Muut pitävät minua luuserina? Joudun hävetä itseäni
Sukuni on pääosin varakasta ja pinnallista porukkaa, kun vertaan itseäni heihin. Olen nuori mielenterveyskuntoutuja itse ja tulen aika pahasti kärsineestä perheestä, ainoa tällainen tapaus koko porukasta. Tahtoisin olla pienen sukuni kanssa hyvissä väleissä koska ystäviä mulla ei ole ja omasta äidistäni ei varmaankaan ole iloa ihan koko loppuelämäkseni. Kuitenkin koen aina, että minua katsotaan alaspäin ja olen tämän myös kuullut kiertotietä. Välit on silti kunnossa jne, mutten koe saavani esimerkiksi ymmärrystä siihen miksen ole jo töissä tai miksen ole jo valmistunut, tai miksi olen sellainen kuin olen ylipäätään. Toisinaan kun yritän kertoa omia mielipiteitäni tai olla vapaasti oma itseni, kasvot venähtävät tai tulee hiljaista. Vaikka voin olla ihan tyytyväinen itseeni ja seison valintojeni takana, joskus olen itkenyt juuri niitä nimenomaisia kummeksuvia reaktioita joita olen saanut uskaltaessani olla avoin. Tunnen itseni niin typeräksi.
Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta? On varmaan pitkän tähtäimen valinta pitäytyä siinä muita miellyttävässä roolissa jolloin kaikki pysyvät iloisina, mutta olen luonteeltani vähän erakko enkä ole hyvä smalltalk-tyyppisissä suhteissa koska tahdon tuntea läheiseni oikeasti. Toivoisin että voisin olla rehellinen itsestäni koska sellainen kantaa pidemmälle, ja tiedän että varsinkin eräs lähisukuni perhe pitää minua aika tärkeänä kuitenkin. Mutta tämä muuri ja ymmärryksen puute suuntaan ja toiseen. Pelkään vain niin kovasti että jään yksin joku päivä.
Miten olette käsitelleet tällaisia juttuja omassa lähipiirissänne? Onko minun ihan turha toivoa mitään? En vain jaksaisi aina väsyttää itseäni näyttämällä jatkuvasti iloista naamaa kun kuitenkin olemme tekemisissä jonkun verran ja koska olen nuori, saan jonkin verran osakseni sellaista ohjeistusta ja vinkkejäkin jotka otan aina iloisesti vastaan. Mutta tosiasiassa en pysty tai jaksa tehdä kaikkea sitä, ja juuri tämä onkin se vaikea kohta. Rehellisiä vastauksiani ei jotenkin ymmärretä, siis sitä, että en minä jaksa tässä tilanteessani ilmoittautua sinne ja tänne leirille avustajaksi vaikka idea onkin kiva.
Kommentit (11)
joo sama sukuni pitää mua ihan luuserina kun olen sosiaalituilla elävä ja en ole ammattikoulua ees saanut käytyä loppuun. Masennus ja paniikkihäiriö on diagnosoitu. Vanhempii silloin tällöin nään kuitenki ja iha ok välit.
m-96
ja vituttaa aina esittää että asiat on ihan kunnossa.
m-96
Kuvitteleppa mitä musta ajatellaan, kun olen loisinut 18 vuotta miehen rahoilla kotona. En ole älykäs, en osaa keskustella politiikasta enkä tiedä missä mikäkin maa sijaitsee jne. Olen siis oikeasti tyhmä ja kunnianhimoton.
Mulla on paljon hyviäkin puolia ja niihin keskityn. Omassa tai oikeastaan miehen suvissa keskitytään kyttäämään mitä muut tekee ja veikkaan, että pohjimmiltaan ovat paljon onnettomampia kuin mä suorittaessaan koko ajan eri asioita ettei vain kukaan pääse sanovan laiskottelusta.
Itsellä sama tilanne. Mua on yritetty lahjoa rahalla lukemaan ylioppilaaksi, jatkuvasti painostetaan kouluun. Olen mt ongelmainen ja sairaslomalla ja tätä ei vaan tajuta. Mulla on myös alkoholiongelma jota peittelen, tupakoin myös ja jopa se pitää peittää. Hirveä olo kaiken tän kanssa. Jaksamista teille kaikille! N18
No joo. Itse olen jo 37-vuotias ja tiedän että ainakin vanhempani ja sisarukseni halveksivat minua. He ovat kaikki yrittäjiä ja erittäin oikeistolaisia ja konservatiivisia näkemyksiltään. Minä taas olen sosiaalialalla ja kaiken lisäksi yksinhuoltaja, enkä edes ymmärrä hävetä sitä!
[quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 23:20"]Itsellä sama tilanne. Mua on yritetty lahjoa rahalla lukemaan ylioppilaaksi, jatkuvasti painostetaan kouluun. Olen mt ongelmainen ja sairaslomalla ja tätä ei vaan tajuta. Mulla on myös alkoholiongelma jota peittelen, tupakoin myös ja jopa se pitää peittää. Hirveä olo kaiken tän kanssa. Jaksamista teille kaikille! N18
[/quote]
itsellä myös alkoholinkaa ongelma. pahaan oloon aloin juomaa ja se hetken helpotti mutta pidemmänpäälle vaan pahentaa.
m-96
Koen olevani myös ihan järkevä ajattelija, enkö oikeasti jää sanattomaksi tilanteissa. Minulla on vakaumuksia ja vahvoja mielipiteitä, mutten ole mikään rääväsuu. Koska jos joskus ihan asiallisesti yritän keskustellakin niin huomaan että muita jotenkin pelottaa ajatukseni tai niitä pidetään vähän hassuina koska en ole menestynyt? Ehkei olisi mitään kummallista jos vaikka joku politikko sanoisi olevansa kasvissyöjä tai ettei tahdo ajokorttia. Mutta kun sen sanoo kotona istuva luuseri niin jotenkin se kuulostaa laiskuudelta tm. Ja jos en sano mitään, niin tuntuu kuin kohtelisivat kuin lasta tai pitäisivät vähän yksinkertaisena. Hiljaisia kohdellaan usein kuin heillä ei liikkuisi pään sisällä mitään. Muilla vielä vastaavia tilanteita tai sanottavaa? -ap
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 19:43"]
Koen olevani myös ihan järkevä ajattelija, enkö oikeasti jää sanattomaksi tilanteissa. Minulla on vakaumuksia ja vahvoja mielipiteitä, mutten ole mikään rääväsuu. Koska jos joskus ihan asiallisesti yritän keskustellakin niin huomaan että muita jotenkin pelottaa ajatukseni tai niitä pidetään vähän hassuina koska en ole menestynyt? Ehkei olisi mitään kummallista jos vaikka joku politikko sanoisi olevansa kasvissyöjä tai ettei tahdo ajokorttia. Mutta kun sen sanoo kotona istuva luuseri niin jotenkin se kuulostaa laiskuudelta tm. Ja jos en sano mitään, niin tuntuu kuin kohtelisivat kuin lasta tai pitäisivät vähän yksinkertaisena. Hiljaisia kohdellaan usein kuin heillä ei liikkuisi pään sisällä mitään. Muilla vielä vastaavia tilanteita tai sanottavaa? -ap
[/quote]
Ottaen huomioon, mistä tulet, niin sanoisin, että sinulta puuttuu arvovalta. Voidaan myös sanoa kunniaksikin, joskin näitä kahta helposti sekoitetaan keskenään, kun tarkoitetaan toista. Sanon vain, että molemmat nojaavat arvoihin - arvoihin, joita sinulla ei ole, koska et ole tehnyt/saavuttanut asiaa x ja y. Se on vähän sama kuin tämä lassukoiden markkina-arvoteoria; huteralla pohjalla lähempää tarkasteltuna.
Ihankuin olisi mun kirjoittamia nuo ap:n tekstit :D
Up