Älkää leimatko masentuneita
Lentoturman seurauksena palstalla on ollut ikävää luettavaa. Tahdon vain sanoa, että useimmilla masentuneilla ei tule edes mieleen tuollaiset teot. Koko sairaus pyörii itsensä ympärillä, ei silloin edes jaksa ajatella muiden tappamista. Minä haluan päivittäin kuolla, mutten tekisi kenellekään pahaa. Päinvastoin toivon jokaiselle hyvää ja iloitsen muiden puolesta. Emme ole kaikki tuollaisia itsekkäitä ja pahoja ihmisiä kuin tuo lentäjä, vaikka sairastaisimme masennusta.
Anteeksi, en kykene kovin järkevään ilmaisuun juuri nyt.
Kommentit (22)
Hyvä aloitus. Mä luulen kans että masentuneet useammin haluaa itselleen pahaa kuin muille. Nimimerkki kokemusta on.
Niin, vaikka olisi kuinka sairas, tuollainen teko on kuitenkin ihmisen oma valinta. Ei se sairaus niitä päätöksiä tee.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:08"]
Hyvä aloitus. Mä luulen kans että masentuneet useammin haluaa itselleen pahaa kuin muille. Nimimerkki kokemusta on.
[/quote]
Kiitos. Olisi paljon enemmän sanottavaa aiheesta, mutten saa kaikkia ajatuksiani nyt puettua sanoiksi. Siksi pyytelin anteeksi, aloitus jäi aika lyhyeksi. Kaipa siitä kuitenkin pääpointtini tulee ilmi. Ap
Hienoa puhua tästä asiasta. Olen ollut masentunut jo vuoden, aikavaan lipuu, päivät pyörii samalla kaavalla, mistään en saa iloa mutta ketään en pystyisi satuttamaan, en edes itseäni vaikka kaikki tuntuu ylitsepääsemättömän turhalta enkä saa iloa asioista joista ennen olen nauttinut, kaikki tuntuu vain tyhjältä. Usein silti ajattelen että voi kun vois vaan nukkua pois.
Tuskin tässä on ollut kyse pelkästä masennuksesta. Kertoo empatiakyvyn puutteesta, että pystyy riistämään 149:lta muulta ihmiseltä hengen.
Ei ihmiset oikeasti yleistä niin karkeasti, mutta aihe on nyt pinnalla syystä, mä olen jo vuosia sairastunut masennusta, eikä mua kuitenkaan haittaa tämä yleistys, tiedän kyllä, mitä elämä oikeasti enemmän on, ja aina on poikkeuksia, kuten tämä. Hyvin harva masentunut edes tappaa itseään, yrityksiä voi monilla olla, mutta vielä harvemmassa on ne, jotka tappaisivat itsensä lisäksi joukon muita.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:14"]
Hienoa puhua tästä asiasta. Olen ollut masentunut jo vuoden, aikavaan lipuu, päivät pyörii samalla kaavalla, mistään en saa iloa mutta ketään en pystyisi satuttamaan, en edes itseäni vaikka kaikki tuntuu ylitsepääsemättömän turhalta enkä saa iloa asioista joista ennen olen nauttinut, kaikki tuntuu vain tyhjältä. Usein silti ajattelen että voi kun vois vaan nukkua pois.
[/quote]
Samaistun tähän. Oikeastaan tuntuu että masennuksen myötä on alkanut välittää muista ihmisistä vielä entistäkin enemmän, vähän jopa marttyyrimaisesti ajatellut että ''ei itsellä väliä kunhan muilla on kaikki hyvin'' jne. Ja kun on itse kokenut todella suurta tuskaa, ymmärtää myös muiden pahaa oloa paremmin eikä toivo sitä kenellekään. Ap
Lisäksi sellaista, että kaikki masentuneet eivät halua kuolla. Minulla on ystävä, joka on ollut vuosikymmeniä masentunut, mutta ei ole koskaan ollut itsetuhoinen. Vaikuttaa hyvin elämäniloiselta ihmiseltä. Masennuslääkitystä ja joskus terapiaa hoitona. Käy töissä säntillisesti ja on parisuhteessa. Masennus näkyy ehkä joskus sellaisena itsetunnon puutteena, mutta vain hetkittäin.
Mua taas ahdistaa se, että yksinäiset ja sosiaalisesti kömeplöt ihmiset mielletään potentiaalisiksi joukkomurhaajiksi, koska Auvinen, Saari, jopa Breivik ovat olleet yhteisön mielestä kummajaisia ja sosiaalisesti poikkeavia. Tästä Anders L:stäkin oli joku tuttava ehtinyt vakuuttelemaan, että kaveri oli ehkä hieman hiljainen, mutta tyttöystävä löytyi ja "ei ollut mikään eristäytynyt mörökölli".
Minä taas olen eristäytynyt mörökölli, mutta en haluaisi ikinä satuttaa ketään. Sen sijaan ahdistaa yhteisön tuomitsevuus poikkeavuuksia kohtaan...
masentuneet on lusmuja joilla iso ratas heittää.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:22"]masentuneet on lusmuja joilla iso ratas heittää.
[/quote] Edelleenkin kaikki masentuneet eivät ole työttömiä tai saikulla, ja kaikki lusmut eivät ole masentuneita. Et todennäköisesti edes tiedä ihmisistä jos heillä on masennusta.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:22"]
masentuneet on lusmuja joilla iso ratas heittää.
[/quote]
Voisitko lopettaa yleistämisen ja asiasta puhumisen, josta et selvästikään tiedä mitään, ja josta sinulla ei ole kokemusta? Masennus kyllä lamauttaa välillä pahastikin, eivätkä kaikki kykene silloin esimerkiksi työntekoon, mutta se on ''lusmuudesta'' kaukana. Minä annan työlleni kaikkeni, enemmän kuin monet terveet ihmiset. Ap
Joopa joo, myöntäkää nyt vaan että olette käveleviä aikapommeja. Päässänne viiraa ja lopullinen napsahdus voi olla tuhoisa.
Ilmailuala on kuitenkin sellainen, että siinä pitäisi ehdottomasti olla mielenterveys kunnossa. Siinä kun voi olla vastuussa satojen ihmisten hengestä yhtäaikaa. Ei tuo mies olisi kyllä soveltunu työhönsä lainkaan jos oltaisiin tiedetty tarkkaan hänen diagnooseistaan. Sekin kertoo paljon, että keskeyttää opintonsa...
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:21"]Lisäksi sellaista, että kaikki masentuneet eivät halua kuolla. Minulla on ystävä, joka on ollut vuosikymmeniä masentunut, mutta ei ole koskaan ollut itsetuhoinen. Vaikuttaa hyvin elämäniloiselta ihmiseltä. Masennuslääkitystä ja joskus terapiaa hoitona. Käy töissä säntillisesti ja on parisuhteessa. Masennus näkyy ehkä joskus sellaisena itsetunnon puutteena, mutta vain hetkittäin.
[/quote]
Jatkan vielä sen verran, että tämä oli esimerkkinä siitä ettei ole sellaista tiettyä asiaa jota on kaikilla masentuneilla. Siis esim itsetuhoisuus tai kyvyttömyys hoitaa asioita tai olla empaattinen. Ystävälläni on joskus ollut ongelmia raha-asioissa ja hän kertoi että aina ei jaksa kaikkea mitä haluaisi. On kuitenkin pääpiirteittäin pirteä, ihana tyyppi ja järjestelmällinen ja tavoitteellinen. Ainoa vähänkin masennusta liippaava poissaolo oli kerran kun ei nukkunut yhtään yöllä ennen töitä kun ei saanut unta. Tuo oli varmaan työuralla ainoa pääkoppaan liittyvä poissaolo... En väitä että kaikki masentuneet pystyisivät samaan tai että heidän edes pitäisi, mutta masentuneita on monenlaisia, ja kaikista se ei näy päälle.
Näennäisesti terve ihminenkin voi seota.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:22"]
masentuneet on lusmuja joilla iso ratas heittää.
[/quote]
Mitenkäs määrittelisit itsesi?
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:28"]
Joopa joo, myöntäkää nyt vaan että olette käveleviä aikapommeja. Päässänne viiraa ja lopullinen napsahdus voi olla tuhoisa.
[/quote]
En ole masentunut, mutta tekisi mieleni nirhata sinut
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:28"]
Joopa joo, myöntäkää nyt vaan että olette käveleviä aikapommeja. Päässänne viiraa ja lopullinen napsahdus voi olla tuhoisa.
[/quote]
Toivon, että koet vähintään psykoottisen masennuksen
Tsemppiä kaikille masentuneille.