3-vuotiailla jo kaveripiirit puistoissa?!
Olen sivusta seurannut pari viikkoa 3-vuotiaani " taistelua" läheisessä leikkipuistossa, kun yrittää tutustua uusiin kavereihin. On sydäntäsärkevää katsoa kun noin pienet jo osaavat hylkiä ja jättää leikkien ulkopuolelle.
Tyttöni on jäänyt kesällä pois hoidosta pikkusiskon synnyttyä, ja olen tuntenut vähän huonoa omaatuntoa siitä että kaikki kaverit jäivät hoitopaikkaan.
Olemme päivittäin käyneet läheisessä puistossa, ja esim. toissapäivänä sieltä löytyi 2 tosi kivan tuntuista tyttöä (samanikäistä). Nämä tytöt tunsivat toisensa ennestään ( ovat samalla pph:lla) ja ottivat meidän tytön heti mukaan leikkeihin. Tätä tutustumista auttoi varmasti se että ovat muutaman viikon käyneet samassa kerhossa. Olin iloinen kun huomasin että löytyi uudet kaverit. Kolmestaan juoksivat ympäri puistoa ja näytti olevan tosi hauskaa.
Tänään menimme taas puistoon, ja tyttöni odotti kovasti että näkisi taas nämä uudet kaverit. Tällä kertaa ei enää leikittykään yhdessä, tyttöni yritti kovasti saada heitä kanssaan keinumaan, hiekkalaatikolle etc. mutta tytöt sanoivat vain tylysti että ei tulla sun kanssa leikkimään ja jättivät yksin. Lohdutin sitten itkevää lastani ja oli vaikea selittää hänelle miksi näin tapahtui. Oli tosi kurja olo meillä molemmilla..
Tyttöni on ulospäinsuuntaunut ja iloinen tapaus joka hoidossa ollessaan tuli toimeen muiden kanssa. Mutta nyt tuntuu olevan ihan tuuliajolla kun ei oikein kuuluta mihinkään..
Tuntuu ikävältä jos iloisesta ja reippaasta tytöstä tulee näiden tapahtumien takia ujo ja arka..
Onko muilla kokemusta tällaisesta.
Kommentit (5)
Noin 3-vuotiaana niitä kaverisuhteita varmaan aletaan solmia ja tytöille ainakin helposti muodostuu näitä kolmiodraamoja. Itse olen sitä mieltä, että aikuisten täytyy näissä tilanteissa ohjata lapsia, auttaa lapsia huomioimaan muitakin ja innostaa sellaiseen leikkiin johon kaikki pääsevät mukaan. Näin meidän lasten päiväkodissa hoitajatkin toimivat ja asiasta keskustellaan aika ajoin. Itsekin juttelen meidän lapsille kotona kaverisuhteista.
Välillä ei kyllä voi kuin ihmetellä kuinka raadollinen on tuo lasten - ja tuntuu että etenkin tyttöjen - maailma jo pienestä pitäen :(.
Tästä meilläkin kotona keskusteltu kun naapuruston lapset eivät aina halua ottaa leikkeihin mukaan. Minä olen raakasti selittänyt kyllä, että " nyt naapurin Matti ei halua leikkiä sinun kanssa kun on jo aloittanut leikin Villen kanssa. Varmaan sitten toisena päivänä voit leikkiä Matin kanssa tai sitten voit kysyä haluavatko he leikkiä yhdessä." Jos ei yhteisleikki ole onnistunut, en todellakaan ole ohjannut väkisin leikkimään ja keksinyt heidän puolestaan yhteisiä leikkiä. Mielestäni lasten täytyy saada välillä myös pettymyksiä kokea ja sitäkin, ettei aina ole halutuin ja suosituin leikkikaveri.
Olisihan ihanaa, jos kaikki olisivat yhtä mieluisia leikkikavereita ja aina haluttaisiin leikkiä yhdessä. Kyllä meillä 3,5v on aloittanut sitten yksinleikin jos ei ole yhteisleikki onnistunut. Omakotitaloalueella leikitään muutoinkin välillä siten, että ollaan omilla pihoilla eikä päästä toisten kanssa leikkimään kun ovat omalla pihallaan.
Kyllähän se kieltämättä kauheaa on tuo lasten suoruus ja raakuus. Juuri eräänä päivänäkin todistin, kun naapurin pojat ryntäsivät " innoissaan" leikkkimään pihallemme ja juoksivat samantein omalle pihalle lällättämään kun lapsemme jäi ihmettelemään mikseivät he tulleetkaan leikkimään. Ja samana päivänä naapurin lapsi huuteli toisen naapurin pihalta " haluutko leikkii meidän kanssa?...ei vaiskaan, lällällää!"
Kyllä lasten maailma voi olla julma. Ja siksi aikuisten pitäisikin mielstäni opettaa juuri tuossa iässä lapsia siinä miten toiset pitäisi ottaa huomioon. On vaikea kotiäitinä puuttua perhepäivähoitajan hoitolasten asioihin. Olisi tuon perhepäivähoitajan tehtävä ehdottaa kolmannen mukaan ottamista leikkiin. Mutta ei se ole hänen velvollisuutensakaan, kun on vastuussa vain omista hoitolapsistaan. Ja toisaalta, 3-vuotiaalle on tärkeää saada uppoutua leikkiin hyvän kaverin kanssa. On ikävä sattuma, että juuri tuossa puistossa on pariton määrä samanikäisiä lapsia..
Kannattaa varmaan yrittää etsiä leikkiseuraa muualta? Onko ketään tuttava- tai ystäväperhettä, josta löytyisi samanikäistä leikkiseuraa esim. parina päivänä viikossa? Avointa päiväkotia? Asukaspuistoa?
Kaverisuhteetkin vaihtelevat kovasti ajan kanssa. Jonain päivänä toinen noista kaveruksista on sairaana ja poissa hoidosta, jolloin tyttösi pääseen leikkimään tuon toisen kanssa. Ja sitten seuraavalla kerralla kolmisinkin leikkiminen voisi onnistua, jos ei tule kolmiodraamaa...
Ymmärrän, että on tosi ikävä seurata oman lapsen pahaa mieltä tapauksesta. Mutta se on elämää... Päiväkodissakin voisi käydä samoin, vaikka siellä enemmän lapsia onkin. Oma tyttöni (3v.) aloitti päiväkodissa puolitoista kuukautta sitten ja aluksi oli paita ja peppu entisen kerhokaverinsa kanssa (4v. poika). Nyt on poika etsiytynyt poikaleikkeihin ja tyttöni palloilee kaveria etsien. Päiväkodissa on koko ajan toitotettu, että tytölläni on aina kavereita ja on päässyt hyvin joukkoon mukaan... Mutta eräänä yönä tässä tyttöni herätessä itkemään, selvisi, että tyttö yrittää kovasti päästä jos joihinkin leikkeihin mukaan, mutta kokee yksinäisyyttä. Jotkut päiväkotikaverit saattavat sanoa tosi rumastikin hänelle ja kieltäytyvät leikkimästä hänen kanssaan. Päiväkodin hoitajat eivät ole noita kommentteja kuulemassa.
Taitaa olla niin, että tuohon ikään kuuluvat tuon tyyppiset kokemukset. Kyllä niitä kavereitakin sitten löytyy! (meidän tytöllä on hyvä kaveri naapurissa vapaa-ajalla ja toinen, tuttavaperheen tyttö, lähistöllä. Se on mukavaa.)
Meillä ainakin tyttö ulkona puistossa aika vähän leikkii kavereiden kanssa, enemmän seuraa sivusta muiden leikkejä, puuhaa kyllä muiden mukana hiekkalaatikolla, leikkii pikkuveljen kanssa. On arka tekemään tuttavuutta vaikka puistokaverit tuntee useimmat nimeltä., tarvii äidin apua leikin aloittamiseen. Paremmat yhteisleikit syntyy jos saadaan kaveri kylään tai hän pääsee kaverin kotiin. Tässä täytyy tietenkin äidin olla aktiivinen että jaksaa järjestää. Löytyisikö naapurustosta jotain toista kotiäitiä, jonka kanssa voisi lasten kyläilyjä sopia, rohkeasti vain ehdottamaan, voisi joku ilahtua kun saa lapselle leikkiseuraa ja itselle hengähdystauon.
Eivät 3-vuotiaat vielä oikein osaa näitä kaverisuhteiden monimutkaisuuksia. Meillä ainakin melkein 5-vuotiaatkin ovat välillä sitä mieltä, että eivät halua enää leikkiä toistensa kanssa. Ehkä kannattaisi varovasti yrittää ohjata tyttöjä yhteisiin leikkeihin. Ketään ei tietysti voi pakottaa, mutta voi esim. ehdottaa tytöille jotain yhteistä leikkiä. Vaikka, että tehtäisiinkö kaikki yhdessä hiekkalinnaa tms. Enkä itse tekisi asiasta mitään numeroa lapsen kuullen. Lapset suhtautuvat varsin käytännöllisesti kaikkiin asioihin. Jos tytöt taas toisena päivänä leikkivät tyttösi kanssa, on tämä varmaan onnellinen, eikä enää muistakaan aiemmin tapahtunutta.