Vastaanotolla tykkään terapeutista, ulkopuolella inhoan

Vähän sama kieltämättä, itse nuorehko nainen ja terapeutti reilu kymmenen vuotta vanhempi.

Hänen sanomiset siinä tilanteessa tuntuu järkeviltä ja asiallisilta, mutta jälkikäteen itsestäänselviltä ja teennäisiltä.

En tiedä mitä tarkalleen tarkoitat, mutta minulla on ihan todellinen kokemus siitä, kun terapeutti oli ammattilaisena loistava, mutta ihmisenä ala-arvoinen. Ja kyllä, lopulta se pilasi myös terapian.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä mitä tarkalleen tarkoitat, mutta minulla on ihan todellinen kokemus siitä, kun terapeutti oli ammattilaisena loistava, mutta ihmisenä ala-arvoinen. Ja kyllä, lopulta se pilasi myös terapian.

Lisäys: terapeutti oli samaa sukupuolta, joskin eri sukupolvea.

Elämä on totaalisesti pilalla vaikka on terapia . Koska terapeutti on sitä ja tätä.

Tuttu juttu. Itse olen ajatellut tämän asian niin, että siinä vastaanottotilanteessa ei vielä aina osaa suhtautua terapeutin sanomisiin kovinkaan kriittisesti. Sitten jälkikäteen niitä terapiassa puituja asioita ajatellessa saattaa huomata, miten joku terapeutin sanoma asia kuulostaa jotenkin väärältä tai muuta ja sitten ei välttämättä tykkää siitä terapeutista sen takia.

Oletan, että tämä kuuluu normaaliin terapiasuhteen transfrerenssiin. Terapoitava kuitenkin valta-asetelmallisesti ajatellen huonommissa asemissa terapeuttiin nähden, joten olisi ihmeellistä jos negatiivisia tuntemuksia ei asiakkaan puolelta ilmenisi ollenkaan.

Tärkeintähän on, että koet saavasi apua terapiakäynneistä. Mitä väliä on sillä, miten koet hänet terapian ulkopuolisena henkilönä?

Voihan terpsu.

Vierailija kirjoitti:

Tuttu juttu. Itse olen ajatellut tämän asian niin, että siinä vastaanottotilanteessa ei vielä aina osaa suhtautua terapeutin sanomisiin kovinkaan kriittisesti. Sitten jälkikäteen niitä terapiassa puituja asioita ajatellessa saattaa huomata, miten joku terapeutin sanoma asia kuulostaa jotenkin väärältä tai muuta ja sitten ei välttämättä tykkää siitä terapeutista sen takia.

Oletan, että tämä kuuluu normaaliin terapiasuhteen transfrerenssiin. Terapoitava kuitenkin valta-asetelmallisesti ajatellen huonommissa asemissa terapeuttiin nähden, joten olisi ihmeellistä jos negatiivisia tuntemuksia ei asiakkaan puolelta ilmenisi ollenkaan.

Jatkan vielä...

Ja ei se että joku ihminen on terapeutti tarkoita sitä että kyseinen ihminen olisi ihmisenä kovinkaan kehittynyt tai hereillä, eli myös terapeutit ovat vain ihmisiä ja heillä on omat heikkoutensa. Tämän kun asiakkaana tunnistaa, niin saa tyrkättyä terapeutin pois sieltä jalustalta omalle paikalleen eli samalle tasolle kuin missä asiakas itse on. Tästä voi tietenkin terapeutista riippuen aiheutua kitkaa kyseisessä ihmissuhteessa ja pahimmillaan terapiasuhde voi päättyä tähän jos tästä ei päästä eteenpäin molemminpuolisesti.

Jos terapia ei herättele mitään negatiivisiakin tunteita ihmisessä, ei se todennäköisesti myöskään tuota mitään syvempää muutosta. Juttu on siinä, että sun pitää oppia kattomaan niitä reaktioita mitä herää ja siinä sulle matskua työstettäväksi. Niihin kannattaa myös palata seuraavalla käynnillä.

Tuossa voi olla tosiaan kysymys enemmän siitä terapian prosessista kuin teistä kahdesta ihmisinä.

En tiedä mitä työstät siellä, mutta jos vaikka yrität päästä käsiksi sellaisiin osiin itsestäsi joita olet painanut alas vuosikausia, pitäisin tuota erittäin normaalina. Siellä terapiassa on turvallista myöntää, että sinussa on tällaisia puolia ja avata niitä vähän.

Kun sitten siirryt takaisin normaaliin ympäristöösi, pelästyt vähän mitä olet mennyt tekemään, alkaa nolottaa ja työnnät salatut puolesi takaisin pimeään. Samalla inhottaa se terapeutti, joka aiheutti sinulle tällaisen nolon kokemuksen.

Kannattaa ehkä nimenomaan tutkailla sitä omaa inhoa, onko se perusteltua, mihin se erityisesti kohdistuu.