Etäkoulun pahoin vaurioittamat lapset itkettävät myös kaiken nähneitä sosiaalityöntekijöitä
https://www.taikarumpu.org/news/534/A-Nordic-ex-professor-studying-vood… /4695965clcvcbb.html
Uusi tutkimus etäkoulun haitoista
Kotimaa
Pekka Kuvanto
5:56
Meistä jokainen on lukenut niistä lukuisista haitoista, jotka kohdistuvat etäkoulua käyviin lapsiin, varsinkin lapsen kehityksen kannalta kriittisiin vuosiin.
Lapsille tulee herkästi kehitysvajetta ja taantumista aikaisemmalle tasolle. Jo saavutetut taidot ja tiedot rapistuvat jopa hyvin lyhyen etäopetusjakson aikana.
Liisa oli aivan normaali 9-vuotias, joka kävi etäkoulua viime vuonna kolme viikkoa, nyt hän on taantunut kolmivuotiaan tasolle, eikä osaa enää lukea, eikä kirjoittaa, hän konttailee lattialla ja leikkii pienillä eri värisillä puupalikoilla. Liisan vanhemmat Pekka ja Jaana, ovat aivan järkyttyneitä ja nyt hekin vastustavat etäkoulua.
Pekka sanoo suoraan: "Etäkoulu tuhosi lapseni."
Lasten kehityksen eri vaiheita koko elämänsä ajan tutkinut asiantuntija, professori Mauri Korpinikko sanoo, että näitä tapauksia on valtavasti.
Mika Petteri oli 15-vuotias hyvin koulussaan menestynyt nuori mies, mutta hän taantui pienen vauvan tasolle, nyt hän makaa kaiket päivät sängyssä, eikä puhu, leikkii vauvan leluilla ja häntä ruokitaan piltillä ja tuttipullo maidolla. Mika Petterin vanhemmat ovat, oman kertomansa mukaan, erittäin pettyneitä hallituksen viimevuotiseen ratkaisuun, jonka seurauksena lapset pakotettiin etäkouluun. Mika Petterin äiti Sinikka kertoi, kuinka heidän poikansa taantui aivan silmissä, luulimme alkuun että kyse on jostakin sairaudesta, mutta sitten
Mika Petterin isä Antero luki rapsodia sivustolta, että kyse on etäkoulun haittavaikutuksista. Antero sanoo, että hän epäili ensin, että Mika Petterin taantuminen johtui opettajan ottamasta koronavirusrokotteesta, sillä MV lehdessä on varoitettu rokotteiden haitallisista vaikutuksista myös sivullisia kohtaan.
Antero kertoo itsekin kuulleensa naapurinsa siskon pojan kummin perheen hyvästä ystävästä, jonka pää oli alkanut paisumaan rokotepiikin ottamisen jälkeen ja lopulta haljennut kokonaan, jonka seurauksena hän oli menehtynyt, vaikka häntä yritettiin parantaa Reiki-hoidon ja lusikka energia hoidon keinoin.
Mika Petterin vanhemmat, Antero ja Sinikka ovat kierrelleet ovelta ovelle, kertomassa etäkoulun vaaroista ja jakaneet samalla Mv-lehden irtonumeroita.
Sirkka Liisa Salminen kertoi katselleensa järkyttyneenä tokentube videoita etäopetuksen vaurioittamista lapsistaan, mutta hän ei kuitenkaan osannut edes kuvitella, että hänen omat lapsensa voisivat olla todellisessa vaarassa, kunnes hän eräänä päivänä huomasi ensimmäiset taantumisen merkit omissa lapsissaan Kirsissä ja Jukassa.
Sitä oli vaikea uskoa todeksi, mutta kun joutui omalla kohdallaan kokemaan sen saman, mitä tuhannet muut vanhemmat ovat kokeneet, sitä niinkuin aukaisee silmänsä, kertoo Sirkka Liisa Salminen.
Kirsi oli peruskoulua käyvä 14-vuotias kuvankaunis tyttö, joka oli hyvin lahjakas ja sai usein parhaimmat mahdolliset arvosanat kokeista. Nykyisin Kirsiä on pidettävä leikkikehässä, sillä hän laittaa suuhunsa kaikki lattioilta löytävät roskat ja syö perheen Wille koiran ruuat. Kuusitoistavuotias Jukka on taantunut viisivuotiaan tasolle, aina pyytää päästä äidin tai isän syliin, leikkii duplo-leegoilla ja tykkää kovasti Sanna tädistä, jota katselee aina uutisista yhdessä vanhempiensa kanssa.
Professori Mauri Korpinikko toteaa, että lapsien oikeuksista on pidettävä kiinni viimeiseen asti, sillä etäkoulun haittavaikutukset ovat ilmeiset, hän viittaa erityisesti googlen avulla keräämäänsä laajaan tutkimusaineistoon, joka käsittää lukuisia Rapsodia, Tokentube ja Facebook sivuja.
Tutkimus on vertaisarvioitu Nigerialaisen pastorin toimesta ja todettu päteväksi.
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä itsemurhat nousee kun vähän lockdowneja heitetään vielä! 2 vuotta ollaan jo ns taivaassa oltu täällä. Mikään ihmekkään että ihmiset haluu nirhata ittensä ihan huolella.
Ihmisen on viisaampi sopeutua vallitseviin olosuhteisiin tavalla tai toisella. Joskus tulee parempi aika, ei tämä korona ikuisesti kestä.

Ei näihin voi sopeutua :D monet haluaa pois maailmasta. Ennemminkin meidän pitää kansana yrittää estää pohjois korean tyylin saapumista suomeen. Me halutaan nauttia elämästä ja olla onnellisia.
Vierailija kirjoitti:
Lapsethan ovat vain iloisia kun ei tarvitse kouluun mennä. Ainakin itse olisin ollut.
Sovitaan nyt siitä, että kaltaisiase kouluvastaiset vanhukset eivät ota osaa tähän keskusteluun.
Kokemuksesi ei ole tätä päivää. Tänä päivänä lapset ja nuoret ovat tuon joutuneet kokemaan ja todellakin haluavat takaisin kouluun.
Turhaa sakkia. Kaikki vaan rokottamaan
Vierailija kirjoitti:
Turhaa sakkia. Kaikki vaan rokottamaan
Päästään koko lammaskansa taivaaseen kun kuunnellaan Jumala kiurun käskyjä :D...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä itsemurhat nousee kun vähän lockdowneja heitetään vielä! 2 vuotta ollaan jo ns taivaassa oltu täällä. Mikään ihmekkään että ihmiset haluu nirhata ittensä ihan huolella.
Ihmisen on viisaampi sopeutua vallitseviin olosuhteisiin tavalla tai toisella. Joskus tulee parempi aika, ei tämä korona ikuisesti kestä.
Ei näihin voi sopeutua :D monet haluaa pois maailmasta. Ennemminkin meidän pitää kansana yrittää estää pohjois korean tyylin saapumista suomeen. Me halutaan nauttia elämästä ja olla onnellisia.
Eikö tuo Pohjois-Korean malli sittenkin houkuttelisi ? Onhan sielläkin omat hyvät puolensa.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a4073d27-3caa-4141-99eb-a5c3b2179eb9
Pohjois-Korea kielsi nauramisen

Kuulostaa aika sexikkäältä ja maukkaalta kieltämättä. MMmhm ahhh.
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävää miten haurasta posliinia nykylapset ovat. En tajua miten emme ole kuolleet sukupuuttoon, kun ihmiskunta on joutunut elämään vuosituhansia ilman kasvatustieteen "ammattilaisia".
Pidä nyt turpasi kiinni.
Nykyaikaina ihmissuhteet rakentuvat aivan toisin kuin muinoin. Ero on iso jo lähihistoriaankin nähden.
Lähiverkostot muodostuvat aivan toisin kuin muinoin.
Nykyaika myös vaatii ihmisiltä aivan erilaisia taitoja kuin muinaisuus. - Ja niiden saamiseen koulu on suorastaan välttämätön. Nykyään myös pyritään siihen, ettei kotitausta ratkaisisi samalla tavalla ihmisen paikkaa yhteiskunnassa ja pärjäämistä kuin muinaisuudessa. Siksi koulu on välttämätön. Nykypäivänä edellytetään ihmisiltä enemmän sosiaalisia taitoja, ja siksi koulu on välttämätön.
Lapsen tasapainoiselle kehityselle on välttämätöntä samanikäisten seura, jossa voi verrata itseään elämässä samassa vaiheessa oleviin nuoriin. Se kasvattaa itsetuntemusta ja se myös vähentää vääriä luuloja itsestä.
Lapsilla ja nuorilla on omat juttunsa ja kiinnostuksen aiheensa ja kavereista saa vertaistukea jne.
Tätä tarjoaa koulu, jossa tullaan tekemisiin semmoistenkin kanssa, joihin ei muuten törmättäisi.
Monelle lapselle ne koulun aikuiset ovat myös ainoita aikuisia lapsen elämässä, monen lapsen turva ja tuki.
Meillä on jo valtavasti lapsia ja nuoria, jotka ovat vaurioituneet etäopetuskauden tuloksena. Lisäksi moni jo pudonnut kyydistä sen vuoksi. Vahingot ovat sitä luokkaa, ettei niitä pystytä enää millään korjaamaan.
Kyse on kuitenkin ihmisistä, joiden pitäisi tulevaisuudessa raataa ja elättää vielä sinutkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä itsemurhat nousee kun vähän lockdowneja heitetään vielä! 2 vuotta ollaan jo ns taivaassa oltu täällä. Mikään ihmekkään että ihmiset haluu nirhata ittensä ihan huolella.
Ihmisen on viisaampi sopeutua vallitseviin olosuhteisiin tavalla tai toisella. Joskus tulee parempi aika, ei tämä korona ikuisesti kestä.
Ei näihin voi sopeutua :D monet haluaa pois maailmasta. Ennemminkin meidän pitää kansana yrittää estää pohjois korean tyylin saapumista suomeen. Me halutaan nauttia elämästä ja olla onnellisia.
Eikö tuo Pohjois-Korean malli sittenkin houkuttelisi ? Onhan sielläkin omat hyvät puolensa.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a4073d27-3caa-4141-99eb-a5c3b2179eb9
Pohjois-Korea kielsi nauramisenKuulostaa aika sexikkäältä ja maukkaalta kieltämättä. MMmhm ahhh.
Eikö hävetä vitsailu kärsivien ihmisen kustannuksella?! Xenofobiasi vuoksi en kerro sitten mitä haittoja voi olla.
Sen voin kertoa, että nämä rokotevastaiset ovat tuollaisten diktatuuristen yhteiskuntien kannattajia. Eivät vaan ymmärrä, miten heitä viedään kuin riepunukkeja.

Nyt puhut kyllä ihan puuta heinää :D.
Vierailija kirjoitti:
Herää kysymys, miten päiväkodit ovat varautuneet taantuvien koululaisten vastaan ottamiseen.
Johonkin nekin pitää sysätä, kun eivät kouluun tuollaisina kelpaa, jotta vanhemmat pääsevät töihin.
Valitettavasti tämä Kiuru ja muu punavihreä hallitus hänen tukenaan sysää heidät sinne koteihin,
Terapiana ja vastauksena hoidontarpeeseen voivat jotkut, jotka ovat päässeet käymään ammattilaisen pakeilla, saa pillereitä purkillisen. Siinä se.
Ikävä kyllä, Marinin hallituksen tavoite on sysätä vielä useampi lapsi ja nuori syrjään. Tämä tapahtuu tuon hoitomitoituksen vuoksi. Näiden lasten ja nuorten hoitolaitoksista viedään lähihoitajat sinne vanhusten hoitoon, jotta saadaan typerä hoitajamitoitus täyteen.
Kiurulle ja muulle hallitukselle on moneen kertaan viestitetty, että todellinen henkilöpula on lasten- ja nuorten hoitolaitoksissa, jossa kytee valtava yhteiskunnallinen aikapommi. Se on jo alkanut näkyä esim noina aseistautuneina jengeinä kapungeissa. Niissä on nuoria, joiden paikka olisi laitoksissa, joissa heille annettaisiin tehokkaasti korjaavaa ja toivottua käytöstä vahvistavaa tukea ja terapiaa. On vain niin, että niitä paikkoja ei ole käytettävissä, koska niissä on henkilökuntapula. Siksi nuo nuoret nyt ronkkivat teräasein, ryöstävät jne toisia nuoria ja aikuisia, pahoinpitelevät.
Emme tahdo lapsille lisää kärsimyksiä etäkoulun vuoksi. Koronasta ja Long Covista emme kanna murhetta.
t. Infektioasiantuntijat
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008522559.html
Infektioasiantuntijat vastustavat STM:n ehdotusta etäkoulusta: ”Kohtuutonta”
Infektioasiantuntijoiden STM:ään sekä opetus- ja kulttuuriministeriöön toimittamassa kirjeessä todetaan, ettei lasten elämää tule rajoittaa epidemian tukahduttamisen yrittämiseksi.
Lapset, lapset koronassa ja kuka sitten ajaa bussia ?
Älä muuta virka.