Narsistin keskustelutyyli
Laitetaan tähän huomioita ja kokemuksia narsismiin taipuvaisten ihmisten vuorovaikutustyyleistä. Lisäksi olisi kiva saada käytännön vinkkiä miten vastata tilanteisiin rakentavasti ja provosoitumatta. Minäpä aloitan:
-Mykäksi tekeytyminen: N on, kuin ei kuulisi tai näkisi. Hän ei vastaa asialliseenkaan kysymykseen kuten siihen, joko hän on syönyt lounasta. Hän näyttää vain kyllästynyttä naamaansa ja näyttää vaivaantuneelta. Muutenkin useissa keskusteluissa hän ei osaa dialogia ollenkaan. Ei ota kantaa mihinkään asiaan, ei kysy jatkokysymyksiä, ei pohdi asiaa kanssasi ja aloittaa vaivoin mitään keskustelua itsekään. Kaikki pitää ikäänkuin tuoda valmiina hänen eteensä ja hän sitten valitsee, mihin suvaitsee osallistua. Häntä ei kiinnosta toinen ihminen ihmisenä, persoonana. Hän kyllä tietää, miten hyvien tapojen mukaan tulisi toimia (on esim. jälkikäteen naureskellen sanonut miten hyviin tapoihin olisi kuulunut toimia toisin), mutta hän ei vain välitä ja syyttää tästäkin omasta käytöksestään jotakin kolmatta osapuolta.
-Inttäminen: Aina kun valitset n:n mielestä väärin mitä tahansa, alkaa inttäminen. Kun et halua jäädä n:lle yöksi, et vastaa jokaiseen puheluun, pyydät häntä tekemään jotakin niin alkaa järkyttävä inttäminen. Samoin jos saat n:n kiinni siitä, että toimii vastoin mitä sovittu.
-Ristiriitoja mahdoton selvittää. Hän ei kykene syvälliseen itsereflektioon eikä ymmärrä syy-seuraus suhteita. Rakentavatkin ehdotukset on hänen mielestään syyttämistä ja kritiikkiä, mikä tekee tilanteen muuttamisen mahdottomaksi. Omissa mielikuvissaan hän on syytön kun taas toinen on kohtuuton ja lapsellinen.
Kommentit (10671)
Tästä näkee heti nämä narsistin kanssa tekemisissä olleet: täällä on heti muutamakin ihminen pahoittelemassa ja sovittelemassa. Narsistitesti läpäisty negatiivisena.
Vierailija kirjoitti:
En silti ole narsisti vaan päinvastoin empaatti, jolla on nollatoleranssi kiusaamiselle ja huonolle kohtelulle.
Narsisti oikeuttaa muiden kiusaamisen ja valehtelun itselleen että on nollatoleranssi kiusaamiselle ja huonolle kohtelulle. Itse pahin huonon kohtelun ja käytöstapojen mannekiini. Tämä on hyvin tyypillistä ja voidaan lisätä listaan.
- Valehtelee puolustavansa muita huonolta kohtelulta ja tekee sitä itse.
Vierailija kirjoitti:
Se on varmasti just niin. Että on joskus syytetty narsistiksi ja sitten on omassa mielessä pitäny käännellä ja väännellä se asia niin, että syytös on väärä ja sitten uskoa se. Musta puhutaan valkoiseksi myös itselle. Sitten tullaan tänne, syytellään, käännellään ja väännellään ja yritetään löytää narsismista puhujista se vika ja virhe. Tämä on vaan väärä paikka siihen, kun suurin osa näyttää olevan toipumisessa siinä vaiheessa, että ei heilu narsutuulen mukana tai jos hiukan huojuu niin ei katkea. Ja me ollaan metsä, ei yksittäisiä puita 😊
Oi ku ihanasti jotenkin kirjoitettu!:)))
Joo yritetään palata hyvässä hengessä keskustelemiseen ja älkäämme provosoituko sisaret ja veljet! Olkaamme myls onnellisia ettri meidän päässä ole niin isoa reikää että sisimme iloa toisten loukkaamisesta tai typerän väittelyn voittamisesta.
Peace and Love!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä jaetaan narsistileimaa, kuin karkkia. Tekstien perusteella harva kuitenkaan on osunut sellaisen kohteeksi.
Narsismi on yleisimpiä pään vakavia vikoja maailmassa, joten kyllä siihen törmää moni elämänsä aikana.
1% on kotimaan kansalaisista narsisteja YLE:n mukaan. Joten en tiedä onko tuo nyt yleisimpiä "pään vikoja". Varmasti osa onkin ihan oikean narsistin uhreja, mutta paljon on myös sellaisia ketkä näin vain kuvittelevat. Ihmiset esimerkiksi riitatilanteissa tahtovat käyttäytyä hyvinkin "narsistisesti", mutta se ei varsinaisesti vielä narsistia tee.
Onko sinulla usein ongelmia sosiaalisissa taidoissa? Tarkoitan vain, jos haluat keskustella narsismin harvinaisuudesta, voit avata siitä uuden ja oman ketjun. Täältä et saa tykkäyksiä tälle jankkaamisellesi. Olet ikään kuin väärässä paikassa nyt.
Ei minulla ole ongelmia sosiaalisissa taidoissani. Moderaattorit varmaan hoitavat tekstini paremmille vesille jos kokevat ne off-topiciksi.
Aaaaah. Naristi vetoaa usein auktoriteetteihin. Tavikset eivät ymmärrä ylivertaisen narskun ajatuksia, mutta korkeammalla olevat, kuten modet ja muut paremmat piirit varmaan ymmärtävät!
Kommenttisi oli kuin jostain "mistä tunnistat narsistin" -listauksesta.
Tätäpä juuri viesteilläni tarkoitin, et edes tunne minua ja leimaat jo narsistiksi.
Lista narsistin käytösmalleista:
Mahtailevuus
Huomiohakuisuus
Ei pysty ottamaan vastaan kritiikkiä
Väkivaltainen
Empatian puuteLapsellisuus
Suuruuskuvitelmat
Manipuloivuus
Epärehellisyys
Pinnallisuus, varakkuuden merkit tärkeitä
ImpulsiivisuusNöyryyttämishakuisuus (tykkää iskeä heikkoihin kohtiin ja nauttii toisen polvillaan olosta)
Hovin kokoaminen
Mustamaalaaminen
Mahtailu / kerskailu / suuruuskuvitelmat
Mitätöinti
Stalkkeroiminen
Empatiakyvyttömyys tai alhainen sellainen
ValehteleminenMustasukkaisuus
Harha-ajatukset
.
Listan avulla on helppo tunnistaa narsistinen käytös. Mitä useampi seikka osuu yhteen käytöksen kanssa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kyseessä on narsisti.
Niinpä. Ainakin
- Ei pysty ottamaan vastaan kritiikkiä
- Suuruuskuvitelmat
on helppo bongata jo tämän vauva.fi -keskustelun perusteella.
Sivusta: Jos listalta ottaa vain yhden tai kaksi kohtaa, niin ne eivät vielä riitä narsismiin. Kritiikin sietokyky voi olla tosi herkillä, jos on taustalla vakavaa kiusaamista ja "kritiikin" nimissä tehtyä kiusaamista, kuten itselläni. En silti ole narsisti vaan päinvastoin empaatti, jolla on nollatoleranssi kiusaamiselle ja huonolle kohtelulle.
Mutta olen huomannut että narsistiset häiriköt vetoavat juuri tuohon "kriitikin sietokykyyn" oikeuttaakseen jatkuvan negatiivisen parjaamisen ja tarkoituksellisen/tahallisen arvostelemisen. Halutaan aiheuttaa huonoa oloa ja vedotaan "kritiikkiin". Samalla saadaan hyväksyntää muun porukan edessä sille mitä harjoitetaan. Pelin meininki tiedossa.
Ihmiset ei ole niin tyhmiä kuin luulet. Kaikille varmaan selvää ettei yks ja kaksi ja kolme ominaisuutta listalta tee vielä narsistiksi. Ei kannata muuten aloittaa keskustelua niin että ilman mitään muuta asiaa tunkee vain kertomaan muiden kokemukset vääriksi. Siinä saa helposti vain vihaa niskaansa.
Kukaan ei voi varmuudella sanoa oletko narsisti vai trolli, mutta se nyt ei varsinaisesti haittaa kenenkään elämää merkittävästi jossain anonyymi keskustelussa.
Narsistille puhuminen on yhtä järkevää kuin esim seinälle juttelu joten en jaksa tämän enempää.
Ps. Klo 18.00 tulee Hengenvaarallisesti lihavat Justin ja narsisti Stevenin ohjelmasta toinen osa! Suosittelen katsomaan:)
No en nyt tarkoittanut kertoa muiden kokemuksista mitään, tulin vaan tuosta kohdasta laittamaan ymmärrettävyyttä. En ole teitä vastaan, päinvastoin, on huonoa kokemusta aiheesta. En tod ole narsisti tai trolli, vaan ihan asiallisesti otin osaa ja olen pahiksia vastaan. Yhtä lailla sinusta ei voi tietää oletko narsisti vai trolli, jos tälle linjalle lähdetään. :)
Niin siksi ei nyt kannata kaikkia haukkua heti kärkeen, kun ei kaikki ole tässä vihollisia. Tosi hyviä tekstejä ketjussa, oon tykännyt lukea, kun kirjoittajilla on ymmärrystä ja tietoa ja yleensä niin ei ole, narsistit pystyvät pelaamaan miten vaan, kun muilla ei tietoisuutta kuvioista ole. Niin että sovussa eteenpäin.
Hei nyt tosiaan meni itseltäni puurot ja vellit sekaisin kun selasin nopeasti näitä viestejä työnteon lomassa. Ärsyttä lähinnä tuo aiempi inttäjä tuolla ja jotenki nopeasti sekoitin sinun viestisi häneen. Väärää puuta tuli nyt haukuttua. Pahoittelen ja täytyy lukea tarkemmin viestit ennenku alan huutelemaan mitään.
Kiitti! Alkoi olla ihan hämärän rajamailla tunnelmat täällä, ajattelin että mitä ihmettä, kun ns samalla puolella ollaan siis narsismia vastaan. Ja inttäjä joka tuli alunperin kiistämään ettei narsismia ole ja muuta mitätöintiä, niin sehän ei pidä paikkaansa ja ärsyttävää, että fiksua ketjua siten torpataan. Olen pahoillani myös omalta osaltani, kun tuli laitettua selvennykseksi useampi kommentti ja sitä enemmän tuli hajaannusta ketjuun, ei tarkoitus.
Kiitos ku hyväksyit anteeksi pyynnön/pahoittelun. Jatketaan hyvässä hengessä. Mun moka tosiaan oli perhana sentään:(
Tää aihe käy tunteisiin ja tosiaan sekotin henkilöt ja viestit
Joo jatketaan hyvässä hengessä, mukava olo nytten, aihe käy tunteisiin ja on hyvä kun täällä on vertaistukea, kärsimystä on tullut jos narsismin kanssa on joutunut tekemisiin, niin positiivisuus/lämpö on hyväksi. xo
Satutteko muistamaan, missä vaiheessa teidän - jos nyt siis puhutaan parisuhteesta - narsistit alkoivat käyttää teihin enlisting-tekniikkaa? Itse mietin pääni puhki suhteen alkuvaihtetta, mutta en saanut tilanteesta kiinni. Jotain on varmasti ollut, mutta niin hienovaraisesti, etten edes huomioinut.
Muistan lähinnä vain sen, että mies alkoi aika alkuvaiheessa "katoilemaan", mutta olisi kiva tietää, mitkä on esimmäinen kehuksi verhottu piikki, jonka narsistin suusta kuulin. Niiden kanssa menee kaikki niin sekaisin, että minun kaltaiseni hyvämuistinen ihminenkin on hämillään, että mitä tapahtui ja milloin.
https://ketunhantak.blogspot.com/2020/03/narsistinen-rekrytointimalli.h…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En silti ole narsisti vaan päinvastoin empaatti, jolla on nollatoleranssi kiusaamiselle ja huonolle kohtelulle.
Narsisti oikeuttaa muiden kiusaamisen ja valehtelun itselleen että on nollatoleranssi kiusaamiselle ja huonolle kohtelulle. Itse pahin huonon kohtelun ja käytöstapojen mannekiini. Tämä on hyvin tyypillistä ja voidaan lisätä listaan.
- Valehtelee puolustavansa muita huonolta kohtelulta ja tekee sitä itse.
Joo. Tai voihan se olla, että narsisti todella itse uskoo tekevänsä hyvää. Omassa lähipiirissäni on yksi narsku, ja kaikki kyselevät minulta jatkuvasti, että uskooko se N itse omiin juttuihinsa. Mitä enemmän mietin, niin saattaa olla. Voi olla että N on niin sekaisin ja omissa fantasiamaailmoissan, että hän itse uskoo omiin juttuihinsa ja omaan empaattisuuteensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En silti ole narsisti vaan päinvastoin empaatti, jolla on nollatoleranssi kiusaamiselle ja huonolle kohtelulle.
Narsisti oikeuttaa muiden kiusaamisen ja valehtelun itselleen että on nollatoleranssi kiusaamiselle ja huonolle kohtelulle. Itse pahin huonon kohtelun ja käytöstapojen mannekiini. Tämä on hyvin tyypillistä ja voidaan lisätä listaan.
- Valehtelee puolustavansa muita huonolta kohtelulta ja tekee sitä itse.
Juu, minun narsistihan kertoi heti suhteen alussa minulle, että on oikein suuri feministi, paljon suurempi kuin minä. Hän puolustaa naisia viimeiseen, kun samaan aikaan minä - naisihminen - räpikoin jossain feminismin pohjamudissa tietämättä oikeastaan että mistä on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Satutteko muistamaan, missä vaiheessa teidän - jos nyt siis puhutaan parisuhteesta - narsistit alkoivat käyttää teihin enlisting-tekniikkaa? Itse mietin pääni puhki suhteen alkuvaihtetta, mutta en saanut tilanteesta kiinni. Jotain on varmasti ollut, mutta niin hienovaraisesti, etten edes huomioinut.
Muistan lähinnä vain sen, että mies alkoi aika alkuvaiheessa "katoilemaan", mutta olisi kiva tietää, mitkä on esimmäinen kehuksi verhottu piikki, jonka narsistin suusta kuulin. Niiden kanssa menee kaikki niin sekaisin, että minun kaltaiseni hyvämuistinen ihminenkin on hämillään, että mitä tapahtui ja milloin.
https://ketunhantak.blogspot.com/2020/03/narsistinen-rekrytointimalli.h…
Alusta asti hän oli joka toinen päivä "normaali" ja joka toinen päivä "outo". Ja alusta asti sain hänestä itseeni valtavan ihastuksen lisäksi outoa energiaa, normaalisti olen tasaisen hyväntuulinen, mutta tunnemaailmani muuttui vuoristoradaksi.
Ekat piilovittuilut (jotka eivät olleet kehuiksi naamioituja) huomasin noin 2 kk suhteen alkamisen jälkeen. Oltiin tekemisissä suurin piirtein päivittäin ja nähtiin lähes joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En silti ole narsisti vaan päinvastoin empaatti, jolla on nollatoleranssi kiusaamiselle ja huonolle kohtelulle.
Narsisti oikeuttaa muiden kiusaamisen ja valehtelun itselleen että on nollatoleranssi kiusaamiselle ja huonolle kohtelulle. Itse pahin huonon kohtelun ja käytöstapojen mannekiini. Tämä on hyvin tyypillistä ja voidaan lisätä listaan.
- Valehtelee puolustavansa muita huonolta kohtelulta ja tekee sitä itse.
Ei pidä paikkaansa, tai ainakaan mun osalta. Olen tosiaan ollut narsistin kohteena ja yrittännyt auttaa tyypin muita kohteita. Narsisti sen sijaan on aina kiusaaja ja härnääjä, kääntää kaiken toisinpäin, että siinä mielessä on mahdollista, että joku narsisti käyttäisi tuollaistakin metodia, mutta en ole nähnyt - koska narsisti ei kannata nollatoleranssia vaan isoon ääneen puhuu, miten hänen täytyy saada käyttää sananvapauttaan henkisen väkivallan levittämiseen.. .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En silti ole narsisti vaan päinvastoin empaatti, jolla on nollatoleranssi kiusaamiselle ja huonolle kohtelulle.
Narsisti oikeuttaa muiden kiusaamisen ja valehtelun itselleen että on nollatoleranssi kiusaamiselle ja huonolle kohtelulle. Itse pahin huonon kohtelun ja käytöstapojen mannekiini. Tämä on hyvin tyypillistä ja voidaan lisätä listaan.
- Valehtelee puolustavansa muita huonolta kohtelulta ja tekee sitä itse.
Juu, minun narsistihan kertoi heti suhteen alussa minulle, että on oikein suuri feministi, paljon suurempi kuin minä. Hän puolustaa naisia viimeiseen, kun samaan aikaan minä - naisihminen - räpikoin jossain feminismin pohjamudissa tietämättä oikeastaan että mistä on kyse.
Ja tosiaan päälle sitten pahoinpiteli minua henkisesti koko suhteen ajan. Aikamoinen feministi meillä siinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En silti ole narsisti vaan päinvastoin empaatti, jolla on nollatoleranssi kiusaamiselle ja huonolle kohtelulle.
Narsisti oikeuttaa muiden kiusaamisen ja valehtelun itselleen että on nollatoleranssi kiusaamiselle ja huonolle kohtelulle. Itse pahin huonon kohtelun ja käytöstapojen mannekiini. Tämä on hyvin tyypillistä ja voidaan lisätä listaan.
- Valehtelee puolustavansa muita huonolta kohtelulta ja tekee sitä itse.
Ei pidä paikkaansa, tai ainakaan mun osalta. Olen tosiaan ollut narsistin kohteena ja yrittännyt auttaa tyypin muita kohteita. Narsisti sen sijaan on aina kiusaaja ja härnääjä, kääntää kaiken toisinpäin, että siinä mielessä on mahdollista, että joku narsisti käyttäisi tuollaistakin metodia, mutta en ole nähnyt - koska narsisti ei kannata nollatoleranssia vaan isoon ääneen puhuu, miten hänen täytyy saada käyttää sananvapauttaan henkisen väkivallan levittämiseen.. .
En tarkoittanut sinua, mutta narsisti käyttää kaikkia keinoja. Hän voi olla syyllistäjä ja sekunnissa vaihtua uhriksi jne. Voi olla kiusaaja, ja yhtäkkiä todella suurisydäminen. Narsistista ei koskaan tiedä, mistä nyt tuulee tai millä tuulella hän, on ja miten häntä pitäisi myötäillä. Teetpä niin tai näin, niin useimmiten saat haukut. Narsisti pitää muut aina varpaillaan, jotta he tuntevat itsensä epävarmoiksi ja epäilevät itseään.
Vierailija kirjoitti:
Entä jos ilmoitetaan moderaattorille kaikki nää vänkkäysketjun kommentit, niin saataisiin ketju takaisin siihen, missä se oli ennen kuin tää 1 narsismiaiheen kieltäjä tuli haastamaan riitaa ja sekoittamaan pakan?
Mode, jos luet ketjua, niin.... pöytää puhtaaksi, olisi avuksi ketjuun.
Turha nähdä sitä vaivaa. Otetaan opiksi ja jätetään huomiotta. Mitäpä yksi narsu voi ketään anonyymiö täällä ihan todellisesti satuttaa. Kuten joku tuolla mainitsikin, parempi että riehuu täällä kuin kiusaa livessä ihan oikeaa ihmistä. Loppujen lopuksihan narsisti on vain tyhjä kuori ja hyvin mitätön.
Narsisti nimenomaan on empaattien perään. Nimenomaan. Narsistit tarvitsevat "lähteen" ja jostain syystä hyvin empaattiset ihmiset vetävät heitä puoleensa. Ehkä ovat helppoja kohteita, koska empaattisen on vaikeampi puolustautua, kun on "liikaa ymmärrystä" ja narsisti pystyy pelaamaan tunteilla. Mutta empaatti oppii ymmärtämään pelin kulun, ja siihen loppuu manipulointipeli. Silloin narsisti syyllistää ja demonisoi empaattisen, miksi tämä ei enää ole pelkkää lämpöä, nyt empaatti on huono ihminen kun nousee vastarintaan/pitää puoliaan/laittaa vastaan ja hän sanoo sen kaikille ja joillekin se menee läpi. Narsistin ihmiskäsitys on erikoinen: naisen tulee olla pelkkä objekti ja pelkkää antavaa alustaa, kuin idealisoitu Jeesus/Äiti/Lähde, naisella ei saa olla omia tarpeita ja haluja ja tunteita ja ajatuksia.
TLC:llä juuri NYT! Narsismin ruumiillistuma täydessä ahneuden ja itsekkyyden tilassaan.
Vierailija kirjoitti:
Olkaa hyviä ja keksikää keino saada lapset turvaan!
Ei sellaista ole. Eikä ole yksi tai kaksi tarinaa, kun n puhuu sossut pyörryksiin ja valheet menee ainakin osittain läpi. Toisekseen vanhemman oikeudet ajaa lapsen mielenterveyden yli ja lapsi on annettava tapaamisiin, vaikka tietäisi toisen olevan n. Se ei vaan riitä. Terveen vanhemman keinot ovat vähissä. 'Auttajilta' myös puuttuu tietoa narsismista, puuttuu ymmärrys siitä, että lapsi voi todella olla pelkkä pelinappula, riitaan ei todellakaan tarvita kahta ja niillä naiivi käsitys siitä, että eroaminen riittää ja sen myötä tällaisesta ihmisestä tuleekin taianomaisesti ihan hyvä vanhempi, kaikki hulluus päättyy ja tämä henkilö alkaakin käyttäytyä normaalisti ja lapsen etua ajatellen ja tähän pitäisi n uhrin myös luottaa (?!!).
Minä yritin viedä lapsen turvaan kodista, jossa väkivaltainen isä riehui, raivosi ja ryyppäsi, ja lastensuojelukin painosti siihen kiireellisen sijoituksen uhalla. Ymmärsin kyllä, että on pakko lähteä, mutta pelkäsin lähteä, koska kuvassa oli jo toistuvia tappouhkauksia ja tiesin, miten vaarallista tällaisesta suhteesta lähteminen voi olla, mutta lopulta pääsin lähtemään ystävien avulla - lastensuojelusta ei apua tähän herunut, vaikka pyysin sitä monta kertaa.
Ja kuinkas sitten kävikään? Lastensuojelu kääntyi isän puolelle, uskoi isän jokaisen valheen, valehteli minulle, eväsi pyytämäni avun ja jopa kehotti minua palaamaan takaisin, kuten isä halusi. Huoltajuusoikeudenkäynnissä olosuhdeselvittäjät suorastaan söivät isän kädestä, jättivät kirjaamatta minun kannaltani edullisia asioita ja vääristelivät puheitani isän eduksi. Tuomari taas hylkäsi oikeudenkäynnissä kaiken esittämäni näytön siitä, että isä valehtelee ja minä puhun totta, ja määräsi isälle käytännössä yksinhuoltajuuden.
Tyypillisen narsistin tavoin lapsen isä on syyttänyt minua lähdön jälkeen monella tavalla mielenvikaiseksi, ja tämä isän subjektiivinen näkemys riitti vakuuttamaan sekä olosuhdeselvittäjät että tuomarin, viis siitä että minulla oli useiden terveydenhuollon ammattilaisten lausuntoja mielenterveydestäni, mukaan lukien psykiatri ja kaksi lääkäriä.
Nyt isä pahoinpitelee lasta niin fyysisesti kuin psyykkisesti, laiminlyö lapsen terveydenhuoltoa, kasvattaa lapsesta itsensä kloonia, koska näkee hänet puhtaasti itsensä jatkeena, ja vieraannuttaa lasta äidistä sen minkä ehtii, eikä yksikään virallinen taho auta millään tavalla, sillä kaikki päätäntävalta on isällä. Pahoinpitelyepäilyistä on tehty tutkintapyyntö, mutta isällä on tiiviit suhteet poliisiin ja lastensuojelukin vakuutti, ettei isä ole voinut syyllistyä tällaiseen, eikä asia edennyt edes esitutkintaan.
Ja miksikö tein lapsen tällaisen isän kanssa? Koska en ymmärtänyt mikä hän oli, vaan uskoin valheisiin ja valheellisiin lupauksiin, siihen ihmiseen, joka hän suhteen alussa esitti olevansa, ja jaksoin toivoa aina parempaa, kun uskoin niihin lupauksiin. Vasta lähdön jälkeen aloin pikkuhiljaa käsittää, mistä on kyse. Nyt tästä hyväuskoisuudestani kärsii viaton lapsi, jota en kyennyt suojelemaan isältään, ja minä käyn terapiassa käsittelemässä kaikkea kokemaani.
Ja narsisti sen kun porskuttaa ja saa kaikki uskomaan valheisiinsa. Ennen lähtöä minulla oli vastassani hullu narsisti, lähdön jälkeen vastassani on ollut hullu narsisti sekä kaikki viranomaiset ja muut ihmiset, joiden kanssa hän on tekemisissä.
Olen pahoillani kaikkien niiden puolesta, jotka rimpuilevat ja pyristelevät edelleen suhteessa narsistin kanssa. Tämä ei varmasti rohkaise ketään tekemään lähtöpäätöstä, etenkin kun tilanteeni ei edes ole ainutlaatuinen. Mutta toisaalta lähteminen on tällaisessa tilanteessa ainoa vaihtoehto. Nyt olen sentään hengissä ja voin yrittää auttaa ja tukea lasta edes niinä päivinä, jolloin saan nähdä hänet.
Emmin pitkään, lähetänkö tätä tekstiä vai en, sillä tästä on helppo tunnistaa minut, mutta olen väsynyt ja kyllästynyt häpeämään. Kyllä, olen ollut hyväuskoinen ja naiivi, mutta tätä on käytetty häpeämättä hyväksi. Exäni on kuin oppikirjaesimerkki narsistista, minä taas väkivaltaisen suhteen uhrista.
En pysty muuttamaan mennyttä, joten nyt voin vain yrittää tehdä tulevaisuudesta paremman, niin itselleni kuin lapselleni. Ja jos voin edes jollakin tavalla auttaa jotakuta muuta kertomalla omista kokemuksistani, haluan tehdä sen. Hakekaa apua, puhukaa ammattilaisten kanssa ja perehtykää narsismiin, jotta tiedätte, mitä teillä on vastassanne. Mutta älkää antako pelon estää teitä lähtemästä.
Vierailija kirjoitti:
TLC:llä juuri NYT! Narsismin ruumiillistuma täydessä ahneuden ja itsekkyyden tilassaan.
Tämä Steven on kyllä omaa luokkaansa. Todella taitava manipuloimaan ja on vielä jotenkin rehellisen ylpeä siitä. Veljensä laittoi oman parantumisensa taka-alalle, koska ei halunnut olla tämän Stevenin kanssa tekemisissä. Isä on aivan täysin heittopussi, mutta yrittää kai parhaans jollain tapaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En silti ole narsisti vaan päinvastoin empaatti, jolla on nollatoleranssi kiusaamiselle ja huonolle kohtelulle.
Narsisti oikeuttaa muiden kiusaamisen ja valehtelun itselleen että on nollatoleranssi kiusaamiselle ja huonolle kohtelulle. Itse pahin huonon kohtelun ja käytöstapojen mannekiini. Tämä on hyvin tyypillistä ja voidaan lisätä listaan.
- Valehtelee puolustavansa muita huonolta kohtelulta ja tekee sitä itse.
Ei pidä paikkaansa, tai ainakaan mun osalta. Olen tosiaan ollut narsistin kohteena ja yrittännyt auttaa tyypin muita kohteita. Narsisti sen sijaan on aina kiusaaja ja härnääjä, kääntää kaiken toisinpäin, että siinä mielessä on mahdollista, että joku narsisti käyttäisi tuollaistakin metodia, mutta en ole nähnyt - koska narsisti ei kannata nollatoleranssia vaan isoon ääneen puhuu, miten hänen täytyy saada käyttää sananvapauttaan henkisen väkivallan levittämiseen.. .
En tarkoittanut sinua, mutta narsisti käyttää kaikkia keinoja. Hän voi olla syyllistäjä ja sekunnissa vaihtua uhriksi jne. Voi olla kiusaaja, ja yhtäkkiä todella suurisydäminen. Narsistista ei koskaan tiedä, mistä nyt tuulee tai millä tuulella hän, on ja miten häntä pitäisi myötäillä. Teetpä niin tai näin, niin useimmiten saat haukut. Narsisti pitää muut aina varpaillaan, jotta he tuntevat itsensä epävarmoiksi ja epäilevät itseään.
Juuri näin. Luulen että narsisti nauttii "yllätyksellisyydestä", siitä että pääsee yllättämään ja hätkähdyttämään, juuri noin että pitää toisen varpaillaan, ei voi luottaa, sairasta peliä. Kyse myös vallankäytöstä, narsisti yhtäkkiä tekeekin esim aloitteen mutta vie maton jalkojen alta jos kohde menee naiivisti mukaan jne. Empaattisella voi tulla olo, että jos vain koettaa kohdella narsistia hyvin ja olla kaveria/rakasta/jne, niin hyvä tuottaa hyvää, mutta se ei mene niin narsistin kanssa - narsisti nauttii kylmän ja kuuman vuorottamisesta ja pelaamisesta, hänen on tarkoitus tuottaa pahaa koska se on hänestä nautittavaa, hän on aikaansaanut sellaista valtaa, hykerryttävää. Huomasin että niin kauan kun itse olin ns hyvän sääntökirjan mukaan, niin kauan hänellä oli jee jee, mutta opittuani pelin kulun, yllätinkin narsistin niin ennakoimattomilla ja ei-pyhäkoulutyyppisillä liikkeillä että hänellä meni pasmat seis. Toisin sanoen narsistilla menee peli tilttiin vain jos kohde yllättää hänet tavalla, joka ei kuulu kohteen profilioinnin piiriin.
3322: Hienoa, että olet päässyt irti ja saatte lapsen kanssa elää myös rauhassa. Kun lapsi kasvaa, hänellä on itsellään myös sanomista tapaamisiinsa.
Varmasti mieleen meinaa hiipiä isosti katkeruutta ja vihaa ja ärsytystä ja aggressioa, toivottavasti saat ne purettua ja hävitettyä.
En usko,että kukaan tunnistaa sinua tuosta tekstistä, valitettavasti sinun tilanteesi on samanlaisena monessa muussakin perheessä juuri tällä hetkellä.
Vierailija kirjoitti:
Narsisti nimenomaan on empaattien perään. Nimenomaan. Narsistit tarvitsevat "lähteen" ja jostain syystä hyvin empaattiset ihmiset vetävät heitä puoleensa. Ehkä ovat helppoja kohteita, koska empaattisen on vaikeampi puolustautua, kun on "liikaa ymmärrystä" ja narsisti pystyy pelaamaan tunteilla. Mutta empaatti oppii ymmärtämään pelin kulun, ja siihen loppuu manipulointipeli. Silloin narsisti syyllistää ja demonisoi empaattisen, miksi tämä ei enää ole pelkkää lämpöä, nyt empaatti on huono ihminen kun nousee vastarintaan/pitää puoliaan/laittaa vastaan ja hän sanoo sen kaikille ja joillekin se menee läpi. Narsistin ihmiskäsitys on erikoinen: naisen tulee olla pelkkä objekti ja pelkkää antavaa alustaa, kuin idealisoitu Jeesus/Äiti/Lähde, naisella ei saa olla omia tarpeita ja haluja ja tunteita ja ajatuksia.
Empaatti on jotain mitä narsistilta puuttuu! Hänhän ikään kuin pyrkii sulauttamaan ihmisiä itseensä. Kuin se olisi osa hänen ominaisuuksiaan, kun empaatti on hänen lähipiirissä. Hän myös hakee ymmärrystä, kuuntelijaa, ystävällisyyttä ja lämpöä, mitä häneltä itseltä puuttuu, ja mitä empaatti osaa lähtökohtaisesti antaa. Sekin on tietysti vain yhdensuuntaista.
N imee kaiken hyvän empaatista. Lyttää hänet alas ja alistaa ja kiltti empaatti voi ainakin ensisilmäyksellä vaikuttaa ns helpolta uhrilta.
Olen itse hyvin empaattinen ihminen, mutta minusta löytyy myös ytyä sisältä. En hyväksy itseni tallomista ollenkaan. Työelämässä olen pari kertaa lopettanut asiallisesti yhteistyön ja tekemisissä olemisen kun hirvipuoli on tullut esiin. En ota yhtään sellaista sontaa vastaan enkä jää narskujen kanssa vääntämään. He ovat ajanhukkaa. Pidän kiinni rajoistani eikä kukaan käytä hyvyyttäni hyväksi. Vihantunne on tervettä kun pitää pitää puolensa.
Kokemuksesta olen oppinut tunnistamaan narskut hyvin enkä koe mitään tunnontuskia heidän dumppaamisesta. Minulla on paljon ihania, mukavia ihmisiä elämässäni.