70+ riskiryhmäläisten vanhempieni sosialisoinnit
Viikon sisällä
-vierailivat toisilla riskiryhmäläisillä 80+ parilla
-vierailivat riskiryhmäläisellä lähes 70-vuotiaalla
-vierailivat riskiryhmäläisellä lähes 80-vuotiaalla, jolla oli vieraillut lapsi ja 2 lapsenlasta juuri
-heillä kävi sukulainen, jolla oli ollut kolme lasta ja kaikki lapsenlapset kylässä, joilla kaikilla uusperhekuvio vuoroviikoin. Eli verkkoon kuuluu 10 lasta ja 13 aikuista.
-lapsi ja lapsenlapset kylässä, ovat vuoroviikoin isällä ja äidillä, joilla molemmilla uusperhekuvio puolison kanssa joilla omat lapsensa vuoroviikoin. Tästä tulee siis verkko jossa 8 aikuista ja 7 lasta ovat voineet altistaa toisensa. Lisäksi noista muista vanhemmista ainakin yksi käynyt perheensä luona vanhempieni lastenlapset mukana edellisenä päivänä.
Tästä tulisi siis jo näin 50 altistunutta, eikä tässä varmasti ole kaikki mukana. Mielipiteitä? Itse pysyin omassa kodissa mieheni kanssa.
Mistä noita kyläluutamummeleita oikein sikiää? Munkin vanhemmat 72 ja 75 v samanlaisia. About 50 ihmisen verkosto, suhaavat koko ajan jossain ja osa ulkomaillakin lämpöisessä kun pakkohan sinne on päästä "kun vanhoja luita kolottaa Suomen talvessa." Sitten tää porukka kiilaa rokotusjonoissa työssäkäyvien ja lapsien edelle, huutaa ja mesoaa miten korona koettelee vanhuksia. Oon vähitellen alkanut kallistua siihen että vanhuksia pahempia k...päitä ei olekaan enkä pistäisi kauhean pahakseni vaikka jokunen tuosta porukasta heittäisi henkensä.