jumppaavat äidit, tulisi kysymys
eli oletteko ostaneet erikseen mammajumppahousut? minä käyn säännöllisesti jumpassa ja ajattelin käydä niin pitkään kuin vain mahdollista. mutta kun nuo jumppahousut alkaa kiristämään masun kohdalta.
ei kehtais kovin paljoa maksaa " välikausijumpppahousuista" ...
mikä teidän ratkaisu?
neuvolassa terkkari meinasi, että jumppassa voi käydä loppuun asti, jos oma olo antaa myöten. ja että vatsalihaksiakin voi tehdä ihan vapaasti oman tuntemuksen mukaan, onneksi...
Kommentit (12)
Röhnischin jumppahousuja synnytykseen saakka, samoja kuin ennen raskautta ja sen jälkeen. Ovat melko matalat vyötäröltä, venyvät ja vyötäröllä on nauha, jota saa kiristää. Itse haluan pukeutua raskaudenkin aikana hengittäviin ja ohuisiin materiaaleihin jumppaan ja salille mennessä, en voisi kuvitellakaan meneväni jumppaan collegehousuissa, yleensäkin puuvilla on mielestäni epäsopiva materiaali urheiluvaatteisiin, en käytä t-paitojakaan urheillessa. Mulla on kyllä ollut vaikeuksia löytää kunnon jumppa- ja salivaatteita raskausajalle. Topit tahtovat olla niin lyhyitä, etteivät riitä mahan yli. Peakiltä löysin vuosi sitten kesältä pitemmän mallisia toppeja.
Hei!
Tämä menee vähän kysymyksesi vierestä, mutta pakko kommentoida tuohon vatsalihasasiaan. Nimittäin suoria vatsalihaksia ei suositella treenattavaksi vk 12 jälkeen, koska masun kasvaessa suorat vatsalihakset " aukeavat" sivulle eikä suoria vatsalihaksia näin ollen kannata/saa treenata sen jälkeen. Vinoja vatsalihaksia sen sijaan suositellaan treenattavaksi vaikka ihan loppuun asti, sillä vahvoista vinoista vatsalihaksista on etua synnytyksessä! Iloisia jumppahetkiä sinulle!
Terveisin toinen jumppari
varsinkin lantiomalli käy ihan hyvin eikä kiristä. päälle vain riittävän pitkä toppi tai toppi-neuleputkiyhdistelmä niin napakin peittyy.. topit ovat kyllä monesti todella lyhyitä, mutta pelastuksen olen löytänyt mm. H&M:stä (!) ja pitkähihaisista nikeista.
tuutikki@: mihin perustat väitteesi ettei suoria vatsalihaksia saa treenata rv 12 jälkeen? luin kyllä viestisi, mutta kuka tällaisen tiedon on sinulle antanut? itse ft:a kyllä suosittelisin harjoittamaan vatsan ja lantionpohjan lihaksia (sekä tietysti näiden vastapainoksi selkälihaksia!) omien tuntemusten mukaan. jäänodottamaan suurella mielenkiinnolla!
moi ostin Henkkamaukasta ihan kivat edulliset raskausajan jumppahousut, tosin ne ei o mitään teknistä kangasta, mutta ei noi mun jumpatkaan ole niin rajuja. Nikeltä tai joiltain merkeiltä varmaan löytyy löysät housut joita vois käyttää myös raskausjan jälkeen. Noi halpishousut ei nimittäin sitten kauaa kestä, joten vois tulla halvemmaksi ostaa kerralla ainakin mun housut jo lököttää..
VATSALIHAKSISTA minullekin mammajumpassa fysioterapeutti joka jolla on 2 lasta, ja joka ohjaa ammatikseen jumppia, suositti että ei suoria vatsalihaksia. Vinoja saa tehdä, sellaisia kun maataan kyljellään ja noustaan ylöspäin sivuttain. Menen taas ens la mammajumppaan ja kyselen tarkemmin. Vatsalihaksiahan on 3 kerrosta, joista alin? määrää vatsan muodon eli on tärkein. Mutta mielellään kuulen viisaammilta miten asia on, jos joku täällä tietää tarkasti mitä, miksi ja miten.
t. Heini
päällimmäinen kerros, eli suora vatsalihas, koukistaa vartalon eli lähentää rintalastaa ja häpyluuta.
keskimmäinen kerros, eli vinot vatsalihakset, lähentää taas rintalastaa ja suoliluuta (ne kovat lantion luut sivuilla) toisiinsa
alin ja sisin kerros, eli poikittainen vatsalihas, litistää vatsaa ja toimii suolien ja elimien paikoillaanpitäjänä yhdessä lantionpohjan lihasten kanssa. tämä on se " tärkein" lihas, jos niin voi sanoa, ja samalla haastavin harjoittaa.
vatsalihasten toiminta on upeasti koordinoitua ja ne toimivatkin yhteistuumin (ainankin terveillä ihmisillä). olisi tosiaan mielenkinitoista kuunnella miksi kollegani suosittaa suorien lihasten harjoittelemattomuutta. kokonaisuus kun on tärkeämpää kuin yksityiskohdat.
Tämä vatsalihasten jumppaamisohjeiden sekavuus on mielenkiintoista. En ole itse ammattilainen, joten en ota kantaa, mikä ohje on oikea, mutta vähän kaikenlaista olen kuullut:
Sekä vinoja että poikittaista vatsalihasta saisi minun kuulemien ohjeiden mukaan treenata ihan loppuun asti (ja pitäisikin treenata)
Sen sijaan nuo suorat - jotkut sanovat, että rv 20 tienoilla pitäisi lopettaa treeni kokonaan. Toiset taas, että liikkeitä saa tehdä loppuun asti. Mutta koska se vatsalihakset on jo liikkuneet paikaltaan, ei treeni tuo toivottua tulosta - mutta ei tee vahinkoakaan.
mä aattelen tän jutun toiminnan kannalta eli mistä on eniten hyötyä missäkin vaiheessa. Kiistatta on tärkeää pitää lantionopohja kunnossa raskausaikana ja synnytyksen jälkeen. Vinot vatsalihakset tukevat ryhtiä myös mahan kasvaessa ja auttavat näin kovaan rasitukseen joutuvaa selkää. Suorat vatsalihakset venyvät väkisinkin vatsan kasvaessa ja niiden merkitys pienenee. Perinteisiä perusnostoja koukkuselinmakuulta en minäkään tekisi ison vatsan kanssa, sillä silloin on selvää, että toiminta tapahtuu muilla kuin suorilla vatsalihaksilla eli menee helposti selkälihasten ja lonkan koukistajien hommiksi. Pystyasennossa koko vatsalihaskorsettia kannattaa treenata isonkin mahan kanssa. Synnytyksen jälkeen en myöskään hätäilisi suorien vatsalihasten kanssa vaan antaisin palautua rauhassa.
Parhaita neuvoja saa, kun pyytää vaikka neuvolasta käynnin tk:n fysioterapeutille, joka voi neuvoa hlökohtaisesti ja näyttää liikkeet. Synnytyssairaalassa on mahdollista myös saada ft:n neuvoja. Näillä nettipalstoilla selitysten perillemeno on kyseenalaista ja mielipiteitä ja asiantuntijoita löytyy joka sormelle.
Ihanan aktiivista odotusta kaikille.
e75 (myöskin ft) rv 18+6 ja esikoinen 1v
Moni olikin jo kommentoinut asiaa, mutta koska osoitit kysymyksesi minulle vastaan vielä. En ole lääkäri enkä fysioterapeutti, joten " väitteeni" perustuu ainoastaan siihen tietoon, jonka moni kuntoilualan ammattilainen on minulle antanut. Esimerkiksi kuntosalilla, jossa käyn, on raskausajan liikunnasta tietopaketti, jossa tämä väite on. Ja kyllähän sen järkikin sanoo, ettei suoria vatsalihaksia kannata tehdä siinä vaiheessa, kun maha kasvaa, koska suorat vatsalihakst tosiaan siirtyvät masun edestä sivummalle. Suorilla vatsalihaksilla tässä tarkoitetaan tosiaan niitä ns. päällimmäisiä lihaksia ei syviä vatsalihaksia, jotka ovat ne kaikista tärkeimmät ja joita treenataan eri tavalla. Synnytyksen jälkeekin on todella tärkeää treenata lantionpohjalihakset ja syvät vatsalihakset kuntoon, ennen kuin alkaa treenata muita lihaksia!!!
antaa selviä neuvoja siitä, kuinka jumpata niitä syviä vatsalihaksia? Kyljet ja vinot ovat kyllä treeniohjelmassa, mutta entäs ne syvät...?
Tänks :o)
[color=8B8386]
[b]Vaatetuksesta[/b]
En ensialkuun aikonut hommata, mutta pakko masun kasvaessa ostaa matalavyötäröiset jumppahousut. Nykyisissä korkeahko vyötärö eivätkä tahdo pysyä enää ylhäällä. Lantiomalleja voi käyttää myöhemminkin sitten -kai..?
[b]Vatsalihasliikkeistä[/b]
Minua sekä neuvolassa että äitiyspolilla kiellettiin tekemästä vatsalihasliikkeitä koko odotusaikana. Tarkempi selvitys syistä ja seurauksista kohdisti kiellon nimenomaan suoriin vatsalihaksiin. Koska en halua raskauttani mitenkään vaarantaa, en niitä tietenkään harjoita. Lantionpohjan lihaksia taas kehotettiin treenaamaan juuri tuota synnytystä silmälläpitäen. Ja tietysti: MAALAISJÄRKI käteen ja itseä ja omia tuntemuksia kuuntelemaan tässäkin asiassa. Jos tuntuu pahalta: ÄLÄ TEE missään nimessä.
Ohessa muuten linkki eri vatsalihasten treenaamiseen, huomaa, että ohjeet EIVÄT ole suunnatut raskaana oleville vaan " normaaleille" *nauraa* ihmisille.
http://www.tuuli.net/kunto-ohjelmat/lihaskunto_vatsalihakset.htm
Tuulin sivuilla on aikaisemmin ollut vinkkejä raskaana olevien liikunnasta, mutta jostain syystä ohjeet on poistettu. Lieneekö syynä *tämä on siis arvaus* juuri tuo ' otsa rypyssä harjoittaminen' ja unohdetaan itsensä kuuntelu. Olemme kuitenkin kaikki yksilöitä !
Tsemmpiä treeneihin
Mary 22+6
hyvin olenkin saanut jo vastauksia, kiitos siitä. itse olen myös ft joten otan nuo neuvolan ehdottomat kiellot alaani liittyen aina hieman epäilevästi. olen myös ehdottomasti sitä mieltä että kaikkea voi tehdä mikä vain tuntuu hyvältä! jäi vain mietityttämään alun perin se, että suorien vatsalihasten tekeminen vallan kielletään..
kollega (e75?): haluaisin vielä että tarkennat vähän väitettäsi että vatsaperusnostot tulee tehtyä selällä (lonkan koukistajat vielä ymmärrän) kun vatsa on kasvanut kokoa ja lihakset siirtyneet sivuille? en ihan ymmärtänyt mitä ajat tuolla takaa.
Mulle sopii vielä tavalliset housut kun tuota mahaa ei vielä juuri ole ja meneekin varmaan pitkään kun on vyötärö housuissa tosi löysä. Mä oon miettiny samaa ja ajattelin et ostan jotkut sellaset jumppahousut joita voi käyttää myös kotihousuina. Ihan tavalliset collegehousut vois mennä ei ne jumpat niin rankkoja ole että ihan läkähtyis sellasissa. Mut mun normi jumppahousut on sellaset kaprimallit joissa on levee ja löysä resori vyötäröllä mä luulen että ne vois käydä loppuun saakka. Mun housuissa saa vyötärön narulla kiristettyä joten voi taas kiristää sit kun on se sikspäkki ;)