Nautin, että pilasin miehen joulun jättämällä hänet :)
Ajattelin, että ehkä joulun olisin juuri ja juuri jaksanut sietää häntä ihan vain, jotta hänellä olisi seuraa, hyvää ruokaa ja siivousapua.
Minähän olin hänen kodinhoitajansa suunnilleen. Jossain vaiheessa kasvatin selkärangan ja alkoi kyllästyttämään se alistuminen ja kuinka vähän mies minua arvosti.
Miehelle ei kelvannut mikään ehdotus jouluksi. Ei, että laittaisin hieman joulua, ei joulua ylipäätänsä vaan halusi laivalle. Tai muuten valitti kun rahaa menee ja uhosi ryyppävänsä koko joulun. Lisäksi haukkui minua tyhmäksi kun pohdin joululahjojen ostelua eikä ehdotukseni olleet mieleensä.
En jaksanut kuunnella enempää. Jätin miehen suunnitelmien mukaisesti jo aikaisemmin eikä tule ikävä.
Siellä tullut viestejä kuinka olisi halunnut viettää joulua ja laittaa kotia kanssani sittenkin juhlatunnelmaan ja loppuenlopuksi lehmäksi nimittely. :)
Voi voi.
Kommentit (15)
Eli erositte, koska mies halusi jouluna laivalle eikä halunnut ostaa paljon lahjoja?
Ap väänsi palstalle sunnuntairipulit
Tyypillinen mieslapsi. Onnea ap:lle uuteen parempaan elämään!
Pohdinnassa sama.
Miestä ei kiinnosta mikään jouluun liittyvä. Itse olen tehnyt kaiken. Eilen hän sanoi että ei ole vielä edes miettinyt, mitä hankkisi minulle lahjaksi, itse panostin kunnolla, ostin yli 500e arvoisen asian jota hän on halunnut jo pitkään.
Koko viime viikon viiletti joka päivä kavereiden kanssa afterworkeilla ja pikkujouluissa yömyöhään. Eilen piti perua sovittu ravintolassakäynti (minun järjestämä, tietenkin) koska oli niin väsynyt. Tänään lähti heti aamusta kaverilleen.
Pudotus on raju, sillä vielä puolisen vuotta sitten elettiin ns. "Alkuhuumaa" jolloin toinenkin panosti suhteeseen. Nyt huomaan olevani itsestäänselvyys jonka kanssa ei tarvitse edes viettää aikaa. Ei läheisyyttä, ei kehuja, kauniita sanoja, ei ulkona käymistä, ei minkäänlaista mielenkiintoa minua kohtaan.
Nyt en ole kyllä varma kumpi se voittaja tässä tapauksessa on
Vierailija kirjoitti:
Eli erositte, koska mies halusi jouluna laivalle eikä halunnut ostaa paljon lahjoja?
Ei. En vain jaksanut kuunnella enempää sitä valitusta.
Todellinen syy erolle oikeasti oli miehen ailahtelevaisuus, sai olla jatkuvasti varpaillaan. Haukkui ihmisiä ympärillään, puhui rumasti ja aina sai olla häpeämässä. Lisäksi joi paljon, oli mustasukkainen ja ulkoisti minulle kotityöt. On myös ollut henkisesti ja fyysisesti väkivaltainen.
Tätä tekstiä riittäisi vielä..
Anteeksi jos vaikutin ylevältä mutta tuntuu, että oikeasti ajankohta oli erityisen hyvä. Minua ei kaduta lainkaan. Olen vapaa!
sellaiset fantasiat sitten