En salli ja kestä vaimon raivoja/kohtauksia

[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 12:27"]

Mun mies oli aiemmin sellainen että lähti aina ovet paukkuen kun tuli jotain mielipiteenvaihtoa. Otin sitten asian puheeksi että meidän täytyy pystyä puhumaan vaikeistakin asioista, jatkan suhdetta vain, mikäli tunteita saa näyttää (kohtuuton ei saa olla).

Puolustuksekseen sanoi, että entisenkin kanssa oli aina vaikeeta eikä naisten kanssa pysty eikä voi. Hän ei pysty.

Niin vaan pikkuhiljaa alettiin purkamaan ja puhumaan asioista ja tärkeää olikin juuri niissä vaikeissa tilanteissa pystyä tunnistamaan itsessään ne asiat, mitkä sai aikaan pakenemisen. Suhde ei ole luotettava ja vakaa jos pakenee. On suorastaan vapauttavaa sitten kun asiat saa puhuttua halki ja huomaa itsestään että kyllähän minä osaan puhua kun vaan saan toiselta tukea.

Oli kova homma opettaa toiselle että pakeneminen vain pahentaa asiaa, nyt et lähde, vaan asia selvitetään. Nyt voimme puhua kaikesta.

Kannattaa miettiä, miten asiat selvittää. Rauhallisesti syyllistämättä kertoo oman mielipiteensä ja kuuntelee toista. Löytäkää ratkaisu ja ottakaa onkeenne. Nainen ei saa heittäytyä pms-oireidensa taakse ettei vaan pysty hillitsemään itseään. Mitäs jos hän vaikka sitten lähtisi lenkille?

[/quote]

Jos aloitus olisi miehestä, joka raivoaa syyttä, niin millainen olisikaan vastauksesi?

Yhtä ymmärätäväinen?

[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 12:37"]

[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 12:20"]

[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 12:17"]

[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 12:07"]

[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 12:05"]

Surku juttu, ei se kivaa ole kun kiukuttelee (nainen kirjoittamassa siis, mainittakoon selvyyden vuoksi) mutta jos pihalle viskataan tai toinen lähtee on se kuin pieni ero parisuhteessa. Kamala olo on jo muutenkin itsellä, miksi sitä ei voisi yrittää puoliskoaan auttaa? Minun mies auttaa sanomalla että oli asia mikä tahansa nyt, hän välittää ja rakastaa, ja jos on hätä niin sitten puhutaan nyt mutta muuten odotellaan että vähän tyyntyy (eli pms:t menee ohi). Eipä ole ennen saatu minua helpommin sohvannurkkaan nessujen kanssa nikottelemaan kiukkuamisen sijaan. Hormonit laittaa pään sekaisin, ja se on joko itku tai raivarit. Voi kun ei olisi. 

Sinä kyselit tekeekö muut samoin. Mun mies ei :) Se kestää ja siten silläkin on oikeus pitää omat kiukutteluaikansa (työstressi esim). Meillä saa olla niinkuin on.

[/quote]

Aikuiset ei alvariinsa kiukuttele vaan hallitsevat hermonsa. En itse ainakaan halua suhteeseen lapsen kanssa.

[/quote]

Ja minä haluan parisuhteeseen tunteita sietävän ja tuntevan ihmisen kanssa ;)

[/quote]

Tunne se on rauhallisuuskin. Mitä raivoaminen kehittää? Varsinkaan jos sen sallii ja pitää normaalina.

[/quote]

Enhän väittänytkään että raivoamisesta olisi mitään kehittävää irtoamassa. Mutta rakastava puoliso saa rauhoittumaan. Se itku on sitten sitä surkeuden tuntemista eritavalla, rakastavassa ja rauhallisessa ympäristössä. Mies viskasi kuukausi sitten ärräpäillä höystettynä hiomakoneen (+ pari muutakin esinettä perään) tallissa perimmäiseen nurkkaan ja minä kuultuani ja arvattuani asian vein sille kupin kuumaa kahvia. Kiukutti sitä mutta hymy tuli ja suukko. Ja sieltä sohvannurkasta ja nessujen välistä saa kyllä suukon, vaikka miten olisi surkia olo minullakin. Kun tietää että on turvassa ja hyväksytty sellaisenaan kuin on.  

[/quote]

No nuohan oli aika normaaleja juttuja. Mä luulin, että tässä puhutaan tilanteista joissa esim. mies pudottaa kattilan ja alkaa raivota vaimolleen, että miksi on laittanut kattilat väärään paikkaan. Tai vaimolla on hormonaalisista syistä herkkä olo, ja alkaa itkeä miehelle, että' "miks sä katoit mua noin, mä oon varmaan susta ruma ja epämiellyttävä yhyhyy".

Mulle sopii mies, jonka vanhemmat ovat lapsuudessa ottaneet riittävästi negatiivisia tunteita vastaan, ettei tarvitse miehen äitinä toimia. Tämä ei tarkoita, etten lohduttaisi häntä kun on surullinen tai ymmärtäisi häntä jos on vihainen.

[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 12:43"]

[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 12:37"]

[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 12:20"]

[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 12:17"]

[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 12:07"]

[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 12:05"]

Surku juttu, ei se kivaa ole kun kiukuttelee (nainen kirjoittamassa siis, mainittakoon selvyyden vuoksi) mutta jos pihalle viskataan tai toinen lähtee on se kuin pieni ero parisuhteessa. Kamala olo on jo muutenkin itsellä, miksi sitä ei voisi yrittää puoliskoaan auttaa? Minun mies auttaa sanomalla että oli asia mikä tahansa nyt, hän välittää ja rakastaa, ja jos on hätä niin sitten puhutaan nyt mutta muuten odotellaan että vähän tyyntyy (eli pms:t menee ohi). Eipä ole ennen saatu minua helpommin sohvannurkkaan nessujen kanssa nikottelemaan kiukkuamisen sijaan. Hormonit laittaa pään sekaisin, ja se on joko itku tai raivarit. Voi kun ei olisi. 

Sinä kyselit tekeekö muut samoin. Mun mies ei :) Se kestää ja siten silläkin on oikeus pitää omat kiukutteluaikansa (työstressi esim). Meillä saa olla niinkuin on.

[/quote]

Aikuiset ei alvariinsa kiukuttele vaan hallitsevat hermonsa. En itse ainakaan halua suhteeseen lapsen kanssa.

[/quote]

Ja minä haluan parisuhteeseen tunteita sietävän ja tuntevan ihmisen kanssa ;)

[/quote]

Tunne se on rauhallisuuskin. Mitä raivoaminen kehittää? Varsinkaan jos sen sallii ja pitää normaalina.

[/quote]

Enhän väittänytkään että raivoamisesta olisi mitään kehittävää irtoamassa. Mutta rakastava puoliso saa rauhoittumaan. Se itku on sitten sitä surkeuden tuntemista eritavalla, rakastavassa ja rauhallisessa ympäristössä. Mies viskasi kuukausi sitten ärräpäillä höystettynä hiomakoneen (+ pari muutakin esinettä perään) tallissa perimmäiseen nurkkaan ja minä kuultuani ja arvattuani asian vein sille kupin kuumaa kahvia. Kiukutti sitä mutta hymy tuli ja suukko. Ja sieltä sohvannurkasta ja nessujen välistä saa kyllä suukon, vaikka miten olisi surkia olo minullakin. Kun tietää että on turvassa ja hyväksytty sellaisenaan kuin on.  

[/quote]

No nuohan oli aika normaaleja juttuja. Mä luulin, että tässä puhutaan tilanteista joissa esim. mies pudottaa kattilan ja alkaa raivota vaimolleen, että miksi on laittanut kattilat väärään paikkaan. Tai vaimolla on hormonaalisista syistä herkkä olo, ja alkaa itkeä miehelle, että' "miks sä katoit mua noin, mä oon varmaan susta ruma ja epämiellyttävä yhyhyy".

Mulle sopii mies, jonka vanhemmat ovat lapsuudessa ottaneet riittävästi negatiivisia tunteita vastaan, ettei tarvitse miehen äitinä toimia. Tämä ei tarkoita, etten lohduttaisi häntä kun on surullinen tai ymmärtäisi häntä jos on vihainen.

[/quote]

Ehkä tarkoitin enemmän sitä, että aiemmissa parisuhteissa ei ole oikein saanut oikeutta olla rauhassa pms "hirviö" ihan yhteisellä sopimuksella, jolloin se toinen on oikeastaan provosoinut lisää tilannetta tyylillä lähtemällä sinne kaljalle kun "sä oot taas tommonen". Siitä tuli kyllä hylätty olo, ja koska tuossa tilassa ei kuitenkaan ihan normivaiheella käy, se oli pienimuotoinen katastrofi. Näitä tilanteita, katastrofeja, ei ole ollut sen jälkeen kun huomasin ettei tässä mitään hätää ole, ja ukkokin kiitteli kun saa itse ärsyyntyä kun ei löydy sukkapareja aamulla kun on stressi kokouksesta. Se on ihan okei, tiiminä mennään ja etitään sitä sukkaa. 
Kyllä siinä suhteen alussa sopimista tarvittiin, mutta nyt sujuu ja onnea on. 

Meillä sama juttu. Ei ole mitään järkeä päästää riitaa siihen pisteeseen, että kiukkupäisenä päästää suustaan jotain, minkä toinen muistaa vielä 20 vuoden päästäkin. Parempi lähteä pois tilanteesta ja keskustella uudelleen sitten, kun molemmat ovat rauhoittuneet. 

[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 12:58"]

[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 12:43"]

[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 12:37"]

[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 12:20"]

[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 12:17"]

[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 12:07"]

[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 12:05"]

Surku juttu, ei se kivaa ole kun kiukuttelee (nainen kirjoittamassa siis, mainittakoon selvyyden vuoksi) mutta jos pihalle viskataan tai toinen lähtee on se kuin pieni ero parisuhteessa. Kamala olo on jo muutenkin itsellä, miksi sitä ei voisi yrittää puoliskoaan auttaa? Minun mies auttaa sanomalla että oli asia mikä tahansa nyt, hän välittää ja rakastaa, ja jos on hätä niin sitten puhutaan nyt mutta muuten odotellaan että vähän tyyntyy (eli pms:t menee ohi). Eipä ole ennen saatu minua helpommin sohvannurkkaan nessujen kanssa nikottelemaan kiukkuamisen sijaan. Hormonit laittaa pään sekaisin, ja se on joko itku tai raivarit. Voi kun ei olisi. 

Sinä kyselit tekeekö muut samoin. Mun mies ei :) Se kestää ja siten silläkin on oikeus pitää omat kiukutteluaikansa (työstressi esim). Meillä saa olla niinkuin on.

[/quote]

Aikuiset ei alvariinsa kiukuttele vaan hallitsevat hermonsa. En itse ainakaan halua suhteeseen lapsen kanssa.

[/quote]

Ja minä haluan parisuhteeseen tunteita sietävän ja tuntevan ihmisen kanssa ;)

[/quote]

Tunne se on rauhallisuuskin. Mitä raivoaminen kehittää? Varsinkaan jos sen sallii ja pitää normaalina.

[/quote]

Enhän väittänytkään että raivoamisesta olisi mitään kehittävää irtoamassa. Mutta rakastava puoliso saa rauhoittumaan. Se itku on sitten sitä surkeuden tuntemista eritavalla, rakastavassa ja rauhallisessa ympäristössä. Mies viskasi kuukausi sitten ärräpäillä höystettynä hiomakoneen (+ pari muutakin esinettä perään) tallissa perimmäiseen nurkkaan ja minä kuultuani ja arvattuani asian vein sille kupin kuumaa kahvia. Kiukutti sitä mutta hymy tuli ja suukko. Ja sieltä sohvannurkasta ja nessujen välistä saa kyllä suukon, vaikka miten olisi surkia olo minullakin. Kun tietää että on turvassa ja hyväksytty sellaisenaan kuin on.  

[/quote]

No nuohan oli aika normaaleja juttuja. Mä luulin, että tässä puhutaan tilanteista joissa esim. mies pudottaa kattilan ja alkaa raivota vaimolleen, että miksi on laittanut kattilat väärään paikkaan. Tai vaimolla on hormonaalisista syistä herkkä olo, ja alkaa itkeä miehelle, että' "miks sä katoit mua noin, mä oon varmaan susta ruma ja epämiellyttävä yhyhyy".

Mulle sopii mies, jonka vanhemmat ovat lapsuudessa ottaneet riittävästi negatiivisia tunteita vastaan, ettei tarvitse miehen äitinä toimia. Tämä ei tarkoita, etten lohduttaisi häntä kun on surullinen tai ymmärtäisi häntä jos on vihainen.

[/quote]

Ehkä tarkoitin enemmän sitä, että aiemmissa parisuhteissa ei ole oikein saanut oikeutta olla rauhassa pms "hirviö" ihan yhteisellä sopimuksella, jolloin se toinen on oikeastaan provosoinut lisää tilannetta tyylillä lähtemällä sinne kaljalle kun "sä oot taas tommonen". Siitä tuli kyllä hylätty olo, ja koska tuossa tilassa ei kuitenkaan ihan normivaiheella käy, se oli pienimuotoinen katastrofi. Näitä tilanteita, katastrofeja, ei ole ollut sen jälkeen kun huomasin ettei tässä mitään hätää ole, ja ukkokin kiitteli kun saa itse ärsyyntyä kun ei löydy sukkapareja aamulla kun on stressi kokouksesta. Se on ihan okei, tiiminä mennään ja etitään sitä sukkaa. 
Kyllä siinä suhteen alussa sopimista tarvittiin, mutta nyt sujuu ja onnea on. 

[/quote]

Mutta toisilta ei tule sieltä sohvan nurkasta pusua ja niiskutusta vaan lisää huutoa. Ja joku löisi oven silmillesi kun menisit kahvia tarjoamaan.

[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 12:17"]

[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 12:07"]

[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 12:05"]

Surku juttu, ei se kivaa ole kun kiukuttelee (nainen kirjoittamassa siis, mainittakoon selvyyden vuoksi) mutta jos pihalle viskataan tai toinen lähtee on se kuin pieni ero parisuhteessa. Kamala olo on jo muutenkin itsellä, miksi sitä ei voisi yrittää puoliskoaan auttaa? Minun mies auttaa sanomalla että oli asia mikä tahansa nyt, hän välittää ja rakastaa, ja jos on hätä niin sitten puhutaan nyt mutta muuten odotellaan että vähän tyyntyy (eli pms:t menee ohi). Eipä ole ennen saatu minua helpommin sohvannurkkaan nessujen kanssa nikottelemaan kiukkuamisen sijaan. Hormonit laittaa pään sekaisin, ja se on joko itku tai raivarit. Voi kun ei olisi. 

Sinä kyselit tekeekö muut samoin. Mun mies ei :) Se kestää ja siten silläkin on oikeus pitää omat kiukutteluaikansa (työstressi esim). Meillä saa olla niinkuin on.

[/quote]

Aikuiset ei alvariinsa kiukuttele vaan hallitsevat hermonsa. En itse ainakaan halua suhteeseen lapsen kanssa.

[/quote]

Ja minä haluan parisuhteeseen tunteita sietävän ja tuntevan ihmisen kanssa ;)

[/quote]

Tunteminen ja se miten ne ulospäin näyttää ovat kaksi eri asiaa. Se, ettei huonon päivän sattuessa taannu kuusivuotiaan tasolle, ei tarkoita, että olisi jotenkin tunnevammainen. Pikemminkin päinvastoin, vaikka ns temperamenttiset tuollaista myyttiä defenssinään ruokkivatkin.