Pariskunnista, toinen iloinen, ystävällinen, rento ja toinen
tympeä, sosiaalisesti lahjaton ja muutenkin sen oloinen, että koskaan ei ole hyvä päivä. Miksi tyypeillä, jotka ovat tosi mukavia ja kauniita/komeita, on useimmiten epämiellyttävän oloisia kumppaneita?
Kommentit (41)
Sosiaalisesti lahjattomat ihmiset ovat kyllä sosiaalisesti lahjattomia silti, vaikka ovatkin erilaisia kotona ja olisivatkin rennompia ja heittäisivät läppää. Minulla on muutama tällainen ystävä, jotka ovat kyllä vaikkapa kahden kesken ihan erilaisia ja heittävät läppää jne, mutta ei se sosiaalinen lahjattomuus heistä katoa ikinä ja tietynlainen kevyt vaivautuminen tai vaikeus on aina läsnä ja ärsyttää, kun tietyissä tilanteissa ei osata käyttäytyä yhtään ja pilataan muidenkin fiilis. Ollaan valmiita nauttimaan muiden seurasta, muttei anneta itse mitään takaisin.
Syövät muiden ihmisten energiaa sillä, että pitää yrittää pitää fiilistä korkealla yksin.
Itselleni ei todellakaan riittäisi puolisossa se, että kahden kesken on hauska, mutta heti kun on muita ympärillä, muuttuu juntiksi mörrimöykyksi, joka ei perus sosiaalisia taitoja handlaa.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 10:38"]Minä olen tuo "tympeä, sosiaalisesti lahjaton ja muutenkin sen oloinen, että koskaan ei ole hyvä päivä"-ihminen, mutta näkisitpä joskus mitä meillä kotona tapahtuu, kun ollaan kaksin poikaystävän kanssa :) Nauran, heitän läppää, minulla on netissä laaja kaveriporukka ja muutenkin olen kotona hyvällä fiiliksellä, koska suuret ihmismäärät ahdistaa.
N17
[/quote]
Jos kuitenkin valtaosan ajasta olet tympeä ja sosiaalisesti lahjaton, niin sellainenhan sinä sitten olet, vaikka mitä selittäisit. Kyllä vittumaisinkin ihminen on välillä ja tietyssä seurassa hyväntuulinen, mutta ei se sitä vittumaisuutta silti poista. Ihmisenä on silti vittumainen.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 11:05"]
Sosiaalisesti lahjattomat ihmiset ovat kyllä sosiaalisesti lahjattomia silti, vaikka ovatkin erilaisia kotona ja olisivatkin rennompia ja heittäisivät läppää. Minulla on muutama tällainen ystävä, jotka ovat kyllä vaikkapa kahden kesken ihan erilaisia ja heittävät läppää jne, mutta ei se sosiaalinen lahjattomuus heistä katoa ikinä ja tietynlainen kevyt vaivautuminen tai vaikeus on aina läsnä ja ärsyttää, kun tietyissä tilanteissa ei osata käyttäytyä yhtään ja pilataan muidenkin fiilis. Ollaan valmiita nauttimaan muiden seurasta, muttei anneta itse mitään takaisin. Syövät muiden ihmisten energiaa sillä, että pitää yrittää pitää fiilistä korkealla yksin. Itselleni ei todellakaan riittäisi puolisossa se, että kahden kesken on hauska, mutta heti kun on muita ympärillä, muuttuu juntiksi mörrimöykyksi, joka ei perus sosiaalisia taitoja handlaa.
[/quote]No onko parempi,että kumppani on hauska muiden läsnäollessa, ja kahdenkesken kamala? Vai sellainen joka on hiljainen isossa porukassa, mutta kotioloissa mitä ihanin. Itse kyllä valiten sen joka on ihana kotioloissa. Ihmiset sais aatella siitä mitä lystäävät. Mulle riittäisi se,että kahdestaan ollessa on täydellinen. Aina ei tarjolla ole sellaista kumppania joka olisi molemmissa tilanteissa sosiaalinen, mukava ja ihana.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 11:05"]Sosiaalisesti lahjattomat ihmiset ovat kyllä sosiaalisesti lahjattomia silti, vaikka ovatkin erilaisia kotona ja olisivatkin rennompia ja heittäisivät läppää. Minulla on muutama tällainen ystävä, jotka ovat kyllä vaikkapa kahden kesken ihan erilaisia ja heittävät läppää jne, mutta ei se sosiaalinen lahjattomuus heistä katoa ikinä ja tietynlainen kevyt vaivautuminen tai vaikeus on aina läsnä ja ärsyttää, kun tietyissä tilanteissa ei osata käyttäytyä yhtään ja pilataan muidenkin fiilis. Ollaan valmiita nauttimaan muiden seurasta, muttei anneta itse mitään takaisin.
Syövät muiden ihmisten energiaa sillä, että pitää yrittää pitää fiilistä korkealla yksin.
Itselleni ei todellakaan riittäisi puolisossa se, että kahden kesken on hauska, mutta heti kun on muita ympärillä, muuttuu juntiksi mörrimöykyksi, joka ei perus sosiaalisia taitoja handlaa.
[/quote]
Onneksi mun poikaystävälle riittää :) "ujous on luonteenpiirre, ei sitä tarvitse muuttaa" hän sanoi. <3
[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 10:38"]
Minä olen tuo "tympeä, sosiaalisesti lahjaton ja muutenkin sen oloinen, että koskaan ei ole hyvä päivä"-ihminen, mutta näkisitpä joskus mitä meillä kotona tapahtuu, kun ollaan kaksin poikaystävän kanssa :) Nauran, heitän läppää, minulla on netissä laaja kaveriporukka ja muutenkin olen kotona hyvällä fiiliksellä, koska suuret ihmismäärät ahdistaa. N17
[/quote]Tässä olikin kyse siitä,että toinen puolisko on tyly ja toinen hurmaava. Eli jos olette pariskuntana liikenteessä, onko poikaystäväsi se hauska ja sinä mököttäjä? Vai oletteko molemmat hiljaisia muiden seurassa?
Mun poikaystävän kaverit ajattelee musta varmaan noin. Poikaystävä on tosi iloinen, kiltti ja sosiaalinen, mutta mä meen aina lukkoon vieraiden ihmisten seurassa, ja annan itsestäni varmaan aika tympeän kuvan, vaikka olen oikeasti ihan kiva tyyppi.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 09:18"]
Sä et välttämättä tiedä kuinka ihana toinen osapuoli on kahden kesken! Täällä tollanen pariskunta, itse menevä sosiaalinen ja aktiivinen. Mies vähän jännittää sos. tilateita ja hänestä on vaikea keksiä puhuttavaa ystävieni kanssa koska ei ole yhteisiä kiinnostuksenkohteita, sen takia on hiljaa tai möläyttelee välillä jotain tyhmää, eli on monen silmissä saanut tympeän leiman. Kotona kuitenkin kun osaa olla rennosti on mitä ihanin. Ihanampi kuin ne pari eksää jotka taas ovat ensitapaamisesta asti osanneet hurmata kaverini
[/quote]
En ennusta hyvää teidän suhteellenne. Todennäköisesti miehesi ei nauti sosiaalisista tilanteista ja alkaa vältellä sukuasi ja kavereitasi - ei ehkä edes suostu lähtemään sukuhäihin tjsp. Samalla todennäköisesti eristää sinut kavereistasi ja perheestäsi, koska on niin rassukka, että tarvitsee sinut koko ajan vierelleen. Kompensoi menevyydelläsi omaa huonoa itsetuntoaan. Alkuvaiheessa saattaa tsempata, mutta kyllä tuo vaihe on vielä edessä.
Mistäkö tiedän? Olen ollut vastaavassa suhteessa kerran ja se todellakin riitti.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 11:05"]Sosiaalisesti lahjattomat ihmiset ovat kyllä sosiaalisesti lahjattomia silti, vaikka ovatkin erilaisia kotona ja olisivatkin rennompia ja heittäisivät läppää. Minulla on muutama tällainen ystävä, jotka ovat kyllä vaikkapa kahden kesken ihan erilaisia ja heittävät läppää jne, mutta ei se sosiaalinen lahjattomuus heistä katoa ikinä ja tietynlainen kevyt vaivautuminen tai vaikeus on aina läsnä ja ärsyttää, kun tietyissä tilanteissa ei osata käyttäytyä yhtään ja pilataan muidenkin fiilis. Ollaan valmiita nauttimaan muiden seurasta, muttei anneta itse mitään takaisin.
Syövät muiden ihmisten energiaa sillä, että pitää yrittää pitää fiilistä korkealla yksin.
Itselleni ei todellakaan riittäisi puolisossa se, että kahden kesken on hauska, mutta heti kun on muita ympärillä, muuttuu juntiksi mörrimöykyksi, joka ei perus sosiaalisia taitoja handlaa.
[/quote]
Kutsutaanko ujoja tai arkoja ihmisiä nykyään sosiaalisesti lahjattomiksi? No, aina avlta oppii jitain uutta.
Kun olet asiaan kiinnittänyt huomiota, niin varmaan sinulla itselläsikin on asiasta joku analyysi, ap. Mikset kertonut sitä meille avauksessa?
Millaiseen otantaan havainto perustuu? Gallupeissa on yleensä runsaat tuhat vastaajaa, onko tässä kyse samanlaisista luvuista, kun ap vielä käyttää sanaa "yleensä". Kuinka pitkään hän on tuntenut otantapariskunnat? Voidaanko tilapäinen huonotuulisuus tai puolikuntoisuus, vastoinkäyminen sulkea pois?
Mieleeni tulee mm.
- se tympeä ja ruma on oikeasti ihan kiva, mutta ei pidä ap:stä
- tympeä ja ruma ei ole sitä ollenkaan, vaan kyse on ominaisuuksista, jotka ap kokee tympeydeksi ja rumuudeksi. Sama koskee sitä kaunista ja hurmaavaa
- tympeällä ja rumalla on kauniita ja hurmaavia piirteitä, joista vain hänen kumppaninsa ja muut läheisensä tietävät
- kumpikin on löytännyt toisessa itseään täydentäviä piirteitä. Niinkuin Jerry Maguire-leffassa sanotaan: "You complete me"
-
Mikäs mörrimöykkä tähän keskusteluun eksyi!?
[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 10:20"][quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 09:14"]
tympeä, sosiaalisesti lahjaton ja muutenkin sen oloinen, että koskaan ei ole hyvä päivä. Miksi tyypeillä, jotka ovat tosi mukavia ja kauniita/komeita, on useimmiten epämiellyttävän oloisia kumppaneita?
[/quote]Totuus ei aina ole tämä. Itse olen iloinen ja ulospäinsuuntautuva ystävällinen ihminen kun mieheni ei ole paikalla. Jos ollaan mieheni on paikalla olen mykkä ja iloton. Ennen olin myös miehen seurassa oma itseni, mutta mies väheksyi sanomisiani ja puhui päälleni ja antoi kaikkien ymmärtää,että olen yksinkertainen ja typerä. Halusi näin ylentää itsensä ja olla muka fiksumpi.Mies myös puhuu niin muunneltua totuut kaikille,enkä voi tietenkään ruveta puheita oikomaan joten olen vain hiljaa. En kyllä enää juuri minnekään miehen seurassa mene.Mies valehtelee surutta kaikille ja tekee itsestään sen sankarin ja viisaan, Minä (tai lapset) ollaan ne tyhmät ja ymmärtämättömät, mutta onneksi fiksu mies pelasti tilanteen;) Ja mies varmaan on se hauska meidän perheessä ihmisten mielestä, vaikka on kotioloissa se riidanhaastaja. Minulla ja lapsilla on yhdessä aina hauskaa ja rentoa, kun mies ilmestyy kaikki hiljenee .
[/quote]
Meillä tismalleen sama!! Paitsi että mies ei puhu lapsestamme negatiivisesti..miesten kavereiden mielestä olen varmasti ylimielinen ja mykkä joka ei halua koskaan lähteä miehen mukaan mihinkään mutta siihen on hyvä syy. Mieheni on tosi supliikki ja hauska, johtotehtävissä jne, mutta minulle ilkeä, mustasukkainen ja lyttää kaikki sanomiseni. Lisäksi arvostelee kotonakin tekemisiäni koko ajan.
Omien ystävieni kanssa olen hassu, sosiaalinen ja huumorintajuinen. Ja muidenkin kanssa, jos mies ei ole mukana.
Tiedän olevani risrtiriitainen persoona. Viihdyn erittäin hyvin yksin ja kun johonkin pitää osallistua olen todella seurallinen ja sosiaalinen. Muija on jaksanut hämmästellä tätä oikeastaan alusta asti. Otetaan esimerkiksi baarit. En tajua miksi niissä pitää käydä kun seuraa on? No sitten kun käydään niin minä siellä juttelen ventovieraille ja saan aina porukan nauramaan.
Hänen kaverit ja sukulaiset on pitävät mua mukavana ja hauskana ihmisenä. Mitä olenkin mutta en aina halua lähteä istumaan iltaa kun soittelevat. Näitä intovertti ja muita lajitteluja en ole koskaan miettinyt. Olen mitä olen enkä sillä päätäni vaivaa. Tänään näköjään piiiiiiiiiiii-iiiiiitkä perjantai, skool kosmonautit.
MIKSI ette 7 ja 22 ole vielä ottaneet eroa miehistänne? Elämä on liian lyhyt tuollaiseen.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 09:59"]Toinen ekstrovertti, toinen introvertti? Itsekin introverttina en aina oikein jaksaisi niitä hypersosiaalisia ekstrovertteja. Vievät voimavaroja... Joku ekstrovertti saattaa pitää minua tympeänä, kun en jatkuvasti jaksa vääntää juttua milloin mistäkin turhasta. Olisin mieluiten perheen kesken. Silloin olenkin mukava ja toisenlainen.
[/quote]Ja taas ekstrovertit tuomitaan huonommiksi. Me teemme suurimman osan vapaaehtoistöistä, kuuntelemme ja lohdutamme. Pidämme ne puheenvuorot joita ilman ei tapahtuisi mitään jne. Voitko uskoa että paskanpuhuhat ovat ihan eri ihmislaji. Introvertti ei mene asukasfoorumiin vaatimaan parannuksia eikä ota yhteyttä kansanedustajiin, hän odottaa että joku muu tekee niin.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 11:05"]
Sosiaalisesti lahjattomat ihmiset ovat kyllä sosiaalisesti lahjattomia silti, vaikka ovatkin erilaisia kotona ja olisivatkin rennompia ja heittäisivät läppää. Minulla on muutama tällainen ystävä, jotka ovat kyllä vaikkapa kahden kesken ihan erilaisia ja heittävät läppää jne, mutta ei se sosiaalinen lahjattomuus heistä katoa ikinä ja tietynlainen kevyt vaivautuminen tai vaikeus on aina läsnä ja ärsyttää, kun tietyissä tilanteissa ei osata käyttäytyä yhtään ja pilataan muidenkin fiilis. Ollaan valmiita nauttimaan muiden seurasta, muttei anneta itse mitään takaisin. Syövät muiden ihmisten energiaa sillä, että pitää yrittää pitää fiilistä korkealla yksin. Itselleni ei todellakaan riittäisi puolisossa se, että kahden kesken on hauska, mutta heti kun on muita ympärillä, muuttuu juntiksi mörrimöykyksi, joka ei perus sosiaalisia taitoja handlaa.
[/quote]
Sinun läpänheittosi ja jutustelun tarpeesi voi syödä introveltilta aivan yhtä palkjon energiaa kuin introverttien hiljaisuus vie energiaa sinulta.
Olet ymmärtänyt käsitteen "sosiaalinen lahjakkuus" väärin. Sosiaalinen lahjakkuus on sitä, että ymmärtää ihmisten olevan erilaisia ja kaipaavan erilaisia asioita. Ymmärtää sen ja osaa toimia sen mukaan. Se, että ekstrovertti ihminen yrittää tavallaan kääntää introvertin ihmisen toimimaan ekstrovertin tavoin ei millään tavalla ilmennä sosiaalista lahjakkuutta. Ei ole sosiaalisesti lahjakasta yrittää vääntää introverttia ekstrovertiksi tai ekstroverttia introvertiksi. Sosiaalisesti lahjakasta on ymmärtää heidän luontainen käyttäytymistyylinsä, kunnioittaa sitä ja osata käyttäytyä heidän kanssaan siten kuin juuri heille on luontaista. Hyvin harva ihminen todella on sosiaalisesti lahjakas. Se vaatii analysointikykyä sekä voimakasta mukautumista ja ymmärrystä.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 11:30"]
[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 09:18"]
Sä et välttämättä tiedä kuinka ihana toinen osapuoli on kahden kesken! Täällä tollanen pariskunta, itse menevä sosiaalinen ja aktiivinen. Mies vähän jännittää sos. tilateita ja hänestä on vaikea keksiä puhuttavaa ystävieni kanssa koska ei ole yhteisiä kiinnostuksenkohteita, sen takia on hiljaa tai möläyttelee välillä jotain tyhmää, eli on monen silmissä saanut tympeän leiman. Kotona kuitenkin kun osaa olla rennosti on mitä ihanin. Ihanampi kuin ne pari eksää jotka taas ovat ensitapaamisesta asti osanneet hurmata kaverini
[/quote]
En ennusta hyvää teidän suhteellenne. Todennäköisesti miehesi ei nauti sosiaalisista tilanteista ja alkaa vältellä sukuasi ja kavereitasi - ei ehkä edes suostu lähtemään sukuhäihin tjsp. Samalla todennäköisesti eristää sinut kavereistasi ja perheestäsi, koska on niin rassukka, että tarvitsee sinut koko ajan vierelleen. Kompensoi menevyydelläsi omaa huonoa itsetuntoaan. Alkuvaiheessa saattaa tsempata, mutta kyllä tuo vaihe on vielä edessä.
Mistäkö tiedän? Olen ollut vastaavassa suhteessa kerran ja se todellakin riitti.
[/quote]Ei välttämättä. Meillä mies ei ole lähtenyt viimeiseen 25 vuoteen minun suvun juhliin, tai muutenkaan mukaan kun lähden käymään sukulaisissani. Miehen viihtymisestä on niin kova tressi,että mielummin menen yksin ja nautin rennosta tunnelmasta sisaruksieni ja vanhempieni kanssa.Eikä mies halua lähteä,enkä väkisin halua raahata. Edes isäni 90v päiville mies ei lähtenyt kun sorsametsästys oli tärkeämpi. Ei meillä enää kukaan ihmettele vaikka en miehen kanssa juhlissa käykkään. Mies ei halua myöskään oman sukunsa juhliin. Niihin on vielä vaikeanpi lähteä vaikka asutaan miehen kotipaikkakunnalle ja sukulaiset lähellä. Minun sukulaisiin on matkaa noin 300km.Jos lähteminen sukulaisiin olisi jäänyt miehen vastuulle en olisi nähnyt sukuani vuosikymmeniin. Mutta voihan sinne mennä yksin tai lasten kanssa,ei sinne aina miestä mukaan tarvita.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 11:43"]
[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 09:59"]Toinen ekstrovertti, toinen introvertti? Itsekin introverttina en aina oikein jaksaisi niitä hypersosiaalisia ekstrovertteja. Vievät voimavaroja... Joku ekstrovertti saattaa pitää minua tympeänä, kun en jatkuvasti jaksa vääntää juttua milloin mistäkin turhasta. Olisin mieluiten perheen kesken. Silloin olenkin mukava ja toisenlainen. [/quote]Ja taas ekstrovertit tuomitaan huonommiksi. Me teemme suurimman osan vapaaehtoistöistä, kuuntelemme ja lohdutamme. Pidämme ne puheenvuorot joita ilman ei tapahtuisi mitään jne. Voitko uskoa että paskanpuhuhat ovat ihan eri ihmislaji. Introvertti ei mene asukasfoorumiin vaatimaan parannuksia eikä ota yhteyttä kansanedustajiin, hän odottaa että joku muu tekee niin.
[/quote]
Tässä ei ole kyse mistään kilpailusta. On vain tajuttava se fakta, että ihmiset käyttäytyvät eri tavoin.
-"Introvertti ei mene asukasfoorumiin vaatimaan parannuksia..." Introverttinä en ehkä ensimmäiseksi menisi paikanpäälle, mutta voisin hyvin kuvitella tekeväni huolellisen pohjatyön, valmistelevani kirjallisen vaatimuskirjeen tai sähköpostin viitteineen ja lähettäväni sen eteenpäin. Ja jos olisin asukasfoorumin edustaja, arvostaisin enemmän kirjallista toimintatapaa kuin sitä, että joku tulee paikanpäälle riehumaan eikä asiasta jää ehkä kirjaallista dokumenttia.
-"eikä ota yhteyttä kansanedustajiin, hän odottaa että joku muu tekee niin." No sama juttu. En ehkä ensimmäiseksi soittaisi kansanedustajalle, mutta voin hyvinkin lähettää kirjallista postia tai sähköpostia.
Kuka täällä on taas omaa sädekehäänsä kiillottamassa ja lyttäämässä muut? Todellista sosiaalista älykkyyttä on se että ymmärtää ihmisillä olevan ihan omanlainen persoona, kaikilla on vahvuutensa ja heikkoutensa eikä kenenkään introvertti-tai ekstroverttipiirteet tee ihmisestä parempaa. Harmi että sinua niin ärsyttää "vääränlaisen" persoonan omaavat ihmiset, voisit oppia jotakin jos tutustuisit. Minulla ei ole koskaan ollut mitään minkäänlaisia ihmisiä vastaan muuta kun siinä vaiheessa kun he yrittävät itseään laittaa jalustalle mitä ihmeellisin argumentein. :)
[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 11:41"]
MIKSI ette 7 ja 22 ole vielä ottaneet eroa miehistänne? Elämä on liian lyhyt tuollaiseen.
[/quote]No 7 sitä kyllä miettii. Elämä kyllä menettele kun en enää nykyään liiku miehen kanssa missään. Anopillakin käyn yksin, koska miehen äitikään ei pysty puhumaan minulle jos mies on paikalla kun mies vastaa puolestani tai sanoo kuin pikkulapselle:No sano nyt. Ja kuitenkin alkaa puhumaan itse päälle:) Tajuan kyllä,että tämä on elämän tuhlaamista. Mutta toisaalta osaan nykyään elää elämääni niin ettei mies paljon haittaa. En anna miehen nujertaa minua henkisesti.Vaikka kyllähän se harmittaa, kun huomaa,että oma mies ei arvosta.
Joopa joo, Kaikki ei aina ole miltä näyttää. Muille hyvinkin hauska huuliveikko voi kotona olla se riidankylväjä ja huonon ilmapiirin luoja. Ja se tympeä taas puolestaan kotona ilonen ja hauska.