Pojan lapsen äidin tekemät ratkaisut häiritsevät, miten toimia?
Poikani seurusteli hetken aikaa erään tytön kanssa. Tyttö tuli raskaaksi. Poikani ei ollut valmis isäksi, mutta tyttö taas halusi ehdottomasti pitää lapsen. Poikani ja tämä tyttö sopivat sitten yhdessä että tyttö pitää yksin lapsen ja jos poikani haluaa olla osa lapsen elämää, niin hän voi sitä olla mutta sillä edellytyksellä ettei voi sitten niin vain kadota maisemista jos alkaa tekemään tuttavuutta lapsensa kanssa.
Itse sain sovittua poikani lapsen äidin kanssa että saan olla lapselle mummo ja olen siitä aivan onneissani.
Lapsenlapseni on nyt 7 kuukauden ikäinen ja olen pistänyt merkille muutamia juttua. Ensinnäkin, lapsenlapseni äiti saattaa näprätä kännykkäänsä kesken imetyksen. Siis mitä ihmettä? Eikö tuo ole pyhä hetki? Tai minusta ei ainakaan ole sopivaa nettailla kesken imetyksen. Toiseksi, lapsen äiti ostelee kamalasti kaikkia vaatteita lapselle. Mitä järkeä? Käyvät todella nopeasti pieneksi ja ovat kalliitakin. Esim. Hiljattain osti lapselle viisi bodyä joka on mielestäni aikamoista järjen köyhyyttä. Viimeisin järkytyksen aihe oli kun kävin tervehtimässä lapsenlastani muutama päivä sitten. Hänet oli siirretty omaan huoneeseen. Siis miksi ihmeessä noin pieni pitää sysätä eri huoneeseen? Ja mitä noin pieni edes tekee omalle huoneella?
Tässä nyt muutama juttu joka ihmetyttää. En viitsi hirveästi puuttua kun tämä tyttö on tehnyt aika selväksi ettei kaipaa mitään neuvoja ja kuulemma kysyy sitten jos tarvitsee. Ei ole kysellyt ja minusta kyllä tarvitsisi. Mitä voin tehdä? Sanonko hienovaraisesti noista jutuista vai koitanko vain kestää ja katsella sivusta?
Kommentit (35)
[quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 18:26"]
[quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 18:24"]
Minkä ikäinen tämä tyttö on?
[/quote] Hän on 24-vuotias. Ap
[/quote]
on sulla sitten pienet ongelmat ap! :D kyllä nyt 24-vuotias osaa jo lasta hoitaa... imettäminen pyhä hetki... hohhoijaa. ootko joku uskis/vanhoillinen?
Älä puutu. Nauti ennemmin siitä, että saat olla isoäiti, eikä sinun tarvitse huolehtia lapsen vaateasioista tai muista.
Sä olet VAIN mummi.Sulle ei kuulu tuollaiset asiat pätkääkään.Kuvottava kyylä, vaikkei edes aihetta.
Vastaileko tuo ap itselleen noin älyttömän monta kertaa saadakseen ketjun näyttämään hyvältä trollilta?? Ihan viurahtanut, muahhahhahhahahahahhahahaaaaaa!
[quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 18:22"]En halua mitenkään etsiä vikoja, mutta nämä asiat vain yksinkertaisesti vaivaavat minua. Itselleni kun ainakin imetys oli sellainen pyhä äidin ja vauvan välinen juttu, mutta kai se sitten on niin että puhelimet sun muut ylimääräisyydet ovat nykyään sitä. Vaatteita tietysti saa ja pitää olla lapsella, mutta ei kai niitä kauheasti kannata haalia kun menevät äkkiä pieneksi ja ovat aika hintaviakin niin eikö olisi parempi säästää nekin rahat siihen kun lapsi on isompi ja rahaa alkaa palaa.
Lapsenlapsi on ensimmäinen lapsenlapseni joten ehkä olen sitten turhan suojeleva. Tuntuu vain pahalta ajatella että se pikkuinen on yksin huoneessaan yöt. Mitä jos sattuu jotain? Ap
[/quote]
Et varmaan edes puhunut mitään vaan nautit niin siitä pyhästä hetkestä?
Ihmisellä ei voi koskaan olla liikaa vaatteita liian vähän kylläkin.
Ulkomailla on aivan normaalia laittaa vauva heti omaan huoneeseen yöksi.
Mutta tosiaan kommentoi vain noita juttuja lapsen äidille niin tietää viettää lähelläsi aikaa mahdollisimman vähän. Siihen varmaan itskin pyrit?
[quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 18:34"]
[quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 18:22"]En halua mitenkään etsiä vikoja, mutta nämä asiat vain yksinkertaisesti vaivaavat minua. Itselleni kun ainakin imetys oli sellainen pyhä äidin ja vauvan välinen juttu, mutta kai se sitten on niin että puhelimet sun muut ylimääräisyydet ovat nykyään sitä. Vaatteita tietysti saa ja pitää olla lapsella, mutta ei kai niitä kauheasti kannata haalia kun menevät äkkiä pieneksi ja ovat aika hintaviakin niin eikö olisi parempi säästää nekin rahat siihen kun lapsi on isompi ja rahaa alkaa palaa.
Lapsenlapsi on ensimmäinen lapsenlapseni joten ehkä olen sitten turhan suojeleva. Tuntuu vain pahalta ajatella että se pikkuinen on yksin huoneessaan yöt. Mitä jos sattuu jotain? Ap [/quote] Et varmaan edes puhunut mitään vaan nautit niin siitä pyhästä hetkestä? Ihmisellä ei voi koskaan olla liikaa vaatteita liian vähän kylläkin. Ulkomailla on aivan normaalia laittaa vauva heti omaan huoneeseen yöksi. Mutta tosiaan kommentoi vain noita juttuja lapsen äidille niin tietää viettää lähelläsi aikaa mahdollisimman vähän. Siihen varmaan itskin pyrit?
[/quote] Miksi Suomessa muuten on pakko tehdä aina niin kuin "ulkomailla"? Tuli vain mieleen. En ole Ap.
Voisit, ap, olla enemmän huolissasi siitä, miten olet oman poikasi kasvattanut. Hän hylkäsi oman lapsensa!! Ei oo sulla sanaakaan sanottavana, miten poikasi lapsen äiti lastaan kasvattaa. Häpeä!
Aika sairasta, että lapsen isä saa karata kuvioista, mutta lapsen isänäiti on mukana.
Hetkinen hei ap, oma poikasi on käytännössä hylännyt lapsensa sen sijaan että haluaisi olla tälle isä. Avaa silmät ja keskity oleelliseen, lapsenlapsesi äiti halusi pitää lapsen ja nyt huolehtii siitä varmasti parhaansa mukaan. Kysymys kuuluukin, että mitä tekee sinun poikasi?!
Pitkälle on sun pyhät imetyshetket kantanut kun pojastasi tuli noin vastuullinen isä.. Eiku! Katso peiliin ja keskisty elämään omaa elämääsi, nauti isoäitiydestä mutta pysy omalla reviirilläsi.
Meillä lapsi nukkui ensi olohuoneessa koska oli kaksio ja makkariin ei mahtunut. Nukkui tosin aamuisin ja joskus päikkäreitä kainaloasa meidän sängyssä. Muutettiin joskus kun lapsi oli puol vuotta, kolmioon. Tietokone oli meidän makkarissa ja annoin lapselle oman huoneen, jossa nukkui aina. Ei kukaan mulle sanonut että siinä olis mitään vikaa. Ovet aina auki ja herään tosi herkästi itkuun. Lapsen nukutin niin että olin viereasä kunnes joskus 1v alkoi oppimaan itse. Kun kasvoi ja siirtyi tavalliseen sänkyyn, tuli joskus aamuyöstä viereen nukkumaan ja annoin nukkua siinä.
Toinen lapsi nukkui 1 vuotiaaseen asti meidän huoneessa ja tällöin alussa kainalossa. Siirsin omaan huoneeseen, koska heräsi miehen herätyskelloon. Nukkui siis siskonsa kanssa siitä lähtien. Nukkui siis aina koko yön eli ei herättänyt keskellä yötä.
Eikös esim. Amerikassa vastasyntynytkin laiteta eri huoneeseen vai olenko saanut telkkarista väärän käsityksen?
Et kai ole tosissasi. MInun lapset ovat nukuneet 2 viikon iästä omassa huoneessaan ja ihan kunnon lapsia on tullut. Ja imetys ei ole pyhä hetki vaan tapa ruokkia lasta
Minä alkuun killittelin lasta nätisti silmiin, kun oli puhuttu kuinka pyhää on ja kuinka se on tärkeää.. No kun lapsi tuijotti seinää, tissiä, kainaloa tai laittoi silmät kiinni, tulin tulokseen, että hänelle riittää läheisyys. En jaksa tuijotella seinääkään jatkuvasti, enkä myöskään alun hämmästelyn jälkeen jaksanut tujotella lastakaan aivan jatkuvasti. Toki välillä, etenkin kun oli omaa rauhaa tuijotella. Eli yksin.
Meillä puolivuotias siirtyi omaan huoneeseen nukkumaan siinä vaiheessa kun heräsi joka rasahdukseen. Ja jopa siihen että olimme tulleet nukkumaan, vaikka olisimme olleet hiljaa. Ja tämä häiriintyi kovin meistä. Saa siis parhaiten unen omassa rauhassa ja nykyäänkin nukahtaa parhaiten itsekseen.
Eivät nuo nyt edes kummallisilta kuulosta. Taidat olla provo, ei kukaan voi tuollaisia asioita pitää noin tosissaan outoina. Älä puutu asioihin jotka ei sinulle kuulu, et voi kuitenkaan tietää kaikkea.
"Jos vauvalle tapahtuu jotain"...
Vauvalle voi tapahtua "jotain" myös nukkuessa äidin kanssa samassa huoneessa, eli äidin läheisyyden antama suoja odottamattomilta tapahtumilta on turha luulo.
Hmmm... Mä oon syyllistynyt noihin kaikkiin :/
Meillä molemmat lapset siirtyi omaan huoneeseen noin 6kk iässä. Syy oli vielä niin itsekäs, et halusin nukkua öisin enkä kuunnella stressaantuneena vauvan tuhinaa...
Kännykkää räpläsin imetys/syöttöaikana, mut ne oli oikeastaan päivän rauhallisimmat hetket jolloin sain hetken keskittyä muihin asioihin, lueskella iltalehtien sivuja jne... Eiköhän se vauvan ruokintahetki ole myös äidin rauhoittumishetki.
Mä syyllistyn kyllä myös siihen et tulee ostettua liikaa vaatteita, mut kukapa ei lastaan haluaisi hemmotella... Toki yritän mieluiten ostaa vaatteita kirppareilta ja sit myös myyn pieneksi jääneitä, jotta en hirveesti kuluta rahaa. Toki kun lapset kasvaa niin ne vaatteet muuttuu myös leluiksi ;)
Mut mun mielestä se ei oo paha moka, paitsi silloin, jos ei ymmärrä rahankäytöstä mitään ja ostelee niitä lastenvaatteita pikavipeillä! Mut jos osaa hoitaa taloutensa hyvin niin eiköhän hän silloin saa itse päättää mihin rahansa käyttää. On niitä turhempiakin kohteita :(
Mun mielestä lapsenlapsesi äiti vaikuttaa vastuuntuntoiselta äidiltä, ja suosittelen kovasti kannustamaan ja tukemaan häntä! Jos menet näin vähäpätöisistä asioista valittamaan niin luultavasti hän ottaa sinuun etäisyyttä, ja se taas vaikeuttaa sinun yhteydenpitoa lapsenlapseesi.