Kauhea morkkis viikonlopusta..
Olin bilettämässä ja antauduin sitten miehen vieteltäväksi. Tanssin ja juttelin tämän miehen kanssa illan mittaan ja oli mukavaa. Tein lähtöä hotellihuoneeseeni, kun hän iskeytyi matkaan. Sanoin, että en halua mitään seksiä ja hän oli ihan että "joo, en minäkään, kävelen vain samaa matkaa huoneeseen". Ajattelin, että ihan ok, voidaan jutella lisää ja voihan hän nukkua vaikka toisessa sängyssä. Luotin siis häneen, kun oli tutusta porukasta.
Jatkettiin juttelua ja niinhän siinä kävi, että en pystynyt vastustamaan suutelua ym. ja päädyimme harrastamaan seksiä. Ei siinä mitään, oli mukavaa ja oli mukava nukkua kainalossa. Aamullakin oli ihan luonteva tunnelma.
En ole ikinä mennyt noin tuntemattoman kanssa sänkyyn. Oikein klassinen yhden yön juttu. Niin, ja molemmat ollaan kyllä sinkkuja, että ei siinä senkään puolen ole mitään. Edellisestä seksikerrasta on lähes vuosi ja olin tuolloin korviani myöten ihastunut. Olen lähes keski-ikäinen äiti-ihminen ja ollut aina sitä mieltä, että en kykene satunnaispanoihin ja tuollainen on ihan "pois minusta". Mutta näinpä kävi.. miksi olin niin helppo?! Lohduttakaa nyt vähän, että ei tästä helvettiin joudu.
Kommentit (32)
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 20:36"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 20:25"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 19:24"]
Vähästä sulla kyllä morkkis tulee. Eihän tuossa nyt ole kuinkaan käynyt ja kivaakin oli.
[/quote]
Kyllä mä ymmärrän Ap:n morkkiksen. Ei kaikki jakele tseään ympäri kyliä.
Käytithän, Ap, kondomia?
[/quote]
Joo, kyllä se minun käsittääkseni oli käytössä.
Ap
[/quote]
Siis mitä? Olitko niin kännissä, ettet tiedä?
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 20:40"]

Sanoin huonosti. En ollut kännissä, ehkä huppelissa. Tarkoitin, että kyllä se kortsu mielestäni oli koko ajan mukana. Oli pimeää ja aika kauan siinä kuitenkin oli toimintaa. Jos mies olisi jossain vaiheessa heittänyt kortsun pois, en olisi huomannut. Mutta tuskin sitä teki?
Ap
Täytyy olla aikamoinen siveydensipuli jos tuollaisesta saa itselleen morkkiksen...
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 20:31"]
Se on elämää. Ja jos se tuntui mukavalta ja vielä aamullakin ok fiilis, niin eihän siinä mitään. Ei se tarkoita, että yhden yön juttuja tarvisi ottaa tavaksi, etkä "leimaudu" miksikään.
Eikö toisaalta ole ihan kiva, että oli edes hieman tuttu mies, ettei joku ihan tuntematon tyyppi, jonka taustoista ei tiedä mitään.
Voisiko sinun ja sen miehen juttu kehittyä?
[/quote]
Niin, no en nyt ihan hirveän tuttuna pitäisi. Onhan meillä yhteisiä tuttuja ja tiedän, että mistä hänet tavoittaa. Ja juteltiin jonkun verran elämäntilanteista ja taustoistamme.
Juteltiin kyllä parisuhteestakin, yleisellä tasolla. Molemmat olivat sitä mieltä, että arki on kiireistä lasten ja työn kanssa, että vaikea olisi löytää aikaa suhteelle. Voisin kyllä ihan hyvin tapailla häntä mahdollisuuksien mukaan, mutta en ole yhtään varma, onko hän kiinnostunut. Aamulla hän kyllä sanoi, että mielellään näkisi muissakin merkeissä ja jotain että "laitetaan facessa viestiä" jne. Mutta olikohan se sitten sellaista "hyvää päivää kirvesvartta" -small talkia. Kohteliaisuutta vain. Puhelinnumeroita ei vaihdettu.
Ap
Saatana täällä, odotellaan pirun kanssa sua täällä porteilla, alas tulla nyt.
Sinullahan oli vain mukavaa miehen kanssa? Elämästä pitää nauttia.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 21:31"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 20:31"]
Se on elämää. Ja jos se tuntui mukavalta ja vielä aamullakin ok fiilis, niin eihän siinä mitään. Ei se tarkoita, että yhden yön juttuja tarvisi ottaa tavaksi, etkä "leimaudu" miksikään.
Eikö toisaalta ole ihan kiva, että oli edes hieman tuttu mies, ettei joku ihan tuntematon tyyppi, jonka taustoista ei tiedä mitään.
Voisiko sinun ja sen miehen juttu kehittyä?
[/quote]
Niin, no en nyt ihan hirveän tuttuna pitäisi. Onhan meillä yhteisiä tuttuja ja tiedän, että mistä hänet tavoittaa. Ja juteltiin jonkun verran elämäntilanteista ja taustoistamme.
Juteltiin kyllä parisuhteestakin, yleisellä tasolla. Molemmat olivat sitä mieltä, että arki on kiireistä lasten ja työn kanssa, että vaikea olisi löytää aikaa suhteelle. Voisin kyllä ihan hyvin tapailla häntä mahdollisuuksien mukaan, mutta en ole yhtään varma, onko hän kiinnostunut. Aamulla hän kyllä sanoi, että mielellään näkisi muissakin merkeissä ja jotain että "laitetaan facessa viestiä" jne. Mutta olikohan se sitten sellaista "hyvää päivää kirvesvartta" -small talkia. Kohteliaisuutta vain. Puhelinnumeroita ei vaihdettu.
Ap
[/quote]
Sinä voisit kuitenkin olla kiinnostunut? Eihän sitä vielä tiedä, jos antaa asioiden sujua omalla painollaan. Lopulta, jos olette todella kiinnostuneita toisistanne, niin kyllä aikaakin sitten löytyy :)
en kyllä usko, että kukaan huvikseen sanoo noin, että laitetaan viestiä ja että ois mukava nähdä ellei oikeasti tarkoita sitä. Eihän niin olisi pakko ollut sanoa.
No eihän tossa mitään pahaa ole. Huvittavaa sinänsä kun mieskään ei halunnut mitään tuli vaan samaa matkaa ;D ahh kuinka moni nainen on ton sanomisen jälkeen kuitenkin päätynyt sänkyyn :D
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 20:18"]
No niin kai sitten. On vain aika todennäköistä, että jossain vielä nähdään. Sitä vain mietin, että hän on nähnyt vatsamakkarat ja riippatissit ym. intiimit osat. Sitä paitsi en ollut edes varautunut mihinkään tämmöiseen, niin oli ne kammottavat karvat sun muut paikallaan. Toivottavasti hän ei ollut kovin pettynyt.
Mutta ehkä tässä iässä voi pitäisi jo luopua epävarmuudesta. Itsehän vonkasi.
Ap
[/quote]
Siis häh? Et kai sä nyt tosissaan mieti ettei vaan mies pettynyt ja häpesit kroppaasi? Sullahan ois pitänyt olla kivaa! Toivottavasti tuli iso O.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 21:37"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 21:31"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 20:31"]
Se on elämää. Ja jos se tuntui mukavalta ja vielä aamullakin ok fiilis, niin eihän siinä mitään. Ei se tarkoita, että yhden yön juttuja tarvisi ottaa tavaksi, etkä "leimaudu" miksikään.
Eikö toisaalta ole ihan kiva, että oli edes hieman tuttu mies, ettei joku ihan tuntematon tyyppi, jonka taustoista ei tiedä mitään.
Voisiko sinun ja sen miehen juttu kehittyä?
[/quote]
Niin, no en nyt ihan hirveän tuttuna pitäisi. Onhan meillä yhteisiä tuttuja ja tiedän, että mistä hänet tavoittaa. Ja juteltiin jonkun verran elämäntilanteista ja taustoistamme.
Juteltiin kyllä parisuhteestakin, yleisellä tasolla. Molemmat olivat sitä mieltä, että arki on kiireistä lasten ja työn kanssa, että vaikea olisi löytää aikaa suhteelle. Voisin kyllä ihan hyvin tapailla häntä mahdollisuuksien mukaan, mutta en ole yhtään varma, onko hän kiinnostunut. Aamulla hän kyllä sanoi, että mielellään näkisi muissakin merkeissä ja jotain että "laitetaan facessa viestiä" jne. Mutta olikohan se sitten sellaista "hyvää päivää kirvesvartta" -small talkia. Kohteliaisuutta vain. Puhelinnumeroita ei vaihdettu.
Ap
[/quote]
Sinä voisit kuitenkin olla kiinnostunut? Eihän sitä vielä tiedä, jos antaa asioiden sujua omalla painollaan. Lopulta, jos olette todella kiinnostuneita toisistanne, niin kyllä aikaakin sitten löytyy :)
en kyllä usko, että kukaan huvikseen sanoo noin, että laitetaan viestiä ja että ois mukava nähdä ellei oikeasti tarkoita sitä. Eihän niin olisi pakko ollut sanoa.
[/quote]
Niin. No minä sitten hölmönä otin tuon tosissani, ja tosiaan laitoin viestiä, että "oli mukavaa ja jos haluat joskus tavata, niin ilmoittele." Jäi vain niin sekava olo ja tuntui, että olin itsekin vähän tyly - lähdin nopeasti kotia kohti jne. Ajattelin sitten, että olen ainakin itse ystävällinen, vaikka olisi millainen pelimies hän ollutkin lopulta. Ehkä tein itsestäni pellen, mutta mitäpä tuosta. Enkä edes tiedä, huomaako hän viestiä kun ei olla kavereita facessa, niin ehkä viesti menee sinne muut-boksiin.
AP
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 20:49"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 20:40"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 20:36"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 20:25"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 19:24"]
Vähästä sulla kyllä morkkis tulee. Eihän tuossa nyt ole kuinkaan käynyt ja kivaakin oli.
[/quote]
Kyllä mä ymmärrän Ap:n morkkiksen. Ei kaikki jakele tseään ympäri kyliä.
Käytithän, Ap, kondomia?
[/quote]
Joo, kyllä se minun käsittääkseni oli käytössä.
Ap
[/quote]
Siis mitä? Olitko niin kännissä, ettet tiedä?
[/quote]
Sanoin huonosti. En ollut kännissä, ehkä huppelissa. Tarkoitin, että kyllä se kortsu mielestäni oli koko ajan mukana. Oli pimeää ja aika kauan siinä kuitenkin oli toimintaa. Jos mies olisi jossain vaiheessa heittänyt kortsun pois, en olisi huomannut. Mutta tuskin sitä teki?
Ap
[/quote]
Viimeinen lause paljasti Porvoolaisen haa!