Olenko ainoa morsian jolla on jäänyt omista häistä ahdistava olo

Sama täällä! Anoppi päsmäröi kaiken, kutsutuissa oli liikaa ihmisiä joita en tuntenut, pari tosi rakasta ihmistä ei päässyt sinne, välirikko omassa suvussa, kaikki kutsutut ystävät eivät enää elämässämme, yhdelle kävi heti häistä seuraavana päivänä traaginen tapaus.. Kaikkea tälläistä pinnanalaista kireyttä ja suruakin. Aitoa lämpöä ei oikein ollut.En silloinkaan ollut sinut näiden juttujen kanssa mutta aika on vain lisännyt niiden painoa.

Melkein mieluummin olisi ollut maistraattihäät ja jotain romanttista kaksin.

Liitto on ollut onnellinen ja se kai pääasia!

AHDISTUSHULLU TAAS VAUHDISSA

Joo, täällä sama ahdistus. Tosin liittyy enemmän siihen, ettei mitään juhlia ollut, eikä mitään muutakaan, mitä naimisiinmenolta olisin toivonut. Tunnen arvottomuutta siitä, etten ollut sellaisen arvoinen. Asiaan liittyy myös paljon surua ja pettymystä. Vaikka avioliitto on ollut pääosin hyvä, olen itseeni pettynyt etten silloin uskaltanut perua ko tapahtumaa.

Itse avioliittoa enkä kumppanivalintaa siis kadu, mutta sitä miten se tapahtui, kadun varmasti lopun elämääni.

Samaa täällä. Ahdistusta ja häpeää. Ei huvita selata albumia..

Kuitenkin yhä naimisissa kun satuin saamaan niin hyvän puolison.

Tämän takia porukat pitää uudet häät ns valan uudistamisjuhlat.

Saavat mieleisensä eikä harmita ne ekat hääjuhlat jotka meni kaikkea muuta kun miellyttävästi ja iloisesti.

Jotkut uusii myös anopin ja kumppaninkin seuraaviin bailuihin.

Kukkakauppa tyri morsiuskimpun sidonnan ja piti sitten vain itse laukata pihalle etsimään pelastusta. Onneksi oli kesä ja elokuu ettei kukista ollut puutetta anoppilan puutarhassa. Sain sidotuksi itse nätin kimpun ettei ihan pipariksi sentään mennyt muuten kuin kiukku nousi pintaan ja se ei ollut alkuperäisessä käsikirjoituksessa.

En edes viitsi katsoa hääkuvia koska kampaaja laittoi mun hiukset niin rumasti. Oli koko päivän ruma olo kun tukka oli ihan muuta kuin mitä olin halunnut, olisin itse osannut laittaa paremmin. Mulla vielä iski huuliherpes juuri ennen häitä, vaikka sen sai hyvin meikillä peitettyä niin olo oli vähän ällö. Muuten kyllä hyvät häät mutta ei ollut sellainen olo että olisin parhaimmillani tai kauneimmillani.  

Elämäni kamalin päivä. Olisin halunnut mennä naimisiin ihan kahdestaan maistraatissa. Miehelleni tämä olisi sopinut mutta sukulaiset painostivat enkä jaksanut taistella vastaan. Vuosi vuodelta kaduttaa enemmän, että taivuin juhliin. Kaiken kukkuraksi olin vieä kipeänä, ja vihasin joka sekuntia odottaen vain juhlien päättymistä.

Onneksi sentään puoliso on ollut 10+ ja ehdin kasvattaa selkärangan päsmäreitä vastaan ennen lasten syntymää.

Ihana kuulla, että en ole ainoa! Olen hävennyt ja surrut typeriä häitä 11 vuotta. Mies on hyvä ja ihana onneksi.

Hääpäivä meni kaiken kaikkiaan pieleen: kaverini oli ryöstäneet mut yllätyksekseksi edelliseksi yöksi luokseen ja vaikka mitä ohjelmaa oli. En nukkunut silmäystäkään. Kirkossa juoksentelemaan lähtenyt lapsi kaatui ja parkui täyttä kurkkua vanhemmat eivät kuulemma kehdanneet hakea häntä pois kesken esityksen. Isäni ei ilmaantunut häihin. Tarjoiluun ja tiskaukseen palkatut naiset oli ruokottoman huonoja ja hitaita, ohjelma myöhässä 2h sen takia, heittivät vielä kakkufolioni roskiin ja unohtivat laittaa tarjolle osan ruoasta. Kaasot joutui keittiöön raataan tämän vuoksi. Olimme tehneet itse ruuan ja olin kuoleman väsynyt. Anoppi sai keittiön hitaudesta johtuen raivokohtauksen ja purki sen minuun. Kälyni teki yllätysnumerona nolon hääleikin. Tätini ja sen mies oli humalassa. Lisäksi paikan vuokraaja oli unohtanut kertoa, että tila pitää tyhjentää klo. 23 mennessä... Anoppi ja appi änkesi hääyöksi meille.