Parisuhde kriisissä, olen ollut uskoton. Olo sekava.

Olen siis itse ollut uskoton ja petin miestä tuntemattoman kanssa noin kuukausi sitten. Vähän aikaa vasta siis aikaa kulunut. Ihan kuin tämä ei riittäisi, kaksi lasta minulla edellisestä parisuhteesta, koululaisia. Nykyisen miehen kanssa ei lapsia ja ei enää tarvitse haaveilla että tuleekaan. Taustoja vähän, ihan peruskaavalla mentiin arkea ja mies oli jotenkin etäinen viimeisen vuoden ajan. Yritin kaikkeni, siis kaikkeni. Olin kiltti, lämmin, salliva hänen menoille, yritin keskustella, en raivonnut, kysyin mikä on vialla - ei vastausta. Seksiä todella vähän, läheisyyttä vielä vähemmän. Vasta kun petin, mies kertoi katselleensa pornoa niin paljon että ei ollu halunnut minua fyysisesti eikä ollut läsnä henkisesti. Olen työssäkäyvä, "omat rahat tienaava" nainen enkä ole siipeillyt miehen rahoilla. 

Nyt mietin, että mitä tässä nyt. Olen hirviö, tunnekylmä, pettäjä, en osaa sitoutua - noita ei tarvitse enää tänne kommentoida. Olen vain niin pettynyt, että taas ollaan tässä. Mies haluaa antaa anteeksi pettämisen ja onkin nyt ollut aika mahtava, tavallaan. On käyty syömässä ravintolassa, viikkaa jopa pyykkiä minun kanssa, osallistuu enemmän arkeen, on läsnä, seksiäkin haluaa ihan eri tavalla. Ja minua ärsyttää. Puhuttu on niin paljon etten enää jaksa. Tuntuu, että ei kiinnosta. Mietin jopa eroa. Vaikka olen saanut anteeksi! Jotenkin vain tuntuu, että jaksanko nyt enää nähdä vaivaa tämän suhteen eteen, kun olen tehnyt ainakin viimeisin vuoden turhaa työtä ja minusta vielä tuli pettäjä. Olen vihainen ja surullinen.

Mietin, millaisen loven taas tekisin lapsille turvallisuuden tunteeseen jos eroaisimme. Se on se pahin. Kauan kannattaa odottaa tilanteen tasaantumista? Ja miten saisin järkeä päähän? Tai edes kestokykyä vetää tätä arkea kun ei tunnu miltään ja ärsyttää vain... Itse ajattelen että ainakin se pari vuotta pitäisi yrittää. Parisuhdeterapia? Voiko siellä sanoa että olen niin pettynyt mieheen, että ei kiinnosta, mutta voidaan asua yhdessä ja katsoa mihin tämä menee? Vai mitä tässä pitäisi tehdä?

Olen henkisesti ja tunneperäisesti ihan hukassa.