ruotsalainen tutkimus: geeniperimä vaikuttaa raiskauksiin
Geeniperimä selittää noin 40 prosenttia seksuaalirikollisuusriskistä. Ympäristötekijät, kuten vanhempien asenteet ja koulutus, selittävät noin 2 prosenttia seksuaalirikollisuusriskistä.
Tukholman Karoliinisessa instituutissa on tehty tutkimus, jossa selvitettiin geeniperimän yhteyttä seksuaalirikollisuuteen. Asiasta kertoi Guardian .
Tutkimuksessa selvisi muun muassa se, että seksuaalirikoksista tuomittujen miesten veljet syyllistyvät samantyyppisiin rikoksiin viisi kertaa todennäköisemmin kuin muut. Tutkimuksen mukaan geenit ovat vahvempia tekijöitä seksuaalirikokseen syyllistymisessä kuin sosiaalinen ympäristö.
Tutkimuksen tekijät vaativat viranomaisia pohtimaan keinoja, joilla seksuaalirikollisten miessukulaisia valistettaisiin seksuaalikäyttäytymisestä ja mahdollisesta lääkeavusta.
Tutkijat huomauttavat, ettei seksuaalirikollisten miessukulaisia pidä laittaa erityiseen syyniin, vaan riskiperheille voisi tarjota keskusteluapua ja valistusta esimerkiksi sosiaalisten suhteiden taidoista ja konfliktinratkaisusta. On myös tärkeää, etteivät miessukulaiset koe leimaantuvansa rikoksista, joita he eivät ole tehneet tai tule välttämättä tekemäänkään.
Psykiatrisen epidemologian professori Niklas Långström kertoi Guardianille, etteivät tutkimustulokset merkitse sitä, että esimerkiksi seksuaalirikollisten lapsista tai veljistä automaattisesti tulisi rikollisia.
Perheen sisäinen rasite on olemassa, mutta mitään "seksuaalirikollisgeeniä" ei Långströmin mukaan ole. Sen sijaan on impulsiivisuuteen, seksuaaliseen aktiivisuuteen ja älykkyyteen liittyviä geenejä, jotka voivat vaikuttaa seksuaalirikollisten käytökseen.
Kyseessä on ensimmäinen suuren mittakaavan tutkimus genetiikan ja seksuaalirikollisuuden yhteyksistä. Aineistona käytettiin 21 566 miehen seksuaalirikoksesta tuomitun miehen tietoja. Miehet oli tuomittu Ruotsissa vuosina 1973–2009. Aineistosta tutkittiin sekä raiskausten että lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä. Molemmista tuomittujen ryhmistä löytyi samankaltaisuuksia.
Geeniperimä selittää noin 40 prosenttia seksuaalirikollisuusriskistä. Ympäristötekijät, kuten vanhempien asenteet ja koulutus, selittävät noin 2 prosenttia seksuaalirikollisuusriskistä.
Kommentit (11)
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 11:28"]
Onko tällainen nyt sitten riittävä peruste vetää se johtopäätös, että raiskaaminen on miehillä jotenkin geeneissä? Mielestäni ei, tuollainen leimaaminen olisi yleistävää eikä ottaisi huomioon sitä, että suurin osa miehistä ei raiskaa.
[/quote]
eli jos jotkut raiskaavat enemmän tarkoittaa että jotkut toiset raiskaavat vähemmän, ja jotkut eivät raiskaa ollenkaan.
eli 'kaikki miehet raiskaavat (samalla lailla)' ei voi olla totta
"En voi sille mitään, että raiskaan, koska tämä on minulla geeneissä",
niinpä niin, tekosyy tehdä, mitä huvittaa, koska geenejään ei voi valita.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 11:28"]
Onko tällainen nyt sitten riittävä peruste vetää se johtopäätös, että raiskaaminen on miehillä jotenkin geeneissä? Mielestäni ei, tuollainen leimaaminen olisi yleistävää eikä ottaisi huomioon sitä, että suurin osa miehistä ei raiskaa.
[/quote]
ei se tutkimus sitä väitäkään että mies raiskaa koska se on geeneissä.
luulen että liittyy yleisempään aiheeseen halut ja tilaisuuden hyväksikäyttö. voi päteä mihin tahansa rikollisuuteen että jos haluaa jotain ja tulee tilaisuus varastaa tai tehdä jotain muuta mikä ei ole sallittua niin jotkut käyttävät impulsiivisesti tilaisuuden helpommin hyväkseen kuin toiset. suunnilleen sitä nuo erot tutkimuksessa selittäisi.
Jotenkin epäilyttävää. Vääränlaiset geenit tekevät raiskaajaksi? Luulisi ympäristötekijöiden enemmän vaikuttavan. Lisäksi yksilön omat huonot lapsuudenkokemukset. Tuskin hyvän lapsuuden saaneesta tulee raiskaajaa.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 11:38"]Jotenkin epäilyttävää. Vääränlaiset geenit tekevät raiskaajaksi? Luulisi ympäristötekijöiden enemmän vaikuttavan. Lisäksi yksilön omat huonot lapsuudenkokemukset. Tuskin hyvän lapsuuden saaneesta tulee raiskaajaa.
[/quote]
Tavallaan tutkimuksen mukaan tietyt luonteenpiirteet altistavat raiskaajaksi ja luonteenpiirteet periytyvät osittain geeneissä, joten voitaisiin yksinkertaistaa, että geenit tekevät raiskaajan.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 11:38"]
Jotenkin epäilyttävää. Vääränlaiset geenit tekevät raiskaajaksi? Luulisi ympäristötekijöiden enemmän vaikuttavan. Lisäksi yksilön omat huonot lapsuudenkokemukset. Tuskin hyvän lapsuuden saaneesta tulee raiskaajaa.
[/quote]
tuskin on raiskausgeeniä mutta ennemmin geenejä, jotka vaikuttavat impulsiivisuuteen. tekee asioita joita HALUAA (vaikuttaa myös muuhun rikollisuuteen).
kyvyttömyys hankkia elämässään muuten haluamiaan asioita niin ne ottaa pakolla tilaisuuden tullen.
Luolamiesaikoihinhan ei mitään raiskaus käsitettä ollutkaan. Miehet tappelivat keskenään ja vahvin otti naiset halusi ne tai eivät eli periaatteessa se on geeneissä. En sano, että olisi millään tasolla hyväksyttävää.
Ja naiset ovat aina halunneet sen vahvimman miehen. Edelleen.
Kuka tuon luolamiesteorian on oikein pystynyt todistamaan? Verrataanko "luolaihmisiä" eläimiin, siitäkö se tulee? Aadam ja Eeva eivät kai asuneet luolassa.
Olisi hyvä tietää, mistä geeneistä on kysymys (väkivaltaisuuteen ja impulsiivisuuteen vaikuttavista?) vai katsotaanko, että perimästähän tässä täytyy olla kysymys, kun moni muukin suvusta asennoituu ja toimii samalla tavalla? Onko tutkittu myös sellaisia tapauksia, että joku perheen pojista on adoptoitu toiseen perheeseen jo vauvaiässä? Ehkäpä perheitä ei ole haastateltu tarpeeksi syvällisesti tai sitten tällaiset perheet peittelevät järjestäin totuutta, koska se ei ole kaunis. Voisi kysellä myös ulkopuolisilta havainnoitsijoilta, joilla ei ole tähän tarvetta.