Onko muita, joita ei kiinnosta ns. naisten jutut juurikaan?
En jaksa kiinnostua kampauksista, ripsienpidennyksistä, lastenvaatteilla hifistelystä... En tajua mitään naisten välisen draamailun päälle, moni draama syntyy ilman että edes tajuan miksi. Luin joskus blogeja, enää en jaksa sitäkään, koska nämä bloggaajat jaksavat vuodesta toiseen mietiskellä Nelly-kollaaseja ja kaikkea höpöhöpöä.
Muita?
Kommentit (34)
16, veit jalat suustani.
Minä en hirveästi jaksa shoppailla shoppailun vuoksi, mutta kun jotain tarvitsen, saatan etsiä pitkään ja vertailla. Poikani on ihan samanlainen. Senkin olen oppinut, että vaikka nainen kuinka tuntee itse olevansa tervetullut miesporukkaan, ne miehet haluavat kuitenkin olla ilman sitä naista, joka on omasta mielestään se hyvä jätkä. nainen on miehille aina nainen, ajatteli tämä itse mitä vaan itsestään.
En ymmärrä kotikutsuja (tupperit, vaatteet, lastenvaatteet, dildot). En shoppaile ja hullut päivät tms ärsyttää.
En ylennä itseäni muiden naisten yläpuolelle olemalla se hyvä jätkä ja omaan toki joitakin ns. naisominaisuuksia mutta vähän ehkä miehisellä twistillä. Itse esim. tykkään joskus shoppailla yksin tuntikausia rauhassa, etsiä, katsella ja vertailla mutta en niinkään vaatteita, kenkiä tai laukkuja vaan kiertelen mielelläni esim. Biltemassa, Motonetissä ja Claes Ohlsonilla. Sisustus on pakkopullaa, verhot ja sohvatyynyt ja matot etsitään kyllä, mutta kun sopivat löytyy, saa samat olla viisi vuotta tai enemmän. Uusia ei osteta, ellei ole pakko. Vaatteet on sporttisia ja laukut on reppuja. Meikkaan ja laitan hiukset, koska on pakko eli haluan näyttää hyvältä ja siistiltä ja peittää vanhat arvet. Olen kiinnostunut autoista, lentokoneista, ampumisesta, luonnontieteistä ja luen miehen kanssa samat kirjat ja katson samat elokuvat (scifiä, fantasiaa, toimintaa, jännitystä). Olen työssä aika teknisellä alalla, jossa n. puolet miehiä ja puolet naisia. Yhtään rakennekynsi-Birkin-nudemokkakorkkarirouvaa meillä ei töissä ole, ollaan kaikki vähän samaa maata... Ruokapöydässä puhutaan auton vaihtamisesta tai polttoainejärjestelmän ongelmista, ei lastenvaatteista tai merkkilaukuista (onneksi!). Lapset on poikia ja harrastukset pyörii myös aika poikamaisessa maailmassa futiksen, mikroautoilun ja laskettelun merkeissä. En tiedä, osaisinko tytön äitinä olemista - toki sitäkin on monenlaista eikä tytön äitinä oleminen tarkoita välttämättä pinkkiä vaatetusta ja tukkarenksujen laittamista eikä siinäkään toki ole mitään pahaa. Itselle vaan on jäänyt aika vieraaksi tuo perinteinen (vanhanaikainen) nais- ja tyttöroolin omaksuminen.
En tunne ketään, jolle shopåailu ja meikit, sisustus, vaatteet jne. olisivat erityisen tärkeitä adioita. Lähinnähän noita koitetaan tyrkyttää siksi, että ne ovat valtavia bisneksiä. Omien kavereiden kanssa puhutaan paljon politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista, eikä kenenkään kaveriporukat ole sukupuolittuneita.
[quote author="Vierailija" time="06.04.2015 klo 21:17"]Mua ei kiinnosta: kodin tekstiilit, astiat (siis esim. jonkun astiasarjan kerääminen), siivoaminen, sisustaminen, puutarhanhoito, viherkasvit, lasten merkkivaatteet, leipominen.....Aika monia naisia em. asiat tuntuvat kiinnostavan ja niistä jaksetaan jauhaa kahvitunnilla. Joskus tuntuu, että mulla on miehen aivot, kun naisten jutut ei kiinnosta (sori yleistämisestä...)
[/quote]
Minua taas kiinnostaa kodin laittaminen, tyylikkäät vaatteet ja muu itsensä puunaaminen, mutta minua ei kiinnosta puhua niistä. En lue koti- tai muotiblogeja, vaan yhteiskunnallisiin asioihin keskittyneitä blogeja. En saa lisäsyvyttä siihen olkkarin sohvaan tai uuteen kampaukseen niistä keskustelemalla, joten se tuntuu turhalta. Ne ovat sitä kliseistä pintaa, joiden esteetikkona tykkään olevan miellyttäviä. Ja, se siitä.
[quote author="Vierailija" time="06.04.2015 klo 21:12"]
En halua kuulostaa ikärasistilta, mutta noitakin aiheita unettavampia ovat 55-60 -ikäisten työkavereiden jutut. Pelkkää kasvia, kukkaa, kahvilatarjontaa, sisustustyynyä, kremppaa ja lääke- ja ruokareseptiä. Zzzzzzzz.
[/quote]
Kuulun mainitsemaasi ikäryhmään, mutta en koskaan puhu noista aiheista. Ei voi vähempää kiinnostaa. Tosin olen koko ikäni ollutkin oman tieni kulkija. Harvan naisen kanssa viihdyn. Ei ole yhteisiä puheenaiheita.
[quote author="Vierailija" time="06.04.2015 klo 21:12"]
En halua kuulostaa ikärasistilta, mutta noitakin aiheita unettavampia ovat 55-60 -ikäisten työkavereiden jutut. Pelkkää kasvia, kukkaa, kahvilatarjontaa, sisustustyynyä, kremppaa ja lääke- ja ruokareseptiä. Zzzzzzzz.
[/quote]
Lisäksi vielä käsityöt, langat, neulat, puikot ja lapsenlapset. Zzzzzzzz.
Naistenjutut? Minkälaisen naisten kanssa oikein pyörit? Meillä porukassa puhutaan politiikasta, kulttuurista, uutisista, vapaapainista, moottoripyöristä, Timo soibista et muista herkuista, matkustelusta, opiskelusta... Narrow minded much?
Minua kiinnostaa vaatteet (omantyyliset), muttei korkkarien ja merkkilaukkujen kuolaaminen. Käytän itsekin korkokenkiä, mutta en ymmärrä kenkien ihastelua (etenkin rumien kenkien, joissa pinkkiä, leooarditäpliä, rusetteja, kimalletta, jne). Meikeidtä pidän, mutten juttele niistä muiden naisten kanssa (ei kiinnosta uudet hömpötykdet, minulla on jo omat luottotuotteeni). En ymmärrä vauvojen ihastelua (pidän enemmön eläimistä) enkä valtavaa kiljumista, kun joku kertoo raskaus- tai kihlauutisesta (onnittelen totta kai, koska se on kohteliasta). En tykkää häähössötyksestä enkä ole koskaan unelmoinut mistään prisessahäistä. Minua ei liiemmin kiinnosta korut, suklaa, makeat leivonnaiset, romanttiset komediat, naistenlehdet, tyttöjenillat, jne.
Mua ei kiinnosta kuin ystävien miesjutut.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa kiinnostua kampauksista, ripsienpidennyksistä, lastenvaatteilla hifistelystä... En tajua mitään naisten välisen draamailun päälle, moni draama syntyy ilman että edes tajuan miksi. Luin joskus blogeja, enää en jaksa sitäkään, koska nämä bloggaajat jaksavat vuodesta toiseen mietiskellä Nelly-kollaaseja ja kaikkea höpöhöpöä.
Muita?
Perskutarallaa, voisi olla minun kirjoittamani. Em. asiat ja monet muutkaan ns. perinaiselliset jutut eivät vaan ole ikinä innostaneet. Jos olen jonkun mielestä siksi outo, niin ihan sama.
Yllättävää, että naiset tulevat taas kieltämään kaiken. Naiset ovat ihan neurobiologisesti keskikastia, eikä naisissa ole samaa hajontaa kuin miehissä. Valtaosa naisista haluaa perheen ja naimisiin, valtaosa määrittää itsensä miehensä kautta. Ärsyttävää että pitää kieltää tilastofaktat.
En kyllä ymmärrä miksi kunnioitatt miehiä. Sekö ei ole dramaattista että miehet ovat vieneet naisilta kaikki oikeudet, päättäneet valtiotasolla naisen nimen hänen puolestaan? Sekö ei ole draamaa, että miehet vihaavat naisia ja käyttävät siihen erittäin paljon resursseja?
Miehille olett vain painoja. Poikalapsenne ei teitä arvosta. Ette te sitä hyväksyntää miehiltä tule saamaan.
Pingottaminen ja valittaminen. Olen korkeakoulussa ja ei voi sanoa että kummankaan sukupuolen kahvipöytäjutut olisivat keskimäärin sen älykkäämpiä kuin toisen. Mutta joillakin naisilla on stressinsietokyky aika heikoissa kantimissa ja sitä puretaan ympäristöön. Ehkä miehillä on samoja juttuja, mutta heidät on opetettu olemaan valittamatta.
On ihan selvää, että tehtävät ovat joskus ikäviä ja haastavia. Parhaiten ne kuitenkin hoituvat kun vain tekee.
En ole koskaan tuntenut ketään, jolla nuo olisivat kiinnostuslistan yläpäässä, naista tai miestä.