Kuinka 'valmista' elämänne oli kun 1. lapsi syntyi?

Ei ollut valmista. Minulla oli amk-opinnot kesken ja asuimme vuokralla kolmiossa. Olin 21-vuotias. Nyt olen 29-vuotias kolmen lapsen äiti, minulla on amk-tutkinto, kandin tutkinto ja maisterin tutkinto, ja olemme ostamassa ensi vuonna todennäköisesti omaa asuntoa. Mielestäni ei ole mitään järkeä odottaa, että kaikki olisi "valmista" kun lapsi tulee. Lapsi kasvaa ja menee siinä mukana, kun elämä etenee. Jos alkaa odottaa valmista, saa odottaa tappiin saakka.

Noo, aika valmista. Oltiin 27, yhteisiä vuosia yli kymmenen, naimisissa oltiin, molemmat valmistuttu ja vakityössä oltu parisen vuotta. Ainoa, mikä teki "puolivalmiiksi" tilanteen, oli se että asuttiin vuokrakaksiossa ja omaa etsiskeltiin kun lapsi oli pieni.

[quote author="Vierailija" time="12.04.2015 klo 10:35"]Ei ollut valmista. Minulla oli amk-opinnot kesken ja asuimme vuokralla kolmiossa. Olin 21-vuotias. Nyt olen 29-vuotias kolmen lapsen äiti, minulla on amk-tutkinto, kandin tutkinto ja maisterin tutkinto, ja olemme ostamassa ensi vuonna todennäköisesti omaa asuntoa. Mielestäni ei ole mitään järkeä odottaa, että kaikki olisi "valmista" kun lapsi tulee. Lapsi kasvaa ja menee siinä mukana, kun elämä etenee. Jos alkaa odottaa valmista, saa odottaa tappiin saakka.
[/quote]
Minäkin ajattelin näin. Ja onhan tässä asiat sitten 'valmistuneetkin' vuosien varrella. Vauvan ja pienen lapsen kanssa se keskeneräisyys ei yhtään haitannut. Nyt on ollut kiva kun on tämä pidempiaikainen koti ja asuinympäristö, lapsemme aloitti vasta täällä päiväkodin ja tavallaan uusi sivu kääntyi elämässä. Ap

Me aloitettiin "uusi" elämä kk ennen lapsen syntymää, muutimme ulkomaille, jätimme kaiken taaksemme. Nyt palaamme takaisin kahden lapsen kanssa ja aloitamme jälleen alusta sillä meillä ei ole ollut mitään kotia Suomessa ja olemme käyneet vain pari kertaa lasten kanssa lomalla. Mutta ulkomailla asumisen johdosta meillä on tarjota lapsille paljon parempaa kuin meillä olisi ollut jos olisimme jääneet Suomeen. Vähän hassu tilanne siis, tuntuu oudolta palata Suomeen lasten kanssa kun aikoinaan jätimme kaiken taaksemme kahdestaan ja paljon on varmaan asiat ja ihmiset muuttuneet lähtömme jälkeen. Jännityksellä odotamme tulevaa! :)

Mikä se on valmiuden mitta? Nykyään ihmiset jäävät työttömiksi, uudelleen kouluttautuvat, eroavat ja hankkivat lapsia hyvin eri ikäisinä. Luonnollisesti eri ikäiset ihmiset ovat hyvin erilaisissa elämäntilanteissa. 

[quote author="Vierailija" time="12.04.2015 klo 10:28"]Melko valmista.

Omakotitalo, farmariauto ja kultainen noutaja löytyi
Opiskelut takana ja muutama vuosi vakitöissä, mies tj isänsä firmassa.
Seurustelua takana 10v
Mies oli 24, minä 23

[/quote]

Miksi alapeukku??

Mummini on kohta 90v. Hänen elämänsä on vakiintunut ja valmis. 

Ei lainkaan valmista. Olin 17-vuotias vailla koulutusta ja ero poikaystävästä tuli raskauden aikana. Asunto sentään oli.

Olimme olleet yhdessä neljä vuotta ennen ensimmäistä lastamme ja olin 26 vuotias. Asuimme omakotitalossa ja olimme ehtineet matkustella ja asua ulkomaillakin pari vuotta ennen lasta. Lapsi tuli suunnitellusti ja toivottuna.

Molemmilla tutkinnot, mutta töissä ehdin olla vain vajaan vuoden, mies ei sitäkään. Vuokrakolmio, koira ja auto. Suhdetta takana 7 vuotta. Minä 26 mies hieman vanhempi. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt yrittää jo aikaisemmin. Voi toki olla, etten olisi saanut tutkintoa kasaan järkevässä ajassa, jos olisi saanut lapsen kesken opiskelujen. Jollain tapaa voisi sanoa, että elämä oli tuolloin helpompaa. Ennen asuimme keskustan liepeillä, joten vaunuilla pääsi kauppaan ja neuvolaan yms. nykyisin matka niin pitkä, että pakko kulkea autolla. Omakotitalossa on paljon enemmän hoidettavaa ja siivottavaa ja talo on vanha, joten remonttiakin on tehtävä. Aiemmilla kuvioilla vapaa-aikaa olisi varmasti jäänyt paljon enemmän, ja voisi myös enemmän keskittyä vain olemaan/touhuamaan lapsen kanssa.

Näyttää siltä, että "valmista" ei tule valitettavasti olemaan. Lasta pitäisi iän puolesta pian alkaa yrittää, mutta toisella meistä on vielä opinnot kesken -> emme voi ottaa vielä lainaa -> ei ole sitä unelmien omakotitaloa, vaan kökötämme kerrostalossa.

Asutaan kaksiossa, ei autoa, itse opiskelen ammattikoulututkintoa, mies armeijassa, ollaan molemmat 19-vuotiaita. Miehellä kuitenkin työpaikka tiedossa kun armeijasta tulee kesäkuussa. Itsellä jää vuosi koulusta käymättä, eli valmistun parin vuoden päästä ja toivottavasti itsekin pääsen heti töihin. Suunnitelmissa muuttaa rivariin vähän rauhallisemmalle alueelle heti kun mahdollista.

[quote author="Vierailija" time="12.04.2015 klo 10:49"]Näyttää siltä, että "valmista" ei tule valitettavasti olemaan. Lasta pitäisi iän puolesta pian alkaa yrittää, mutta toisella meistä on vielä opinnot kesken -> emme voi ottaa vielä lainaa -> ei ole sitä unelmien omakotitaloa, vaan kökötämme kerrostalossa.

 
[/quote]
Me olemme valinneet kerrostalon lapsiperheemme pysyväksi sijoituspaikaksi ;) Ei halua päästä omakoti/rivitaloon. Ap

Olimme kumpikin 34v ja "toisella kierroksella" eli kummallakin takana lapseton avoliitto. Yhdessä oli oltu vähän yli 3 vuotta ja näin jälkikäteen voi sanoa, että kaikki oli valmista. Oli ammatit, työpaikat, iso omakotitalo, kesämökki jne. Elämää oli ehditty elämään ennen lapsia eikä jäänyt tunnetta, että tässäkö tämä nyt oli. Omalta kannalta oli mukavaa, että säästössä oli sen verran rahaa, että perhevapaidenkaan aikana ei tarvinnut pihistellä.

[quote author="Vierailija" time="12.04.2015 klo 10:38"]

[quote author="Vierailija" time="12.04.2015 klo 10:35"]Ei ollut valmista. Minulla oli amk-opinnot kesken ja asuimme vuokralla kolmiossa. Olin 21-vuotias. Nyt olen 29-vuotias kolmen lapsen äiti, minulla on amk-tutkinto, kandin tutkinto ja maisterin tutkinto, ja olemme ostamassa ensi vuonna todennäköisesti omaa asuntoa. Mielestäni ei ole mitään järkeä odottaa, että kaikki olisi "valmista" kun lapsi tulee. Lapsi kasvaa ja menee siinä mukana, kun elämä etenee. Jos alkaa odottaa valmista, saa odottaa tappiin saakka. [/quote] Minäkin ajattelin näin. Ja onhan tässä asiat sitten 'valmistuneetkin' vuosien varrella. Vauvan ja pienen lapsen kanssa se keskeneräisyys ei yhtään haitannut. Nyt on ollut kiva kun on tämä pidempiaikainen koti ja asuinympäristö, lapsemme aloitti vasta täällä päiväkodin ja tavallaan uusi sivu kääntyi elämässä. Ap

[/quote]

Meillä ei ollut mikään valmista, ei oltu kauaa seurusteltu eikä todellakaan oltu naimisissa, no miehellä joku tutkinto tehtynä ja toinen kesken, mutta tiesi ettei tule olemaan se lopullinen ala hänelle. Auto hänellä kyllä oli. Ehkä minullakin on päässä jotain vikaa, mutta koin että mieluummin noin, että se yhteinen elämä on rakentunut pikkuhiljaa sisältäen sen lapsen alusta asti, kuin että olisimme rakentaneet kahden aikuisen elämää huolellisesti ja sitten joskus harkinneet lasta. Uskon että se muutos olisi ollut valtavan radikaali ja sitä lasta olisi stressannut kamalasti. Tuskin olisin vuosikausia valmistautunut vähitellen lapsen hankkimiseen, vaan elänyt sitten täysillä sitä vapautta ja käyttänyt rahaa itseeni, tottunut siihen. Ehkä olisi jäänyt lapset tekemättä lopulta.

Silti ei tämäkään ihan holtitonta minun mielestä ollut, vaikka ulospäin saattoi näyttää siltä, emme olleet totaalisen rakkauden huumassa ja vauvakuumeessa. Arvioin silloin että kyllä me pärjätään ja vaikka välillä on ollut tiukkaa erityisesti taloudellisesti, ei meiltä mitään ole puuttunut. Lapsia ja tutkintoja ja asuinneliöitä on tullut sittemmin lisää. Pienen lapsen tarpeet on niin yksinkertaiset, ettei se ole tässä maassa kiinni puitteista ja rahasta, miten hän voi. Niin ja lapset on hyvin hoidettuja, terveitä, vähintään ikätasoisesti kehittyneitä jne., älykkäitä ja iloisia lapsia, eivät mitään bilettävien opiskelijavanhempien ja vaihtuvien viikonloppuhoitajien kasvattamia oireilevia ls-tapauksia.

Valmista oli.
Omakotitalo, molemmilla vakituinen työ, parisudetta takana 17 vuotta.

Lapsi olisi saanut tulla aiemminkin, mutta eipä niitä aina silloin tule, kun haluaa.

Ikää molemmilla 32 v.

[quote author="Vierailija" time="12.04.2015 klo 10:51"]

[quote author="Vierailija" time="12.04.2015 klo 10:49"]Näyttää siltä, että "valmista" ei tule valitettavasti olemaan. Lasta pitäisi iän puolesta pian alkaa yrittää, mutta toisella meistä on vielä opinnot kesken -> emme voi ottaa vielä lainaa -> ei ole sitä unelmien omakotitaloa, vaan kökötämme kerrostalossa.   [/quote] Me olemme valinneet kerrostalon lapsiperheemme pysyväksi sijoituspaikaksi ;) Ei halua päästä omakoti/rivitaloon. Ap

[/quote]

Sehän on hyvä, jos on tyytyväinen tilanteeseen ja saa asua, miten haluaa. Meille kerrostaloasuminen ei ole herkkua, mutta valitettava fakta vielä jonkin aikaa. Pelottaa myös, onko töitä tarjolla valmistumisen jälkeen, se vaikuttaa tietenkin eniten lainanhakuun ja unelmien toteutumiseen.

Ei valmista. Yliopistotutkinto kesken, hieman yli puolivälin. Mies irtisanottiin loppu raskaudesta, sai onneksi uuden vakipaikan ennen vauvan syntymää. Asuttiin vuokralla tilavassa kaksiossa, jossa asuttiin siihen asti kun eka lapsi hieman alle 2 v. Sitten ostettiin oma asunto. Opiskelun ja tein töitä toisen lapsen odotusaikana ja valmistui maisteriksi ennen kun vauva syntyi. Sitten 3 v kotona, nyt työelämässä kolmatta vuotta.

Nro 27 lisää, että olimme 28- vuotiaista kun eka lapsi syntyi.

Olin tuntenut lapsen isän yhden kuukauden, opinnot kesken ja rahaa surullisen vähän. Ei haitannut silloin liiaksi.