Olen vihdoin selättänyt masennuksen ja jälkeenpäin

Osalle läheisiäsi sä kelpaat vain iloisena.

Masentuneen kaverina on helvetin raskasta olla, pitää vaan luututa siellä pohjamudissa mukana eikä saa iloita mistään, koska toinen on masentunut. Se itsekeskeisyyden määrä on ihan järjetön (sanon tämän itsekin melko vaikean masennuksen kokeneena), apu ei kelpaa ja pienikin mielipide-ero riittää syyksi pistää välejä poikki. Masentunut ei itse tajua antavansa mitään vaan imevänsä kaiken. Jos siinä on sitten omassakin elämässä tarpeeksi tekemistä, on helpointa karsia taakkaa juuri siitä vaikeimmasta tyypistä. 

Pari masennuskautta on karsinut mun kaveripiiriä melko rajusti, mutta en pidä sitä pahana asiana. Olen nyt erilainen ihminen kuin ennen masennusta tai sen aikana, samoin ne kaverit ovat muuttuneet. Joidenkin kanssa ollaan kurottu välit kuntoon, toisten kanssa ei sen kummemmin, moikkaillaan ja vaihdetaan kuulumisia tarvittaessa kuitenkin. Näin olisi voinut käydä myös ilman mun masennusta, mitä turhaa sitä enää jossittelemaan. Uusia potentiaalisia kavereita on maailmassa se 7 miljardia, niistä riittää.

Tärkeintä parantumisessa on uskaltaa päästää siitä koko masennuksesta ja kaikesta siihen liittyvästä irti. Anna sen mennä. Korjaa ne asiat, mitkä voi korjata ja päästä irti asioista, mille ei voi enää mitään. Katso mitä sulla on ja lähde rakentamaan niistä palikoista.

Tärkeintä, älä odota läheisiltäsi täydellisyyttä ja johdonmukaisuutta, kun et itsekään ole sitä toteuttanut. 

Reflektoi vanhaa suomalaista viisautta "metsä vastaa kuin sinne huudetaan" tai jotain sinnepäin. Masentuneet on tosi rasittavia tyyppejä, hyväksy tosiasiat äläkä aloita uutta negatiivisuuden kierrettä.

AP: kykenetkö tiedostamaan millainen ystävä olet itse ollut masennuksen aikana? Täysin totta, mitä tässä muutkin ovat sanoneet - masentunut on äärimmäisen raskas ja itsekeskeinen ystävä.

Oman lähipiirini masentuneesta olen oppinut seuraavat asiat:

Mitään negatiivista ei saa sanoa, siis täysin asiallistakaan kritiikkiä ei kestetä. Koko ajan pitää hyssytellä kaikki ikävät asiat, masentunut hermostuu kaikesta mitä "joutuu" tekemään, mitään neuvoja ei kuuntele. "Minulle sinun on ihan turha....." Ei näe omassa käytöksessään mitään väärää eikä suostu ymmärtämään omista mielipiteistä eroavia mielipiteitä. Ja ne masentuneen mielipiteet ovat välillä todella kaukana todellisuudesta (koska ei opiskele tai tee töitä tai ylipäätään elä oikeassa maailmassa)

Masentuneen on tärkeää antaa armo itselleen, mutta tärkeää antaa armo toisillekin ihmisille. Jokainen on epätäydellinen. Meillä hyvin harvalla on elämässään ketään, joka olisi elämässä "minua varten". Onnekkaimmilla on ollut sellaiset vanhemmat kun on ollut lapsi, mutta aikuisena sitä vaan ei saa sellaista hoivaa ja huomioimista.

Ei kannata ylireagoida siihen, että joku ei ole käyttäytynyt kuten itse on toivonut. Se kuuluu elämään, että ei aina osata tai haluta osata, kohdata vaikkapa sitä kaverin sairautta. 

Pidä ne, jotka jäivät jäljelle ja olivat läsnä. Muitten anna mennä. Ei ole mitään järkeä alkaa lämmittelemään mitään menneitä ihmissuhteita, eivät ne palaudu ettekä kumpikaan saa niistä mitään hyvää - pelkkää pahaa mieltä.

Oli masennusta tai ei, tämä pätee. Ihmissuhteet muuttuvat, ja jos toinen kääntää selkänsä, on se ihmissuhde mennyttä.

Jaa, mä olen masentunut, ollut jo pitkään, mutta ei mua kukaan ole hylännyt, eivät kyllä tiedäkään, että sairastan...

Miten pääsit masennuksesta eroon? Oliko joku lääkitys? Pakotitko itseäsi vaan liikkeelle vai sitten teen kun siltä tuntuu meiningillä? Itsellä keskivaikee,2kk jo saikulla,lääkkeet ja tuntuu ettei nousua olossa juuri ole. T.ensikertalainen

Ei verrattavissa ap:n masennukseen, mutta oman lapsen syöpätaistelu( jäi henkiin) ja melkein perään isän äkillinen sairauskohtaus ja siitä aiheutunut kuolema saivat kyllä omassa lähi- ja ystäväpiirissäni jyvät erottumaan akanoista. Itsellä ei vaan ollut paukkuja pitää joitain suhteita yllä, joten ovat hiipuneet ja poistuneet takavasemmalle. Mutta muutama uusi ystävä tullut matkan varrella mukaan kyytiin. Valitettavasti oma parisuhde meni kuralle ja päädyimme miehen kanssa eroon, joten tässä tapauksessa kokemus ei lujittanut suhdetta.. :(

Yritä ymmärtää kavereitasi, kaveri ei ole terapeutti. Masentunut ystävä on todella raskas, eikä masentuneen kanssa voi välttämättä ylläpitää normaalia vastavuoroista ja tasa-arvoista ystävyyttä. Masentunut käpertyy yleensä itseensä, eikä aina ymmärrä, että ystävillä voi olla omiakin huolia ja sairauksia. Juttele kavereittesi kanssa ja kerro tuntemuksistasi. Itse olen kärsinyt kaksi masennuskautta ja ne ovat jonkin verran vaikuttaneet ystävyyssuhteisiin. Olen myös ottanut etäisyyttä masentuneisiin kavereihin, koska se on ollut ainoa tapa selvitä itse. En tunne syyllisyyttä, enkä syyllistä ketään.