Sukupolvien välinen ero. Naimisiin meno ja lapset

30 ehtinyt täyttää.

Nyt kiinnostaisi tieto siitä, etä mikä kumma oli tämä "oma aika". Olen syntynyt 1960, avoliitossa saman miehen kanssa jo lähes 30 vuotta eikä kukaan ole kummastellut.

1970 on ap syntynyt siis.

ohoh, olen ap kanssasi samanikäinen enkä kyllä allekirjoita huomiotasi.

Meidän tuttavapiiristämme suurin osa meni naimisiin 30+ vuotiaana ja sai sen jälkeen lapset, iso osa kyllä asuu edelleenkin avoliitossa, sama pätee silti lapsiasiaan, eli lapsia tuli vasta 30+ (eli koulutuksen, matkustelun, tietyn urakehityksen jälkeen).

Hmm, valmistut lukiosta 18-vuotiaana, josta jatkat korkeakouluun. +5 vuotta opiskelua, valmistut 23-vuotiaana. Sen jälkeen havittelet vakituisen työpaikan, vakaan seurustelusuhteen jossa olet ainakin 5 vuotta ennen kosintaa. Häihin säästetään kaksi vuotta ja sitten halutaan hoitaa asunto- ja autolainat pois ennen lapsien tekoa, sillä ei velkaisena ole varaa jäädä äitiyslomalle tai yleensäkään elättää lasta. Mitä jos se jompikumpi saisikin potkut, mites lainan ja lapsien kävisi? Joku säästötili pitää vielä olla, jolla eläisi tulottomana ainakin vuoden, sillä kestäähän työttömyyskassoilla tuhottoman kauan maksaa mitään ansiosidonnaisia! Niin, sitten ihmetellään miksi vasta 30-40 vuoden iässä ollaan ensisynnyttäjiä, koska naisen "siitettävä ennen" -päiväys on kovaa vauhtia umpeutumassa ja lapsettomuuden pelko iskee vähintään kerran kuussa märällä rätillä päin kasvoja. Lisäksi se "oikean" kumppanin löytäminen on pirun vaikeaa, kun kukaan ei poistu kotoaan ja kaikki ovat helvetin laiskoja, tyhmiä, rumia tai läskejä eivätkä kelpaa kenellekään. Hypitään suhteesta suhteeseen ja petytään karvaasti vastakkaiseen sukupuoleen ja päätetään elää elämä katkeroituneena ja yksin. Tai hankitaan niitä lapsia "koska haluun" ja ihmetellään miksei kukaan enää kelpuuta naimisiin vaikka lapsiakin olisi täys värisuora. Terveisiä 2000-luvulta.