Keskiluokka ei ole sama kuin olla palkkatöissä
Myös työväenluokkaiset käyvät töissä, mutta eivät ole keskiluokkaa. Keskiluokka edellyttää koulutusta, identiteettiä, elämäntapaa. Toisin kuin työväenluokassa, keskiluokassa identiteetti ei rakennu niinkään sen kautta, mitä tekee. Minäkuva rakentuu sen kautta, mikä tai kuka on.
– Keskiluokkainen ihminen ajattelee, että minä olen opettaja tai että minä olen lääkäri. Koulutuksen myötä hankitulla osaamisella on tärkeä merkitys keskiluokassa, Melin sanoo.
Melin toteaakin, että keskiluokkaisia ammatteja ovat sellaiset, joihin edellytetään korkeakoulututkintoa.
– Korkeakoulututkinto on jo sinällään mielletty portiksi keskiluokkaan. Niinpä insinöörejä, sairaanhoitajia, sosiaalityöntekijöitä ja näyttelijöitä voi kaikkia pitää keskiluokan ammatteina.
Kommentit (4)
"– Ennen kaikkea keskiluokkaa määrittelee vahva luotto siihen, että minä osaan ja pärjään, että minä selviydyn."
Minulla on ainakin tavis duunarina erittäin vahva luotto siihen, että minä selviydyn. Minua ei tosin pätkääkään kiinnosta minkään sortin luokittelut. Melin saa ihan vapaasti tunkea ne luokittelunsa sinne mihin aurinko ei paista.
Kuinkahan pitkään Melin selviytyisi Suomen luonnossa, jos hänen olisi pakko selviytyä pelkillä luonnon antimilla?
-selviytyjä-
Mikä pointtisi on siis ap? Luettelit vain juttujasi, mutta mitä halusit viestiä?
Vierailija kirjoitti:
Mikä pointtisi on siis ap? Luettelit vain juttujasi, mutta mitä halusit viestiä?
Eihän se mitään omia juttujaan luetellut, vaan lainasi sosiologian professori ja luokkatutkija Harri Meliniä, jolla tuntuu olevan kova tarve luokitella ihmisiä. Tosin siitähän hän palkkansa saa, mutta sopii vaan kysyä, että mitä yhteiskuntamme hyötyy siitä, että maksamme jollekin professorille verovaroistamme kovaa palkkaa, että hän saisi jaotella meidät eri luokkiin?
Meinaatko ettei esim. rakennusmiehellä tai hitsarilla, lähihoitajalla ole ammatin mukaista identiteettiä ja elämänasennetta? Kyllä minusta nykyään duunaritko kuuluvat keskiluokkaan. Siistejä sisältöitä, koulutusta vaativia ja tietotekniikka-ja automaatiosisältöisiä nekin nykyään. Käyvät teatterissa, lounastavat lounaspaikoissa ja monia kiinnostaa ooppera, lukeminen, musiikki jopa klassinenkin.