Olenko ainut joka haaveilee Pohjoismaiden yhdistymisestä?
- Kyseessä olisi maailman noin 15. suurin talous ja G20:n jäsen
- Asukkaita olisi noin 25 miljoonaa ja kyseessä olisi maailman kuudenneksi rikkain maa
- Muut Pohjoismaat ovat samalla tavalla liberaaleja ja äärivasemmistolaisia kuin Suomi
- Pohjoismailla on erinomainen brändi. Kysyttäessä G8-maiden asukkailta Ruotsilla oli 3. paras maine, Suomella 4. paras, Tanskalla 6. paras ja Norjalla 7. paras. Uudessa valtiossa nämä yhdistyisivät
- Matkailuvaltteina olisivat yhtä aikaa niin tunturit, revontulet, vuonot, tulivuoret kuin geysiritkin
-Kööpenhamina ja Malmö muodostavat hyvällä paikalla sijaitsevan kaksoiskaupungin, joten se olisi itseoikeutettu pääkaupunki
- Ruotsin maahanmuuttopolitiikasta ei tarvitse välittää, koska muut osavaltiot jyräisivät Ruotsin osavaltion enemmistön tyrannialla
Kommentit (23)
Viralliset kielet voitaisiin toteuttaa niin, että ruotsin, norjan ja tanskan kirjakielet yhdistettäisiin. Yhdistetty kirjakieli olisi virallinen kieli yhdessä suomen ja islannin kanssa.
BUTIN SUUTTUISI SIITÄ!!!! HALUAMMEKO VIHAISEN VENÄJÄN KINPPUUMME? EMME!!
Lainkaan maatani vähättelemättä (i<3suomi) veikkaan että Ruotsi ei ainakaan haluaisi yhdistyä Suomen kanssa :D hauska idea silti, saahan sitä aina haaveilla.
Tulisiko meistä sitten kuningaskunta? Mikä olisi maan virallinen nimi? "Yhdistyneet pohjoismaat"?
Sopii combo Norja & Suomi ! Kaupat on tehty 25.3.2015 klo 02:10 suomen aikaa :) ei valitus oikeutta !
[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 01:56"]
BUTIN SUUTTUISI SIITÄ!!!! HALUAMMEKO VIHAISEN VENÄJÄN KINPPUUMME? EMME!!
[/quote]Se, mitä Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti tekevät keskenään, ei kuulu Putinille millään lailla. Eikä sen suuttumisia kannata edes yrittää rationaalisesti miettiä, koska se voi kuitenkin suuttua ihan mistä tahansa tai ihan ilman syytä.
Hyvä ehdotus, meistähän tulisi öljyvaltio sitten :)
Suomalaiset saisi tuta, miltä heidän oma kohtelunsa on tuntunut maahanmuuttajista. Meinaan suomalaisilla on yleisesti huono maine muissa Pohjoismaissa. Sitten ois kiva selitellä, ettei kaikki suomalaiset huijaa (tyyliin doupaten voittoon), ole alkoholisteja, kanna puukkoa mukanaan, kärsi vihanhallintaongellista ja väkivaltaisuudesta jne jne.
Kommentti nro 9 HO HO HOO ! Nice try but no catch ! Better luck next time !
En näe syytä. Meillä on jo pohjoismaiden välillä yhteistyötä ja sopimuksia enemmän kuin Yhdysvaltain osavaltioilla.
Toisaalta yhdistyminen tarkottaisi kolmen kuningashuoneen hävittämistä, mikä on aina hyvää ja kannatettavaa.
Pohjoismaat on huonoja sotimaan. Joku valtio tulisi ja vallottaisi ennen pitkään. Jos arvostaa omaa maata niin pitää sijoittaa puolustukseen. Kenelläkään pohjoismaista ei ole ydinaseita tai käytössä (laajasti) kehittynyttä tekniikkaa.
Et ole. Nämä uusnatsiressukat haaveilevat pohjoismaisen valtion perustamisesta. Mutta Suomi nyt vain on monissa asioissa aika erilainen kuin muut Pohjoismaat, ja kuten joku jo sanoikin, muissa Pohjoismaissa Suomi on se Pohjoismaiden juntein, surkein ja heikoin lenkki. Ja tuo kielipolitiikka kuulostaa just niin tyhmältä kuin olettaa saattoi.
[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 02:18"]
Hyvä ehdotus, meistähän tulisi öljyvaltio sitten :)
[/quote]
Aivan, taitaa muuten Norjalla mennä taloudellisesti tällä hetkellä niin kivasti (?) että niitä kiinnostaisi kaikkeista vähiten ottaa taakakseen velkakriisin partaalla kamppailevaa maata...
[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 03:28"]Et ole. Nämä uusnatsiressukat haaveilevat pohjoismaisen valtion perustamisesta. Mutta Suomi nyt vain on monissa asioissa aika erilainen kuin muut Pohjoismaat, ja kuten joku jo sanoikin, muissa Pohjoismaissa Suomi on se Pohjoismaiden juntein, surkein ja heikoin lenkki. Ja tuo kielipolitiikka kuulostaa just niin tyhmältä kuin olettaa saattoi.
[/quote]
Suomalaisilla on todellakin huono tai ainakin erikoinen maine muissa Pohjoismaissa. Sen sijaan kansainvälisissä vertailuissa Suomi menestyy kyllä yhtä hyvin kuin muut Pohjoismaat.
Suomi oli Ruotsin alusmaa satoja vuosia. Meillä ei silloin ollut juuri oikeuksia mutta oli velvollisuuksia passata petrefolkkia. Ei saanut käyttää omaa kieltä,ei maalata taloja,ei purjehtiaa ja ties mitä muuta. Piti lähteä lukemattomiin ruotsalaisten keksimiin sotiin Puolaan ja Ukrainan alueelle esimerkiksi puhumattakaan siitä että meidän tuli luonnollisesti torpedoida venäläisten tänne tulo.Onneksi eräs suomalainen soturi tappoi sodan päätteeksi Ruotsin kuninkaan. Sodat loppuivat joksikin aikaa.
[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 04:14"]
[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 03:28"]Et ole. Nämä uusnatsiressukat haaveilevat pohjoismaisen valtion perustamisesta. Mutta Suomi nyt vain on monissa asioissa aika erilainen kuin muut Pohjoismaat, ja kuten joku jo sanoikin, muissa Pohjoismaissa Suomi on se Pohjoismaiden juntein, surkein ja heikoin lenkki. Ja tuo kielipolitiikka kuulostaa just niin tyhmältä kuin olettaa saattoi. [/quote] Suomalaisilla on todellakin huono tai ainakin erikoinen maine muissa Pohjoismaissa. Sen sijaan kansainvälisissä vertailuissa Suomi menestyy kyllä yhtä hyvin kuin muut Pohjoismaat.
[/quote]
Olin Tanskassa työpaikassa, jossa oli suomalaisia, tanskalaisia ja norjalaisia. Kaikki me ajattelimme, että ruotsalaiset olivat hellyyttävällä tavalla jotenkin hupsuja poliittisessa korrektiudessaan. Sovimme, kun työpaikkaamme tuli ensimmäinen ruotsalainen kollega, että emme paljasta asennettamme hänelle.
[quote author="Anonyymi nihilisti" time="25.03.2015 klo 01:49"]
- Kyseessä olisi maailman noin 15. suurin talous ja G20:n jäsen
- Asukkaita olisi noin 25 miljoonaa ja kyseessä olisi maailman kuudenneksi rikkain maa
- Muut Pohjoismaat ovat samalla tavalla liberaaleja ja äärivasemmistolaisia kuin Suomi
- Pohjoismailla on erinomainen brändi. Kysyttäessä G8-maiden asukkailta Ruotsilla oli 3. paras maine, Suomella 4. paras, Tanskalla 6. paras ja Norjalla 7. paras. Uudessa valtiossa nämä yhdistyisivät
- Matkailuvaltteina olisivat yhtä aikaa niin tunturit, revontulet, vuonot, tulivuoret kuin geysiritkin
-Kööpenhamina ja Malmö muodostavat hyvällä paikalla sijaitsevan kaksoiskaupungin, joten se olisi itseoikeutettu pääkaupunki
- Ruotsin maahanmuuttopolitiikasta ei tarvitse välittää, koska muut osavaltiot jyräisivät Ruotsin osavaltion enemmistön tyrannialla
[/quote]
Et liene ainut. Pohjoismaat ovat toistaiseksi parasta mitä ihmiskunta on kyennyt esittämään. Ei mikään yksityiskohta vaan kokonaisuus. Ei miehitettyjä avaruuslentoja eikä pyramideja mutta silti.
Pitäisi vain määritellä tiiviimmän yhteistyön hyödyt ja haitat.
Ei kannata sellaisesta haaveilla, jossa suomi jäisi vähemmistökieleksi ja pääkaupunki olisi tuhannen kilometrin päässä.
[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 04:14"]
[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 03:28"]Et ole. Nämä uusnatsiressukat haaveilevat pohjoismaisen valtion perustamisesta. Mutta Suomi nyt vain on monissa asioissa aika erilainen kuin muut Pohjoismaat, ja kuten joku jo sanoikin, muissa Pohjoismaissa Suomi on se Pohjoismaiden juntein, surkein ja heikoin lenkki. Ja tuo kielipolitiikka kuulostaa just niin tyhmältä kuin olettaa saattoi. [/quote] Suomalaisilla on todellakin huono tai ainakin erikoinen maine muissa Pohjoismaissa. Sen sijaan kansainvälisissä vertailuissa Suomi menestyy kyllä yhtä hyvin kuin muut Pohjoismaat.
[/quote]
Mitäpä ne Suomesta ymmärtäisivät, kun ei heillä ole pakkosuomeakaan. Todennäköisesti saavat tietonsa suomenruotsalaisilta, jotka tykkäävät liata omaa pesäänsä.
Vastustan pakkoruotsia, mutta jos tuollainen yhdistyminen saataisiin aikaan niin opettelisin ruotsin mielelläni. Tuon kokoinen talous voisi nippanappa jo pärjätäkkin EUn ulkopuolella. Suomi jäisi tuossa kyllä peräkyläksi.
Mutta ei tuollainen ole mahdollista; norjalaiset tajuaa että heille jäisi maksajan rooli ja suomalaiset vastustaa kaikkea muutosta
EI PAKKORUOTSIA SUOMEEN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!