Kissa pitää majaa sängyn alla, kuoleeko se
Ei se perusterve ole eikä nuori enää, päinvastoin se on jo hyvin vanha, mutta lääkärissä ikäänsä nähden ihan suht hyvinvoivaksi todettu. Sillä on monenlaista vaivaa, astmaa (kortusonipiikit tehoavat hyvin heikosti... mutta lääkäri on puhunut astman puolesta siltikin) ja kohtaukset (joita tulee valitettavan usein) ovat varmasti väsyttäviä kissalle, joka luulee aina kuolevansa siihen paikkaan.
Eli sinänsä tuo eristäytyminen tuntuu ymmärrettävältä, mutta silti mietin, että tekeekö se kuitenkin hidasta kuolemaa. En haluaisi sen kuolevan vielä =(
En ole täysin varma muistikuvistani, mutta sellainen pieni mututuntuma minulla on, että ihan kuin tuo jatkuva sängyn alla piileksiminen olisi alkanut siinä vaiheessa, kun lääkärikäyntejä alkoi olla tiheämpään tahtiin. Tunteeko se olevansa turvassa sängyn alla? Ei sen kyllä koko ajan luulisi pelkäävän, että taas täytyy lähteä johonkin.
Kova se on kyllä aina ollut nukkumaan, siitä en ole huolissani. Saunassakin se aikoinaan makoili aina, siis vuosia sitten. Mutta siellä olikin lattialämmitys.
Ei se mikään sylikissa ole ikinä ollut, joten sinänsä mitään huomattavan radikaalia tämä eristäytyminen ei ole verrattuna entiseen. Silti huolestuttaa. En haluaisi luopua vielä. Haluaisin sen elävän vielä ainakin vuoden tai kaksi.
Kommentit (37)
[quote author="Vierailija" time="26.03.2015 klo 06:23"]Tämmösissä tilanteissa pitää miettiä eläimen parasta. Vaikka se onkin ihmiselle vaikeaa luopua rakkaasta lemmikistä pitää silti ajatella että jos lemmikkiä on kovat kivut on parempi päästää toinen ikiuneen :(
[/quote]
Mutta haluaisin astman helpottavan niin kuin muillakin kissoilla helpottaa, kun saa apua.
"Onneksi" kissa on ollut koko elämänsä ajan enemmän tai vähemmän vaivainen, niin sen kuolemaa on osannut pelätä jo sata kertaa. Minulle herkkänä ihmisenä olisi paljon pahempi, jos virkeä ja paikasta toiseen iloisesti pomppiva kissa kuolisi tuosta noin vain yhtäkkiä.
Jos on tärisevä ja kyhjöttää naama nurkkaan päin, niin se on yleensä merkki siitä että kissa odottaa jo itse kuolevansa.
[quote author="Vierailija" time="26.03.2015 klo 06:35"]
[quote author="Vierailija" time="26.03.2015 klo 06:23"]Tämmösissä tilanteissa pitää miettiä eläimen parasta. Vaikka se onkin ihmiselle vaikeaa luopua rakkaasta lemmikistä pitää silti ajatella että jos lemmikkiä on kovat kivut on parempi päästää toinen ikiuneen :( [/quote] Mutta haluaisin astman helpottavan niin kuin muillakin kissoilla helpottaa, kun saa apua. "Onneksi" kissa on ollut koko elämänsä ajan enemmän tai vähemmän vaivainen, niin sen kuolemaa on osannut pelätä jo sata kertaa. Minulle herkkänä ihmisenä olisi paljon pahempi, jos virkeä ja paikasta toiseen iloisesti pomppiva kissa kuolisi tuosta noin vain yhtäkkiä.
[/quote]
miten se kissa jaksaa?
[quote author="Vierailija" time="26.03.2015 klo 06:45"]Jos on tärisevä ja kyhjöttää naama nurkkaan päin, niin se on yleensä merkki siitä että kissa odottaa jo itse kuolevansa.
[/quote]
Ei tärise. Se nukkuu sängyn alla.
[quote author="Vierailija" time="26.03.2015 klo 06:45"][quote author="Vierailija" time="26.03.2015 klo 06:35"]
[quote author="Vierailija" time="26.03.2015 klo 06:23"]Tämmösissä tilanteissa pitää miettiä eläimen parasta. Vaikka se onkin ihmiselle vaikeaa luopua rakkaasta lemmikistä pitää silti ajatella että jos lemmikkiä on kovat kivut on parempi päästää toinen ikiuneen :( [/quote] Mutta haluaisin astman helpottavan niin kuin muillakin kissoilla helpottaa, kun saa apua. "Onneksi" kissa on ollut koko elämänsä ajan enemmän tai vähemmän vaivainen, niin sen kuolemaa on osannut pelätä jo sata kertaa. Minulle herkkänä ihmisenä olisi paljon pahempi, jos virkeä ja paikasta toiseen iloisesti pomppiva kissa kuolisi tuosta noin vain yhtäkkiä.
[/quote]
miten se kissa jaksaa?
[/quote]
Siis mitä? Juurihan kerroin.
Minä minä minä. Ei väliä kissan olosta mutta kun MINÄ haluaisin sen elävän ja MINÄ haluaisin hoidon tehoavan. Elukat pois tollasilta rääkkääjiltä.
[quote author="Vierailija" time="26.03.2015 klo 07:11"]Minä minä minä. Ei väliä kissan olosta mutta kun MINÄ haluaisin sen elävän ja MINÄ haluaisin hoidon tehoavan. Elukat pois tollasilta rääkkääjiltä.
[/quote]
Hohhoijaa. ap
Ymmärrettävää, että rakkaasta lemmikistä on sairaanakin kauhean vaikea luopa. Kyllähän omista vanhoista j asairaista omaisistaankin haluaisi pitää kiinni vielä kuolivuoteella. Tai kun syöpä iskee, ei ensimmäisenä olla toivomassa että tärisevä potilas piikitettäisiin taivaaseen.
Ihmisellä ei ole olekaan täysin altruistista tekoa, kaiken takana on jokin itsekkyysaspekti.
[quote author="Vierailija" time="26.03.2015 klo 07:17"][quote author="Vierailija" time="26.03.2015 klo 07:11"]Minä minä minä. Ei väliä kissan olosta mutta kun MINÄ haluaisin sen elävän ja MINÄ haluaisin hoidon tehoavan. Elukat pois tollasilta rääkkääjiltä.
[/quote]
Hohhoijaa. ap
[/quote]
Eiköhän tässä kokeilla joka ikinen oljenkorsi ja sitten vasta luovutetaan. Sen kuitenkin tiedän, että kissalla ei ole mitään kasvaimia. Se on hetki sitten todettu.
Jos kissa lakkaa juomasta ja syömästä, ja on siellä sängyn alla kehräämässä, on todennäköisesti aika jo lähellä. Ei ennemmin ellei selkeästi kärsi.
Miten vanha kissa on?
Minulla on kaksi kissaa, ovat noin 9-vuotiaita, ja olen jo päättänyt, että jos rupeavat sairastelemaan, en ryhdy mihinkään hoitorumbaan. Lopetan ne suosiolla, ilman huonoa omaatuntoa.
Minulla on kokemusta kahdesta kissasta, joiden annettiin elää liian pitkään sairaana. Ihan kamalaa se oli, toinen naukui ja naukui tuskissaan, tai sitten sillä oli jo pääkin mennyt sekaisin. Naukui yöt ja päivät, välillä vähän nukkui. Ja toiselta meni munuaiset ja riutui.
Noista on vieläkin niin huono omatunto, siitä, että annoin niiden kärsiä.
Kissoja inhimillistetään, halutaan pitää hengissä lääkitysten avulla, ja halutaan hoitaa ja käydä usein eläinlääkärillä: monesti tällä vaan stressataan kissaa turhan päiten.
Kissan elämänkaari on lyhyt, onko se keskimäärin 12-15 vuotta suurinpiirtein. Itse hyväksyn sen, en aio ryhtyä mihinkään hoitoihin, jotka stressaavat ikääntyvää kissaa turhan päiten.
13 täällä,
kirjoitin tuosta eliniästä alakanttiin, 12-20 piti keskimääräiseksi eliniäksi kirjoittaa.
Kissa on ongelmallinen siksi, että se peittää kipunsa mestarillisesti. Oikeastaan ainoa, mistä voi jotain päätellä, on juuri muuttunut käytös.
Ap, saattaa hyvin olla, että kissasi pysyttelee sängyn alla, jos sillä on kipuja. Mikäli tilanne jatkuu, vie lääkäriin.
Meillä nukutettiin loppuvuodesta pois 15-vuotias kissa, jolla oli todettu kilpirauhasen liikatoiminta ja sen kehittyessä myös munuaisten vajaatoiminta. Emme halunneet alkaa lääkitä kissaa, koska lääkkeillä on varsinkin vanhemmille kissoille ikäviä sivuvaikutuksia. Tämä kissa oli elänyt sangen kunniakkaan kissaelämän, joten halusimme sen loppuvan samalla tavoin. Kun aika oli kypsä, eli kissa ei jaksanut enää leikkiä ja osallistua, veimme sen piikille.
Luopuminen pitkäaikaisesta ystävästä on aina vaikeaa, päätöksen tekeminen vieläkin vaikeampaa. Ap:lle ja muille vastaavassa tilanteessa oleville tsemppiä. Yrittäkää laittaa omat tunteenne sivuun ja ajatella vain sitä kaverin parasta:)
Tunnet kissasi parhaiten. Tiedät milloin se on huonona.
Olen joutunut tekemään kahden kissani kohdalla tuon inhottavan mutta kissalle "inhimmillisen" lopetus päätöksen.
Toinen kissa antoi toisen kissan pestä itseänsä. Siinä vaiheessa tiesin että kaikki ei ole kunnossa, koska tämä kissa ei koskaan ennen ollut toisen kissan pestä itseään. Kissa oli 18-vuotias, eläinlääkäri totesi että se on selvästi niin vanha ettei jaksa enään välittää.
Toiselle kissalle varasin eläinlääkärin koska se ei tullut aamulla kanssani vessaan. Se oli aina ennen tullut. Kissalla todettiin kasvaimia ympäri kehoa.
Näitä pieniä asioita en olisi muilla/muiden kissoilla edes huomannut.
Sama juttu muidenkin eläinten kohdalla. Omistaja tuntee ja tietää eläimen rutiinit ja käyttäytymiset parhaiten ja huomaa jos jokin on vialla.
Huomenna menemme lääkäriin ottamaan isomman annoksen kortisonia. Jos se ei tehoa, niin sitten ei kai mikään. Mutta toivoa en menetä vielä. Kissani on ollut sitkeä sissi koko elämänsä ajan. Totta kai se kuolee joskus, mutta minä haluan tehdä kaikkeni sen eteen. Vasta sitten on oikea aika luopua :)
Peseekö kissa itseään. Jos tuijottaa nurkkaan piilopaikassaan, ja lopettanut pesemisen ja kehrääminen ja syöminen vähentynyt, niin kyllä se kärsii.
Eläimet menevät luonnossakin piiloon kuolemaan, etteivät terveet eläimet löytäisi niitä. Kotikissalle voi olla armollinen ja viedä piikille. Ikävä tilanne. Hae se nyt pois sieltä sängyn alta ja pidä hyvänä. Tiedän joidenkin kissojen antaneen periksi ja kuolleen isännän/emännän syliin rauhallisena. Itse kuitenkin soittaisin joka tapauksessa piikkiajan.
Etenkin kun hyvällä tuurilla sillä voi olla kolmisenkin vuotta aikaa. En antaisi anteeksi itselleni, jos en kokeilisi jokaista mahdollista keinoa tehdä kissan olo paremmaksi. Kaikki lutviutuu vielä parhain päin, oli se lopputulos mikä tahansa :)
Tuli mieleen että nivelkivut tai jalkakivut voi estää sängyllehyppäämisen joten kissa makaa sitten sängyn alla.
Kyllä sen päälle näkee nukkuuko rauhallisesti vai odottaako kuolemaa. Luonnollisesti kuoleva kissa on nimeen omaan odottava; paikoillaan silmät raollaan odottaen vaan. Jos puhtaasti nukkuu vaan rauhallisesti niin antaa katin nukkua, hidastuu se meno ihmisilläkin vanhemmiten.
Tämmösissä tilanteissa pitää miettiä eläimen parasta. Vaikka se onkin ihmiselle vaikeaa luopua rakkaasta lemmikistä pitää silti ajatella että jos lemmikkiä on kovat kivut on parempi päästää toinen ikiuneen :(