Miksi perhelehdissä ym. oletetaan, että synttärit keväällä?!
Aina näin kevään korvilla näkyy synttärijuhlajuttuja lehdissä. Jossakin jopa puhuttiin "alkavasta synttärijuhlakaudesta"! Siis joo, tiedän että ennen vanhaan maaliskuussa oli piikki synnytyksissä, mutta eihän näin ole ollut enää vuosiin (eikä se piikki nyt NIIN iso ole vaan kuitenkin lapsia syntyy melko tasaisesti eri vuodenaikoina). Koskaan ei esitellä mitään synttäri-ideoita esim. marraskuussa.
Oletteko huomanneet saman? Mikä ihmeen juttu tämä on?
Kommentit (8)
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 11:55"]
Facessa näkyy selvä piikki synttäreiden määrässä näihin aikoihin. Kelasin 9kk taaksepäin ja tajusin että silloinhan oli juhannus. Käy myös järkeen että ihmiset on naineet kesällä enemmän.
[/quote]
Nykyään eniten lapsia syntyy kylläkin heinäkuussa, eikä siinäkään ero ole suurensuuri muihin kuukausiin verrattuna.
Syksyllä lehdet täyttyvät jouluaiheisista jutuista, kesällä kesäisistä jutuista joten ehkä ne on ajatelleet että keväällä on hyvä rako tehdä synttäriaiheisia juttuja.
Tähän aikaan vuodesta ei taida olla muutakaan kirjoitettavaa. Loppuvuodesta on joulu ja kesällä ne kesälomajutut.
Eniten lapsia syntyy elo-syyskuussa.
Ymmärrän kyllä, että johonkin aikaan vuodesta ne synttärijutut kuitenkin osuu, mutta usein näissä jutuissa on sellainen vire/tausta-ajatus, että juhlat ovat keväällä/kesällä. Saatetaan esim. ehdottaa aarteenetsintää ulkona, mutta ei anneta mitään ideoita syksyksi ja talveksi. Mielestäni olisi kiva, jos olisi juttu esim. joulukuun synttäreistä, joissa ei olisi mitään jouluista mukana. Sääliksi käy joulukuun lapsia, kun usein joulun alla on jopa vaikea löytää synttärikortteja kirjakaupasta.
AP (jonka oma lapsi on syntynyt näin keväällä, mutta kummilapsi joulun alla ja nämä juhlat tuntuvat olevan aivan eri asemassa yhteiskunnan mielestä...)
Keväällä on pitkä aika ilman virallisia juhlia. Uudenvuoden ja pääsiäisen välissä on oikeastaan vain laskiainen, eikä se ole kovin kiinnostava. Jotain tähänkin väliin on naistenlehtiin tungettava, joten olkoot sitten synttärit. Niiden jälkeen ortodoxksien lumoava pääsiäinen, pikavauhdilla rantakuntoon, iloista vappua, railakkaat valmistujaiset - ja sitten onkin jo kesä! Silloin pitää rentoutua täydellisesti ja antaa aikaa myös itselle, ja Me Anna-Eevat kertoo missä kaikissa 168 kesätapahtumassa tämä onnistuu parhaiten.
No kyllä nyt tosiaan piikki synttäreissä on :)
Ystävälläni on neljä lasta ja kaikilla niillä on nyt synttärit, heh ja ikähaarukka reilut 10 v. Ehkä juhannus on heille "se" ainoa aika vuodesta...
Facessa näkyy selvä piikki synttäreiden määrässä näihin aikoihin. Kelasin 9kk taaksepäin ja tajusin että silloinhan oli juhannus.
Käy myös järkeen että ihmiset on naineet kesällä enemmän.