Järkytyin hieman miten kamalaa sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli

Aika ok kokemukset. En vain ollut arvannut, kuinka todella vanhanaikaisia ja vetoisia helsinkiläiset osastot tiloina on. Synnytyssali oli kuitenkin siisti ja hieno. Itse koen, että se on oman kunnon lisäksi vauvasta ja sen itkuisuudestakin kiinni, kuinka helppoa tai vaikeaa on etsiä ruokaa tai uusia vuodevaatteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.

Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.

Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...

Ponnistusvaiheessa usein huudetaan kivusta. Ei silloin mikään kivunlievitys auta. Enkä mä itse olisi halunnutkaan. Iät kaiket asia on ollut näin. Huutaminen vie voimia, eikä sitä kaiketi enää suositella. Mut tosi on, että ainakin mulla se karjuminen tulee jostain villieläinvaistosta selkäytimestä. Kyllä mä ekan synnytyksen jälkeen pyytelin kätilöiltä anteeksi, kun karjuin kuin pistetty eläin ja kiroilinkin. Ponnistus kesti 35 min., mikä oli mulle se sietämättömin osuus, että miten ei ihminen saa puskettua lasta ulos vahvalla tahdollakaan. Seuraava lapsi tuli vähän vähemmällä karjumisella, mutta kesti sekin 25 min., mikä on pitkä aika uudelleensynnyttäjälle. Mitään kivuliaampaa ja työläämpää en mä ainakaan tiedä kuin sen ponnistusvaiheen.

Minä en saanut kivunlievitystä ollenkaan ja olin hiljaa koko synnytyksen ajan molemmissa synnytyksissä. Ommeltiin myös ilman puudutusta. Olen kuulemma rauhallisempia synnyttäjiä mitä on ollut.

Alapeukuttajille tiedoksi, että mies oli mukana ja voi todistaa

Uskon. En minäkään ole synnytyksissäni huutanut. Mutta pointti oli, että jos ponnistusvaihe on kivuton, niin eihän sitä silloin huuda. Vai huudatteko vessassakin aina, kun iso hätä iskee? Ei kai, ellei se satu...

En ole sanonut ettei olisi ollut kipuja, mutta olin rauhallinen ja hiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.

Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.

Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...

Niinpä. Mutta sen sijaan että aivan turhaan karmean kivun kourissa kärsivälle synnyttäjälle annettaisiin kivut poistava puudutus tämä vuoden kätilönä ollut hoitaja surkuttelee sitä että kätilö joutuu kuuntelemaan huutamista. Eikö kätilö tiennyt ennen kuin opiskeli kätilöksi että karmeissa kivuissa synnyttäjä huutaa?

Ps. Kätilö saa kyllä kirjaimellisesti syyttää itseään jos kuulo menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En   tajua sitä lisämaidon panttausta! Totta hitossa vauva huutaa, kun sillä on nälkä eikä tisseistä heru.  Ensi kerralla otan oman korvikkeet  mukaan.

Perustuu siihen, että suurin osa ensipäivien lisämaidosta on vauvan kannalta turhaa. Etenkin jos lisämaitoa annetaan liikaa, se venyttää vauvan mahalaukkua ja hän alkaa vaatia enemmän kuin äidin oma maidontuotanto mahdollistaa.

Maito nousee hormonien vaikutuksesta rintoihin. Ensimaito on erittäin tuhtia tavaraa ja vastasyntyneen vatsalaukku on vain viinirypäleen kokoinen, joten pieni tilkka riittää. Pienillä vauvoilla vatsalaukku ei ole edes viinirypäleen kokoa. Se miksi vauva itkee, johtuu biologisesta seikasta, joka vauhdittaa maidonnousua ja erittymistä ja herkistää äitiä vastaamaan vauvan kutsuun. Lisämaito ei ole koskaan yhtä hyvä pienelle vauvalle kuin äidin ensimaito.

Tietenkin poikkeuksia on. Jos maitoa ei tule edes sitä pientä tippaa, voidaan lisämaitoa antaa. Yleensä seurataan, kuinka paljon paino laskee ja annos sen mukaan. Siinä lisämaidossa on aina riskinä, ettei vauva silloin ime riittävän usein, vaan pitää alkupäivinä imemisestä jopa 4-6 tunnin taukoja, mikä vaikuttaa siihen, ettei äidin maitomäärä lisäänny. Syntyy kierre, jonka seurauksena vauvaa ruokitaan yhä enemmän lisämaidolla ja äidin maidontuotanto jää heikoksi.

Kun olin sijaisena vuoden synnärin puolella, useimmat äidit ymmärsivät hyvin, kun selitin, miksei ensimmäisinä päivinä suositella lisämaitoa. Harmi, jos kaikille ei selitetä asian tieteellistä perustaa.

Mä ainakin tajuan tämän oikein hyvin, ja tajusin jo silloin, kun sairaalassa vauvani kanssa olin. Mutta kun se vatsalaukun venyttäminen ei ollut mikään ongelma silloin, kun lapselle kuului sairaalan mielestä antaa sitä lisämaitoa. Ja hyvä, että annettiin, pysyi lapsi kunnossa. Mutta kun sen lisämaidon tarpeen olisi pitänyt sairaalan mielestä loppua sillä sekunnilla, kun lisämaidolle ei ollut enää lääketieteellistä tarvetta. Ikään kuin minulla olisi maito mystisesti noussut riittämään tähän lisääntyneeseen tarpeeseen ilman, että lapsi oli minulla vierihoidossa, pesimättä ja imettämättä, täysin ilman imetysohjausta. Lopputulos oli se, että mulla oli nälkää huutava vauva, joka ei nähnyt mitään tarvetta tyhjän rinnan imemiselle, kun kumitutista maitoa olisi tullut niin mukavasti. Henkilökuntaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.

Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.

Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...

Ponnistusvaiheessa usein huudetaan kivusta. Ei silloin mikään kivunlievitys auta. Enkä mä itse olisi halunnutkaan. Iät kaiket asia on ollut näin. Huutaminen vie voimia, eikä sitä kaiketi enää suositella. Mut tosi on, että ainakin mulla se karjuminen tulee jostain villieläinvaistosta selkäytimestä. Kyllä mä ekan synnytyksen jälkeen pyytelin kätilöiltä anteeksi, kun karjuin kuin pistetty eläin ja kiroilinkin. Ponnistus kesti 35 min., mikä oli mulle se sietämättömin osuus, että miten ei ihminen saa puskettua lasta ulos vahvalla tahdollakaan. Seuraava lapsi tuli vähän vähemmällä karjumisella, mutta kesti sekin 25 min., mikä on pitkä aika uudelleensynnyttäjälle. Mitään kivuliaampaa ja työläämpää en mä ainakaan tiedä kuin sen ponnistusvaiheen.

Minä en saanut kivunlievitystä ollenkaan ja olin hiljaa koko synnytyksen ajan molemmissa synnytyksissä. Ommeltiin myös ilman puudutusta. Olen kuulemma rauhallisempia synnyttäjiä mitä on ollut.

Alapeukuttajille tiedoksi, että mies oli mukana ja voi todistaa

Uskon. En minäkään ole synnytyksissäni huutanut. Mutta pointti oli, että jos ponnistusvaihe on kivuton, niin eihän sitä silloin huuda. Vai huudatteko vessassakin aina, kun iso hätä iskee? Ei kai, ellei se satu...

Yhtä paljon sitä kipua kaikilla on, mutta olin hiljaa ja rauhallinen koko synnytyksen ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuletko että sairaalassa kuuluu olla mukavaa? Jos sairaalasta tehtäisi hotelli niin pian kaikki jonottaisivat sinne.

Eikö se että kaikki jonottaisi synnärille ois ihan hyvä juttu tällain Suomen valtion kannalta. Oon ymmärtänyt et vauvakadosta ollaan jollain tasolla huolissaan?

No, jos synnytysosastolla on tällaista kohtelua, jota täällä niin monet ovat kokeneet, jäävät synnytystalkoot edelleenkin ilman ainakin minun osallistumistani. Ei ole tuollaisen kivun, hädän ja kaltoinkohtelun arvoista.

Silloin, kun minulta leikattiin umpilisäke joskus 80-luvulla (olin silloin kymmenvuotias) niin Jorvissa tuotiin kärryillä kaikille ruokaa. Vessaankin pääsyssä autettiin ensimmäisen vuorokauden aikana, kun leikkaushaava teki niin kipeää että en meinannut pysyä pystyssä. Ei tarvinnut vaihtaa itse lakanoita eikä mistään "veritulppavaarasta" vauhkottu, vaikka jo toisena päivänä pystyin taapertamaan lastenosaston kirjastoon hakemaan luettavaa. (Seuranani oli ollut vain Dingon kasetti, silloin ei ollut telkkareita huoneissa. :D )

Vierailija kirjoitti:

Synnytin kätilöopistolla -17. Kaverini oli synnyttänyt edellisenä vuonna, hän kertoi kokemuksistaan, joten olin osannut varautua mitä tuleman pitää.

Synnytys meni sinänsä ihan hyvin, kätilöt olivat asiallisia ja ystävällisiä. En vaan saanut mitään kipulääkettä tai puudutetta repeämien ompeluun, en tiedä miksi enkä osannut siinä tilanteessa kysyä, olin niin väsynyt pitkästä synnytyksestä, verenhukkaakin oli.

Osastolle pääsyä piti odottaa 1,5 h, hoitajilla oli siellä kuulemma niin kiire, minkä ymmärrän kyllä. Lopulta kun osastolle pääsimme illalla, näytti hoitaja minulle petini ja lähti. Huoneessa oli toinen jo 5 päivää sairaalassa ollut nainen vauvoineen kaverinani, ja onneksi olikin, sillä hän ystävällisesti neuvoi missä on suihku ja vessa, mistä saa puhdasta vaatetta jne. Ruoka kuulemma oli ollut jo, mutta minulla oli onneksi hyvät eväät ja omat särkylääkkeet mukana. Imetyksen suhteen olin onnekas, sillä se sujui vaivattomasti. Olin pakannut mukaani korviketta mutta sitä en tarvinnut. Nukkuminen oli vaikeaa, kun jommankumman vauva itkeskeli, vaihdoin vaipan yöllä ensimmäistä kertaa. Aamulla söin eväitäni, sillä halusin mieluummin levätä ja nukkua, kuin nousta aikaisin aamulla vauvan kanssa tarjotinta hakemaan. Suihkuun pääsin kun mies tuli käymään, haki minulle samalla päivällistarjottimen. Hoitajia en nähnyt parin päivän aikana kuin pari kertaa, eivät todellakaan käyneet huoneessa yöaikaan, eivät päivisinkään. Ihan mukavia ja asiallisia olivat.

Osastolla olo oli ihan ok, aika itsekseen siellä sai pärjätä. Ehkä kokemus olisi ollut erilainen jos olisin tarvinnut enemmän apuja. Olin iloinen kun pääsin kotiin omaan rauhaan jossa mies oli tukena ja turvana.

Täysin samanlainen kokemus naistenklinikan osastolta pari vuotta sitten. Sai miettiä moneen kertaan, onko meidät unohdettu, kun kukaan ei käynyt eikä mm. Ruoka aikoja ja vaatteiden sijaintia kerrottu. Hoksasin tokkuran takia kysyä ruokaa vasta, kun olin ollut n. Aamu 8:sta klo 17 asti syömättä tultuamme osastolle. Vähän "heitteillejätetty" olo, kun en ensisynnyttäjänä tiennyt osaston käytäntöjä enkä osannut kysyäkään. Hoitajat olivat ystävällisiä, mutta jatkuvan kiireen vuoksi kysyminen tuntui hoitajien häiritsemiseltä. Muuten ei negatiivista sanottavaa. Synnytys itsessään oli ihana kokemus ja erittäin ammattitaitoinen kätilö, joka osasi luoda ensisynnyttäjälle turvallisuuden tunteen pienestä vauvan vointiin liittyvästä vaarasta huolimatta. Eppariin ja repeämiin sain myös puudutuksen.

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa synnyttäminen niin ei tarvitse vinkua niin paljoa näillä palstoilla.

Kannatetaan! Mutta sitten lehdissä alkaa itku ja valitus, kun suomalaiset naiset eivät enää halua tehdä lapsia ja HuoltoSuhde menee pilalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.

Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.

Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...

Ponnistusvaiheessa usein huudetaan kivusta. Ei silloin mikään kivunlievitys auta. Enkä mä itse olisi halunnutkaan. Iät kaiket asia on ollut näin. Huutaminen vie voimia, eikä sitä kaiketi enää suositella. Mut tosi on, että ainakin mulla se karjuminen tulee jostain villieläinvaistosta selkäytimestä. Kyllä mä ekan synnytyksen jälkeen pyytelin kätilöiltä anteeksi, kun karjuin kuin pistetty eläin ja kiroilinkin. Ponnistus kesti 35 min., mikä oli mulle se sietämättömin osuus, että miten ei ihminen saa puskettua lasta ulos vahvalla tahdollakaan. Seuraava lapsi tuli vähän vähemmällä karjumisella, mutta kesti sekin 25 min., mikä on pitkä aika uudelleensynnyttäjälle. Mitään kivuliaampaa ja työläämpää en mä ainakaan tiedä kuin sen ponnistusvaiheen.

Minä en saanut kivunlievitystä ollenkaan ja olin hiljaa koko synnytyksen ajan molemmissa synnytyksissä. Ommeltiin myös ilman puudutusta. Olen kuulemma rauhallisempia synnyttäjiä mitä on ollut.

Alapeukuttajille tiedoksi, että mies oli mukana ja voi todistaa

Uskon. En minäkään ole synnytyksissäni huutanut. Mutta pointti oli, että jos ponnistusvaihe on kivuton, niin eihän sitä silloin huuda. Vai huudatteko vessassakin aina, kun iso hätä iskee? Ei kai, ellei se satu...

Yhtä paljon sitä kipua kaikilla on, mutta olin hiljaa ja rauhallinen koko synnytyksen ajan.

Ja 2 lasta olen synnyttänyt ilman kivunlievitystä

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa synnyttäminen niin ei tarvitse vinkua niin paljoa näillä palstoilla.

Niinhän me aikalailla ollaan tehtykin ja mitäs siitä on seurannut?

Jatkuvaa vinkumista puoluejohtajia myöten synnytystalkoista ja juttuja että jos naiset ei ala heti synnyttää niin hyvinvointivaltio kaatuu, tehkää veronmaksajia, veronmaksajat loppuu, naiset on itsekkäitä, mukavuudenhaluisia, ennen naiset halusi lapsia (ei muuten halunneet silloinkaan), naisen pitää synnyttää, väärät synnyttää..

Mitään ei oikeasti ole ilman että naiset synnyttää. Se on kaiken ydin, tärkein ja vaikein asia jonka ihminen voi tehdä.

Ekan lapsen kohdalla uskoin kaiken, mitä sairaalassa sanottiin. Kuten että "vain kuivana syömään". Mikä siis tarkoitti, että nälkää itkevän lapsen vaippa tuli AINA ENSIN vaihtaa, ja vasta sitten alkaa imettää. Jatkoin tätä järjetöntä touhua kotonakin, vaihdoimme miehen kanssa vaippaa useita kertoja yössä.

Toisen lapsen kanssa viis veisasin; nostin vauvan tissille ja nukahdin. Puolen tunnin päästä vaihdoin toiselle kyljelle/tissille ja taas nukuttiin. Koko perhe voi paljon paremmin...

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Ymmärrän kyllä kätilöjäkin, ei kenenkään pitäisi joutua työkseen kuuntelemaan aikuisten ihmisten huutoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulta mitattiin hemoglobiini synnytyksen jälkeen, se oli 72. 80 on jo lisäveren paikka mutta minä en saanut koska hoitaja ei yöllä sitä halunnut laittaa. Oli myös eppari, imukuppisynnytys, yli 4 tunnin ponnistusvaihe takana, sitä ennen 6 vrk käynnistystä salissa. Sekunnista oli kiinni ettei lähdetty hätäsektioon.

Ei minua autettu vauvan hoidossa, en pysynyt tajuissani ja olin heikko. Muuta en nyt tähän laita kun olen jo aiemmin tähän ketjuun kertonut.

Kiva lukea täältä näitä lannistavia kommentteja, en minä itse sille mitään voinut. Jos olisin voinut valita olenko tuossa kunnossa vai paremmassa kunnossa synnytyksen jälkeen niin mitäpä luulette?

Anteeksi mitä, ”yli neljän tunnin ponnistusvaihe”? Ponnistin tunnin ja käsitin, että se on maksimi, mitä yritetään. Imukupilla sitten irtosikin heti. Jäi vähän olo, että turhaan kidutettiin niin pitkään kun kroppa ei yhtään tuntunut saavan tatsia mitä siltä odotettiin.

4 h 35 min on papereissa. Käsitin että osittain venyi siksi kun odotettiin lääkäriä niin kauan. Epiduraali vei tunnon, oksitoonitippa irtosi eikä kukaan laittanut paikoilleen vaikka pyysin kun ihmettelivät kun supistuksia ei näy. En tuntenut ponnistamisen tarvetta eikä niitä ruudullakaan näkynyt. Käytännössä homma vain pysähtyi. Vauvan sydänäänet alkoi heittelemään, lääkäri juoksi paikalle vihdoin, otti imukupin ja sanoi että kertayrittämällä on lähdettävä. No viidesti piti kokeilla että onnistui.

Ei kai noissa ole maksimia. Muut synnytykset hoidin ilman epiduraalia niin ponnistusvaihe jäi n. 20 minuuttiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Ymmärrän kyllä kätilöjäkin, ei kenenkään pitäisi joutua työkseen kuuntelemaan aikuisten ihmisten huutoa.

Miten olisi suukapula synnyttäjille?

Ei kaikki huuda. Kaksi synnyttäneenä, mitä enemmän sattui, sen hiljaisempi olin. En huutanut kertaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.

Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.

Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...

Niinpä. Mutta sen sijaan että aivan turhaan karmean kivun kourissa kärsivälle synnyttäjälle annettaisiin kivut poistava puudutus tämä vuoden kätilönä ollut hoitaja surkuttelee sitä että kätilö joutuu kuuntelemaan huutamista. Eikö kätilö tiennyt ennen kuin opiskeli kätilöksi että karmeissa kivuissa synnyttäjä huutaa?

Ps. Kätilö saa kyllä kirjaimellisesti syyttää itseään jos kuulo menee.

Kätilö ei anna puudutusta vaan lääkäri. Ei se kätilö voi lääkäriksi muuttua. Suurin osa synnyttäjistä haluaa ja saa puudutuksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirveitä kommentteja täällä äideille joita on kohdeltu huonosti. Oikeaa " lyö lyötyä" meininkiä. Mistä tällainen viha oikein kumpuaa?

Sieltä samasta paikasta, jossa uudelle äidille ei kerrota, miksi lisäravintoa ei anneta ja lohduteta, että ei se haittaa, vaikka vauva itkee. Siitä samasta, jossa äitiä kyllä syyllistetään siitä, että neste- ja verenhukkaisesta, ylistressaantuneesta kropasta ei maitoa tihku ja työnnetään vaan huutavaa vauvaa tissiin kiinni väkisin, vuorokausia valvottaen.

Tehdäänpä tämä nestehukkaiselle maratonin jälkeen, sanotaan, että nyt menet kuselle, ennen ei unta tipu. Jostain syystä kumminkin ymmärrämme, että annetaan nyt vettä edes ensi, kyllä se pissa sitten tulee.

Kyllä mulle on ainakin aina tuotu vesi- ja mehukannua yöpöydälle ja muistutettu juomaan. Jos hyvä tuuri käy, niin jopa mehulaadun on saanut itse valita.

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa synnyttäminen niin ei tarvitse vinkua niin paljoa näillä palstoilla.

Luojan kiitos ei tarvitse enää synnyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa synnyttäminen niin ei tarvitse vinkua niin paljoa näillä palstoilla.

Niinhän me aikalailla ollaan tehtykin ja mitäs siitä on seurannut?

Jatkuvaa vinkumista puoluejohtajia myöten synnytystalkoista ja juttuja että jos naiset ei ala heti synnyttää niin hyvinvointivaltio kaatuu, tehkää veronmaksajia, veronmaksajat loppuu, naiset on itsekkäitä, mukavuudenhaluisia, ennen naiset halusi lapsia (ei muuten halunneet silloinkaan), naisen pitää synnyttää, väärät synnyttää..

Mitään ei oikeasti ole ilman että naiset synnyttää. Se on kaiken ydin, tärkein ja vaikein asia jonka ihminen voi tehdä.

Ihmeen tiukassa tuo ajatus tosiaan edelleen, että ennen muka niitä lapsia halusi kaikki. Ei todellakaan halunnut, mutta oli tehtävä jotta joku pitää huolta itsestä kun on vanha ja kodista. Ehkäisystä hädintuskin tietoakaan ja abortteja tehtiin oman hengen uhalla.

Ihan kauheita juttuja on tullut kuultua vanhoilta ja jo tänäpäivänä poisnukkuneilta ihmisiltä minkälaista se elämä on ollut ja nyt vaan paasataan miten silloin sitä haluttiin ja vika on nyt meissä jotka ei niitä lapsia halua. Meillä on vapaus valita ja sitä vapautta pitää saada käyttää ilman syyllistämistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitatte itse, miten kurjaa on kun puoliso ei voinut olla kokoajan mukana. Sitten valitatte kun huonekaverilla  oli vieraita vähän väliä. Olisitte empaattisempia, ja tajuaisitte että huonekaverillakin on oikeus saada läheisensä tueksi, haluaisitte itse samaa. 

Siitä se kateus ja katkeroituminen lähtee, pian ollaan arvostelemassa toisten kasvatusmetodeja ja parisuhteita, pian huomataan että ei ole yhtään oikeaa ystävää jäljellä.

Joo, huonekaverillakin on oikeus saada puolisonsa mukaan mutta että koko suku tuntikausia potilashuoneessa kuten joidenkin kokemus täällä. Kurkkivat verhojen välistä muita äitejä ja meluavat. Joku tolkku siihen kuka, kuinka monta , koska ja kuinka kauan saa vierailla synnyttäneen äidin luona silloin kun kyseessä ei ole yhden hengen huone. Lapsen isä/tukihenkilö on ok, joukkotapahtuma ei.

Miltä vuodelta nuo joukkotapahtumat ovat? Olen synnyttänyt v. 2008, 2010, 2012 ja 2015. Ei ole huoneissa ollut joukkotapahtumia yhtenäkään kertana. Minulla kävi esikoista katsomassa vauvan isä päivittäin, anoppi kerran ja vauvan isän tytär ja hänen vaarinsa kerran. Viipyvät noin 15 min., paitsi vauvan isä, joka oli pari tuntia kerrallaan. Myöhemmillä kerroilla on käynyt vain vauvan isä ja isommat sisarukset sekä anoppi. Ei huonekavereillakaan mitään joukkotapaamisia ole ollut.

Joukkotapahtuma ovat täällä muutaman kirjoittajan kokemuksia siitä että Suomessa asuvien toisten kulttuurien tapoihin kuuluu että koko suku tulee pitämään äidille seuraa koko päiväksi synnyttäneiden osastolle. Pari äitiä kirjoitti valittaneensa häiriöstä ja melusta hoitajille mutta vastaus oli että se kuuluu heidän kulttuurinsa.

Se että sinun sairaalassa ollessa tätä ei tapahtunut ei tarkoita sitä että tätä ei olisi tapahtunut muille äideille.

Mutta viimeisen parin vuoden aikana ei ole varmasti tapahtunut kenellekään ja tuskin tapahtuu enää korona-ajan jälkeenkään. Ei hoitohenkilökunta tykkää itsekään, että suvut tulevat sinne sotkemaan ja häiritsemään työntekoa sekä muita asiakkaita. Tämä oli ihan yleinen ilmiö ennen muillakin osastoilla. Ja nämähän eivät voi itse edes vesilasia omaiselleen täyttää, vaan sitäkin varten pitää soittaa kelloa.

Synnytin vuonna 2007 Taysissa. Osastolla piti itse selvittää miten ja milloin ruokaa saa. Kukaan ei katsonut asiakseen neuvoa oma-aloitteisesti. Olin synnytyksen jäljiltä niin heikko, että en jaksanut olla jalkeilla ilman että pyörrytti. Kätilöt tai mitkä lie hoitajat olivat tästä kyllä tietoisia. Jäin sen parin sairaalavuorokauden aikana useamman kerran ilman ruokaa, koska en jaksanut itse hakea tarjotinta. Pyydettäessä luvattiin tuoda, mutta ei tuotu. Ketään ei myöskään kiinnostanut nimelläni varustettu syömättä jäänyt ateria kärryssä. Mielestäni jollain tavalla pitäisi pystyä järjestämään niin, että heikkokuntoisemmatkin äidit saisivat sairaalassaoloaikanaan syödä säännöllisesti. Kaikilla ei ole läheisiä, jotka voisivat tulla avustamaan ja henkilökunnan tehtäviin se ei mitä ilmeisimmin kuulu. Olisi vaikka tapa, että sairaalan henkilöstöruokalasta saisi tilata omalla kustannuksellaan ruokaa, sängyn viereen kuljetettuna. On hirveää olla nälissään ja millä sitä pienokaistakaan ruokkii jollei itse saa nestettä ja ravintoa.