Miltä tuntuu teistä joiden lapset jo muuttaneet pois kotoa

Sekä että. Toisaalta hyvillä mielin, lapset opiskelee haluamallaan alalla ja elää vilkasta opiskelijaelämää, käyvät silti usein kotona ja meillä on mukavaa yhdessä:)

Toisaalta haikeaa, lapset ovat tosi paljon mielessäni ja on heitä ikävä. Kai tähän tottuu, vähän on totuttelemista vielä.

tuntuu hyvältä, käyvät aika usein pyörähtämässä ja nuoremman pyykit pesen vielä. en haluaisi heitä takaisin kotiin asumaan.

Meillä on kaksi lähtenyt ja kolmas on kirjoittamassa ylioppilaaksi. Esikoinen asuu naapurikaupungissa ja kuopus toivottavasti pääsee kotikylään opiskelemaan. Toivon itsekkäästi, että kaikki löytäisivät työn ja kodin pk-seudulta.  Lapset ovat edelleen tärkeitä ja on kiva kun he käyvät usein. Aikuisista lapsista on paljon iloa! Vauva-aikoja en juurkaan kaipaa. Toisaalta on myös mukava kun ei ole enää niin sidottu aikatauluihin, kokkaamiseen sun muihin.

Tuntuu oikealta että elämä menee eteenpäin. Yksi lapsista vain on suuri huolen aihe isoine ongelmineen. Kaikesta ilosta sammuu osa ei voi olla täysillä onnellinen. Ja jos joku ajattelee että hoitakoot kotoa pois muuttanut omat ongelmansa niin eikö jokaisen vanhemman tavoite ole kasvattaa lapset niin että siivet kantavat. Ja miltä tuntuu kun ne eivät kaikesta huolimatta kannakaan?
Katsoin vasta valokuvia ja huomasin kuinka vanhaksi ole ihan hetkessä muuttunut.