Lue keskustelun säännöt.
Järkytyin hieman miten kamalaa sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli
Synnytyksen jälkeen rättipoikki, kivuissa ja univajeisena, ja sitten pitää jakaa huone jonkun toisen kanssa. Jouduin vieläpä ns. käytäväpaikalle. Ei mitään yksityisyyttä muuta kuin joku kämänen verho ja koko ajan huoneessa ravaa hoitajia ja vierustoverin puoliso ym. vieraita. Valot on päällä yötäpäivää tai jos ne laittaa pois niin eiköhän joku hoitaja räväytä ne päälle keskellä yötä tullessaan. Vierustoveri vaihtuu seuraavana yönä ja sen vauva huutaa suoraa huutoa kaiken aikaa, johon omakin muuten ihan rauhallisesti ollut vauva heräilee jatkuvasti ja yhtyy huutokuoroon. Eipä se mikään hotelli tosiaan ole. Olisin halunnut mahdollisimman pian pois, mutta ei päästetty koska vauvalla oli keltaisuutta.
Kommentit (3113)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.
Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.
Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.
Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...
Ponnistusvaiheessa usein huudetaan kivusta. Ei silloin mikään kivunlievitys auta. Enkä mä itse olisi halunnutkaan. Iät kaiket asia on ollut näin. Huutaminen vie voimia, eikä sitä kaiketi enää suositella. Mut tosi on, että ainakin mulla se karjuminen tulee jostain villieläinvaistosta selkäytimestä. Kyllä mä ekan synnytyksen jälkeen pyytelin kätilöiltä anteeksi, kun karjuin kuin pistetty eläin ja kiroilinkin. Ponnistus kesti 35 min., mikä oli mulle se sietämättömin osuus, että miten ei ihminen saa puskettua lasta ulos vahvalla tahdollakaan. Seuraava lapsi tuli vähän vähemmällä karjumisella, mutta kesti sekin 25 min., mikä on pitkä aika uudelleensynnyttäjälle. Mitään kivuliaampaa ja työläämpää en mä ainakaan tiedä kuin sen ponnistusvaiheen.
Kätilöt eivät turhaan hoe sitä, että ponnistusvaiheessa ei pidä huutaa tai karjua. Vie nimittäin äidiltä ihan uskomattoman paljon voimaa pois siitä itse ponnistamisesta. Itse huusin myös esikoista ponnistaessa, kunnes jämäkästi vanhempi kätilö sanoi, että keskity ponnistamiseen, älä huutamiseen. Kun pidin suuni kiinni ja tein mitä käskettiin, niin eron huomasin itsekin välittömästi. Seuraavan kohdalla tiesin jo heti mihin keskittyä. Kummankin kohdalla ponnistusvaihe kesti alta puoli tuntia.
Itseäni ihmetyttää eniten se, miten vähän tulevat äidit itse selvittävät asioita ennen synnyttämistä. Tuntuu, että ihmiset ottavat enemmän selvää asioista silloin, kun ovat lähdössä lomalle itselleen vieraaseen maahan. Hyvässä tapauksessa siellä osastolla ei tarvitse olla vauvan kanssa kuin se vuorokausi. Maidon saa nousemaan jo ennen vauvan syntymää, jos niin haluaa. Vastasyntynyt ei edes mitään isoja määriä ensimmäisinä päivinä tarvitse. Äidin kannattaa ottaa itselleen mukaan jotain hyvää syötävää ja juotavaa.
Itse synnytin ilman kivunlievitystä, koska pelkäsin epidulaarin pitkittävän synnytystä ja etten ponnistusvaiheessa tiedä miten ponnistaa, jos en tunne. Tämä voi olla ihan höpöä, koska muusta minulla ei ole kokemusta ja voi olla ihan mahdollista, että ponnistamiseen sujuu hyvin, vaikka olisikin ottanut epidulaarin. Onkohan tästä kokemuksia?
Mulla siis hyvät kokemukset ja olen äärimmäisen pahoillani niiden äitien puolesta, joilla on ollut paljon kipuja ja ovat saaneet kärsiä epäasiallisesta käytöksestä. Itse tunnen suurta myötätuntoa teitä kohtaan, jotka olette monta päivää ensin odotelleet käynnistystä, joka ei ole onnistunut ja pahimmassa tapauksessa joutuneet sektioon. En osaa kuvitellakaan kuinka kipeä se haava on.
Tuleville äideille sanoisin, että kannattaa ottaa mahdollisimman paljon asioista selvää jo etukäteen ja olla utelias. Kaikkea hyvää teille.
Itse olen ponnistanut sekä epiduraalin kanssa että ilman. Epiduraali ei vie tuntoa kokonaan ja supistukset tuntee kyllä, joten en huomannut siitä olevan mitään haittaa ponnistamisen kannalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Imetys. Välillä en ymmärrä miten vauvat ovat entisaikaan saaneet ravintoa kun on synnytetty pellonreunassa eikä mitään korvikkeita ole ollut. Ja tämä ei ole kettuilua, sillä itsellänikään ei imetys onnistunut ja kotiin päästyä aloin antaa suosiolla pullomaitoa! Muistoksi sairaalan imetysopetuksesta jäi verta vuotavat nännit ja mustelmat. Sain imetyskammon. Jos teen toisen lapsen, kerron jo neuvolassa etten tule imettämään.
Mun isoäiti on ollut kylän imettäjä, oli aika tiheään itse raskaana ja maitoa tuli pitkään sen jälkeenkin kun ei omaansa enää imettänyt. Hänelle on tuotu vauvoja syötettäväksi jos ei ole vauvan äidiltä onnistunut. Vuohenmaito on jotenkuten sopinut korvikkeeksi. Isomummo kertoi myös että lehmänmaidosta ja vehnäjauhosta keitettiin velliä ihan pienillekin. On varmaan vauvat huutaneet vatsavaivojaan.
Länsi-Suomessa varsinkin oli tapana, että äidit miettivät sen minkä ehtivät, sitten saattoi joku lapsenlikka antaa ihan vaan lehmänmaitoa sarvesta tehdyn ”tuttipullon” avulla. Sitten tehtiin jotain kauralimaa, tästä oma mummokin puhui, keitettiin vedessä kauraa ja sihdattiin ja se litku sit juotettiin. Velliä ruvettiin antamaan nopeasti. Vielä 70-luvulla suositeltiin ensimmöistenkin viikkojen aikana jo pieniä määriä mehuja ja nopeasti survoksia. Omasta neuvolakortista olen lukenut.
Entisaikaan naiset kyllä yrittivät imettää mahdollisimman paljon, sillä se oli myös ”ehkäisykeino”. Mummonikin on kertonut, että jatkuvasti imetti tai tandem-imetti, minkä vaan töiltään pystyi, ettei vaan kuukautiset alkaisi ja taas olisi uusi ihmisen alku kasvamassa.
Ei ole ollut koskaan helppoa vaimoväen osa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.
Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.
Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.
Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...
Ponnistusvaiheessa usein huudetaan kivusta. Ei silloin mikään kivunlievitys auta. Enkä mä itse olisi halunnutkaan. Iät kaiket asia on ollut näin. Huutaminen vie voimia, eikä sitä kaiketi enää suositella. Mut tosi on, että ainakin mulla se karjuminen tulee jostain villieläinvaistosta selkäytimestä. Kyllä mä ekan synnytyksen jälkeen pyytelin kätilöiltä anteeksi, kun karjuin kuin pistetty eläin ja kiroilinkin. Ponnistus kesti 35 min., mikä oli mulle se sietämättömin osuus, että miten ei ihminen saa puskettua lasta ulos vahvalla tahdollakaan. Seuraava lapsi tuli vähän vähemmällä karjumisella, mutta kesti sekin 25 min., mikä on pitkä aika uudelleensynnyttäjälle. Mitään kivuliaampaa ja työläämpää en mä ainakaan tiedä kuin sen ponnistusvaiheen.
Kätilöt eivät turhaan hoe sitä, että ponnistusvaiheessa ei pidä huutaa tai karjua. Vie nimittäin äidiltä ihan uskomattoman paljon voimaa pois siitä itse ponnistamisesta. Itse huusin myös esikoista ponnistaessa, kunnes jämäkästi vanhempi kätilö sanoi, että keskity ponnistamiseen, älä huutamiseen. Kun pidin suuni kiinni ja tein mitä käskettiin, niin eron huomasin itsekin välittömästi. Seuraavan kohdalla tiesin jo heti mihin keskittyä. Kummankin kohdalla ponnistusvaihe kesti alta puoli tuntia.
Itseäni ihmetyttää eniten se, miten vähän tulevat äidit itse selvittävät asioita ennen synnyttämistä. Tuntuu, että ihmiset ottavat enemmän selvää asioista silloin, kun ovat lähdössä lomalle itselleen vieraaseen maahan. Hyvässä tapauksessa siellä osastolla ei tarvitse olla vauvan kanssa kuin se vuorokausi. Maidon saa nousemaan jo ennen vauvan syntymää, jos niin haluaa. Vastasyntynyt ei edes mitään isoja määriä ensimmäisinä päivinä tarvitse. Äidin kannattaa ottaa itselleen mukaan jotain hyvää syötävää ja juotavaa.
Itse synnytin ilman kivunlievitystä, koska pelkäsin epidulaarin pitkittävän synnytystä ja etten ponnistusvaiheessa tiedä miten ponnistaa, jos en tunne. Tämä voi olla ihan höpöä, koska muusta minulla ei ole kokemusta ja voi olla ihan mahdollista, että ponnistamiseen sujuu hyvin, vaikka olisikin ottanut epidulaarin. Onkohan tästä kokemuksia?
Mulla siis hyvät kokemukset ja olen äärimmäisen pahoillani niiden äitien puolesta, joilla on ollut paljon kipuja ja ovat saaneet kärsiä epäasiallisesta käytöksestä. Itse tunnen suurta myötätuntoa teitä kohtaan, jotka olette monta päivää ensin odotelleet käynnistystä, joka ei ole onnistunut ja pahimmassa tapauksessa joutuneet sektioon. En osaa kuvitellakaan kuinka kipeä se haava on.
Tuleville äideille sanoisin, että kannattaa ottaa mahdollisimman paljon asioista selvää jo etukäteen ja olla utelias. Kaikkea hyvää teille.
Itse olen ponnistanut sekä epiduraalin kanssa että ilman. Epiduraali ei vie tuntoa kokonaan ja supistukset tuntee kyllä, joten en huomannut siitä olevan mitään haittaa ponnistamisen kannalta.
Kiitoksia sinulle vastauksesta. Ja hyvä näin, että luuloni epiduraalia ja ponnistamisvaihetta kohtaan osoittautui vääräksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.
Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.
Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.
Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...
Ponnistusvaiheessa usein huudetaan kivusta. Ei silloin mikään kivunlievitys auta. Enkä mä itse olisi halunnutkaan. Iät kaiket asia on ollut näin. Huutaminen vie voimia, eikä sitä kaiketi enää suositella. Mut tosi on, että ainakin mulla se karjuminen tulee jostain villieläinvaistosta selkäytimestä. Kyllä mä ekan synnytyksen jälkeen pyytelin kätilöiltä anteeksi, kun karjuin kuin pistetty eläin ja kiroilinkin. Ponnistus kesti 35 min., mikä oli mulle se sietämättömin osuus, että miten ei ihminen saa puskettua lasta ulos vahvalla tahdollakaan. Seuraava lapsi tuli vähän vähemmällä karjumisella, mutta kesti sekin 25 min., mikä on pitkä aika uudelleensynnyttäjälle. Mitään kivuliaampaa ja työläämpää en mä ainakaan tiedä kuin sen ponnistusvaiheen.
Ponnistusvaiheesta saa kyllä kivuttoman. Itselläni epiduraalinei toiminut ollenkaan, paraservikaalia ei aluksi voinut antaa ja sitten kun oltiin laittamassa, oli synnytys niin pitkällä, että sitä ei enää voinutkaan laittaa, joten pistivät budendaalipuudutteen. Olin ihan silmittömän kipeä avautumisvaiheen ajan, varsinkin kun mulle nousi kohtutulehduksen takia kova kuume. Olin onneksi lukenut jotain juttua ”aktiivinen synnytys” -sivustolta, jossa kerrottiin äänen käytöstä kivun lievittäjänä. Huusin ja ulvoin supistukset läpi avautumisvaiheen, olin jumppapallon päällä samalla ja sit kun kuume oli jo hyvin kova, niin makasin sängyllä. Onneksi se kuume laski antibiooteilla suoraan suoneen.
Ponnistusvaihe oli HELPOIN ja KIVUTTOMIN itselle. Puudute vei kipua pois, kuumekin kääntyi laskuun, olin vain onnellinen että pääsen viimein tositoimiin ja puskin vauvan ulos. Jostain syystä oikea ponnistussuunta löytyi äkkiä, 20 min ja tyttö oli ulkona.
Nää on niin tapauskohtaista, mikä on kivuliasta ja mikä ei. Mutta suosittelen äänen käyttöä, eläimille ja ihmisille on ominaista huutaa kivussa. Synnytyksessä huutamisella on aina tiedetty olevan kipua lievittävä vaikutus. Nyt tutkimuksissa huutamisen on havaittu vaimentavan kipuaistimusta sekä rentouttavan syviä lihaksia heti huudon jälkeen.
Onneks kaikki ei ajattele samalla tavalla, muuten siellä salissa ei oo enää yhtään kätilöä auttamassa. Kuka haluaa omassa työpaikassaan kuunnella karjumista jopa viis tuntia vuoronsa aikana. Sit jos ihmiset on valmiita synnyttämään yksin kotonaan, niin senkun huutaa desibelit kaakkoon. Mikä oikeus toiselle on aiheuttaa kuulovamma työn takia? Itse oon ollut meluisissa konesaleissa töissä ja kuulosuojaimia ilman sinne ei edes päästetty. Se meteli ei ollut mitään verrattuna ihmisen karjuntaan ja kiljuntaa lähietäisyydellä. Muutenkaan en pysty kuvitella mitään yököttävämpää työtä kuin kätilön homma, jossa oksennus, lima, hiki, veri, vitrsa, ulosteet lentää ja potilaat on alati tyytymättömiä, tai sellaisen kuvan ketjusta saa.
Onneksi tosiaan et ole kätilö. Siinä työssä elämä on läsnä kaikissa sävyissään, ja on huutoa, verta, oksennusta, ulostetta, kyyneliä, naurua, laulua (jotkuthan laulaa kipua lievittääkseen), kiroilua, tuskaa, kipua, iloa ja riemua. Välillä synnytyksessä on läsnä myös kuolema. Jos ei tätä kirjoa kestä, kannattaa siirtyä hoitoalalta kokonaan pois, samat jutut kun on oikeastaan kaikessa läsnä.
Itse olen hyvin murheellisena lukenut tätä ketjua. En voi käsittää tuota mitätöintiä, piittaamattomuutta ja ilkeyttä. Itselle tulee mieleen, että onkohan esimerkiksi säästösyyt taustalla, että synnyttäjät joutuvat jopa siivoamaan? Mitään lääketieteellistä perustetta ei tälle ole, päin vastoin.
Itse olen synnyttänyt aikana, jolloin vauvat vietiin vauvalaan ja äitejä kohdeltiin mielestäni ihan hyvin. Hoitajia oli paljon, jokaiseen ”käänteeseen” oli oma hoitaja tai apuhoitaja, turvallisuudentunne oli ylipäätään vahva. Nykyisellään hoitajat multitaskaavat, kiire on lisääntynyt ihan hirveästi ja sellainen ”mahdollisimman halvalla” -ajattelutapa, kun ennen vanhaan ajateltiin, että mahdollisimman hyvin.
Nämä kaikki ovat arvovalintoja.
Luulisi, että nykyään kohtelu ja olosuhteet ovat paremmat kuin Jorvissa 90-luvulla, mutta samalta tuo kuulostaa kuin silloinkin . Tosin itse olin 4 hengen huoneessa, jossa isälle ja perheen muille lapsille oli vapaat vierailuajat ja meno oli sen mukaista, koska porukkaa oli koko ajan huone täynnä. Villit leikki-ikäiset rynnivät toisten verhojen taakse kurkkimaan, tönivät ja tuuppivat, huusivat ja kiljuivat eivätkä perheiden vanhemmat puuttuneet asiaan mitenkään. Lisäksi vielä vierailuaikana liuta isovanhempia ja muita sukulaisia ja huh huh. Yöllä ei saanut hetkeäkään nukkua valojen ja metelin takia, kun olin todella kipeä ylipitkän synnytyksen ja karmeiden repeytymien takia, ja pelkäsin vapisevilla käsilläni pudottavani vauvan, hoitaja syyllisti minua, etten halua hoitaa vauvaa. Lisäksi hoitaja oli muutenkin todella ilkeä, kätilöiksi osui henkilöitä, jotka moittivat ja syyllistivät minua synnytyksen pitkittymisestä vaikka kyse oli rakenteellisesta ominaisuudesta, jolle minä en voinut mitään.
Myöskään lääkäriä ei kutsuttu eikä keisarinleikkausta tehty, vaikka gynekologi jälkeen päin totesi, että se olisi ehdottomasti pitänyt tehdä, koska synnytys oli niin hankala ja vauvan henki vaarannettiin. Sain pysyviä vaurioita, kiitos ammattitaidottomien kätilötunarien ja karmea synnytys pilasi vauva-ajan alkuosan täysin, koska olin niin kauan sairaana jälkeenpäin. Kohtelu oli muutenkin ala-arvoista, töykeää ja piittaamatonta, ei minkäänlaista kannustusta tai empatiaa.
Oli vähällä, että lapsiluku ei jäänyt yhteen karmean synnytyksen vuoksi. Seuraavan raskauden kohdalla sanoin jo alkuun neuvolassa, etten suostu Jorviin menemään, ja kas kummaa, johan alkoi tapahtua. Pääsin Jorviin etukäteen keskustelemaan kätilön kanssa ensimmäisen synnytyksen kulusta ja siitä, miten se olisi pitänyt hoitaa, ensimmäisellä kerralla kätilö ei ollut edes vaivautunut jälkeen päin käymään synnytystä läpi. Toisella kertaa kätilö teki kanssani synnytyssuunnitelman, toiveitani kuunneltiin ja sain lupauksen pienemmästä huoneesta, joka myös toteutui, olin loppujen lopuksi yksin huoneessa. Sain myös tuekseni kätilöopiskelijan, joka oli todella ystävällinen ja oli läsnä todella paljon. Kätilöt ja hoitaja olivat eri henkilöitä kuin ensimmäisessä synnytyksessä, todella ammattitaitoisia ja miellyttäviä, eikä synnytyskään pitkittynyt samalla tavalla. Yöllä sain nukkua, huoneessa ei ravattu jatkuvasti ja muutenkin touhu oli aivan erilaista. Tosin lähdin silläkin kerralla mahdollisimman pian pois.
On kummallista, että yhä vieläkin joissain sairaaloissa synnyttäminen ja kohtelu on tuollaista. Kannattaa ainakin yrittää kertoa tuntemuksistaan neuvolassa, pyytää etukäteen tapaamista kätilön kanssa ja vaikka liioitella synnytyspelkoa. Ainakin pääkaupunkiseudulla kannattaa miettiä, mihin sairaalaan menee, jos vielä on valinnan mahdollisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esikoiseni syntyi klo 21. Osastolla oli oli jo jaettu iltapala ja minulle unohdettiin sanoa että "olohuoneen" jääkaapista saa ottaa. Oli pitkä ja nälkäinen yö. Vauvalle kyllä tuotiin maitoa edes kysymättä, aionko imettää! Aamulla menin suihkuun ja jätin vauvan nukkumaan huoneeseeni, huonekaveri sitten kiikutti vauvani sinne suihkuun että "tää änisee!" Olisi nyt heijannut sen 5 min, kun huuhtelin nopeasti itseni ja vaihdoin peffasta verisen yömekkoni puhtaaseen..
Sitä iltapalaa oisit varmasti saanut pyytämällä, eikä huonetoverin tehtävä ole sinun vauvaa heijata. Puhukaa naiset epäkohdista jo silloin kun ne kohdalle osuu, ei vasta jälkeenpäin. Näin ei tarvitsisi kantaa sitä pahaa oloa vuosia, jopa vuosikymmeniä sisällään.
Joku montakymmentä sivua aikaisemmin kirjoitti hyvin, että huono kohtelu on sekin aina naisen syy, että mitäs et juuri synnyttäneenä ja huonokuntoisena, väsyneenä tajunnut tai osannut vaatia sellaista hoitoa, joka kuuluisi asiaan, oma vika kun jäi traumat.
Kyllä se on aina sen tekijän vika, sen joka ilkeili, jätti siivoamaan vessan, ompeli ilman puudutusta, haukkui rinnat, moitti kun ei hakenut ruokaa omin neuvoin, ei antanut kipulääkettä.
Ymmärrän senkin, ettei vastasyntyneen kanssa kotiuduttua ole ekana mielessä, että teenpä valituksen. Kaikki aika ja kiinnostus on vauvassa.
Kannattaa muuten sit kun jaksaa ja ehtii, pyytää synnytyskertomus sairaalasta. Siihen kirjataan kaikki tehdyt toimenpiteet ja havainnot.
Tämä auttaa jäsentämään kokemusta, josta ei välttämättä selviä muistikuvia ole.
Mulla ponnistusvaiheessa oli edelleen epiduraalipuudutus niin vahva, että en tuntenut lainkaan supistuksia eikä ollut ponnistamisen tarvetta. Sain myös pudendaalin. Tästä huolimatta ihan itkettää kun mietin sitä kipua, ihan kamalaa. Ponnistusvaihe oli lyhyt, mutta mulle piti kertoa milloin ponnistaa. Olisi ollut vielä lyhyempi jos ei olisi ollut niin kivulias. Episiotomian leikkaaminen ja repeämien ompelu sen sijaan oli täysin kivutonta noilla puudutteilla.
Lapsivuodeaikana söin kipulääkkeitä monta viikkoa säännöllisesti. Synnytyksessä alkaneet kivut jatkuvat laimeana edelleen, siitä on jo kaksi vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sairaalan pitäisi olla hotelli?
Ei sen mikään hotelli tarvitse olla, mutta ei sen tarvitsisi olla niin kamalakaan. Ja ärsyttää hoitajat, jotka ei viitsi edes yöllä puhua ja toimia hiljaa kun toiset yrittää nukkua vieressä, vaan hääräävät ja kailottavat normaaliin tapaan.
Täsmälleen! Tuo on aivan ala-arvoista, miten ei ole tippaakaan yksityisyyttä eikä levon mahdollisuutta koko paikassa. Epäempaattista ja liukuhihnamaista, kammottavaa pahimmillaan ja parhaimmillaankin vain epämukavaa. Sairaala-aika vauvan kanssa voisi myös olla toisenlainen, mutta eihän tässä maassa saa vaatia laadukasta hoitoa KUN SE KERRAN on ILMAISTA!!! Pitäisin mielummin verorahat ja hankkisin sillä itse hyvää ihmisarvoista hoitoa synnytyksen jälkeisille päiville.
Vierailija kirjoitti:
Luulisi, että nykyään kohtelu ja olosuhteet ovat paremmat kuin Jorvissa 90-luvulla, mutta samalta tuo kuulostaa kuin silloinkin . Tosin itse olin 4 hengen huoneessa, jossa isälle ja perheen muille lapsille oli vapaat vierailuajat ja meno oli sen mukaista, koska porukkaa oli koko ajan huone täynnä. Villit leikki-ikäiset rynnivät toisten verhojen taakse kurkkimaan, tönivät ja tuuppivat, huusivat ja kiljuivat eivätkä perheiden vanhemmat puuttuneet asiaan mitenkään. Lisäksi vielä vierailuaikana liuta isovanhempia ja muita sukulaisia ja huh huh. Yöllä ei saanut hetkeäkään nukkua valojen ja metelin takia, kun olin todella kipeä ylipitkän synnytyksen ja karmeiden repeytymien takia, ja pelkäsin vapisevilla käsilläni pudottavani vauvan, hoitaja syyllisti minua, etten halua hoitaa vauvaa. Lisäksi hoitaja oli muutenkin todella ilkeä, kätilöiksi osui henkilöitä, jotka moittivat ja syyllistivät minua synnytyksen pitkittymisestä vaikka kyse oli rakenteellisesta ominaisuudesta, jolle minä en voinut mitään.
Myöskään lääkäriä ei kutsuttu eikä keisarinleikkausta tehty, vaikka gynekologi jälkeen päin totesi, että se olisi ehdottomasti pitänyt tehdä, koska synnytys oli niin hankala ja vauvan henki vaarannettiin. Sain pysyviä vaurioita, kiitos ammattitaidottomien kätilötunarien ja karmea synnytys pilasi vauva-ajan alkuosan täysin, koska olin niin kauan sairaana jälkeenpäin. Kohtelu oli muutenkin ala-arvoista, töykeää ja piittaamatonta, ei minkäänlaista kannustusta tai empatiaa.
Oli vähällä, että lapsiluku ei jäänyt yhteen karmean synnytyksen vuoksi. Seuraavan raskauden kohdalla sanoin jo alkuun neuvolassa, etten suostu Jorviin menemään, ja kas kummaa, johan alkoi tapahtua. Pääsin Jorviin etukäteen keskustelemaan kätilön kanssa ensimmäisen synnytyksen kulusta ja siitä, miten se olisi pitänyt hoitaa, ensimmäisellä kerralla kätilö ei ollut edes vaivautunut jälkeen päin käymään synnytystä läpi. Toisella kertaa kätilö teki kanssani synnytyssuunnitelman, toiveitani kuunneltiin ja sain lupauksen pienemmästä huoneesta, joka myös toteutui, olin loppujen lopuksi yksin huoneessa. Sain myös tuekseni kätilöopiskelijan, joka oli todella ystävällinen ja oli läsnä todella paljon. Kätilöt ja hoitaja olivat eri henkilöitä kuin ensimmäisessä synnytyksessä, todella ammattitaitoisia ja miellyttäviä, eikä synnytyskään pitkittynyt samalla tavalla. Yöllä sain nukkua, huoneessa ei ravattu jatkuvasti ja muutenkin touhu oli aivan erilaista. Tosin lähdin silläkin kerralla mahdollisimman pian pois.
On kummallista, että yhä vieläkin joissain sairaaloissa synnyttäminen ja kohtelu on tuollaista. Kannattaa ainakin yrittää kertoa tuntemuksistaan neuvolassa, pyytää etukäteen tapaamista kätilön kanssa ja vaikka liioitella synnytyspelkoa. Ainakin pääkaupunkiseudulla kannattaa miettiä, mihin sairaalaan menee, jos vielä on valinnan mahdollisuutta.
Ilokseni voin todeta, että sekä Jorvin että Espoon sairaalassa on nykyään aivan täysin eri meno, josta sinä olet joutunut aikaisemmin esikoisen kanssa kärsimään. Itse synnytin esikoisen Jorvissa( v. 2009) ja minulla oli kokoajan seurana kätilöopiskelija. Synnytyksen kiireisimmän ajan myös kätilö. Kaikki meni hyvin ja osastolla pääsin kahden hengen huoneeseen, johon myöhemmin tuotiin huonekaveri, jolle oltiin tehty suunniteltu sektio ( vauva oli perätilassa). Kummatkin olimme ensisynnyttäjiä ja saimme ihan asianmukaisen neuvonnan kätilöiltä, vaikka synnytimme eri tavoin. Juttelimme välillä niitä näitä tai sitten olimme omissa oloissamme. Minun vieraani kävivät katsomassa vauvaa vierastiloissa, hänen vieraansa meidän huoneessa.
Kuopus syntyi Espoon sairaalassa ( v. 2018) ja silloinkin sain saliin seurakseni kätilöopiskelijan. Kätilö kävi välillä ja loppuvaiheessa saatiin apuja myös lääkäriltä, kun vauvan sydänäänet heikkeni pitkittyneiden supistusten myötä. Kaikki olivat rauhallisia, asiallisia ja neuvoivat mitä itse voin tehdä. Tästä ei mennytkään kuin alle puoli tuntia, kun vauva tuhisi jo kainalossa. Meille tuotiin ( minulle ja isälle) osastolle pääsyä odotellessa myös iltapalaa. Osastolla minulla oli oma huone, jossa täysin oma rauha ja oma kylpyhuone. Uuden sairaalan iloja.
Kummastakin synnytyksestä ja osastoajasta annoin täyden kympin. Koin, että he olivat siellä synnyttäjää ja vauvaa varten.
On varmasti suuri merkitys sillä, että kiireenkään keskellä äiti ei joudu olemaan täysin yksin siellä salissa. Minulla oli todella hyvä onni, että sain kummassakin synnyksessä kätilöopiskelijan seurakseni. Ai niin, esikoista synnyttäessäni olin ehtinyt olla salissa kolmisen tuntia, kun tuli vuoronvaihto. Oikein mukava kätilö kertoi lähtevänsä kotiin, mutta toivotti onnea synnytykseen ja sanoi, että ehkä hänen seuraavalla vuorollaan vielä tavataan. Hän oli juuri ehtinyt lähteä, kun minulle tuli tarve ponnistaa; kaikille yllätyksenä avautuminen olikin tapahtunut todella nopeasti ja tyttö syntyi kahdessakymmenessä minuutissa. Aamulla tuo mukava kätilö kävi tervehtimässä meitä sitten osastolla ja kyseli tuntemuksia synnytyksen yllättävästä nopeutumisesta.
Todella ikävää lukea näistä kauhukokemuksista. Toivon teille kaikille kaikkea hyvää ja olen samaa mieltä, että paljon muutoksia on tehtävänä vielä joissain sairaaloissa, kun äidit saavat tuollaista kohtelua osakseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.
Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.
Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.
Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...
Ponnistusvaiheessa usein huudetaan kivusta. Ei silloin mikään kivunlievitys auta. Enkä mä itse olisi halunnutkaan. Iät kaiket asia on ollut näin. Huutaminen vie voimia, eikä sitä kaiketi enää suositella. Mut tosi on, että ainakin mulla se karjuminen tulee jostain villieläinvaistosta selkäytimestä. Kyllä mä ekan synnytyksen jälkeen pyytelin kätilöiltä anteeksi, kun karjuin kuin pistetty eläin ja kiroilinkin. Ponnistus kesti 35 min., mikä oli mulle se sietämättömin osuus, että miten ei ihminen saa puskettua lasta ulos vahvalla tahdollakaan. Seuraava lapsi tuli vähän vähemmällä karjumisella, mutta kesti sekin 25 min., mikä on pitkä aika uudelleensynnyttäjälle. Mitään kivuliaampaa ja työläämpää en mä ainakaan tiedä kuin sen ponnistusvaiheen.
Kätilöt eivät turhaan hoe sitä, että ponnistusvaiheessa ei pidä huutaa tai karjua. Vie nimittäin äidiltä ihan uskomattoman paljon voimaa pois siitä itse ponnistamisesta. Itse huusin myös esikoista ponnistaessa, kunnes jämäkästi vanhempi kätilö sanoi, että keskity ponnistamiseen, älä huutamiseen. Kun pidin suuni kiinni ja tein mitä käskettiin, niin eron huomasin itsekin välittömästi. Seuraavan kohdalla tiesin jo heti mihin keskittyä. Kummankin kohdalla ponnistusvaihe kesti alta puoli tuntia.
Itseäni ihmetyttää eniten se, miten vähän tulevat äidit itse selvittävät asioita ennen synnyttämistä. Tuntuu, että ihmiset ottavat enemmän selvää asioista silloin, kun ovat lähdössä lomalle itselleen vieraaseen maahan. Hyvässä tapauksessa siellä osastolla ei tarvitse olla vauvan kanssa kuin se vuorokausi. Maidon saa nousemaan jo ennen vauvan syntymää, jos niin haluaa. Vastasyntynyt ei edes mitään isoja määriä ensimmäisinä päivinä tarvitse. Äidin kannattaa ottaa itselleen mukaan jotain hyvää syötävää ja juotavaa.
Itse synnytin ilman kivunlievitystä, koska pelkäsin epidulaarin pitkittävän synnytystä ja etten ponnistusvaiheessa tiedä miten ponnistaa, jos en tunne. Tämä voi olla ihan höpöä, koska muusta minulla ei ole kokemusta ja voi olla ihan mahdollista, että ponnistamiseen sujuu hyvin, vaikka olisikin ottanut epidulaarin. Onkohan tästä kokemuksia?
Mulla siis hyvät kokemukset ja olen äärimmäisen pahoillani niiden äitien puolesta, joilla on ollut paljon kipuja ja ovat saaneet kärsiä epäasiallisesta käytöksestä. Itse tunnen suurta myötätuntoa teitä kohtaan, jotka olette monta päivää ensin odotelleet käynnistystä, joka ei ole onnistunut ja pahimmassa tapauksessa joutuneet sektioon. En osaa kuvitellakaan kuinka kipeä se haava on.
Tuleville äideille sanoisin, että kannattaa ottaa mahdollisimman paljon asioista selvää jo etukäteen ja olla utelias. Kaikkea hyvää teille.
Itse otin ensisynnyttäjänä epiduraalin, joka toimi niin hyvin etten tuntenut supistuksia lainkaan. Tämä ei menoa haitannut, kätilö kertoi silloin kun pitää ponnistaa, ja minä ponnistin. Ponnistusvaihe kesti 20 minuuttia ja oli ihanan kivuton. En myöskään revennyt pahasti, muutama tikki tuli ja epiduraali vaikutti niiden ompelun ajan myös. Kaikki kunnia tuolle ekan synnytykseni kätilölle, hän oli huikea ja empaattinen! Vuodeosastolla tuli sitten vastaan ne tylymmät tapaukset ja kovakourainen imetysohjaus, ikävä kyllä.
### kirjoitti:
Jos jokaista synnyttänyttä naista kohdeltasiin sellaisena uniikkina lumihiutaleena kuin he itse kokevat olevansa, niin eipä synnäreillä saataisi montaa potilasta tai synnyttäjää hoidettua. Luin tätä keskustelua viis ekaa sivua, ja meinasi jo pää räjähtää. Näköjään se on totta, että raskaus ja synnytys eivät vaikuta mitenkään positiivisesti aivotoimintaan.
Tiedätkö mitä? Sinun kaltaiset (naiset) ovat iso osa tätä ongelmaa, jossa selkeä ongelma yritetään hyssytellä ja kääntää synnyttävien naisten syyksi. Kyllä kätilöillä pitää olla aikaa jokaisen synnyttäjän kohtaamiseen ja ohjaamiseen ystävällisellä ja kunnioittavalla asenteella ja tiedostaen että synnytys on naiselle poikkeuksellinen kokemus, jonka on tärkeää olla onnistunut ja hyvä kokemus. Se on hoitajan minimiammattitaitoa, ja joka ei siihen pysty joka päivä, epäonnistuu surkeasti työssään. Ei mitään muttia, synnytyksen jälkeen naista pitäisi kohdella hemmotellen eikä vittuillen. Miten voikin olla, että tuo jäljempi on maan tapa??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.
Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.
Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.
Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...
Ponnistusvaiheessa usein huudetaan kivusta. Ei silloin mikään kivunlievitys auta. Enkä mä itse olisi halunnutkaan. Iät kaiket asia on ollut näin. Huutaminen vie voimia, eikä sitä kaiketi enää suositella. Mut tosi on, että ainakin mulla se karjuminen tulee jostain villieläinvaistosta selkäytimestä. Kyllä mä ekan synnytyksen jälkeen pyytelin kätilöiltä anteeksi, kun karjuin kuin pistetty eläin ja kiroilinkin. Ponnistus kesti 35 min., mikä oli mulle se sietämättömin osuus, että miten ei ihminen saa puskettua lasta ulos vahvalla tahdollakaan. Seuraava lapsi tuli vähän vähemmällä karjumisella, mutta kesti sekin 25 min., mikä on pitkä aika uudelleensynnyttäjälle. Mitään kivuliaampaa ja työläämpää en mä ainakaan tiedä kuin sen ponnistusvaiheen.
Ponnistusvaiheesta saa kyllä kivuttoman. Itselläni epiduraalinei toiminut ollenkaan, paraservikaalia ei aluksi voinut antaa ja sitten kun oltiin laittamassa, oli synnytys niin pitkällä, että sitä ei enää voinutkaan laittaa, joten pistivät budendaalipuudutteen. Olin ihan silmittömän kipeä avautumisvaiheen ajan, varsinkin kun mulle nousi kohtutulehduksen takia kova kuume. Olin onneksi lukenut jotain juttua ”aktiivinen synnytys” -sivustolta, jossa kerrottiin äänen käytöstä kivun lievittäjänä. Huusin ja ulvoin supistukset läpi avautumisvaiheen, olin jumppapallon päällä samalla ja sit kun kuume oli jo hyvin kova, niin makasin sängyllä. Onneksi se kuume laski antibiooteilla suoraan suoneen.
Ponnistusvaihe oli HELPOIN ja KIVUTTOMIN itselle. Puudute vei kipua pois, kuumekin kääntyi laskuun, olin vain onnellinen että pääsen viimein tositoimiin ja puskin vauvan ulos. Jostain syystä oikea ponnistussuunta löytyi äkkiä, 20 min ja tyttö oli ulkona.
Nää on niin tapauskohtaista, mikä on kivuliasta ja mikä ei. Mutta suosittelen äänen käyttöä, eläimille ja ihmisille on ominaista huutaa kivussa. Synnytyksessä huutamisella on aina tiedetty olevan kipua lievittävä vaikutus. Nyt tutkimuksissa huutamisen on havaittu vaimentavan kipuaistimusta sekä rentouttavan syviä lihaksia heti huudon jälkeen.
Minustakin synnytyksessä ponnistaminen meni paremmin, kun sai huutaa, vaikka en muuten tunne tarvetta huutaa, kun ponnistan muista syistä. Se huuto vain tulee siinä niin vatsanpohjasta, että se tuntui vaikuttavan myös synnytykseen. Aika edessähän se vauvamahakin tuntuu olevan. Mutta en tiedä, oliko tuo vain omaa mielikuvitusta. Oli miten oli, koin huutamisen helpottavan siinä tilanteessa.
Minulla on ollut myös kovia ja repiviä kuukautiskipuja, mutta silloin en ole huutanut, vaan käpertynyt hiljaa tuskissani makuulle ja tietysti ottanut kipulääkettä. Tilanne on siinä ihan erilainen.
”Lumihiutaleet” tuovat tähän tunnevammaiseen maahan positiivista muutosta koska eivät enää suostu ihan mihin tahansa huonoon kohteluun. Jos nainen hankkii elämänsä aikana 1-2 lasta luulisi jokaiselle äidille olevan mahdollista järjestää hyvinkin laadukas hoito, jossa oikeasti asiansa osaavat hoitajat auttaisivat ja tukisivat yksilöllisesti. Nyt synnyttäjien kohtelu on kuin jostain valtavasta nautakarjatilasta, jossa liukuhihnalta pukataan ”lihapalasia” joita ei juuri inhimillisin silmin katsota, vaan kohdellaan ala-arvoisesti. Keskitetään vaan kaikki Suomen synnyttäjät muutamaan supersairaalaan ja ihmetellään sitten kiirettä. Mitä järkeä??? Ollaanko jo näin vararikon partaalla täällä maailman onnellisimmassa maassa, että naisiin ja vauvoihin ei voi tämän paremmin panostaa??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä tosiaan ovat arvovalintoja. Nyt näissä sote- maakuntavaaleissa kannattaa miettiä, ketä äänestää. Mitkö puolueet on valmiita LISÄÄMÄÄN resursseja synnytyssairaaloihin eikä vaan leikkaamaan, juustohöyläämään ja tehostamaan.
Vierailija kirjoitti:
Nämä tosiaan ovat arvovalintoja. Nyt näissä sote- maakuntavaaleissa kannattaa miettiä, ketä äänestää. Mitkö puolueet on valmiita LISÄÄMÄÄN resursseja synnytyssairaaloihin eikä vaan leikkaamaan, juustohöyläämään ja tehostamaan.
Taitaa kaikki rahat mennä koronaan nyt. Naiset, lapset, vanhukset ja vammaiset on yleensä se ensimmäinen kohde, mistä säästetään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.
Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.
Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.
Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...
Ponnistusvaiheessa usein huudetaan kivusta. Ei silloin mikään kivunlievitys auta. Enkä mä itse olisi halunnutkaan. Iät kaiket asia on ollut näin. Huutaminen vie voimia, eikä sitä kaiketi enää suositella. Mut tosi on, että ainakin mulla se karjuminen tulee jostain villieläinvaistosta selkäytimestä. Kyllä mä ekan synnytyksen jälkeen pyytelin kätilöiltä anteeksi, kun karjuin kuin pistetty eläin ja kiroilinkin. Ponnistus kesti 35 min., mikä oli mulle se sietämättömin osuus, että miten ei ihminen saa puskettua lasta ulos vahvalla tahdollakaan. Seuraava lapsi tuli vähän vähemmällä karjumisella, mutta kesti sekin 25 min., mikä on pitkä aika uudelleensynnyttäjälle. Mitään kivuliaampaa ja työläämpää en mä ainakaan tiedä kuin sen ponnistusvaiheen.
Vähän ohis, mutta ponnistuvaiheesta voi saada kyllä kivuttoman. Omalla kohdallani epiduraali toimi täydellisesti: tunsin ponnistustarpeen ja osasin ponnistaa oikein, mutta en tuntenut kipua.
Ymmärrän tietysti, että lääkkeellinen kivunlievitys on henkilökohtainen päätös ja ettei se toimi kaikille. Halusin vaan kommentoida tämän siltä varalta, että joku synnytystä pelkäävä lukee kommenttisi ja ymmärtää sen niin, ettei ponnistusvaihetta saada kenelläkään millään kivuttomaksi.
Koko synnytyksen saa aivan turvallisesti kivuttomaksi.
Epiduraali vei kivut vajaaksi kahdeksi tunniksi ennen ponnistusvaihetta ja vaikutti myös 10 min kestäneen ponnistusvaiheen ajan paitsi muutama sentti ennen ulostuloa kun puudute lakkasi vaikuttamasta. Ei tarvinnut huutaa kivusta kuin hetki siinä lopussa. Ponnistus meni kuin oppikirjasta ja lapsi pirteä
Toiselta ei muka ehditty antaa puudutusta ja samankokoisen eli 3kg ulossaaminen oli taivaan vastakohta ja kesti ja kesti. Ei ollut mitään tajua mihin kaikkiin kivun suuntiin ponnistaa. Mies sanoi jälkeenpäin ettei tiennyt että se voi olla tuollaistakin.
Vierailija kirjoitti:
Vaihtoehtona saunassa synnytys 100 v. takaa ja todellakaan eivät nämä naiset itkeneet ja valittaneet, kun muuta ei ollut saatavilla. Mikä helvetti nykyihmisiä vaivaa, raskaudesta ja synnytyksestä tehty sairauksia, jotka ovat oikeasti ihan elämänkiertoon kuuluvia asioita. Jos nuo pelottavat, niin järkevintä pitää se ehkäisy kunnossa...
Saunassa synnyttäneillä tosin on ollut osaava lapsenpäästäjä, paljon muita naisia auttamassa - ja vastasynnyttänyt ei ole joutunut heti raahautumaan ympäriinsä hakemaan ruokaa tai vaihtamaan lakanoita itse. Muistelen lukeneeni 1800-luvun tapoja kuvanneesta kirjasta, että vastasynnyttäneelle naiselle pitää tuoda heti synnytysvuoteeseen ruoaksi kaljavelliä (olueeseen keitettyä ruisvelliä - alkoholi haihtuu keitettäessä pois), jotta tämä vahvistuisi ja maito alkaisi nousta paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulta mitattiin hemoglobiini synnytyksen jälkeen, se oli 72. 80 on jo lisäveren paikka mutta minä en saanut koska hoitaja ei yöllä sitä halunnut laittaa. Oli myös eppari, imukuppisynnytys, yli 4 tunnin ponnistusvaihe takana, sitä ennen 6 vrk käynnistystä salissa. Sekunnista oli kiinni ettei lähdetty hätäsektioon.
Ei minua autettu vauvan hoidossa, en pysynyt tajuissani ja olin heikko. Muuta en nyt tähän laita kun olen jo aiemmin tähän ketjuun kertonut.
Kiva lukea täältä näitä lannistavia kommentteja, en minä itse sille mitään voinut. Jos olisin voinut valita olenko tuossa kunnossa vai paremmassa kunnossa synnytyksen jälkeen niin mitäpä luulette?
Anteeksi mitä, ”yli neljän tunnin ponnistusvaihe”? Ponnistin tunnin ja käsitin, että se on maksimi, mitä yritetään. Imukupilla sitten irtosikin heti. Jäi vähän olo, että turhaan kidutettiin niin pitkään kun kroppa ei yhtään tuntunut saavan tatsia mitä siltä odotettiin.
Tunti ei ole mikään raja. Itse ponnistin 2h45min. Ilman apuvälineitä tuli onneksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kans kokemus että vauva huusi yöllä 4h (katsoin kelloa) jonka jälkeen sai vasta lisämaitoa 6ml ja nukahti samantein. Minulla nousi Maito vasta toisena päivänä kotiuduttua. Ihme kidutusta vauvalle ettei anneta maitoa. Vauva oli koko ajan rinnalla ja imi rinnat rikki jo sairaalassa, tuloksena a rinnat venyi d:hen liian runsaan tyhjän imemisen seurauksena.
Miks joku on edes halunnu tehä lapsia A-kuppisen naisen kanssa?
Tekeehän jotkut lapsia lyhyiden miestenkin kanssa. Kai kaikille joku ottajansa löytyy.
Mielenkiintoinen kirjoitus. Kuitenkin on yksilöllistä mikä auttaa kenellekin kipuun. Itselleni auttoi parhaiten tietty hengitystekniikka ja "kääntyminen sisäänpäin" eli keskittyminen omiin tuntemuksiin. Tunsin että hallitsen kivun siten parhaiten. Jos huusin tai voihkin niin kivunhallinta hävisi. Kannattaa lukea eri vaihtoehdoista odotusaikana. Synnytellessä sitten huomaa mikä tekniikka itselle sopii parhaiten.