Lue keskustelun säännöt.
Kun sisaruksen luonne on ihan erilainen kuin oma...
26.12.2021 |
Minulla on veljeeni 11-vuoden ikäero emmekä ole pitkään aikaan läheisiä keskenämme kun tempperamenttipiirteet ovat erilaiset. Olen itse melko herkkä, taiteellinen tunne-ihminen, veljeni taas kylmänkiskoinen uraihminen. Kun juttelemme tulee tunne että puhumme eri kieltä. Tämä ahdistaa minua koska olen aina luullut että kun on sisaruksia niin niiden kanssa kaikki loksahtaa aina kohdilleen.
Sairastan keskivaikeaa masennusta ja jos esimerkiksi itken veljeni nähden saan osakseni ilkeämielistä sättimistä. Tunteiden näyttäminen kn heikkouden merkki. Oikeasti haluaisin vain että joku halaa ja sanoo että kaikki menee vielä paremmin. En siis tarkoita että minua pitäisi lohduttaa tuntikausia että pääsisin takaisin tolpilleni. Olemme niin erilaiset että vaikka asummekin ihan lähellä toisiamme emme näe kuin ehkä pari kertaa vuodessa. Voiko tästä vielä lähentyä vai pitääkö myöntää vain että olemme kasvaneet erillemme. Minulla on myös sisko ja hänen kanssaan minulla on vähän samoja ongelmia mutta meidän välimatkamme on vain paljon pitempi.
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat ihan käsittämättömän raskaalta.
Millä lailla? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikuisuudessa on se hyvä puoli, että saa ihan itse valita ketkä pitää elämässään.
Sisaruksiaan ja vanhempiaan ei voi valitettavasti valita mutta ystävät voi. Ja puolison. Lapsuuden perheen kanssa ei tarvitse olla tekemisissä jos siitä tulee huono mieli.
Sinulla on ongelmia sisarustesi kanssa? Mutta vika on sisaruksissa? Jep jep.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat ihan käsittämättömän raskaalta.
Millä lailla? Ap
Minua pitää ymmärtää ja halia koska kaikessa on kyse minusta ja minun tunteista.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on tapaisesi pikkusisko ja myönnän että en jaksa häntä. Hän on hirvittävän raskassoutuinen, vatkaa ja märehtii kaikkea loputtomiin, täysin aloitekyvytön mutta mitään eo tee millekään kun on aina jonkun muun uhri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisareni on äärimmäisen seurallinen, eikä kestä yksinoloa. Minä taa introvertti, joka uuvun ihmisten seurassa olemisesta. Juu, kahnausta syntyy. Nytkin koen taas pettäneeni sisarukseni, kun vietimme joulua yhdessä vain joulupäivänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat ihan käsittämättömän raskaalta.
Millä lailla? Ap
Masentuneet tunneihmiset on tavattoman itsekkäitä ja raskaita ihmisiä.
Miten masennus ja itsekkyys liittyvät toisiinsa? Haukutko muitakin mielenterveysongelmaisia itsekkäiksi? Valitettavasti masennus tulee olemaan osa minua. En minä nyt tietenkään kokoajan itkeskele tai surkuttele kohtaloani vaan elän samanlaista elämää kuin monet muutkin. Tarkoitan vain niitä tilanteita kun minulla on oikeasti siipi maassa (esimerkiksi jonkun läheisen ihmisen kuolema) niin veljeni suuttuu siitäkin ikäänkuin surun näyttäminen olisi häpeällistä eikä edes kysy että mikä minulla on.
Joku kysyi että käynkö terapiassa, en käy koska minulla ei ole aikaa siihen. Ehkä ongelmani ei olekaan vielä niin paha. Henkinen paha olo saattaa tulla aaltoillen, joskus olen todella hyvällä päällä, joskus taas olen surullinen jne. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myös minä ja veljeni olemme monella tapaa toistemme vastakohdat ja elämme pitkälti omaa elämää tahoillamme, mutta kyllä me osaamme tarvittaessa tukea toisiamme vaikeina aikoina. Ei tuen toisaalta tarvitse tulla perheenjäseniltä, sitä voi saada muilta sukulaisilta, ystäviltä, vertaistukiryhmistä, terapeutilta...
Vierailija kirjoitti:
Miten masennus ja itsekkyys liittyvät toisiinsa? Haukutko muitakin mielenterveysongelmaisia itsekkäiksi? Valitettavasti masennus tulee olemaan osa minua. En minä nyt tietenkään kokoajan itkeskele tai surkuttele kohtaloani vaan elän samanlaista elämää kuin monet muutkin. Tarkoitan vain niitä tilanteita kun minulla on oikeasti siipi maassa (esimerkiksi jonkun läheisen ihmisen kuolema) niin veljeni suuttuu siitäkin ikäänkuin surun näyttäminen olisi häpeällistä eikä edes kysy että mikä minulla on.
Joku kysyi että käynkö terapiassa, en käy koska minulla ei ole aikaa siihen. Ehkä ongelmani ei olekaan vielä niin paha. Henkinen paha olo saattaa tulla aaltoillen, joskus olen todella hyvällä päällä, joskus taas olen surullinen jne. Ap
Veljesi mielestä sureminen voikin olla heikkoutta ja häpeällistä. Et tietenkään saa sellaiselta ihmiseltä kaipaamaasi tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sukulaiset ja ystävät ei ole terapeutteja.
Kannattaa mennä terapiaan niin säilyy ne sukulaiset ja ystävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat ihan käsittämättömän raskaalta.
Millä lailla? Ap
Masentuneet tunneihmiset on tavattoman itsekkäitä ja raskaita ihmisiä.
Miten masennus ja itsekkyys liittyvät toisiinsa? Haukutko muitakin mielenterveysongelmaisia itsekkäiksi? Valitettavasti masennus tulee olemaan osa minua. En minä nyt tietenkään kokoajan itkeskele tai surkuttele kohtaloani vaan elän samanlaista elämää kuin monet muutkin. Tarkoitan vain niitä tilanteita kun minulla on oikeasti siipi maassa (esimerkiksi jonkun läheisen ihmisen kuolema) niin veljeni suuttuu siitäkin ikäänkuin surun näyttäminen olisi häpeällistä eikä edes kysy että mikä minulla on.
Joku kysyi että käynkö terapiassa, en käy koska minulla ei ole aikaa siihen. Ehkä ongelmani ei olekaan vielä niin paha. Henkinen paha olo saattaa tulla aaltoillen, joskus olen todella hyvällä päällä, joskus taas olen surullinen jne. Ap
Haluat omia surun kokonaan itsellesi ja yliempaattisena ylireagoit kääntämällä kaiken huomioon itseesi ja sinua pitää halia, että SINULLE tulee parempi mieli. Olet ns energiasyöppö ja muiden surulle ei jää tilaa kun he ei ole = SINÄ
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat ihan käsittämättömän raskaalta.
Millä lailla? Ap
Masentuneet tunneihmiset on tavattoman itsekkäitä ja raskaita ihmisiä.
Ei tarvi olla edes masentunut, vaan tunneihmiset ovat erittäin raskaita aleksityymisten tai tunnekylmien mielestä. Tuossa se ero juuri tulee näkyviin, nytkin tuli jo monta erityyppistä henkilöä ilkeillen kommentoimaan.
Näin tunneihmisenä voi sanoa, että mikään ei ole raskaampaa, kuin masentuneen tunnekylmän seura. Sellaista kyynisyyttä ei toivoisi kenenkään elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat ihan käsittämättömän raskaalta.
Millä lailla? Ap
Masentuneet tunneihmiset on tavattoman itsekkäitä ja raskaita ihmisiä.
Miten masennus ja itsekkyys liittyvät toisiinsa? Haukutko muitakin mielenterveysongelmaisia itsekkäiksi? Valitettavasti masennus tulee olemaan osa minua. En minä nyt tietenkään kokoajan itkeskele tai surkuttele kohtaloani vaan elän samanlaista elämää kuin monet muutkin. Tarkoitan vain niitä tilanteita kun minulla on oikeasti siipi maassa (esimerkiksi jonkun läheisen ihmisen kuolema) niin veljeni suuttuu siitäkin ikäänkuin surun näyttäminen olisi häpeällistä eikä edes kysy että mikä minulla on.
Joku kysyi että käynkö terapiassa, en käy koska minulla ei ole aikaa siihen. Ehkä ongelmani ei olekaan vielä niin paha. Henkinen paha olo saattaa tulla aaltoillen, joskus olen todella hyvällä päällä, joskus taas olen surullinen jne. Ap
Haluat omia surun kokonaan itsellesi ja yliempaattisena ylireagoit kääntämällä kaiken huomioon itseesi ja sinua pitää halia, että SINULLE tulee parempi mieli. Olet ns energiasyöppö ja muiden surulle ei jää tilaa kun he ei ole = SINÄ
Juuri näin. Minun äitini on tällainen ja esim tilanteessa jossa minun esikoiseni muutti kotoa ja minä äitinä koin siitä haikeutta, äitini veti surun ja mielipahan tappiin, sai sydänoireita ja meuhkasi viikkotolkulla.
Kun oikeasti olisi voinut ajatella että minähän siinä se äiti olin, eikä hän.
Sama toistunut aina.
Ja hän on hyvin yksinäinen, eikä tajua miksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat ihan käsittämättömän raskaalta.
Millä lailla? Ap
Masentuneet tunneihmiset on tavattoman itsekkäitä ja raskaita ihmisiä.
Miten masennus ja itsekkyys liittyvät toisiinsa? Haukutko muitakin mielenterveysongelmaisia itsekkäiksi? Valitettavasti masennus tulee olemaan osa minua. En minä nyt tietenkään kokoajan itkeskele tai surkuttele kohtaloani vaan elän samanlaista elämää kuin monet muutkin. Tarkoitan vain niitä tilanteita kun minulla on oikeasti siipi maassa (esimerkiksi jonkun läheisen ihmisen kuolema) niin veljeni suuttuu siitäkin ikäänkuin surun näyttäminen olisi häpeällistä eikä edes kysy että mikä minulla on.
Joku kysyi että käynkö terapiassa, en käy koska minulla ei ole aikaa siihen. Ehkä ongelmani ei olekaan vielä niin paha. Henkinen paha olo saattaa tulla aaltoillen, joskus olen todella hyvällä päällä, joskus taas olen surullinen jne. Ap
Haluat omia surun kokonaan itsellesi ja yliempaattisena ylireagoit kääntämällä kaiken huomioon itseesi ja sinua pitää halia, että SINULLE tulee parempi mieli. Olet ns energiasyöppö ja muiden surulle ei jää tilaa kun he ei ole = SINÄ
No siis eikö haliminen ole molemmin puolista? Eikö se ole normaali reagointitapa kun haluaa lohduttaa toista? Tai sanoa edes jotain lohduttavaa... niin minäkin olen aina tehnyt kun näen jonkun itkevän enkä varsinkaan suutu jos toinen on surullinen. Se vain pahentaa lisää henkistä pahaa oloa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat ihan käsittämättömän raskaalta.
Millä lailla? Ap
Masentuneet tunneihmiset on tavattoman itsekkäitä ja raskaita ihmisiä.
Miten masennus ja itsekkyys liittyvät toisiinsa? Haukutko muitakin mielenterveysongelmaisia itsekkäiksi? Valitettavasti masennus tulee olemaan osa minua. En minä nyt tietenkään kokoajan itkeskele tai surkuttele kohtaloani vaan elän samanlaista elämää kuin monet muutkin. Tarkoitan vain niitä tilanteita kun minulla on oikeasti siipi maassa (esimerkiksi jonkun läheisen ihmisen kuolema) niin veljeni suuttuu siitäkin ikäänkuin surun näyttäminen olisi häpeällistä eikä edes kysy että mikä minulla on.
Joku kysyi että käynkö terapiassa, en käy koska minulla ei ole aikaa siihen. Ehkä ongelmani ei olekaan vielä niin paha. Henkinen paha olo saattaa tulla aaltoillen, joskus olen todella hyvällä päällä, joskus taas olen surullinen jne. Ap
Oletko käynyt lääkärissä?Maanisdepressiiviset ehkä ovat tuollaisia.En tarkoita että olisit jokainenhan täällä on välillä hyvällä päällä tai sitten ei.Miespuoliset kuitenkaan eivät välttämättä osaa suhtautua suruihin niin hyvin kuin naispuoliset.
Kuulostat ihan käsittämättömän raskaalta.