Krista Kiuru ottanut ohjat käsiinsä
Samalla kun Marin bilettää. Rokotustalkot tulossa , opiskelijat, eläkeläiset ja puolustusvoimat auttamaan.
Kommentit (272)
Sössineet poliitikot laittavat nyt omia kämmejään deltatartuntojen kasvussa uuden omikronin syyksi
Nyt valkopestään talouslähtöisen koronanhoidon lue hoitamattomuuden mokia laittamalla kesästä asti pahentunut koronatilanne uuden virusvariantin syyksi.
Kiuru on tolkuin ministeri joka varoitti jo alkusyksystä Suomen koronatilanteen olevan "veitsenterällä", koska deltavarianttitartunnat olivat nousseet kesästä asti, kuten myös sairaalahoitotarve ja koronakuolemat.
Asiaa hän on puhunut koko ajan, mutta nämä kulkutautimyönteiset talousorientoituneet poliitikot ovat hänen sanojaan torpanneet, koska pelastavat bisneksiä covidilta kansan sijaan.
Nyt Marin, Kurvinen, Lintilä ja Saarikko ovat hiljaa sössittyään Suomen aiemmin hyvin Kiurun johdolla hoidetun pandemian neljännen/viidennen aallon.
Ja ne kasvavat tartuntamäärät ja koronakuolemat joita on ollut enenevästi rokotetuilla lupa levittää passilla bailauksen, parveilun ja matkailun takia ovat olleet deltavirusta, vaikka kasvavaa pahaksi päästettyä ongelmaa koitetaan siirtää uuden variantin omikronin syyksi, jonka osuus syksyn ja alkutalven aikana kasvaneissa tartunnoissa ja koronakuolemissa on ollut vielä marginaalinen.
Jopa Norjan pikkujoulujen massatartunnasta täysrokotettuihin puolet oli deltaa, kuten suurin osa muistakin Euroopan täysrokotettujen koronapassillisten pikkujoulu-, festari-, joukkue- jne. massatartunnoista syksyn ja alkutalven mittaan.
Deltavariantti tarttuu rokotettuihin siinä missä omikronkin, mutta omikron on nyt tekosyy siihen miksi tartunnat muka nyt pohjoismaissa lisääntyvät ja erityisesti rokotettujen koronapassillisten keskuudessa.
Tartunnathan ovat todellisuudessa lisääntyneet ihan deltan ansiosta koko syksyn-alkutalven kesästä asti.
Meno on tietenkin vain kiihtynyt hengitystieinfektiokauden alettua, onhan covid kausivaihteleva hengitystieinfektio, jonka pahin kausi on loka-huhtikuun välillä.
Poliitikkojen MaRa-bisneksiä pelastava ja asiakkaissa pitävä "nyt saa taas elää ja bailata" politiikka on vain pahentanut tilannetta sekä parveilua lisäävät "lupa levittää ja tartuttaa passit" antaneet polttoainetta nousevalle koronaroihulle.
Koronapassi ei ole rajoite se on polttoainetta koronapalolle!
Kiuru laitettiin touko-kesäkuussa sivuun koronanhoidosta ja tilalle tulivat suuren koronariskin matkailu-, ravintola- ja tapahtuma-alan bisneksiä covidilta pelastavat Kurvinen ja Lintilä jotka halusivat kaiken auki. Myöhemmim Marin liittyi mukaan "nyt saa taas elää" jutuillaan. Vasta loppusyksystä kun tilanne räjähti käsiin Kiuru päästettiin taas ääneen ja hoitamaan muiden mokat. Kiuru kelpaa kyllä sijaiskärsijäksi kun mokailijat piiloutuvat ettei pahentunutta tilannetta yhdistettäisi heihin.
Ohis; kylläpäs melkoiseen guziragoon kala- tai oinasvauva syntyy ellei keskosena tähän omikronmaailmaan putkahda, nyyh...
Vierailija kirjoitti:
Kiiluvasilmäinen huruakka. Oma ego tärkeämpi kuin Suomen terveydenhoito.
RIP Suomi
Jos Porista oot niin cveh (rot-13) oot??
Kiurulla on kokonaistilanne hallussa ja terve järjen käyttö. Bilettäjät ovat omassa kategoriassaan.
Kiuru vaan jatkaa kiusaamista. Toivottavasti Ville vetää turpaan mokomaa emakkosikaa.
Kiusaaja saatava eristettyä jonnekin. Kiuru laitettava vankilaan.
Suomessa on Euroopan korkein koronakuolleisuus. Hupakot eivät osanneet hoitaa edes Koronaa ilman valtavaa ruumisläjää ja velkavuorta. Moni menetti rakkaan omaisensa ja lähimmäisensä hautausmaalle Marinin hallituksen ministerien törkeän välinpitämättömyyden ja kyvyttömyyden takia.
Kiuru painaa jarrua. Mikään asia ei etene valiokunnassa. Kahvia ja Kampaviineriä kuluu mikä näkyy Kiurun habituksestakin.
Kiuru on elukka pahimmasta päästä. Voisiko sen lopettaa vaikka Rolf?
punikkien rodun jalostusta nurminen nussi kiurun ja mariinin tiineeksi kiuru todella naurettava koronan aikaa mutu söpötyksiä päivittäin ei ole ihme kun demareiden kannatus ja luottamus laskee.
Kiiluvasilmäinen huruakka. Oma ego tärkeämpi kuin Suomen terveydenhoito. Ajaa väkisin rokotepakon hoitajille, kun muuten kärsisi "arvovalta" tappion. Ei mitään järjen ääntä, ei suhteellisuudentajua. Toteuttaa omaa mielivaltaansa. Hakee jo armeijan tukea agendalleen, että saadaan näyttävämpi show aikaan. Kyllä siinä sitten aremmat taipuu ja tottelee, että kyllä sille 3. piikille täytyy lähteä, kun jo armeijakin hälytetään. Tietenkin tämä on vasta harjoitus manööveri, jolla totutetaan väki siihen, että kansalliarmeija toteuttaa rokotuksia.
Ensin vapaaehtoisia rokotuksia.
Ja sitten se onkin jo ihan luonnollista, että Suomen kansallisarmeija toteuttaa pakkorokotuksia omille kansalaisilleen.
Hysteerikko ja elämäntapasairas, pakkomedikalisaation terveelle ihmiselle pakottaja.
Maanpetturi Kiuru tuhoaa Suomen.
RIP Suomi