Järkytyin hieman miten kamalaa sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli

Mulle hoitaja antoi korvatulpat kun olin kolmatta kertaa synnytyksen jälkeen huoneessa. Eihän sairaalassa saa nukuttua kun härdelliä on kokoajan. Sitä vain toivoo että selviää selväjärkisenä kotiin.  Kolmannen kerran uskalsin pyytää että ottaisivat vauvan vähäksi hoitajien huomaan, että saisi vähän nukuttua. Kukaan hoitajista ei mukissut vastaan. Toivat sitten vain rinnalle syömään välillä.  Lähdin sitten jo tavallista virkeämpänä kotiin, jossa odotti myös muut lapset.

Se kämppäkaveri voi olla oikeasti kokenut aika paljon kauheampia kuin te, joille ne valot on jo vaikeita. Itse sain vauvan sektiolla neljän päivän käynnistelyn jälkeen eikä se sektiokaan onnistunut.Olen pahoillani, jos neljä vuorokautta valvoneena, verissäni ja verenhukkaan lähes kuolleena pidin liikaa ääntä.

Kaksosvauvat sektiolla, huoneessa 3 äitiä ja 4 vauvaa. Omat oli samassa muovikaukalossa, mutta sängystä näin vain toisen, ja kun joku vauva huoneessa itki piti kyljen kautta ponnistaa ylös ja katsoa että onko se toinen mun vauvoistani vai joku muu.

Ja joku siinä huoneessa itki melkein jatkuvasti. En uskaltanut nukkua sairaalasängyssä vauvan kanssa. 

Pahinta oli henkilökunta.

Synnytyksen aikana kätilö huusi minulle, että nyt ei ole aika olla itsekäs. Synnytys oli pitkä ja vaikea ja olin tosi heikossa hapessa sen jälkeen monta päivää, mutta jostakin syystä en saanut viedä vauvaani sinne valvottuun hoitotilaan lainkaan. Muille huoneessa sanottiin, että kannattaa ottaa lepo irti nyt kun kotona ei sitten ole samalla lailla apukäsiä kuin sairaalassa, mutta minulle sanottiin, että nyt pitäis vaan opetella pärjäämään sen vauvan kanssa kuten kotonakin. Kuulostaa absurdilta, mutta näin kävi. Lisäksi leikkaushaava pääsi tulehtumaan tosi pahasti, koska valituksiani kivusta ei otettu tosissaan ennen kuin itkuhuusin hysteerisenä. Sitten vasta tuli lääkkeet ja antibioottikuuri kotiinkin asti.

Jäi viimeiseksi synnytyksekseni tässä elämässä, koska sain niin hirveät traumat siitä kohtelusta. Tämä siis Helsingin Naistenklinikalla vuonna 2003.

Vierailija kirjoitti:

Se vasta riemukasta on, kun se oma vauva vetää sitä huutokonserttia niin, ettei itse saa nukuttua ja huoneen toinen äiti mulkoilee murhaavasti. Hiljaisen vauvan äiti saa nukuttua kotiuduttuaan, itse en.

En saanut nukuttua öitä kotona. Lapsi heräsi öisin seuraavat 2,8v. Alle 1v. heräsi n. 2h tunnin välein. Päivällä nukuin aina kun lapsi nukkui. Lapsen ollessa 2v. oli kiva mennä 7.00 töihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omalle kohdalle osuibmyös ilkeää henkilökuntaa. Yksi yöhoitaja tylytti kunnolla, kun pyysin lisämaitoa. Lyseli miten meinaan kotona ruokkia, että pitäs samalla tapaa pärjätä sairaalassa. 6 h itkun jälkeen toi 10 ml lisämaitoa ja piikitteli silloinkin. Itsellä ei maito lähtenyt nousemaan, vaikka yritin miten pumpata ja imettää. Myöhemmin selvisi, että rintojen rakenteesta johtuvaa. Haukkuivat myös rintani huonoksi ja verisuonet.

Onko toi Oulussa? Mä oon synnyttänyt sielä ja sanasta sanaan noin ilkeili ja tylytti vanha yöhoitaja 2015.

Etelä-Suomessa ja nuori hoitaja. Kenties saanut oppinsa vanhemmalta. Kun koitin puhua tästä ystävälle, tuli vielä pahempi mieli. Hänen mukaansa hoitajat tekee vaan työtään ja pitää muistaa, että heille synnytykset on arkea, eikä spesiaali juttu niin kuin äideille. Että ei voi olettaa, että jaksaisi olla mukava potilaille.

Sektiossa oli se puoli, että pääsi 2 hengen huoneeseen. Naistenklinikalla muuten ok meininki, mutta vähän ihmettelin sitä hoitajien tylytysmeininkiä. Uusille äideille ollaan aika kovia.

Jälkeenpäin mietin, että synnäri on aika lailla naisten valtakunta ja se voisi huomattavasti lämpimämpi ja empaattisempi. Jos oikeasti tuettaisiin ja vahvistettaisiin äitejä eri tilanteissa, ja niin että lähtiessä olisi voimaantunut fiilis. Nyt oli lähtiessä sellainen olo, että heikoilla eväillä nopeasti ulos ovesta paikkoja viemästä.

Oi kyllä, Naistenklinikan potilashotelli oli toisen synnytyksen jälkeen suoranainen taivas. Hiljaista, viileää, pimeää, hotellitason ruokaa, omaa rauhaa. Verrattuna esikoisen kanssa Jorvissa kesähelteillä kahden muun kanssa samassa huoneessa hälinässä.

Ei se kyllä mitään herkkua ollut. Öisin oli huoneessa kyllä yövalo vain mutta se hoitajien ravaaminen ja jos oma ipana sattuikin nukkumaan,pärähti naapurin nyytti. Naapuri oli kyllä hissukseen ja kerran käyneet vieraatkin olivat hissukseen, mutta silti oli ankeaa. Eihän se koskaan ole jaetussa osastohuoneessa herkkua,mutta umpiväsyneenä ja leikattuna ois itse tarvinnu kaikki lepohetket ilman naapurin häiriöitä. Ei päästy edes kotiin parin yön jälkeen kuten normaalisti. No,tuskin sekään huonenaapuri yhtään enempää nautti meidän puolen huudosta yms.

Tämä TYKS:ssä. Ensimmäisellä lapsella asia, joka vaati pitkän sairaalajakson. Ehti siinä tulla tutuksi silloinen kulttuuri. Kerroin hoitajalle asian, en valittaakseni, vaan helpottaneekseni hänen ja osaston työtä jatkossa.

Vastaus: no sitä sopii mennä valittamaan sitten iltavuoron hoitajille!

Toinen lapsi: olin itse hyvässä kunnossa, valmiina lähtemään kotiin samantien. Sen yhden yön suostuin olemaan. Kuitenkin vauva visusti vierellä ja rintaruokinnassa,  etteivät päässeet tätäkin vauvaa allergisoimaan lehmänmaidolla (kuten kävi ensimmäiselle).

Aikaa näistä on jo yli parikymmentä vuotta. Neuvoni uusille äideille edelleen on: sairaalaan synnytykseen kyllä, vauvan synnyttyä häntä ei pidä hetkeksikään antaa henkilökunnan käsiin, sinä olet ruoka, muuta ruokaa ei saa antaa. Ja kotiin niin pian kuin mahdollista, pois järjestelmän kynsistä.

Joo se oli ihan kauheaa. Synnytyksen pahin vaihe oli sairaalassaolo synnytyksen jälkeen.

Ensikerralla unimaski mukaan

Menkää itse tekemään työtä nälkäpalkalla vinkuvien prinsessojen kanssa. Voi loppua valitus ja äkkiä.

Jos puhutaan ihan yleisesti kaikesta julkisin varoin tuotetusta terveyden-/sairaanhoidosta, ei ole kovin kustannustehokasta että sairaalassa viihdytään.

Ok

Mun eka syntyi sektiolla. Ymmärrän kyllä että leikkauksen jälkeen pitää liikkua mutta oli silti sokki että vähänkin kun istuit niin tultiin moittimaan ja repimään ylös. Ruoka piti hakea itse ja multahan lensi se tarjotin kädestä kun oli vauva mukana enkä saanut käveltyä kunnolla kipeän vatsan, tultiin vaan huutamaan että olisin voinut polttaa vauvan kuumalla muussilla.  Särkylääkkeitä pantattiin ja lopulta mies toi mulle jotain buranaa. Maito ei noussut mutta tätä ei uskottu, joku mainitsi yllä imetys-opetuksen rintoja repien ja just semmoista mulle tehtiin ennenkuin myönnettiin ettei niistä irtoa vauvalle ravintoa. Olin osastolla 9 päivää ja valmis tap pamaan että pääsisin kotiin! Mitään  perhehuoneita ei tosiaan ollut,  huonekavereinani  oli 4 vierasta naista ja näin miestäni vain vieras-aikana. 

Toka syntyi alakautta. Jo siitä jäi paha maku suuhun että synnytyksen jälkeen odotettiin 30 min käytävällä osastolle siirtoa, no mulla ei ollut hätää kun olin käynyt suihkussa ja makasin vauva kainalossa mutta miehellä ei ollut siinä edes tuolia mihin istua. Sit kun päästiin osastolle, ei saatu mitään kuoharia tai edes kahvia vaikka  kaikki aina kehuu saaneensa.  Huonekaverina mulla oli hameheimoon kuuluva nainen jonka suku käytännössä asui osastolla, ei ne mitään vierailuaikoja noudattaneet. Oli kiva tulla suihkusta pelkkä pyyhe  päällä ja huone oli  ukkoa täys!  Tällä kertaa pääsin kotiin neljän päivän jälkeen mutta sekin oli jo liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sairaalan pitäisi olla hotelli?

Onhan niitä potilashotelleja. Kivempi se olisi sellaisessa toipua.

Mutta ei, kun eletään Suomessa jossa synnyttävää naista kohdellaan kun eläintä.

Mulla vaan positiivisia kokemuksia Pohjois-Karjalan keskussairaala Joensuussa vuonna 2020

Mä oon synnyttänyt OYSsä ja TYKSissä ja täytyy sanoa että kulttuurit oli kuin yö ja päivä. Oulussa tunsin olevani kuin jotain karjaa ja molemmilla kerroilla sattui sama inhottava yöhoitaja. Toisella kerralla tunnistin että ei helvetti taasko. :D Synnytyksen aikana ei hirveästi kukaan viitsinyt mulle kertoa mitä tapahtuu tai tehdään ja kohtua supistava ainekin spruutattiin vaan suoneen ja mun piti kysyä mitä toi oli? :D Salista piti kävellä itse osastolle työntäen vauvaa kärryssä. Paikkoja oli liian vähän ja se kyllä kerrottiin ja kiire tuntu olevan kaikilla ja kaikki vaikutti tosi kireiltä.

TYKSissä puolestaan synnytyksessäkin aina ennen kuin koskettiin siitä kerrottiin. Mut kärrättiin pyörätuolilla osastolle vauva sylissä, mikä oli jotenkin tosi kiva. Rauhallinen meno vaikka tilaa oli sielläkin vähän. Ei ollut sellaista kiireen tuntua ja kysyttiin mitä mieltä oisin jos lähtisin kotiin jo aamusta lääkärin jälkeen. Saman asian (tilan puutteen) voi ilmaista monella tavalla. Kaikki tervehti kun tulin vauvan kanssa osastolle. Siellä oli kyllä tosi lämmin meininki ja yksi hoitaja toivotteli tervetulleeksi uudelleenkin. :D

Ne käytävävessat on kanssa hauskoja. Jokainen vessakäynti alkaa sillä, että siivoaa edellisen kävijän veret vessanistuimelta. Siinä sitten toivoo, ettei edellisellä kävijällä ole veriteitse tarttuvia tauteja, kun omakin alapää on veristä hyytelöä.