Lue keskustelun säännöt.
Onko jokaiselle olemassa "se oikea"?
30.03.2015 |
Vai pitäisikö vain pysytellä tässä parisuhteessa kun mitään parempaakaan ei ole "tarjolla"? Miehessäni on vikoja, mutta niin on minussakin. Kadunko myöhemmin jos nyt lähden? Olen kuitenkin melko nuori eikä meillä ole vielä lapsia eikä omistusasuntoa yms.. Joteniinvain on sellainen tunne ettei tämä ole sitä mitä parisuhteeltani oikeasti haluan. Vai olenko vain itsekäs ja kuvittelen että koko elämä in yhtä ilotulitusta ja ruusuilla tanssimista.
Kommentit (63)
[quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 12:32"]
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 21:42"]
Empä tiedä. Haluan naisen, jota kiinnostaa juhliminen, paneminen, joka on suht vapaamielinen ja pervo. Sellainen jonka kanssa dokaan, heitän paskaa läppää ja säädän kaiken äärimmäisen lapsellista. Myöskään pajauttelu, hevin/punkin kuuntelu ja konsoleilla pelaamisen on hyvästä, mutta eivät mitenkään niin olennaisia. Mihinkään yhteiskuntalarppiin en ole alkamassa, en siis mene töihin ja mieluummin otan muijankin työttömänä. Mukuloita tulee jos muija niitä haluaa, mutta eipä haittaa vaikka ei haluaisi.
Eipä näillä toiveilla vaan kovin helposti mitään löydä. Pitäisi käydä töissä, pitäisi olla rahaa, auto, oma talo ja tietenkin kaiken aikaa pitäisi vain pyrkiä kovapalkkaisempaan työhön.
En ole kovin toiveikas että tuollainen omalle kohdalle osuu, mutta en kyllä siltkään ole akkojen vaatimuksesta töihin menossa ja jotain asuntolainoja ottamassa.
[/quote]
nimimerkillä "kokemusta on."
[/quote]
Eli ahneus sai vallan ja rahaa pitiki sittenkin saada enemmän. Ei se tarkoita, että sama tapahtuu muillekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos et halua muuttaa miehessäsi mitään eikä mies sinussa, eli että hyväksytte toisenne juuri sellaisina kuin olette niin ei välttämättä kannata lähteä. On harvinaista, mutta erittäin toivottavaa hyväksyä kumppani omana itsenään. Eikä tarkoita sitä etteikö toinen silti välillä ärsyttäisi jollakin tapaa..
Itse uskon löytäneeni Sen Oikean jokunen vuosi sitten. Yhdessä oleminen on ollut erittäin helppoa ja vaivatonta alusta lähtien, en ole koskaan tuntenut samalla tavalla, eikä kukaan muu saa mua innostumaan samalla tavalla.. En pysty ajattelemaan elämää ilman tuota miestä ilman että kyyneleet tulevat silmiin. Ei hän täydellinen toki ole, kukapa olisi, mutta hän on täydellinen minulle, kaikkea mitä haluan, tarvitsen ja olen kaivannut.
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 22:18"]
Niin kai se elämä vain on tälläistä, ei kukaan ole täydellinen. Tärkeintä kai on se että tulee edes toimeen miehensä kanssa. Ap
[/quote]
Jos tuossa vaiheessa, kun on nuori eikä ole lapsia ajattelee noin, on aika irrottautua suhteesta.
Ei sen vuoksi, että pelkää ettei löydä uutta pidä jäädä suhteeseen. Eikä pidä ryhtyä parisuhteeseen vain siksi, että olisi joku.
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 21:42"]Empä tiedä. Haluan naisen, jota kiinnostaa juhliminen, paneminen, joka on suht vapaamielinen ja pervo. Sellainen jonka kanssa dokaan, heitän paskaa läppää ja säädän kaiken äärimmäisen lapsellista. Myöskään pajauttelu, hevin/punkin kuuntelu ja konsoleilla pelaamisen on hyvästä, mutta eivät mitenkään niin olennaisia. Mihinkään yhteiskuntalarppiin en ole alkamassa, en siis mene töihin ja mieluummin otan muijankin työttömänä. Mukuloita tulee jos muija niitä haluaa, mutta eipä haittaa vaikka ei haluaisi.
Eipä näillä toiveilla vaan kovin helposti mitään löydä. Pitäisi käydä töissä, pitäisi olla rahaa, auto, oma talo ja tietenkin kaiken aikaa pitäisi vain pyrkiä kovapalkkaisempaan työhön.
En ole kovin toiveikas että tuollainen omalle kohdalle osuu, mutta en kyllä siltkään ole akkojen vaatimuksesta töihin menossa ja jotain asuntolainoja ottamassa.
[/quote]
Mä kuule tunnen useamman tämmösen. Helsingin Kalliosta tai vaikka perkeleestä löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakkaus on kiinni myös päätöksestä sitoutua tähän ihmisen seen.
Jos nuorena epäröidä, kannattaa vaihtaa
Mä varmaan lähtisin. Elämä on liian lyhyt tollaseen. Jos ei ketään "täydellistä" löydy niin joku ainakin. Sun tapaset suhteesta epävarmat tyypit usein päätyy pettämään etsiessään jotain intohimoisempaa ja eivät yksinäisyyden pelossa jätä kumppania.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 21:42"]
Empä tiedä. Haluan naisen, jota kiinnostaa juhliminen, paneminen, joka on suht vapaamielinen ja pervo. Sellainen jonka kanssa dokaan, heitän paskaa läppää ja säädän kaiken äärimmäisen lapsellista. Myöskään pajauttelu, hevin/punkin kuuntelu ja konsoleilla pelaamisen on hyvästä, mutta eivät mitenkään niin olennaisia. Mihinkään yhteiskuntalarppiin en ole alkamassa, en siis mene töihin ja mieluummin otan muijankin työttömänä. Mukuloita tulee jos muija niitä haluaa, mutta eipä haittaa vaikka ei haluaisi.
Eipä näillä toiveilla vaan kovin helposti mitään löydä. Pitäisi käydä töissä, pitäisi olla rahaa, auto, oma talo ja tietenkin kaiken aikaa pitäisi vain pyrkiä kovapalkkaisempaan työhön.
En ole kovin toiveikas että tuollainen omalle kohdalle osuu, mutta en kyllä siltkään ole akkojen vaatimuksesta töihin menossa ja jotain asuntolainoja ottamassa.
[/quote]
Huoh. Toimii, kunnes tulee se mukula, ja sitä pitää jommankumman hoitaa. Ruokaakin sille pitää hommata ja laskutkin täytyy maksaa. Noh, koska loppujen viimeksi sosiaalipummin elämä ei kuitenkaan ole kovin hohdokasta, sitä lähtee jompikumpi töihin (aika usein rouva), tekee täyden työpäivän, sen päälle kotityöt ja muuttuu hyvästä jätkästä vittumaiseksi väsyneeksi ämmäksi, jota täytyy lähteä baariin karkuun kavereiden ja antavampien naisten luo. Ja sama alusta... Sen pituinen se, nimimerkillä "kokemusta on."
Jokaisessa sadassa on about 10 Se Oikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 22:35"]
Ei kannata lähteä ihan hyvästä suhteesta etsimään jotain sellaista, mitä ei ole.
[/quote]
Tästä olen samaa mieltä. Kannattaa miettiä, onko suhteessa oikeasti jotain pielessä, jolloin sitä voisi yrittää korjata. Mitä sinä haluat parisuhteelta, mitä et siitä nyt saa? Voitko puhua asiasta puolisosi kanssa? Jos kysymys on siitä, että se ensihuuma alkaa hieman väistyä niin antaisin vähän tilaa parisuhteelle. Ei se arki aina ole ruusuilla tanssimista, mutta kuitenkin sen pitäisi mielestäni olla niin mukavaa, ettei siitä halua luopua.
Mutta jos tuo "tämä ei ole oikein" -fiilis jatkuu pidempään, niin kannattaa sitäkin kuunnella.
Mulla sama tilanne... Kummassakin vikaa ja suhdekaan ei oikein toimi (minun mielestäni), vaikka riitoja ei ole jne. Otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja kerroin haluavani erota, vielä ei ero ole "virallista" ja saman katon alla asutaan, mutta olo on helpottunut. Ehkä vielä löydän sen ihmisen, ketä ikävöin, kun olen poissa ja kenen vieressä haluan yöni nukkua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä kaikille on se oikea, mutta kaikki eivät sitä uskalla ottaa.
Taidat olla vielä aika lapsellinen haihattelija, ap. Mistä sinä olet elämisen mallin saanut, kun kuvittelet, että se on yhtä ruusuilla tanssimista ja ilotulitusta? Kuule, kyllä elämä on suurelta osin arkista raatamista. Sitten ovat erikseen ne huippuhetket, joita tietysti jokaisen elämään osuisi silloin tällöin. Mutta ilamn harmaata arkea ne huippuhetketkään eivät tunnu miltään eikä niitä edes erota siitä jatkuvasta ilotulituksesta. Jotenkin haiskahtaa, että sinun elämisen oppikirjat ovat noita ällöttävän yltiöromanttisia kioskikirjoja. Niissähän ei koskaan siivota tai käydä vessassa tai piereskellä jne. On vain kynttiläillallisia komean miehen seurassa. Potut ja soosi ovat ihan liian proosallisia niissä ympyröissä, mutta todelliseen elämään ne kuuluvat.
Kyllähän jotkut väittävät, että niitä "oikeita" olisi jopa useampia kappaleita. Ja jos lukee joidenkin julkkisten haastatteluja, kun on menossa kolmas tai viides ihmissuhde, niin aina on löytynyt se oikea! Minä olen sen verran pessimisti, että niitä oikeita ei välttämättä ole yhtään, ei ole ainakaan minun kohdalleni osunut. Mutta jos joillekin on useita, niin täytyyhän silloin joidenkin jäädäkin kokonaan ilman. Niin se vain menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole. On joitain hyvin sopivia, useita vähemmän sopivia ja paljon täysin sopimattomia. Tietysti riippuu omasta luonteesta, paljonko kutakin tyyppiä on. Täydellisesti sopivan puolison löytää ani harva. Riippuu niin paljon ajoituksesta yms.
Hankala sanoa ulkopuolisena, kuinka sopiva kumppanisi on sinulle. Tärkein kysymys on varmaan rakastatko häntä? Jos et, niin turha miettiä enempää, lähde! Jos rakastat, niin yritä selvittää, mikä parisuhteessa oikein on vikana. Johtuuko se tyytymättömyys ollenkaan kumppanista vai todellisuudessa sinusta itsestäsi? Jos se johtuu sinusta, niin ei se vaihtamalla parane. Koita miettiä, mihin miehessä aikanaan rakastuit. Jos ne ominaisuudet ovat vieläkin olemassa ja sinusta viehättäviä, niin yritä vielä. Jos ajattelet, että et enää nykyään tuollaisiin ominaisuuksiin ihastuisi tai huomaat, että ne ovat hävinneet jonnekin suhteen aikana, niin suhde on tuhoon tuomittu.
Ei ole lapsellista haihatusta ajatella, että jokaiselle on se oikea. Minulle oli, miksi ei sinullekin. Itsekin löysin omani, kun olin ihan ok suhteessa ollut jo 12v. Sitten vaan tuli hän ja se napsahti, nyt yhdessä kohta 20v.
Ei toki koko aikaa ruusuilla tanssimista tai ilotulitusta, mutta lähes.
Katuisin rankasti, ellen olisi lähtenyt vähemmän oikean luota.
[quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 12:27"]
Jos et halua muuttaa miehessäsi mitään eikä mies sinussa, eli että hyväksytte toisenne juuri sellaisina kuin olette niin ei välttämättä kannata lähteä. On harvinaista, mutta erittäin toivottavaa hyväksyä kumppani omana itsenään. Eikä tarkoita sitä etteikö toinen silti välillä ärsyttäisi jollakin tapaa.. Itse uskon löytäneeni Sen Oikean jokunen vuosi sitten. Yhdessä oleminen on ollut erittäin helppoa ja vaivatonta alusta lähtien, en ole koskaan tuntenut samalla tavalla, eikä kukaan muu saa mua innostumaan samalla tavalla.. En pysty ajattelemaan elämää ilman tuota miestä ilman että kyyneleet tulevat silmiin. Ei hän täydellinen toki ole, kukapa olisi, mutta hän on täydellinen minulle, kaikkea mitä haluan, tarvitsen ja olen kaivannut.
[/quote]
Mulla on osittain samanlaisia ajatuksia. Olen hyvässä parisuhteessa ja rakastan miestäni hirveästi. Hänen kanssaan on alusta asti ollut hirvittävän helppo olla, ei ole tarvinnut jännittää ja voin puhua hänelle mistä tahansa. Hän on mun paras ystävä. Seksi on myös ollut mahtavaa ensimmäisestä kerrasta lähtien.
En pysty ajattelemaan häntä täydellisenä, en edes täydellisenä minulle. Enhän itsekään ole täydellinen, kaukana siitä. Olemme joissain asioissa samanlaisia ja joissain taas niin raivostuttavan erilaisia. Kuitenkin, tuntuu hyvältä ja turvalliselta, että hän rakastaa minua siitä huolimatta, että olen näyttänyt itsestäni myös sen kamalimman puolen. Samoin minä en voi olla rakastamatta häntä, vaikka hän saakin minut välillä raivon partaalle.
Olen kuullut sanottavan, että mies on oikea, jos et pysty elämään ilman häntä. Itse taas ajattelen, että pystyisin kyllä elämään ilman häntä, (pakkohan se olisi esim. kuolemantapauksessa) mutta mieluummin en eläisi ilman :) Jos sen siis saa itse valita. Ja kyllä hänen menettämisensä tuntuisi kauhealta.
Parisuhteesta olen oppinut sen, että suurimmat ongelmat eivät välttämättä ole itse parisuhteessa vaan siinä olevien henkilöiden "päässä". Ne siis ovat henkilökohtaisia kriisejä, jotka purkautuvat parisuhteeseen. Jos siis malttaa vähän enemmän miettiä oman pään sisältöä ja sen vaikutuksia parisuhteeseen, tulee pärjäämään oikein hyvin. Vaihtamalla ei siis (välttämättä) parane. En oikein osaa hyvin selittää tätä viimeisintä, mutta toivottavasti saitte siitä kiinni :)
Ei ole. Ihastuminen ja rakastuminen ovat aivoissa tapahtuvia lyhytkestoisia kemiallisia reaktioita, kun taas rakastaminen vaatii päätöksen sitoutua juuri siihen ihmiseen.
En sano, että pitäisi jäädä suhteeseen, joka ei toimi, mutta kannattaa miettiä, voisiko ongelmiin olla ratkaisu. Loppujen lopuksi elämä on sitä arkea, ja jos se toimii, ollaan jo voiton puolella.
Näin 40+ näkökulmasta ajatus siitä että jokaiselle olisi joku yksi oikea tuntuu kauhean lapsellisilta. Miten tää se oikea määrätään ihmiselle? Yliluonnolliset voimatko sen järjestää? Entä miten kaikki ne oikeat, jotka on viimeistään kaksikymmentä vuotta ensitapaamisen jälkeen muuttuneet ihan vääriksi tai muuten vaan leipäännyttäviksi ihmisiksi. Ei ole mitään oikeaa. Voi mennä yhteen suurin piirtein sopivan kanssa tai sellaisen joka vain vaikuttaa siltä. Voi tyytyä tähän tai olla tyytymättä.
Ei ole mitään takuuta että tulet koskaan löytämään mitään Suurta Oikeaa, tai edes sellaista jonka kanssa suhde olisi parempaa kuin nykyisen kanssa. Mutta toisaalta voit löytääkin.
Jokaisen pitää ihan itse ottaa riskinsä tai jäädä turvalliseen, ja kantaa seuraukset. Ei se toisaalta maailmanloppu ole, jos ei sitä miestä löydykään. Itse en ole koskaan löytänyt ja nyt nelikymppisenä olen silti ihan onnellinen ihminen. Mulla on aina ollut se asenne, että jos ei sellaista löydy joka vie jalat alta ja tulee tunne, että Tässä Se Oikea On, niin en ota ketään. Eikä ole sellaista löytynyt.