Lue keskustelun säännöt.
Tunnen olevani kuin eri nainen mieheni kanssa
24.12.2021 |
Kaupungilla liikkuessani tunnen olevani kaunis ja mielenkiintoinen. Kotona tunnen olevani vastenmielinen ja epähaluttava. Itsetunto laskee olemattomiin tuon ihmisen kanssa. Enää 12-vuotta ja sitten nuorin on täysi-ikäinen ja toivottavasti saan normaalin parisuhteen.
Kommentit (42)
Onko tää provo? Voiko joku tosiaan ajatella noin? Ja luulla vielä, että se on lapsille parempi. Oiskohan vain niin, ettei sinusta ole tekemään valintoja ja ratkaisuja itsesi ja lastesi parhaaksi ja keksit tuollaisen nolon tekosyyn. Marttyyri. Lapsiparat, mikä malli!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä sama tilanne. Lapsen takia pysyn yhdessä, mutta tuskin enää kauaa. Täytyy ajatella senkin kautta millaisen esikuvan lapsi saa parisuhteesta meidän kautta…
Toisaalta eroperheiden lapsilla on ehjien perheiden lapsia suurempi todennäköisyys erota. Suo siellä, vetelä täällä.
Ja sitten on naisia, jotka eivät pääse näkemään lastensa 18-vuotispäivää.
Aina ei kannata uhrautua. Varmasti useimmat haluaisivat viettää 18v. synttärit kummankin vanhemman seurassa.Tosi loogista ottaa kuolema eron vaihtoehdoksi. Ap ei tainnut mainita väkivallasta mitään joten hieman epä-älyllistä lisäillä omia juttuja kesken keskustelun.
Henkinen väkivalta muuntautuu vuosien saatossa fyysiseksi.
Jep, vaimo löi ensimmäisen kerran 12 vuoden yhdessäolon jälkeen.
Eletäänkö täällä jossain 80-luvulla? Lyöminen ei ole ok kummaltakaan sukupuolelta.
"Enää 12-vuotta ja sitten nuorin on täysi-ikäinen ja toivottavasti saan normaalin parisuhteen."
Oikeesti, ajatteletko, että siirrytään suoraan uuteen suhteeseen? Tuntuu, että ap:lla on epärealistiset ajatukset, käsitykset ja tulevaisuuden visiot. 12 vuotta on Suomessa elinkautinen. Eron jälkeenhän pitää opetella olemaan ilman sitä exää jne. Ei siitä kukaan yleensä kuvittele siirtyvänsä ns. normaaliin parisuhteeseen. Itse ainakin olen avioeron jälkeen ollut pari vuotta yksin ja selvitellyt menneitä ja itseäni. Onhan elämässä muutakin kuin parisuhde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä sama tilanne. Lapsen takia pysyn yhdessä, mutta tuskin enää kauaa. Täytyy ajatella senkin kautta millaisen esikuvan lapsi saa parisuhteesta meidän kautta…
Toisaalta eroperheiden lapsilla on ehjien perheiden lapsia suurempi todennäköisyys erota. Suo siellä, vetelä täällä.
Ja sitten on naisia, jotka eivät pääse näkemään lastensa 18-vuotispäivää.
Aina ei kannata uhrautua. Varmasti useimmat haluaisivat viettää 18v. synttärit kummankin vanhemman seurassa.Tosi loogista ottaa kuolema eron vaihtoehdoksi. Ap ei tainnut mainita väkivallasta mitään joten hieman epä-älyllistä lisäillä omia juttuja kesken keskustelun.
Henkinen väkivalta muuntautuu vuosien saatossa fyysiseksi.
Jep, vaimo löi ensimmäisen kerran 12 vuoden yhdessäolon jälkeen.
Eletäänkö täällä jossain 80-luvulla? Lyöminen ei ole ok kummaltakaan sukupuolelta.
No eihän se ole ok. Ensimmäisen kerran jälkeen se on toistunut vain muutaman kerran, viimeisin tuli kuitenkin ihan puun takaa.
Fyysistä vahinkoa ei ole päässyt tapahtumaan koska vaimo ei osaa lyödä kunnolla, mutta henkisellä puolella vahinko on rehellisesti sanottuna huomattava, enkä tarkoita tällä sitä että pelkäisin seuraavaa kertaa tms. joka on varmasti voimakas pelko naisille joiden mies heitä pahoinpitelee.
Henkinen vahinko joka tästä on aiheutunut on sellaista että syövyttää luottamusta toiseen ja aiheuttaa oman itseluottamuksen järkkymistä suhteessa vaimoon.
Tietenkään näistä ei kumpikaan ole omiaan parantamaan parisuhdetta joka hiljalleen muuttuu epäaidoksi. Kaipaan paljon sitä entistä rakasta vaimoani jonka kanssa voin olla oma itseni ja puhua kaikesta. Tiedän että hän on siellä jossakin elossa kaikesta huolimatta, enkä ole menettänyt toivoani tämän avioliiton suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä sama tilanne. Lapsen takia pysyn yhdessä, mutta tuskin enää kauaa. Täytyy ajatella senkin kautta millaisen esikuvan lapsi saa parisuhteesta meidän kautta…
Toisaalta eroperheiden lapsilla on ehjien perheiden lapsia suurempi todennäköisyys erota. Suo siellä, vetelä täällä.
Ja sitten on naisia, jotka eivät pääse näkemään lastensa 18-vuotispäivää.
Aina ei kannata uhrautua. Varmasti useimmat haluaisivat viettää 18v. synttärit kummankin vanhemman seurassa.Tosi loogista ottaa kuolema eron vaihtoehdoksi. Ap ei tainnut mainita väkivallasta mitään joten hieman epä-älyllistä lisäillä omia juttuja kesken keskustelun.
Henkinen väkivalta muuntautuu vuosien saatossa fyysiseksi.
Jep, vaimo löi ensimmäisen kerran 12 vuoden yhdessäolon jälkeen.
Eletäänkö täällä jossain 80-luvulla? Lyöminen ei ole ok kummaltakaan sukupuolelta.
No eihän se ole ok. Ensimmäisen kerran jälkeen se on toistunut vain muutaman kerran, viimeisin tuli kuitenkin ihan puun takaa.
Fyysistä vahinkoa ei ole päässyt tapahtumaan koska vaimo ei osaa lyödä kunnolla, mutta henkisellä puolella vahinko on rehellisesti sanottuna huomattava, enkä tarkoita tällä sitä että pelkäisin seuraavaa kertaa tms. joka on varmasti voimakas pelko naisille joiden mies heitä pahoinpitelee.
Henkinen vahinko joka tästä on aiheutunut on sellaista että syövyttää luottamusta toiseen ja aiheuttaa oman itseluottamuksen järkkymistä suhteessa vaimoon.
Tietenkään näistä ei kumpikaan ole omiaan parantamaan parisuhdetta joka hiljalleen muuttuu epäaidoksi. Kaipaan paljon sitä entistä rakasta vaimoani jonka kanssa voin olla oma itseni ja puhua kaikesta. Tiedän että hän on siellä jossakin elossa kaikesta huolimatta, enkä ole menettänyt toivoani tämän avioliiton suhteen.
Muutama kerta kielii ongelmista. Pariterapia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä sama tilanne. Lapsen takia pysyn yhdessä, mutta tuskin enää kauaa. Täytyy ajatella senkin kautta millaisen esikuvan lapsi saa parisuhteesta meidän kautta…
Toisaalta eroperheiden lapsilla on ehjien perheiden lapsia suurempi todennäköisyys erota. Suo siellä, vetelä täällä.
Ja sitten on naisia, jotka eivät pääse näkemään lastensa 18-vuotispäivää.
Aina ei kannata uhrautua. Varmasti useimmat haluaisivat viettää 18v. synttärit kummankin vanhemman seurassa.Tosi loogista ottaa kuolema eron vaihtoehdoksi. Ap ei tainnut mainita väkivallasta mitään joten hieman epä-älyllistä lisäillä omia juttuja kesken keskustelun.
Henkinen väkivalta muuntautuu vuosien saatossa fyysiseksi.
Jep, vaimo löi ensimmäisen kerran 12 vuoden yhdessäolon jälkeen.
Eletäänkö täällä jossain 80-luvulla? Lyöminen ei ole ok kummaltakaan sukupuolelta.
No eihän se ole ok. Ensimmäisen kerran jälkeen se on toistunut vain muutaman kerran, viimeisin tuli kuitenkin ihan puun takaa.
Fyysistä vahinkoa ei ole päässyt tapahtumaan koska vaimo ei osaa lyödä kunnolla, mutta henkisellä puolella vahinko on rehellisesti sanottuna huomattava, enkä tarkoita tällä sitä että pelkäisin seuraavaa kertaa tms. joka on varmasti voimakas pelko naisille joiden mies heitä pahoinpitelee.
Henkinen vahinko joka tästä on aiheutunut on sellaista että syövyttää luottamusta toiseen ja aiheuttaa oman itseluottamuksen järkkymistä suhteessa vaimoon.
Tietenkään näistä ei kumpikaan ole omiaan parantamaan parisuhdetta joka hiljalleen muuttuu epäaidoksi. Kaipaan paljon sitä entistä rakasta vaimoani jonka kanssa voin olla oma itseni ja puhua kaikesta. Tiedän että hän on siellä jossakin elossa kaikesta huolimatta, enkä ole menettänyt toivoani tämän avioliiton suhteen.
Oletko miettinyt aikarajaa, johon asti odotat? Ja miten pitkään tuota on jatkunut?
Vanhalan sanoin : "Olekkos koskaan aatellu jos vika oliskin sinussa?"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhalan sanoin : "Olekkos koskaan aatellu jos vika oliskin sinussa?"
Tai sitten vaihtoehtoisesti:
Vierailija kirjoitti:
Tärkeintähän ilman muuta on roikkua hampaat irvessä yhdessä ihmisen kanssa jota vihaa ja halveksii, ihan vaan "lasten takia" koska lapsethan ei tajua mistään mitään ja silleen. Taitaa olla aika lapsia nää tämmöset itsekin.
Kokemusasiantuntijana puhut? En vihaa tai halveksi puolisoani vaikka hän kohtelee huonosti. Lapset on paljon onnellisempia silloin kun ollaan yhdessä. Ero ei aina ole ratkaisu. Ei pariterapiakaan joka voi olla aivan hukkaan heitettyä aikaa monestakin syystä. Olen yrittänyt kaiken ja kokeillut kaikkea ja tähän olen päätynyt. En näe itseäni onnellisempana ihmisen kanssa joka ei pitäisi lapsistani ja leikittäisiin kuin heitä ei olisi, tai sietäisi heitä vain takiani. En myöskään halua ottaa täyttä vastuuta uuden puolison lapsista, koska en usko miehiin, että kykenisivät ottamaan vastuuta tasapuolisesti lapsista. Ei sellaiset vapaalla jalalla kulje vaan ovat suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä sama tilanne. Lapsen takia pysyn yhdessä, mutta tuskin enää kauaa. Täytyy ajatella senkin kautta millaisen esikuvan lapsi saa parisuhteesta meidän kautta…
Toisaalta eroperheiden lapsilla on ehjien perheiden lapsia suurempi todennäköisyys erota. Suo siellä, vetelä täällä.
Ja sitten on naisia, jotka eivät pääse näkemään lastensa 18-vuotispäivää.
Aina ei kannata uhrautua. Varmasti useimmat haluaisivat viettää 18v. synttärit kummankin vanhemman seurassa.Tosi loogista ottaa kuolema eron vaihtoehdoksi. Ap ei tainnut mainita väkivallasta mitään joten hieman epä-älyllistä lisäillä omia juttuja kesken keskustelun.
Henkinen väkivalta muuntautuu vuosien saatossa fyysiseksi.
Jep, vaimo löi ensimmäisen kerran 12 vuoden yhdessäolon jälkeen.
Eletäänkö täällä jossain 80-luvulla? Lyöminen ei ole ok kummaltakaan sukupuolelta.
No eihän se ole ok. Ensimmäisen kerran jälkeen se on toistunut vain muutaman kerran, viimeisin tuli kuitenkin ihan puun takaa.
Fyysistä vahinkoa ei ole päässyt tapahtumaan koska vaimo ei osaa lyödä kunnolla, mutta henkisellä puolella vahinko on rehellisesti sanottuna huomattava, enkä tarkoita tällä sitä että pelkäisin seuraavaa kertaa tms. joka on varmasti voimakas pelko naisille joiden mies heitä pahoinpitelee.
Henkinen vahinko joka tästä on aiheutunut on sellaista että syövyttää luottamusta toiseen ja aiheuttaa oman itseluottamuksen järkkymistä suhteessa vaimoon.
Tietenkään näistä ei kumpikaan ole omiaan parantamaan parisuhdetta joka hiljalleen muuttuu epäaidoksi. Kaipaan paljon sitä entistä rakasta vaimoani jonka kanssa voin olla oma itseni ja puhua kaikesta. Tiedän että hän on siellä jossakin elossa kaikesta huolimatta, enkä ole menettänyt toivoani tämän avioliiton suhteen.
Muutama kerta kielii ongelmista. Pariterapia?
Oma käsitykseni on, että käytös johtuu vaimon pahasta olosta jonka on aiheuttanut tunne osattomuudesta pitkän kotiäitiyden vuoksi. Kotiäitinä jää helposti ikäänkuin paitsioon, kun muiden aikuisten elämä jatkaa kulkuaan. Tuo voi olla yllättävänkin rankkaa jos henkilö ei ole onnistunut löytämään virikkeellistä aikuisten tekemistä itselleen, joka tuottaa onnistumisen kokemuksia ja vahvistaa itsetuntoa.
Se että vaimoni on ollut ja on edelleenkin hyvä äiti lapsillemme ei kuitenkaan ole tuollaisia onnistumisen kokemuksia ilmeisesti tuottanut.
Nyt tuo elämänvaihe on kuitenkin jo suurelta osin päättynyt koska lapset ovat teini-ikäisiä ja hän on päässyt takaisin mukaan työelämään, myös hänen henkinen hyvinvointinsa on silminnähden parempi. Nyt odottelen että tuo hyvinvointi heijastuu myös parisuhteeseen, ensimmäisiä lupaavia merkkejä siitä on jo ilmassa.
Mainittakoon vielä että me emme riitele tavaomaista enempää ja ne riidat sovitaan nopeasti. Myöskään päihteillä, lääkkeillä eikä kolmansilla osapuolilla ole ollut osuutta mihinkään tapahtuneeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tärkeintähän ilman muuta on roikkua hampaat irvessä yhdessä ihmisen kanssa jota vihaa ja halveksii, ihan vaan "lasten takia" koska lapsethan ei tajua mistään mitään ja silleen. Taitaa olla aika lapsia nää tämmöset itsekin.
Kokemusasiantuntijana puhut? En vihaa tai halveksi puolisoani vaikka hän kohtelee huonosti. Lapset on paljon onnellisempia silloin kun ollaan yhdessä. Ero ei aina ole ratkaisu. Ei pariterapiakaan joka voi olla aivan hukkaan heitettyä aikaa monestakin syystä. Olen yrittänyt kaiken ja kokeillut kaikkea ja tähän olen päätynyt. En näe itseäni onnellisempana ihmisen kanssa joka ei pitäisi lapsistani ja leikittäisiin kuin heitä ei olisi, tai sietäisi heitä vain takiani. En myöskään halua ottaa täyttä vastuuta uuden puolison lapsista, koska en usko miehiin, että kykenisivät ottamaan vastuuta tasapuolisesti lapsista. Ei sellaiset vapaalla jalalla kulje vaan ovat suhteessa.
Eli et kykene edes ajatuksen tasolla ymmärtämään, että elämässä esim. lapset ovat todella tärkeitä ja heidän hyvinvointinsa. Ja ennakkoluuloisesti keksit kaikenlaisia suorastaan huvittavia tekosyitä muuttaa elämääsi. Jopa rationalisoit senkin, että parasta lapsillekin on sinun epäitsenäisyytesi. No, hittojako sitten kirjoittelet tääne eli mitä odotit meiltä muilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla, että sairastut ja kuolet tuona aikana kuten kuka tahansa meistä. Ajattelit tosiaan mitätöijää katsella noin pitkän ajan?
Ei se välttämättä ole yhtään kummempaa jonkun toisen kanssa tässä elämäntilanteessa. Pystyn olemaan hänen kanssaan, kun hyväksyn ettei hän rakasta ja kunnioita minua siten kuin toivoisin. Joskus kipu nousee pintaan kuten nyt. Ap.
Miten te päädyitte yhteen ja tekemään lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä sama tilanne. Lapsen takia pysyn yhdessä, mutta tuskin enää kauaa. Täytyy ajatella senkin kautta millaisen esikuvan lapsi saa parisuhteesta meidän kautta…
Toisaalta eroperheiden lapsilla on ehjien perheiden lapsia suurempi todennäköisyys erota. Suo siellä, vetelä täällä.
Ja sitten on naisia, jotka eivät pääse näkemään lastensa 18-vuotispäivää.
Aina ei kannata uhrautua. Varmasti useimmat haluaisivat viettää 18v. synttärit kummankin vanhemman seurassa.Tosi loogista ottaa kuolema eron vaihtoehdoksi. Ap ei tainnut mainita väkivallasta mitään joten hieman epä-älyllistä lisäillä omia juttuja kesken keskustelun.
Henkinen väkivalta muuntautuu vuosien saatossa fyysiseksi.
Jep, vaimo löi ensimmäisen kerran 12 vuoden yhdessäolon jälkeen.
Eletäänkö täällä jossain 80-luvulla? Lyöminen ei ole ok kummaltakaan sukupuolelta.
No eihän se ole ok. Ensimmäisen kerran jälkeen se on toistunut vain muutaman kerran, viimeisin tuli kuitenkin ihan puun takaa.
Fyysistä vahinkoa ei ole päässyt tapahtumaan koska vaimo ei osaa lyödä kunnolla, mutta henkisellä puolella vahinko on rehellisesti sanottuna huomattava, enkä tarkoita tällä sitä että pelkäisin seuraavaa kertaa tms. joka on varmasti voimakas pelko naisille joiden mies heitä pahoinpitelee.
Henkinen vahinko joka tästä on aiheutunut on sellaista että syövyttää luottamusta toiseen ja aiheuttaa oman itseluottamuksen järkkymistä suhteessa vaimoon.
Tietenkään näistä ei kumpikaan ole omiaan parantamaan parisuhdetta joka hiljalleen muuttuu epäaidoksi. Kaipaan paljon sitä entistä rakasta vaimoani jonka kanssa voin olla oma itseni ja puhua kaikesta. Tiedän että hän on siellä jossakin elossa kaikesta huolimatta, enkä ole menettänyt toivoani tämän avioliiton suhteen.
Muutama kerta kielii ongelmista. Pariterapia?
Oma käsitykseni on, että käytös johtuu vaimon pahasta olosta jonka on aiheuttanut tunne osattomuudesta pitkän kotiäitiyden vuoksi. Kotiäitinä jää helposti ikäänkuin paitsioon, kun muiden aikuisten elämä jatkaa kulkuaan. Tuo voi olla yllättävänkin rankkaa jos henkilö ei ole onnistunut löytämään virikkeellistä aikuisten tekemistä itselleen, joka tuottaa onnistumisen kokemuksia ja vahvistaa itsetuntoa.
Se että vaimoni on ollut ja on edelleenkin hyvä äiti lapsillemme ei kuitenkaan ole tuollaisia onnistumisen kokemuksia ilmeisesti tuottanut.
Nyt tuo elämänvaihe on kuitenkin jo suurelta osin päättynyt koska lapset ovat teini-ikäisiä ja hän on päässyt takaisin mukaan työelämään, myös hänen henkinen hyvinvointinsa on silminnähden parempi. Nyt odottelen että tuo hyvinvointi heijastuu myös parisuhteeseen, ensimmäisiä lupaavia merkkejä siitä on jo ilmassa.
Mainittakoon vielä että me emme riitele tavaomaista enempää ja ne riidat sovitaan nopeasti. Myöskään päihteillä, lääkkeillä eikä kolmansilla osapuolilla ole ollut osuutta mihinkään tapahtuneeseen.
Kotiäitiys on valinta. Tuosta syystä naiset palaakin takaisin työelämään tai vaihtoehtoisesti opiskelevat äitiysloman aikana itselleen uuden ammatin.
Niin ja kotirouvan ottokin kuuluu niin ikään vapaaehtoisiin asioihin. Miehet jostain syystä ihannoi kotona viihtyviä naisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä sama tilanne. Lapsen takia pysyn yhdessä, mutta tuskin enää kauaa. Täytyy ajatella senkin kautta millaisen esikuvan lapsi saa parisuhteesta meidän kautta…
Toisaalta eroperheiden lapsilla on ehjien perheiden lapsia suurempi todennäköisyys erota. Suo siellä, vetelä täällä.
Ja sitten on naisia, jotka eivät pääse näkemään lastensa 18-vuotispäivää.
Aina ei kannata uhrautua. Varmasti useimmat haluaisivat viettää 18v. synttärit kummankin vanhemman seurassa.Tosi loogista ottaa kuolema eron vaihtoehdoksi. Ap ei tainnut mainita väkivallasta mitään joten hieman epä-älyllistä lisäillä omia juttuja kesken keskustelun.
Voi sairastua, koska olemme psykofyysisiä ihmisyydessämme. Tai syöpä, joka kohtaa joka kolmatta suomalaista. Mutta roikkukoon jokainen missä haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tärkeintähän ilman muuta on roikkua hampaat irvessä yhdessä ihmisen kanssa jota vihaa ja halveksii, ihan vaan "lasten takia" koska lapsethan ei tajua mistään mitään ja silleen. Taitaa olla aika lapsia nää tämmöset itsekin.
Kokemusasiantuntijana puhut? En vihaa tai halveksi puolisoani vaikka hän kohtelee huonosti. Lapset on paljon onnellisempia silloin kun ollaan yhdessä. Ero ei aina ole ratkaisu. Ei pariterapiakaan joka voi olla aivan hukkaan heitettyä aikaa monestakin syystä. Olen yrittänyt kaiken ja kokeillut kaikkea ja tähän olen päätynyt. En näe itseäni onnellisempana ihmisen kanssa joka ei pitäisi lapsistani ja leikittäisiin kuin heitä ei olisi, tai sietäisi heitä vain takiani. En myöskään halua ottaa täyttä vastuuta uuden puolison lapsista, koska en usko miehiin, että kykenisivät ottamaan vastuuta tasapuolisesti lapsista. Ei sellaiset vapaalla jalalla kulje vaan ovat suhteessa.
Olet syvässä paskassa. Puolustat miestä vaikka koet hänen kohtelevan sinua huonosti. Olethan jo kiillottanut marttyyrikruunun?
Vierailija kirjoitti:
Itsellä sama tilanne. Lapsen takia pysyn yhdessä, mutta tuskin enää kauaa. Täytyy ajatella senkin kautta millaisen esikuvan lapsi saa parisuhteesta meidän kautta…
Eikö auta puhuminen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä sama tilanne. Lapsen takia pysyn yhdessä, mutta tuskin enää kauaa. Täytyy ajatella senkin kautta millaisen esikuvan lapsi saa parisuhteesta meidän kautta…
Toisaalta eroperheiden lapsilla on ehjien perheiden lapsia suurempi todennäköisyys erota. Suo siellä, vetelä täällä.
Ja sitten on naisia, jotka eivät pääse näkemään lastensa 18-vuotispäivää.
Aina ei kannata uhrautua. Varmasti useimmat haluaisivat viettää 18v. synttärit kummankin vanhemman seurassa.Tosi loogista ottaa kuolema eron vaihtoehdoksi. Ap ei tainnut mainita väkivallasta mitään joten hieman epä-älyllistä lisäillä omia juttuja kesken keskustelun.
Henkinen väkivalta muuntautuu vuosien saatossa fyysiseksi.
Jep, vaimo löi ensimmäisen kerran 12 vuoden yhdessäolon jälkeen.
Eletäänkö täällä jossain 80-luvulla? Lyöminen ei ole ok kummaltakaan sukupuolelta.
No eihän se ole ok. Ensimmäisen kerran jälkeen se on toistunut vain muutaman kerran, viimeisin tuli kuitenkin ihan puun takaa.
Fyysistä vahinkoa ei ole päässyt tapahtumaan koska vaimo ei osaa lyödä kunnolla, mutta henkisellä puolella vahinko on rehellisesti sanottuna huomattava, enkä tarkoita tällä sitä että pelkäisin seuraavaa kertaa tms. joka on varmasti voimakas pelko naisille joiden mies heitä pahoinpitelee.
Henkinen vahinko joka tästä on aiheutunut on sellaista että syövyttää luottamusta toiseen ja aiheuttaa oman itseluottamuksen järkkymistä suhteessa vaimoon.
Tietenkään näistä ei kumpikaan ole omiaan parantamaan parisuhdetta joka hiljalleen muuttuu epäaidoksi. Kaipaan paljon sitä entistä rakasta vaimoani jonka kanssa voin olla oma itseni ja puhua kaikesta. Tiedän että hän on siellä jossakin elossa kaikesta huolimatta, enkä ole menettänyt toivoani tämän avioliiton suhteen.
Oletko miettinyt aikarajaa, johon asti odotat? Ja miten pitkään tuota on jatkunut?
En ole aikeissa erota, ihan jo siitäkin syystä että tuli luvattua olla yhdessä. Nyt alkaa jo näkymään hiukan valoa tunnelin päässä. Saattaa mennä pari kolme vuotta ennen kuin päästään siihen missä aikoinaan oltiin, mutta kaikki aikanaan. Jos vaimo päätyy hakemaan eroa niin sehän on hänen oma valintansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tärkeintähän ilman muuta on roikkua hampaat irvessä yhdessä ihmisen kanssa jota vihaa ja halveksii, ihan vaan "lasten takia" koska lapsethan ei tajua mistään mitään ja silleen. Taitaa olla aika lapsia nää tämmöset itsekin.
Kokemusasiantuntijana puhut? En vihaa tai halveksi puolisoani vaikka hän kohtelee huonosti. Lapset on paljon onnellisempia silloin kun ollaan yhdessä. Ero ei aina ole ratkaisu. Ei pariterapiakaan joka voi olla aivan hukkaan heitettyä aikaa monestakin syystä. Olen yrittänyt kaiken ja kokeillut kaikkea ja tähän olen päätynyt. En näe itseäni onnellisempana ihmisen kanssa joka ei pitäisi lapsistani ja leikittäisiin kuin heitä ei olisi, tai sietäisi heitä vain takiani. En myöskään halua ottaa täyttä vastuuta uuden puolison lapsista, koska en usko miehiin, että kykenisivät ottamaan vastuuta tasapuolisesti lapsista. Ei sellaiset vapaalla jalalla kulje vaan ovat suhteessa.
Eli et kykene edes ajatuksen tasolla ymmärtämään, että elämässä esim. lapset ovat todella tärkeitä ja heidän hyvinvointinsa. Ja ennakkoluuloisesti keksit kaikenlaisia suorastaan huvittavia tekosyitä muuttaa elämääsi. Jopa rationalisoit senkin, että parasta lapsillekin on sinun epäitsenäisyytesi. No, hittojako sitten kirjoittelet tääne eli mitä odotit meiltä muilta.
Toki tällaisia miehiä on, mutta että törmäisin sellaiseen ja vielä kemiat kohtaisi on aika epätodennäköistä. Vertaistukea, tunteiden purkamista? Ehkä jotain tällaista kun aloin kirjoittaa. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tärkeintähän ilman muuta on roikkua hampaat irvessä yhdessä ihmisen kanssa jota vihaa ja halveksii, ihan vaan "lasten takia" koska lapsethan ei tajua mistään mitään ja silleen. Taitaa olla aika lapsia nää tämmöset itsekin.
Kokemusasiantuntijana puhut? En vihaa tai halveksi puolisoani vaikka hän kohtelee huonosti. Lapset on paljon onnellisempia silloin kun ollaan yhdessä. Ero ei aina ole ratkaisu. Ei pariterapiakaan joka voi olla aivan hukkaan heitettyä aikaa monestakin syystä. Olen yrittänyt kaiken ja kokeillut kaikkea ja tähän olen päätynyt. En näe itseäni onnellisempana ihmisen kanssa joka ei pitäisi lapsistani ja leikittäisiin kuin heitä ei olisi, tai sietäisi heitä vain takiani. En myöskään halua ottaa täyttä vastuuta uuden puolison lapsista, koska en usko miehiin, että kykenisivät ottamaan vastuuta tasapuolisesti lapsista. Ei sellaiset vapaalla jalalla kulje vaan ovat suhteessa.
Olet syvässä paskassa. Puolustat miestä vaikka koet hänen kohtelevan sinua huonosti. Olethan jo kiillottanut marttyyrikruunun?
Joo, näyttäisi kilometrin paksuinen kerros kasautuneen. En puolusta miestä vaan valintaani. Kruunu suorastaan häikäisee. Ap.
Jep, vaimo löi ensimmäisen kerran 12 vuoden yhdessäolon jälkeen.