Joulukorttisaldo puhdas nolla
Monena vuonna olen noita laittanut ystäville ja sukulaisille ja jokavuosi saanut aika nihkeästi yhtään.
Tänä vuonna ajattelin viitata kintaalla koko puuhalle ja lopettaa perinteen. Näyttää kyllä sille että näin on tehneet ne muutkin kun yhtään ei ole posti toimittanut 22.12 mennessä.
Onko niin että tämä perinne on niitä mitkä ei ketään kiinnosta?
Kommentit (33)
En ole vuosiin lähettänyt yhtään, eikä meille niitä enää tulekaan. En haluakaan, ei niillä oikein mitään tee.
Vierailija kirjoitti:
Laitettiin kortteja ja ollaan saatu. Osa kenelle laitetaan ei laita meille ja sitten taas on joitain, jolta saadaan kortti, mutta ei itse laiteta. Mä veikkaan, että porukka nuukailee nykypäivänä, kun. tekstari on halpa vaihtoehto.
Minulla ei ole rahasta kiinni, en ole ikinä ymmärtänyt koko ideaa. Ja olen 70-luvulla syntynyt, joten periaatteessa tapa olisi voinut jäädä lapsuudesta päälle.
Kaksi lähetin, eikä yhtään ole tullut, tuskinpa kukaan muistaa joulunakaan .
Vähemmänhän noita tulee mitä itse olen lähettänyt. Eniten kuitenkin ketuttavat rumat kortit. Miksi maksaa rumasta kortista ja vielä sen lähetyksestä, kun samalla vaivalla voisi lähettää kauniin? Teen omat korttini aina itse ja ostan muutaman "hätävarakortin" kaupasta jemmaan. Kauniita on vaikeampi löytää, mutta kyllä niitä on, kun viitsii edes vähän katsella.
Vierailija kirjoitti:
Itse lähetin 15 ja takaisin on tullut tasan 2. Miksi edes vaivautua ensi vuonna.
Hieman ohi aiheen, mutta minusta joulukortteja lähettää se joka HALUAA niitä lähettää, ei vastavuoroisuuden tmv. takia ("koska saa itsekkin kortin")
Minulle korttien lähettäminen on yksi joulun "rituaaleista", valitsen kauniit kortit, miettien mikä sopii kenellekkin. Kuuntelen usein joululauluja samalla kun kirjoitan kortit.
Lähetän kortteja n. 25kpl/vuosi, lähinnä sukulaisille, myös muutamille ystäville.
Olen huomannut että vuosittain kortteja minulle päin tulee yhä vähemmän, mutta se on ihan ok.
Osa on alkanut laittaa tekstiviestillä jouluterveiset, osa (esim. hieman iäkkäämpiä sukulaisia) ei laita mitään, mutta heillä jo terveyskin hieman huono, tiedän että kortti kuitenkin heille tärkeä.
Olen laskenut, että n. 70e/vuosi menee kaikkinensa joulukortteihin, mikä ihan ok pienestä joulumuistamisesta (joita osa kortin saaneista ei montaakaan saa) josta saan iloa ITSELLENI myös.
Joulukortit ovat enemmän kuin pahvinpaloja. Ne ovat olleet tärkeä yhteydenpidon ja huomaavaisuuden muoto. Ehkä tämä nykyaika on niin kiireistä ja minäkeskeistä, että monilla ei riitä aika eikä mielenkiinto siihen, että pysähtyisivät hetkeksi hankkimaan kortit ja joulumerkit ja kaivaisivat esiin sukulaisten ja ystävien osoitetiedot. Kortit pitäisi myös saada postilaatikkoon asti. Onhan se monelle turhan monipolvinen prosessi, pois oman elämän täyttymyksen tavoittelusta.
Yleensä lähetän noin 15 korttia, mutta tänä vuonna en kehnon rahatilanteen vuoksi lähettänyt kenellekään ja se harmittaa. Ajattelin kyllä joulun jälkeen lähettää kaikille joilta olen saanut kortin (eli 10 ihmistä) jonkun muunlaisen postikortin.
Yleensä saan muutaman vähemmän kuin itse lähetän ja yleensä myös yhden tai kaksi korttia yllättäviltä tahoilta (joille en ole tajunnut itse lähettää).
Lossaa rikastuneesi, ja alat saada kortteja tuntemattomiltakin
Vinkki: jotkin postikonttorit katsovat postimerkittömiä joulukortteja sormien läpi. Säästöä kun pitää ostaa vain kortti.
Posti myös pimittää joulukortteja tänä vuonna ennätyksellisen pitkään ainakin täällä Pirkanmaalla. Lähetimme 30 korttia, olemme saaneet vasta yhden.
Vierailija kirjoitti:
Vinkki: jotkin postikonttorit katsovat postimerkittömiä joulukortteja sormien läpi. Säästöä kun pitää ostaa vain kortti.
Sen verran hyvät katteet on postimerkkien hinnoilla, että joutavat kuljettaa muutamat kirjeet ja kortit ilman merkkiäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vinkki: jotkin postikonttorit katsovat postimerkittömiä joulukortteja sormien läpi. Säästöä kun pitää ostaa vain kortti.
Sen verran hyvät katteet on postimerkkien hinnoilla, että joutavat kuljettaa muutamat kirjeet ja kortit ilman merkkiäkin.
Eihän noita merkkejä edes enää leimata kuten ennen wanhaan. Miksi? Tuntuu typerältä ostaa postimerkkejä kun niitä ei edes leimata eikä noteerata. No toisaalta voi sitten irrottaa ne leimaamattomat merkit ja käyttää uudelleen.
Minulle ei ole tullut vielä edes postia. Haluaisin lukea Kiurun haastattelun Menaisista, mutta iltamyöhään saa odotella omaa lehteään. Kortteja ei ole minullekaan tullut vielä enkä yhtään lähettänyt, mutta pari olen yleensä saanut ja tämän päivän postissa voi ehkä jotain olla.