin samat viestit uudelleen
- Alkaa narsistisella raivolla spämmätä narsistitarinoita jos joku uskaltaa arvostella hänen sepustuksiaan
- Erittäin pakkomielteinen
- Huomionhakuinen
- Omaa itse paljon narsistin piirteitä, mutta ei tunnista niitä itsessään
- Nimittelee kaikkia narskuiksi
.
Listan avulla on helppo tunnistaa narsistihullun käytös. Mitä useampi seikka osuu yhteen käytöksen kanssa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kyseessä on palstajankkaaja.Tarkoitin sitä Hannu Lauerman listaa narsisteista ja narsistien käytöksestä. Miltä sivulta se mahtaa tällä hetkellä löytyä?
https://www.terve.fi/artikkelit/80147-mista-tunnistaa-narsistin-ja-psyk…
Täältä löytyy.

En avaa mitään satunnaisia linkkejä joita keskustelupalstoille laitetaan.

Ok. Sitten voi googlata Hannu Lauerma ja sittten löytyy myös
Vierailija kirjoitti:
Pelottaa välillä kun itseltä löytyy narsistisia piirteitä..
Mutta narsisti ei ehkä myöntäisi, että on narsisti?
Totta kai myöntää! Ajattelet nyt kuitenkin liikaa tavallisen kansalaisen näkökulmasta asiaa. Narsisti ei häpeä itseään eikä sitä, mikä hän on. Normaali ihminen häpeäisi olla narsisti.
Ihan jo se jankkaus, miten vähän narsisteja (muka) on maailmassa, riittää vahvistamaan narsistin iloa omasta erikoisuudestaan. (Ja oikeastihan narsisteja on enemmän kuin se pari prossaa, joka on saatu diagnosoitua.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli vähän aikaa sitten lista narsistien käytöksestä. Miltäköhän sivulta se löytyy?
Tässähän se.
Lista narsistijankkaajan käytösmalleista
- Tekee päivittäin aloituksia narsismista
- Nostaa vanhoja narsismiketjuja ylös
- Lisää vanhoihin ketjuihin samat viestit uudelleen
- Alkaa narsistisella raivolla spämmätä narsistitarinoita jos joku uskaltaa arvostella hänen sepustuksiaan
- Erittäin pakkomielteinen
- Huomionhakuinen
- Omaa itse paljon narsistin piirteitä, mutta ei tunnista niitä itsessään
- Nimittelee kaikkia narskuiksi
.
Listan avulla on helppo tunnistaa narsistihullun käytös. Mitä useampi seikka osuu yhteen käytöksen kanssa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kyseessä on palstajankkaaja.Tarkoitin sitä Hannu Lauerman listaa narsisteista ja narsistien käytöksestä. Miltä sivulta se mahtaa tällä hetkellä löytyä?
https://www.terve.fi/artikkelit/80147-mista-tunnistaa-narsistin-ja-psyk…
Täältä löytyy.
En avaa mitään satunnaisia linkkejä joita keskustelupalstoille laitetaan.
Ok. Sitten voi googlata Hannu Lauerma ja sittten löytyy myös
Itsetunto rakentuu suureellisten fantasioiden varaan.
Kumppanina vaikea. Joskus pinnallista viehätysvoimaa.
Ylimielisyys ja röyhkeys suojelevat ihmisen huonosti rakentuneen itsetunnon erittäin haavoittuvaa ydintä.
Tämä ihmistyyppi ei parane sillä, että heille annetaan jyrkkää palautetta, sanoo Lauerma.
Suuret käsitykset itsestä, saavutusten liioittelu.
Keskittyminen mielikuviin omasta rajattomasta menestyksestä, voimasta, rakkaudesta jne.
Usko omaan ainutlaatuisuuteen. Vain erittäin huomattavat henkilöt ja instituutiot ymmärtävät henkilön itsensä mukaan häntä. Tällaisen ihmisen on vaikea ottaa apua vastaan hyvältä terveyskeskuslääkäriltä. Hänhän näkee ympärillään vain kyvyttömiä, tyhmiä ihmisiä, valaisee Lauerma.
Korostuneen ihailun vaatiminen. Kokee ansaitsevansa erityiskohtelua.
Muiden hyväksikäyttö. Empatian puute.
Kateus tai uskomus siitä, että muut ovat kateellisia.
Tuossa osa siitä. Mutta googlaamalla löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli vähän aikaa sitten lista narsistien käytöksestä. Miltäköhän sivulta se löytyy?
Tässähän se.
Lista narsistijankkaajan käytösmalleista
- Tekee päivittäin aloituksia narsismista
- Nostaa vanhoja narsismiketjuja ylös
- Lisää vanhoihin ketjuihin samat viestit uudelleen
- Alkaa narsistisella raivolla spämmätä narsistitarinoita jos joku uskaltaa arvostella hänen sepustuksiaan
- Erittäin pakkomielteinen
- Huomionhakuinen
- Omaa itse paljon narsistin piirteitä, mutta ei tunnista niitä itsessään
- Nimittelee kaikkia narskuiksi
.
Listan avulla on helppo tunnistaa narsistihullun käytös. Mitä useampi seikka osuu yhteen käytöksen kanssa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kyseessä on palstajankkaaja.Tarkoitin sitä Hannu Lauerman listaa narsisteista ja narsistien käytöksestä. Miltä sivulta se mahtaa tällä hetkellä löytyä?
https://www.terve.fi/artikkelit/80147-mista-tunnistaa-narsistin-ja-psyk…
Täältä löytyy.
En avaa mitään satunnaisia linkkejä joita keskustelupalstoille laitetaan.
Ok. Sitten voi googlata Hannu Lauerma ja sittten löytyy myös
Listan voisi laittaa tänne niin ihmiset voisivat siitä keskustella. Tuskin rikkoo mitään sääntöäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelottaa välillä kun itseltä löytyy narsistisia piirteitä..
Mutta narsisti ei ehkä myöntäisi, että on narsisti?Pahoinpiteletkö läheisiäsi ja saat raivokohtauksia milloin mistäkin?
En pahoinpitele sentään, mutta kumppanina tiedän olevani hankala.. esimerkiksi riitatilanteissa en osaa pyytää anteeksi koska en mielestäni ole väärässä vaan pysyn omassa kannassani loppuun asti.
Kyllästyn helposti ja sen jälkeen voin olla todella kylmä.
En kuitenkaan julkisesti kehtaisi myöntää näitä asioita.

Mutta narsisti ei ehkä myöntäisi, että on narsisti?Totta kai myöntää! Ajattelet nyt kuitenkin liikaa tavallisen kansalaisen näkökulmasta asiaa. Narsisti ei häpeä itseään eikä sitä, mikä hän on. Normaali ihminen häpeäisi olla narsisti.
Ihan jo se jankkaus, miten vähän narsisteja (muka) on maailmassa, riittää vahvistamaan narsistin iloa omasta erikoisuudestaan. (Ja oikeastihan narsisteja on enemmän kuin se pari prossaa, joka on saatu diagnosoitua.)
Joidenkin narsistien uskottavuus romuttuisi lopullisesti jos totuus paljastuisi kaikessa iljettävyydessään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelottaa välillä kun itseltä löytyy narsistisia piirteitä..
Mutta narsisti ei ehkä myöntäisi, että on narsisti?Pahoinpiteletkö läheisiäsi ja saat raivokohtauksia milloin mistäkin?
En pahoinpitele sentään, mutta kumppanina tiedän olevani hankala.. esimerkiksi riitatilanteissa en osaa pyytää anteeksi koska en mielestäni ole väärässä vaan pysyn omassa kannassani loppuun asti.
Kyllästyn helposti ja sen jälkeen voin olla todella kylmä.
En kuitenkaan julkisesti kehtaisi myöntää näitä asioita.
Et kuulosta narsistilta.
Muistin väärin. Niitä onkin 14. Artikkeli on englanniksi.
https://www.choosingtherapy.com/types-of-narcissism/
Toivottavasti tuo linkki aukeaa.