Heidin tuska: Mushu-koiranpentu kuoli hissin ovien väliin Vantaalla, stop-nappia ei ollut – ”Pari viikkoa sen jälkeen sain Lumolta 989,60 euron laskun hissin korjauksesta”
Vantaalla sijaitsevassa kerrostalossa asuva Heidi koki järkyttävän onnettomuuden joulukuun alussa, kun hän oli menossa lenkille 11 viikon ikäisen Mushu-koiransa kanssa.
– Menin koiran kanssa hissiin. Se livahti pois hissistä juuri kun liukuovi oli sulkeutumassa. Yritin turhaan pysäyttää hissin laittamalla jalkani oviskannerin eteen, Heidi kertoo.
Hän koetti toimia järjestelmällisesti ja yritti pysäyttää hissin kerrosnappuloita painamalla.
– Hissi ei pysähtynyt ja talutushihna oli oven välissä. Sitten vasta iski pakokauhu, kun kuulin Mushun vinkunan. Menetin rakkaan perheenjäsenen. En voi trauman jälkeen jäädä asumaan vuokra-asuntooni, Heidi sanoo edelleen järkyttyneenä.
Sekarotuinen koiranpentu oli puoliksi berninpaimenkoira ja puoliksi kultainennoutaja.
Mushu oli hyväntahtoinen ja halusi vain hymyillä kaikille. Siitä oli tarkoitus kouluttaa terapiakoira, Heidi kertoo.
Vuonna 1973 valmistuneessa Lumon talon hississä ei ole erillistä Stop-pysäytysnappulaa.
– Olin hississä jumissa puoli tuntia, kunnes palokunta pelasti minut. Valitin hissistä isännöitsijälle, että sitä ei saa pysäytettyä.
Heidin mukaan hissihuoltoliike kävi tarkistamassa Koneen valmistaman hissin onnettomuuden jälkeen.
Mushu oli hyväntahtoinen ja halusi vain hymyillä kaikille. Siitä oli tarkoitus kouluttaa terapiakoira, Heidi kertoo.
– Pari viikkoa sen jälkeen sain Lumolta 989,60 euron laskun hissin korjauksesta. Laskun eräpäivä on 24. joulukuuta. Miksi lasku lähetettiin minulle? En minä ole rikkonut hissiä. Mielestäni Lumo kohtelee kylmästi asukastaan ja kehtaa lähettää vielä laskun uhrin perään, Heidi arvostelee.
Heidin isännöitsijältä saaman sähköpostin mukaan talon hissien automaattiovet on tarkastettu ja ne toimivat hyvin. Viimeisin määräaikaistarkastus on tehty 2017.
Mushu oli hyväntahtoinen ja halusi vain hymyillä kaikille. Siitä oli tarkoitus kouluttaa terapiakoira, Heidi kertoo.
Isännöitsijä selvitti Heidille, että hissin korinoven turvalaitteena oleva valokenno sijaitsee oven alareunassa noin 30 sentin korkeudella.
Valokenno toimii isännöitsijän mukaan normaalisti, mutta sen on kuitenkin hankala tunnistaa esimerkiksi hihna, koska tunnistuskohta sijaitsee vain automaattioven alareunassa.
Mushu oli hyväntahtoinen ja halusi vain hymyillä kaikille. Siitä oli tarkoitus kouluttaa terapiakoira, Heidi kertoo.
Lisäksi hississä ei ole Stop-nappulaa vaan ainoastaan ovenavaus nappi, joka toimii samalla periaatteella.
Turvallisuus- ja kemikaaliviraston eli Tukesin mukaan Suomen hisseissä tapahtuu vuosittain vähintään kymmenen koiran kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Lisäksi läheltä piti-tilanteita on noin 30.
Mushu oli hyväntahtoinen ja halusi vain hymyillä kaikille. Siitä oli tarkoitus kouluttaa terapiakoira, Heidi kertoo.
– Onnettomuuksia tapahtuu tyypillisesti automaattiovella varustetuissa hisseissä. Uudempienkin hissien valoverho havaitsee esteen vain viiden sentin välein, joten se ei välttämättä tunnista talutushihnaa, kertoo hissiturvallisuuden johtava asiantuntija Antti Savola Tukesista.
Savola on tietoinen Heidin koiran kohtalosta.
– Siinä ei ole enää kovin paljon tehtävissä, jos hissi on lähtenyt liikkeelle ja hihna on jäänyt oven väliin. Kerrosnäppäimet eivät reagoi, jos niitä painetaan liian lähellä seuraavaa kerrosta.
Mushu oli hyväntahtoinen ja halusi vain hymyillä kaikille. Siitä oli tarkoitus kouluttaa terapiakoira, Heidi kertoo.
– Talutin pitää päästää nopeasti kädestä irti, jottei käsi joudu puristuksiin. Voi vain toivoa, että taluttimen pää pääsee menemään läpi hissin oven välistä, Savola sanoo.
Savolan mukaan Lumo aikoo tehdä kyseisen talon hisseissä määräaikaistarkastuksen ensi vuoden alussa ja suunnitelmissa on myös hissien modernisointi.
Kommentit (222)
Vierailija kirjoitti:
Onhan toi nyt törkeätä lähettää korjauslasku hänelle, kun kyseessä oli onnettomuus.
Niin ja onhan tyttö kuitenkin aina uhri, eikä vastuullinen aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koiraa, ja erityisesti pentukoiraa, täytyy vahtia erittäin huolellisesti, jos se on jostain syystä pakko viedä hissiin. Jos huolimattomuuttaan rikkoo hissin, on se tietenkin itse maksettava.
Mitä te höpötätte? Hissiei ole sopiva kerrostaloon, jos tuollaisia onnettomuuksia voi sattua. Ja varsinkin jos siinä ei voi tehdä mitään. Seis-nappula olisi ratkaissut asian onnellisesti. Ja jos vuosittain sattuu kymmeniä onnettomuuksia, niin ehdottomasti jotain pitää asialle tehdä. Ja lisään vielä varmuuden vuoksi, että itse ajattelen ettei koira kuulu kerrostaloon, mutta silti hissien pitää olla kaikille turvallisia.
Ei se ole hissin vika eikä hissiä pidä sen takia syyttää. Vika on ihmisissä.
Hissi ei ole uhri, eikä hissi voi olla uhri missään tapauksessa. Tyttö on uhri.
Niin oliko se Mushu hyväntahtoinen ja halsko hymyillä?
Kuka ottaa koiran kerrostaloon?!
Mushu on jo muuttunut mullaksi ja lasku maksettubtai perinnässä. Se siitä.
Mikäs piru siitä mushusta oli tulossa ja mitä se halusi tehdä kaikille?
Miten voi hissistä puuttua hätäpysäytys??
En kyllä ymmärrä, miten hissejä ilman pysäytysnappulaa edes valmistetaan. Onneksi ei ole itsellä koskaan ollut talossa sellaista. Toki omistaja olisi voinut olla varovaisempi ja kantaa koiran vaikka sylissä, mutta moni meistä tekee päivittäin asioita, joissa voi joskus käydä huonostikin, niin kuin nyt vaikka ajaa autolla talvisäässä.
Mitä Lumon toimintaan tulee, niin onhan tuo törkeää lähettää lasku perään onnettomuudesta. Tulee mieleen, että olisiko vanhemmille lähetetty kylmän rauhallisesti tonnin lasku hissin korjaamisesta myös silloin, jos tässä olisi kuollut lapsi. Tai perikunnalle, jos vanhus olisi tukehtunut hissin oven väliin jääneeseen takin helmaan.
Öööö...3 vuotta vanha juttu? Ihmettelen näitä jotka nostaa jopa 10-20 vanhoja juttuja
Mushu oli hyväntahtoinen ja halusi vain hymyillä kaikille. Siitä oli tarkoitus kouluttaa terapiakoira, Heidi kertoo.
Eiköhän tuossa tullut jo monta kertaa tekstissä selvästi että; Mushu oli hyböntahtoinen ja halusi vain hymyillä kaikilöe:D ja että tarkoitus oli kouluttaa terapiakoira.
Niin ja koirat ei osaa hymyillä. Ainoastaan virnistää eli koiran versio hymystä.
Vierailija kirjoitti:
Öööö...3 vuotta vanha juttu? Ihmettelen näitä jotka nostaa jopa 10-20 vanhoja juttuja
13.10. oli samanlainen tapaus, mutta koira selvisi kumma kyllä hengissä. Siksi
Vierailija kirjoitti:
Kuka ottaa koiran kerrostaloon?!
Voi kuule aika moni ja kaikenlisäksi sellaisia joita eivät pysty pitämään kurissa,talutushihnassa.
koiranpentu sylissä hissiin. Jos on pakko ylipäänsä mennä hissiin.
Hissit on hirveän vaarallisia, moni koira pelkää ja pyrkii ulos.
Olisko syytä mätkäistä koiravero, kun kaikki kerran on verolle pantava.
Sairasta