Narsistin keskustelutyyli
Laitetaan tähän huomioita ja kokemuksia narsismiin taipuvaisten ihmisten vuorovaikutustyyleistä. Lisäksi olisi kiva saada käytännön vinkkiä miten vastata tilanteisiin rakentavasti ja provosoitumatta. Minäpä aloitan:
-Mykäksi tekeytyminen: N on, kuin ei kuulisi tai näkisi. Hän ei vastaa asialliseenkaan kysymykseen kuten siihen, joko hän on syönyt lounasta. Hän näyttää vain kyllästynyttä naamaansa ja näyttää vaivaantuneelta. Muutenkin useissa keskusteluissa hän ei osaa dialogia ollenkaan. Ei ota kantaa mihinkään asiaan, ei kysy jatkokysymyksiä, ei pohdi asiaa kanssasi ja aloittaa vaivoin mitään keskustelua itsekään. Kaikki pitää ikäänkuin tuoda valmiina hänen eteensä ja hän sitten valitsee, mihin suvaitsee osallistua. Häntä ei kiinnosta toinen ihminen ihmisenä, persoonana. Hän kyllä tietää, miten hyvien tapojen mukaan tulisi toimia (on esim. jälkikäteen naureskellen sanonut miten hyviin tapoihin olisi kuulunut toimia toisin), mutta hän ei vain välitä ja syyttää tästäkin omasta käytöksestään jotakin kolmatta osapuolta.
-Inttäminen: Aina kun valitset n:n mielestä väärin mitä tahansa, alkaa inttäminen. Kun et halua jäädä n:lle yöksi, et vastaa jokaiseen puheluun, pyydät häntä tekemään jotakin niin alkaa järkyttävä inttäminen. Samoin jos saat n:n kiinni siitä, että toimii vastoin mitä sovittu.
-Ristiriitoja mahdoton selvittää. Hän ei kykene syvälliseen itsereflektioon eikä ymmärrä syy-seuraus suhteita. Rakentavatkin ehdotukset on hänen mielestään syyttämistä ja kritiikkiä, mikä tekee tilanteen muuttamisen mahdottomaksi. Omissa mielikuvissaan hän on syytön kun taas toinen on kohtuuton ja lapsellinen.
Kommentit (10671)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmistö teistä on niin pata päitä, että ei edes tunnista sairasta narsistia, sosiopaattia, saati psykopaattia. Ette edes jaksa lukea aiheesta mutta jos toinen ei miellytä, niin osaatte vedota narsismiin. "Terveessä narsismissa itsensä rakastaminen ei tapahdu muiden ihmisten kustannuksella tai heitä väheksyen. Narsismi voi olla myös sairasta, jolloin kyseessä on narsistinen persoonallisuushäiriö". Se että ressukka valitsee jännänaisen tai miehen, eikä sitten osaa edes poistua tästä sairaasta suhteesta?
Ihan itse saa valita puolisonsa ja miksi joku valitsee todella hallitsevan puolison? Miksi joku todella heikko valitsee puolison joka määrää ja halitsee kaikkea heidän olemassa oloaan? Miksi nämä ihmiset eivät lähde jo heti alussa pois tämän kaltaisesta suhteesta?
Sitten kaikki ihmiset muuttuvat sairaiksi ja varsinkin miehet. Meillä kunnon mies ry:llä ihmetellään edelleen että miksi mies joka ei lyö tai väheksy ei kelpaa? Nössö, reppana, tunnollinen, uskollinen..? Ehkä toiset vain haluavat alentua ja saada nyrkistä? Miksi muuten joku jäisi sellaiseen suhteeseen?
Kerrassaan pöyristyttävää ettei noin mukavan oloista miestä naiset halua! Onko teillä siellä kerhossa moniakin noin ihastuttavan oloisia sinkkumiehiä? Luulin että kaikki parhaat on jo varattuja mutta jossain siis kokoontuu kokonainen joukko vapaita komistuksia, neljällä seinällä eristettynä muusta maailmasta. Ettei nyt vaan olisi niin että olette liian hyviä meille patapäille että parempi pysytelläkin siinä omassa porukassa jakamassa viisauksia naisista ja naisten typeryydestä&kieroilusta. Halatkaa toisianne ja laittakaa ovi säppiin, hyvä teillä on olla noin <3
Kuka sanoi "komistuksia", vain ihan tavallisia miehiä jotka eivät lyö tai alista. Meidän kerhossa ei ole muita kun tavallisia miehiä. Typeriä olemme varmasti, koska ihmettelemme miksi emme kelpaa. Ja enemmistö naisista tuntuu elävän neljän seinän sisällä siellä kaupungissa. Mitäpä luonnosta ja miehistä jotka eivät lyö.
Luuletko nyt ihan tosissaan että syy miksi et löydä naista on se että et lyö ja luonteesi mukavuudestakaan ei ole nyt kyllä vakuuksia tai viitteitä että siellä on se kaikkein ystävällisin otus.
On hyvä että on vertaistuki ryhmiä mutta tuo sävy millä tulit avautumaan asiasta oli hyökkäävä ja ainakin minulle tuli kuva että tuo ryhmänne dynamiikka on ajautunut jokseenkin kyseenalaiselle tasolle josta ei ole toipumisen kannalta hyötyä kenellekään vaan päämääräksi on muodostunut yhteinen viha kaikkia naisia kohtaan. Viha ja itsesäälissä rypeminen, sen sijaan että alkaisitte kehittää sitä omaa persoonaa ja identiteettiä, kenties fyysistä kuntoakin jolloin mahdollisuudet että joku kiinnostuu teistä miehinä, nousee huomattavasti. Enkä nyt tarkoita että pitäisi olla sikpäkkiä ja muuta pinnallista vaan että välittää itsestä joka säteilee ulospäin. Kun välittää ensin itsestään, voi välittää myös toisesta. Valittamalla ja naisia haukkumalla et ikinä tule löytämään kumppania.
Tulin satunnaisen narsistin vainoamaksi. Se sai muutamia kiusaaman minua, myös fyysisesti, mutta lähes kukaan ei lähtenyt mukaan siihen. Vähintään yksi kiusaajista halusi joko seksiä tai parisuhteen kanssani, myös ollessani lapsi. Minullekin sanottiin, että minua pitää kouluttaa. Minun piti keksiä juorut itsestäni, väkivallalla uhkaamalla. Luulin, että kuolen siihen väkivaltaan ja olen yllättynyt, että en. Pelkäsi jäävänsä kiinni ja hupi olisi loppunut? Keksimäni jutut olivat täysin sekavia ja järjettömiä, mutta silti jotkut uskoivat ne. Tai eivät uskoneet, mutta saivat tuntea kerrankin elävänsä, kun olivat mukana jossain niin jännittävässä. Jos pitää valita, niin otan turpaan ennemmin kuin olen yksi tuollaisista kaistapäistä. Vuosikymmenet eivät kasvattaneet heistä ketään.
Noniin, voisiko nämä pari pahaa oloa ketjussa purkavaa miesoletettua poistua paikalta?
Tai jääkää ihmeessä, mutta ottakaa asia sitten siten miten se on: puhumme täällä narsistista, eli sinusta.
Hyvät miehet poistuu paikalta n-y-t NYT ja narsistit jää meuhkaamaan kuinka ”kivat miehet ei kelpaa” ja ”mitäs otit turpaasi”. Valitkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Satutteko muistamaan, missä vaiheessa teidän - jos nyt siis puhutaan parisuhteesta - narsistit alkoivat käyttää teihin enlisting-tekniikkaa? Itse mietin pääni puhki suhteen alkuvaihtetta, mutta en saanut tilanteesta kiinni. Jotain on varmasti ollut, mutta niin hienovaraisesti, etten edes huomioinut.
Muistan lähinnä vain sen, että mies alkoi aika alkuvaiheessa "katoilemaan", mutta olisi kiva tietää, mitkä on esimmäinen kehuksi verhottu piikki, jonka narsistin suusta kuulin. Niiden kanssa menee kaikki niin sekaisin, että minun kaltaiseni hyvämuistinen ihminenkin on hämillään, että mitä tapahtui ja milloin.
https://ketunhantak.blogspot.com/2020/03/narsistinen-rekrytointimalli.h…
Olen paljon miettinyt sitä, miten suhde kehittyi. Jossakin rajat alkoivat ylittymään ja niitä venytettiin koko ajan pidemmälle. Jotenkin alusta asti olin vähän varuillani suuttua mistään kunnolla tai vaatia selitystä. Luultavasti hän osasi jollain tapaa viestiä hylätyksi tulemisen uhkaa, joka leimasi suhdetta. Väkivaltaa aloin pelkäämään vasta myöhemmin.
Hän unohti treffimme kerran ja odotin yksin ruuan kanssa koko illan. Hän pyysi sitä anteeksi ja toi kasan suklaapatukoita, joihin oli kirjoitettu "rakkaalle" ja "anteeksi" ja itselleen yhden patukan, johon oli tekstattu "törpölle". Ajan kuluessa ei enää tullut suklaata tai anteeksipyyntöjä.
Hän vietti koko kesälomansa muualla, ei päivääkään kanssani. Koin sen hieman loukkaavana, mutta menot oli suunniteltu jo ennen tapaamistamme. Koko suhteen aikana minulla ei ollut sananvaltaa lomien suunnitteluun. Hän kyllä aina puhui, kuinka seuraavaan reissuun lähdetäänkin yhdessä jonnekin minne minä haluan. (Future faking)
Jos laitoin viestiin aamulla jotakin tyyliin "tykkään susta", saattoi mennä koko päivä ennen kuin hän vastasi mitään ja itsellä oli hieman hämmentynyt olo siitä. Sitten hän saattoikin vastata yhtäkkiä sydämillä ja olo helpottui. (Vuoristorataan totuttelua.) Tunteita sisältävät viestit jäivät pois kokonaan suhteen edetessä. Tätä viesteillä ja somella pelaamista oli paljon. Esim. hän ei tykännyt Facebookissa mm. valmistujais- ja synttärikuvistani, vaikka roikkui somessa aina ja tykkäili ties mistä. En kehdannut kysellä miksi ei, kun hän olisi syyttänyt lapselliseksi.
Ensimmäinen mykkäkoulu kesti muistaakseni pari päivää ja se alkoi, kun oikeutetusti puolustin itseäni. Mies alkoi v''uilemaan kesken kävelylenkin ja kyselin mikä vaivaa, en siedä tuollaista käytöstä. Sen hän pyyteli anteeksi ja lupasi jatkossa hoitaa asiat puhumalla. Suhteen lopulla mykkäkoulut saattoivat kestää pari kuukautta eikä mitään selvitetty puhumalla.
Noin vuoden päästä seurustelun alusta tuli ensimmäinen kerta, kun hän halusi erota. Vietimme silloin juhannusta hänen perheensä kanssa ja silloin ilmoitti, että ollaan liian erilaisia jatkamaan yhdessä. Se tuli ihan puskista! Se harmittaa todella paljon, että en pakannut tavaroita ja lähtenyt lopullisesti. Kilttinä hymyilin vain järkyttyneenä ja yritin miettiä, ettei pilata tässä muiden juhannusta. "Erot" alkoivat toistumaan aina hankalissa kohdissa, joissa jouduin jotenkin kiperään tilanteeseen.
Miten hän palasi pari kuukauden mykkäkoulusta? Ja olitko sinä sen ajan ajatuksessa, että te olette suhteessa vai eronneet?
Tämä on elämäni kipeimpiä kohtia. Mykkäkoulujen alkaessa sisuunnuin ja aloin miettimään/suunnittelemaan eroa. Ne alkoi ihan yhtäkkiä itselleni käsittämättömässä tilanteessa. Kuitenkin se hiljaisuus ja epätietoisuus kaikesta alkoi hajottamaan vähitellen. En tiennyt ollaanko erottu ja mitä kaikkea hän puuhaa selkäni takana. En tiennyt mitä olin tehnyt väärin, oliko joku väärinkäsitys, oliko hän löytänyt toisen... Lisäksi monesti oli ihan käytännön asioita kesken (esim. mykkäkoulu kesken muuton ja remontin) enkä tiennyt mitä tehdä. Minä siis psyykkisesti hajosin itkuiseksi ja sekavaksi, toimintakyvyttömäksi. Ei auttanut liikunta, rauhoittavat lääkkeet, ei mikään. Mies lopetti mykkäkoulun siihen ja palasi lohduttamaan kun olin ihan raunio, hänestä tuli taas lämmin, hoivaajarooli esille. Minun toimintakyky palautui. Sitten alkoi taas suhteessa hyvä kausi, kunnes... Tällaista se sairaassa suhteessa on.
Kiesus mitä keksittyä sontaa ja et siltikään jättänyt. "Ihan romuna" ja silti mitä? Et pysty elämään yksin tai hän rahoittaa elämäsi? "Ei auttanut liikunta, rauhoittavat lääkkeet"? Auttaisiko että otat vastuun omasta elämästäsi?
Mee nyt sinne kerhoos jo äkkiä poraamaan ja laita ovi säppiin ku et mistään mitään ymmärrä PELLE
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan itse saa valita puolisonsa ja miksi joku valitsee todella hallitsevan puolison?
Eli valitsinko itse itselleni väkivaltaisen narsisti-isän joka pahoinpiteli kaikkia läheisiään, niin fyysisesti kuin psyykkisesti, ja joka sai jopa psykoottistasoisia raivokohtauksia milloin mistäkin asiasta?
Onko sinun isäsi sinun puoliso?
Kuvitteletko, että vain jonkun puoliso voi olla väkivaltainen narsisti? Luulin, että puhuit yleiselläkin tasolla valinnanvapaudesta mitä tulee narsistiin lähipiirissä.
Aika äkkiä muuttui keskustelun sävy, ”mitäs otit turpaasi”. Niinpä, miksi otin. Miksi miehet saisivat osallistua tähän keskusteluun, saati puolustautua tai luoja jos esittävät kysymyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmistö teistä on niin pata päitä, että ei edes tunnista sairasta narsistia, sosiopaattia, saati psykopaattia. Ette edes jaksa lukea aiheesta mutta jos toinen ei miellytä, niin osaatte vedota narsismiin. "Terveessä narsismissa itsensä rakastaminen ei tapahdu muiden ihmisten kustannuksella tai heitä väheksyen. Narsismi voi olla myös sairasta, jolloin kyseessä on narsistinen persoonallisuushäiriö". Se että ressukka valitsee jännänaisen tai miehen, eikä sitten osaa edes poistua tästä sairaasta suhteesta?
Ihan itse saa valita puolisonsa ja miksi joku valitsee todella hallitsevan puolison? Miksi joku todella heikko valitsee puolison joka määrää ja halitsee kaikkea heidän olemassa oloaan? Miksi nämä ihmiset eivät lähde jo heti alussa pois tämän kaltaisesta suhteesta?
Sitten kaikki ihmiset muuttuvat sairaiksi ja varsinkin miehet. Meillä kunnon mies ry:llä ihmetellään edelleen että miksi mies joka ei lyö tai väheksy ei kelpaa? Nössö, reppana, tunnollinen, uskollinen..? Ehkä toiset vain haluavat alentua ja saada nyrkistä? Miksi muuten joku jäisi sellaiseen suhteeseen?
Kerrassaan pöyristyttävää ettei noin mukavan oloista miestä naiset halua! Onko teillä siellä kerhossa moniakin noin ihastuttavan oloisia sinkkumiehiä? Luulin että kaikki parhaat on jo varattuja mutta jossain siis kokoontuu kokonainen joukko vapaita komistuksia, neljällä seinällä eristettynä muusta maailmasta. Ettei nyt vaan olisi niin että olette liian hyviä meille patapäille että parempi pysytelläkin siinä omassa porukassa jakamassa viisauksia naisista ja naisten typeryydestä&kieroilusta. Halatkaa toisianne ja laittakaa ovi säppiin, hyvä teillä on olla noin <3
Mitä mitä, mulle yksi!!!!
Se edellinenkin ”hyvä mies, koska siis meitäkin on olemassa vaikka sä oot törmännyt vaan huonoihin” osoittautui sen sortin timantiksi, että.
Mitä enemmän mies korostaa omaa hyvyyttään verrattuna muihin miehiin, sitä vaarallisempi tämä on - poikkeuksetta.
Ja siis tämä lainattu sankari, niin huoh. Vähän meinasin ottaa kuumaa, mutta säälihän täss… eiku odotas, ei edes sääliä.
Mietin täällä aiemmin, että mikähän se hetki oli, kun narsisti ex testasi minuun enlistingia.
Tajusin nyt, että aikaisin hetki varmaan oli tuo, kun hän selitti minulle, kuinka olen vain törmännyt kamaliin miehiin ja kuinka hän on nyt ”hyvä mies”.
Kertoi myös samaan syssyyn kuinka itsekäs on - sellaisella ”ota tai jätä” -tyylillä, häpeilemättä ja kehuskellen. Nielin nämä täysin ja siitä alkoikin elämäni kamalin ihmissuhde. No live and learn.
Narsistin kanssa voi seurustella vain toinen narsisti, persoonallisuushäiriöinen tai vastaava. Se siinä onkin, kun sitten alkavat kaksin kappalein terrorisoida aivan kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmistö teistä on niin pata päitä, että ei edes tunnista sairasta narsistia, sosiopaattia, saati psykopaattia. Ette edes jaksa lukea aiheesta mutta jos toinen ei miellytä, niin osaatte vedota narsismiin. "Terveessä narsismissa itsensä rakastaminen ei tapahdu muiden ihmisten kustannuksella tai heitä väheksyen. Narsismi voi olla myös sairasta, jolloin kyseessä on narsistinen persoonallisuushäiriö". Se että ressukka valitsee jännänaisen tai miehen, eikä sitten osaa edes poistua tästä sairaasta suhteesta?
Ihan itse saa valita puolisonsa ja miksi joku valitsee todella hallitsevan puolison? Miksi joku todella heikko valitsee puolison joka määrää ja halitsee kaikkea heidän olemassa oloaan? Miksi nämä ihmiset eivät lähde jo heti alussa pois tämän kaltaisesta suhteesta?
Sitten kaikki ihmiset muuttuvat sairaiksi ja varsinkin miehet. Meillä kunnon mies ry:llä ihmetellään edelleen että miksi mies joka ei lyö tai väheksy ei kelpaa? Nössö, reppana, tunnollinen, uskollinen..? Ehkä toiset vain haluavat alentua ja saada nyrkistä? Miksi muuten joku jäisi sellaiseen suhteeseen?
Kerrassaan pöyristyttävää ettei noin mukavan oloista miestä naiset halua! Onko teillä siellä kerhossa moniakin noin ihastuttavan oloisia sinkkumiehiä? Luulin että kaikki parhaat on jo varattuja mutta jossain siis kokoontuu kokonainen joukko vapaita komistuksia, neljällä seinällä eristettynä muusta maailmasta. Ettei nyt vaan olisi niin että olette liian hyviä meille patapäille että parempi pysytelläkin siinä omassa porukassa jakamassa viisauksia naisista ja naisten typeryydestä&kieroilusta. Halatkaa toisianne ja laittakaa ovi säppiin, hyvä teillä on olla noin <3
Kuka sanoi "komistuksia", vain ihan tavallisia miehiä jotka eivät lyö tai alista. Meidän kerhossa ei ole muita kun tavallisia miehiä. Typeriä olemme varmasti, koska ihmettelemme miksi emme kelpaa. Ja enemmistö naisista tuntuu elävän neljän seinän sisällä siellä kaupungissa. Mitäpä luonnosta ja miehistä jotka eivät lyö.
Oot ite ihan perus möllikkä narsukkeli, joka on ehkä kerran elämässään saanut naisen säälistä sillä valheella ku "edellinen nainen löi ja oli narsisti ja kiusas". Ihan todella pliis, älä jaksa käydä kerjäämässä sääliä ja hengenheimolaisuutta semmosessa vertaistuki ryhmässä missä on ihan oikeesti ihmisiä jotka on kokeneet ihan oikeesti jotain mistä sulla ei ole muuta ymmärrystä ku itse aiheutat muille omalla käytökselläs samaa pask**! Oot niin läpinäkyvä ette mekään täällä osteta sun tarinoitas. Heippa, jatka matkaas
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmistö teistä on niin pata päitä, että ei edes tunnista sairasta narsistia, sosiopaattia, saati psykopaattia. Ette edes jaksa lukea aiheesta mutta jos toinen ei miellytä, niin osaatte vedota narsismiin. "Terveessä narsismissa itsensä rakastaminen ei tapahdu muiden ihmisten kustannuksella tai heitä väheksyen. Narsismi voi olla myös sairasta, jolloin kyseessä on narsistinen persoonallisuushäiriö". Se että ressukka valitsee jännänaisen tai miehen, eikä sitten osaa edes poistua tästä sairaasta suhteesta?
Ihan itse saa valita puolisonsa ja miksi joku valitsee todella hallitsevan puolison? Miksi joku todella heikko valitsee puolison joka määrää ja halitsee kaikkea heidän olemassa oloaan? Miksi nämä ihmiset eivät lähde jo heti alussa pois tämän kaltaisesta suhteesta?
Sitten kaikki ihmiset muuttuvat sairaiksi ja varsinkin miehet. Meillä kunnon mies ry:llä ihmetellään edelleen että miksi mies joka ei lyö tai väheksy ei kelpaa? Nössö, reppana, tunnollinen, uskollinen..? Ehkä toiset vain haluavat alentua ja saada nyrkistä? Miksi muuten joku jäisi sellaiseen suhteeseen?
Kerrassaan pöyristyttävää ettei noin mukavan oloista miestä naiset halua! Onko teillä siellä kerhossa moniakin noin ihastuttavan oloisia sinkkumiehiä? Luulin että kaikki parhaat on jo varattuja mutta jossain siis kokoontuu kokonainen joukko vapaita komistuksia, neljällä seinällä eristettynä muusta maailmasta. Ettei nyt vaan olisi niin että olette liian hyviä meille patapäille että parempi pysytelläkin siinä omassa porukassa jakamassa viisauksia naisista ja naisten typeryydestä&kieroilusta. Halatkaa toisianne ja laittakaa ovi säppiin, hyvä teillä on olla noin <3
Kuka sanoi "komistuksia", vain ihan tavallisia miehiä jotka eivät lyö tai alista. Meidän kerhossa ei ole muita kun tavallisia miehiä. Typeriä olemme varmasti, koska ihmettelemme miksi emme kelpaa. Ja enemmistö naisista tuntuu elävän neljän seinän sisällä siellä kaupungissa. Mitäpä luonnosta ja miehistä jotka eivät lyö.
Teidän kerhossa kokoontuu lisäksesi vain muut persoonallisuutesi. Väkivalta on väkivaltaa. Henkinen on fyysistä pahempaa. "Patapäiksi" nimittelevänä paljastit olevasi väkivaltainen kunnon mies joka on kotona säälittävä hahmo. Vaadit käytöstapoja joita sinulta ei löydy. Patapää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija<br />
kirjoitti:Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmistö teistä on niin pata päitä, että ei edes tunnista sairasta narsistia, sosiopaattia, saati psykopaattia. Ette edes jaksa lukea aiheesta mutta jos toinen ei miellytä, niin osaatte vedota narsismiin. "Terveessä narsismissa itsensä rakastaminen ei tapahdu muiden ihmisten kustannuksella tai heitä väheksyen. Narsismi voi olla myös sairasta, jolloin kyseessä on narsistinen persoonallisuushäiriö". Se että ressukka valitsee jännänaisen tai miehen, eikä sitten osaa edes poistua tästä sairaasta suhteesta?
Ihan itse saa valita puolisonsa ja miksi joku valitsee todella hallitsevan puolison? Miksi joku todella heikko valitsee puolison joka määrää ja halitsee kaikkea heidän olemassa oloaan? Miksi nämä ihmiset eivät lähde jo heti alussa pois tämän kaltaisesta suhteesta?
Sitten kaikki ihmiset muuttuvat sairaiksi ja varsinkin miehet. Meillä kunnon mies ry:llä ihmetellään edelleen että miksi mies joka ei lyö tai väheksy ei kelpaa? Nössö, reppana, tunnollinen, uskollinen..? Ehkä toiset vain haluavat alentua ja saada nyrkistä? Miksi muuten joku jäisi sellaiseen suhteeseen?
Sieltä semmonen Kunnon Mies😃
Ja naisissa ei esiinny sairasta narsismia? Onko jotain vikaa että en poraa sitä täällä ja lähdin siitä suhteesta. Heräsin siihen että tuli nyrkistä namaan, pitäisikö miehenä jäädä siihen suhteeseen vai olisiko pitänyt lyödä takaisin? Saatan olla monen mielestä reppana mies mutta minä osoitan rakkautta vain hellyydellä? 190cm ja 90kg, jos minä löisin takaisin?
Huomaatko että sinulla on tapa aloittaa keskustelu vihamielisesti? Sinä itse tuot esille että olet ehkä reppana? Kukaan muu ei sellaiseen edes vihjannut. Sinä itse sanot että täällä kokemusten jakaminen on poraamista, ja heti perään kuitenkin "porasit" oman kertomuksesi.
Täällä on ollut paljon keskustelijoinakin miehiä jotka ovat narsistin uhreja. Missä on väitetty etteikö narsisti voi olla nainen? Sinun on ehkä itse vaikein hyväksyä että näin ikävästi kävi. Me jokainen joudumme käymään aivan saman läpi, myöntämään itsellemme että näin kävi, irtauduttava ja kerättävä itsemme kasaan.
Silti meidän ei tarvitse kantaa ikuista katkeruutta ja varsinkaan meidän ei tarvitse purkaa sitä pahaa oloa muihin, tai olemme todella hävinneet ja päätyneet samanlaiseksi kuin se narsistinen kumppani, oli se sitten mies tai nainen.
Jollain tapaa on vaan löydettävä ne keinot ja voima ettei se viha hallitse. Se estää omaa kasvua ja onnellisuutta.
Kaikki maailman naiset eivät ole se ex naisystäväsi. Et voi vihata kaikkia naisia tuon yhden naisen tekojen vuoksi.
Oh, en tiennyt että käänsin omat asiat muita vastaan. Enkä tiennyt että poraan omaa kokemusta. Sulla on todellinen lahja keskustella. Tai sitten olen todella iso mies, joka voisi lyödä takaisin mutta ei lyö. Minä todella kannan vihaa ex puolisoa vastaan ja en ikinä tee mitään. Sairaista narsisteista taidat olla malli esimerkki, vähän puoltelua, hiukan syyllistämistä ja olet aina oikeassa.
Teethän. Purat sitä meihin täällä aukomalla päätäsi ja uhkailet väkivallalla (”voisin lyödä, mutta en lyö” muuttuu hyvin äkkiä siihen, että hakkaa tohjoksi). Nyt katse peiliin ja terapiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En silti ole narsisti vaan päinvastoin empaatti, jolla on nollatoleranssi kiusaamiselle ja huonolle kohtelulle.
Narsisti oikeuttaa muiden kiusaamisen ja valehtelun itselleen että on nollatoleranssi kiusaamiselle ja huonolle kohtelulle. Itse pahin huonon kohtelun ja käytöstapojen mannekiini. Tämä on hyvin tyypillistä ja voidaan lisätä listaan.
- Valehtelee puolustavansa muita huonolta kohtelulta ja tekee sitä itse.
Juu, minun narsistihan kertoi heti suhteen alussa minulle, että on oikein suuri feministi, paljon suurempi kuin minä. Hän puolustaa naisia viimeiseen, kun samaan aikaan minä - naisihminen - räpikoin jossain feminismin pohjamudissa tietämättä oikeastaan että mistä on kyse.
Ja tosiaan päälle sitten pahoinpiteli minua henkisesti koko suhteen ajan. Aikamoinen feministi meillä siinä.
Ollaankohan seukattu saman tyypin kanssa :D
Narsisti kuvittelee, että hänellä on oikeus Kouluttaa aikuisia ihmisiä olemaan hänelle mieliksi. Kuin koiria. Palkita ja rankaista.
Hän ihan aidosti kuvittelee näin, että muiden pitää mukautua hänelle sopivaksi, ja että se on tapa miten maailmaa pyörii. Hän on keskipiste. Jumalasta seuraava tai senkin yläpuolella.
Hän ei tietenkään tee kompromisseja, tule puolitiehen vastaan tai mukaudu millään tavalla kenenkään toiveisiin ja odotuksiin. Jossain voi myöntyä, jos näkee siinä hyötyä itselleen tai heittää säälittävän luun koiralleen laihaksi lohduksi pitäen toista reppanana, jolle hän voi silloin tällöin heittää pienen almun. Hänhän on niiin reilu.

Hän oli myös pasifisti!
Vierailija kirjoitti:
Aika äkkiä muuttui keskustelun sävy, ”mitäs otit turpaasi”. Niinpä, miksi otin. Miksi miehet saisivat osallistua tähän keskusteluun, saati puolustautua tai luoja jos esittävät kysymyksiä.
Ite vastailet itelles =D Mee nyt jo muualle sikailee
Vierailija kirjoitti:
Narsisti kuvittelee, että hänellä on oikeus Kouluttaa aikuisia ihmisiä olemaan hänelle mieliksi. Kuin koiria. Palkita ja rankaista.
Hän ihan aidosti kuvittelee näin, että muiden pitää mukautua hänelle sopivaksi, ja että se on tapa miten maailmaa pyörii. Hän on keskipiste. Jumalasta seuraava tai senkin yläpuolella.
Hän ei tietenkään tee kompromisseja, tule puolitiehen vastaan tai mukaudu millään tavalla kenenkään toiveisiin ja odotuksiin. Jossain voi myöntyä, jos näkee siinä hyötyä itselleen tai heittää säälittävän luun koiralleen laihaksi lohduksi pitäen toista reppanana, jolle hän voi silloin tällöin heittää pienen almun. Hänhän on niiin reilu.
Järkkyä miten joku voi kasvaa näin kieroon, kauaksi inhimillisyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Satutteko muistamaan, missä vaiheessa teidän - jos nyt siis puhutaan parisuhteesta - narsistit alkoivat käyttää teihin enlisting-tekniikkaa? Itse mietin pääni puhki suhteen alkuvaihtetta, mutta en saanut tilanteesta kiinni. Jotain on varmasti ollut, mutta niin hienovaraisesti, etten edes huomioinut.
Muistan lähinnä vain sen, että mies alkoi aika alkuvaiheessa "katoilemaan", mutta olisi kiva tietää, mitkä on esimmäinen kehuksi verhottu piikki, jonka narsistin suusta kuulin. Niiden kanssa menee kaikki niin sekaisin, että minun kaltaiseni hyvämuistinen ihminenkin on hämillään, että mitä tapahtui ja milloin.
https://ketunhantak.blogspot.com/2020/03/narsistinen-rekrytointimalli.h…
Olen paljon miettinyt sitä, miten suhde kehittyi. Jossakin rajat alkoivat ylittymään ja niitä venytettiin koko ajan pidemmälle. Jotenkin alusta asti olin vähän varuillani suuttua mistään kunnolla tai vaatia selitystä. Luultavasti hän osasi jollain tapaa viestiä hylätyksi tulemisen uhkaa, joka leimasi suhdetta. Väkivaltaa aloin pelkäämään vasta myöhemmin.
Hän unohti treffimme kerran ja odotin yksin ruuan kanssa koko illan. Hän pyysi sitä anteeksi ja toi kasan suklaapatukoita, joihin oli kirjoitettu "rakkaalle" ja "anteeksi" ja itselleen yhden patukan, johon oli tekstattu "törpölle". Ajan kuluessa ei enää tullut suklaata tai anteeksipyyntöjä.
Hän vietti koko kesälomansa muualla, ei päivääkään kanssani. Koin sen hieman loukkaavana, mutta menot oli suunniteltu jo ennen tapaamistamme. Koko suhteen aikana minulla ei ollut sananvaltaa lomien suunnitteluun. Hän kyllä aina puhui, kuinka seuraavaan reissuun lähdetäänkin yhdessä jonnekin minne minä haluan. (Future faking)
Jos laitoin viestiin aamulla jotakin tyyliin "tykkään susta", saattoi mennä koko päivä ennen kuin hän vastasi mitään ja itsellä oli hieman hämmentynyt olo siitä. Sitten hän saattoikin vastata yhtäkkiä sydämillä ja olo helpottui. (Vuoristorataan totuttelua.) Tunteita sisältävät viestit jäivät pois kokonaan suhteen edetessä. Tätä viesteillä ja somella pelaamista oli paljon. Esim. hän ei tykännyt Facebookissa mm. valmistujais- ja synttärikuvistani, vaikka roikkui somessa aina ja tykkäili ties mistä. En kehdannut kysellä miksi ei, kun hän olisi syyttänyt lapselliseksi.
Ensimmäinen mykkäkoulu kesti muistaakseni pari päivää ja se alkoi, kun oikeutetusti puolustin itseäni. Mies alkoi v''uilemaan kesken kävelylenkin ja kyselin mikä vaivaa, en siedä tuollaista käytöstä. Sen hän pyyteli anteeksi ja lupasi jatkossa hoitaa asiat puhumalla. Suhteen lopulla mykkäkoulut saattoivat kestää pari kuukautta eikä mitään selvitetty puhumalla.
Noin vuoden päästä seurustelun alusta tuli ensimmäinen kerta, kun hän halusi erota. Vietimme silloin juhannusta hänen perheensä kanssa ja silloin ilmoitti, että ollaan liian erilaisia jatkamaan yhdessä. Se tuli ihan puskista! Se harmittaa todella paljon, että en pakannut tavaroita ja lähtenyt lopullisesti. Kilttinä hymyilin vain järkyttyneenä ja yritin miettiä, ettei pilata tässä muiden juhannusta. "Erot" alkoivat toistumaan aina hankalissa kohdissa, joissa jouduin jotenkin kiperään tilanteeseen.
Miten hän palasi pari kuukauden mykkäkoulusta? Ja olitko sinä sen ajan ajatuksessa, että te olette suhteessa vai eronneet?
Tämä on elämäni kipeimpiä kohtia. Mykkäkoulujen alkaessa sisuunnuin ja aloin miettimään/suunnittelemaan eroa. Ne alkoi ihan yhtäkkiä itselleni käsittämättömässä tilanteessa. Kuitenkin se hiljaisuus ja epätietoisuus kaikesta alkoi hajottamaan vähitellen. En tiennyt ollaanko erottu ja mitä kaikkea hän puuhaa selkäni takana. En tiennyt mitä olin tehnyt väärin, oliko joku väärinkäsitys, oliko hän löytänyt toisen... Lisäksi monesti oli ihan käytännön asioita kesken (esim. mykkäkoulu kesken muuton ja remontin) enkä tiennyt mitä tehdä. Minä siis psyykkisesti hajosin itkuiseksi ja sekavaksi, toimintakyvyttömäksi. Ei auttanut liikunta, rauhoittavat lääkkeet, ei mikään. Mies lopetti mykkäkoulun siihen ja palasi lohduttamaan kun olin ihan raunio, hänestä tuli taas lämmin, hoivaajarooli esille. Minun toimintakyky palautui. Sitten alkoi taas suhteessa hyvä kausi, kunnes... Tällaista se sairaassa suhteessa on.
Kiesus mitä keksittyä sontaa ja et siltikään jättänyt. "Ihan romuna" ja silti mitä? Et pysty elämään yksin tai hän rahoittaa elämäsi? "Ei auttanut liikunta, rauhoittavat lääkkeet"? Auttaisiko että otat vastuun omasta elämästäsi?
Tässä on paha ihminen. Läpimätä. Empatiakyvytön iljetys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En silti ole narsisti vaan päinvastoin empaatti, jolla on nollatoleranssi kiusaamiselle ja huonolle kohtelulle.
Narsisti oikeuttaa muiden kiusaamisen ja valehtelun itselleen että on nollatoleranssi kiusaamiselle ja huonolle kohtelulle. Itse pahin huonon kohtelun ja käytöstapojen mannekiini. Tämä on hyvin tyypillistä ja voidaan lisätä listaan.
- Valehtelee puolustavansa muita huonolta kohtelulta ja tekee sitä itse.
Juu, minun narsistihan kertoi heti suhteen alussa minulle, että on oikein suuri feministi, paljon suurempi kuin minä. Hän puolustaa naisia viimeiseen, kun samaan aikaan minä - naisihminen - räpikoin jossain feminismin pohjamudissa tietämättä oikeastaan että mistä on kyse.
Ja tosiaan päälle sitten pahoinpiteli minua henkisesti koko suhteen ajan. Aikamoinen feministi meillä siinä.
Ollaankohan seukattu saman tyypin kanssa :D
No, yksi narsisti on kaikki narsistit, että sinänsä joo.
Tämä loistoyksilö on maajussin ja IT-ihmisen sekava välimuoto. Välillä todella komea ja sliipattu ja välillä ojasta revitty maajussi. Yritti jotain ihme luomuviljelijän uraa ja epäonnistui, sen jälkeen on koodannut työkseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan itse saa valita puolisonsa ja miksi joku valitsee todella hallitsevan puolison?
Eli valitsinko itse itselleni väkivaltaisen narsisti-isän joka pahoinpiteli kaikkia läheisiään, niin fyysisesti kuin psyykkisesti, ja joka sai jopa psykoottistasoisia raivokohtauksia milloin mistäkin asiasta?
Onko sinun isäsi sinun puoliso?
Kuvitteletko, että vain jonkun puoliso voi olla väkivaltainen narsisti? Luulin, että puhuit yleiselläkin tasolla valinnanvapaudesta mitä tulee narsistiin lähipiirissä.
Kuvittelin että puhutaan parisuhteista ja niiden vaikeuksista, sairaasta narsismista. Puolisot ja isät ovat eri asia, isää ei voi valita. Ja tiedän mitä tunnet, mutta aikuisena vanhempiin ei tarvitse pitää yhteyttä ja sairasta olisi valita puoliso joka jatkaisi....?
Joo, minunkin taannoinen eksä: uskon ihmisten hyvyyteen (varmaan uskoikin, kohteidensa hyvyyteen ja hyväuskoisuuteen), mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa (ja siksipä harjoitan sitä), naista ei saa lyödä (mieli taisi kuitenkin tehdä, mutta ei vielä ehtinyt), tykkään halailla ja kosketella (mutta en tee sitä), haluan elinikäisen ystävän ja kumppanin (naiseni on esineeni, jolta saan palveluksia), parisuhteessa pitää kunnioittaa naisen pyyntöjä (ilmeisesti ei kokenut olevansa parisuhteessa).