14-vuotiaan teinin ruokahalu :(
Mitä tehdä kun teini kiukuttelee ja karjuu jatkuvasti ruoasta ja herkuista? Hän on 160 cm ja painaa 68 kiloa ja on saanut nuottia koulun terveystarkastuksessa painostaan. Raivoaa kun ei saa herkkuja ja hedelmät eivät kelpaa hänelle herkuiksi. Meillä on hedelmiä aina.
Lämmin ruokakaan ei maistu ja salaatti on kauhistus. Närppii kolme lusikallista lämmintä ruokaa ja menee sitten tunnin päästä salaa keittiöön syömään ison läjän voileipiä.
Viikkorahaa joudun antamaan koska en halua että teini alkaa varastelemaan karkkia kaupasta. Eniten suututti se, että hän myy välillä vähäisiä vaatteitaan ja kenkiään kavereille ja ostaa rahoilla herkkuja. Olin todella vihainen kun myi lahjaksi saamansa kengät.
Onko hänellä syömishäiriö? Mistä hakea apua kun ravitsemusterapeutilla käymisestä ei ole hänelle mitään hyötyä? Annanko teinin syödä itsensä satakiloiseksi ja luotanko siihen että hän sitten aikuisena järkiintyisi syömisen suhteen? Se tuntuu todella pahalta mutta vaikuttaa vääjäämättömältä.
Mistä tuollainen reuhaaminen ja järjetön syöminen johtuu?
Kommentit (47)
Meillä taistelu käytiin siirä ettei syönyt. Joutui sairaalaan viikoksi. Nyt ehkä tajuaa jo hiukan syödä.
Suosittelen hakeutumista syömishäiriöihin perehtyneelle terapeutille. Duhde ruokaan ei vaikuta ihan normaalilta.
Jospa antaisit lapselle ravitsevaa ruokaa rasvoineen päivineen. Ei hedelmät nälkää pidä.
Lopetat sen ostamisen ja rahan antamisen. Piste. Jos myy kenkänsä, niin ostat sille kirpparilta käytetyt, joita kukaan ei halua. Joku tolkku sulta itseltäsikin puuttuu rajojen asettamisessa. Anna varastaa, kantakoon seuraukset.
[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 21:42"]
Jospa antaisit lapselle ravitsevaa ruokaa rasvoineen päivineen. Ei hedelmät nälkää pidä.
[/quote]
Osaatko laittaa hyvää ruokaa? Jos ruoka on pahaa ja tylsää niin ei ihme että herkut maistuu mieluummin.
Vie se kallonkutistajalle. Taustalla saattaa olla joku muusta syystä aiheutunu klikki joka laukaisee tuommoisen
No ei kyllä kuulosta siltä, että millään kurilla ongelmaa voitaisin hoitaa.
Ehkä olisi viisainta ottaa vaikka kouluterveydenhoitajaan tai muuhun vastaavaan tahoon yhteyttä. Hän sitten tarvittaessa ohjaa eteenpäin.
Omaan korvaani kuulostaa kyllä pahasti siltä, ettei suhde ruokaan ja syömiseen ole ihan kunnossa. On omakohtaista kokemusta.
Onko tämä uutta, onko lapsi pikkulapsena ja alakoululaisena syönyt normaalisti terveellistä ruokaa? Luulen että jos kyseessä hetkellinen kausi niin on mahdollista palata normaaliin, jos vaan saa juteltua kunnolla lapsen kanssa. Mutta jos aina on syöty miten sattuu niin se on aika mahdoton teini-iässä korjata
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 00:08"]Eikö läskien pitäisi olla leppoisia? -mies29-
[/quote]
Olet Oikeasti tosi paska jätkä ja sitten aina ihmettelet kun ei arvostusta heru? Ei arvoa sille, joka ei sitä ei ansaitse. N26, BMI 20
Nyt järki käteen.! 14-vuotias on rajussa kasvuvaiheessa, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Fysiikka muuttuu ja hakee muotoaan, ja voi olla lihavia ja honteloita kausia. Ei saa arvioida samalla mitalla kuin aikuisia eikä varsinkaan luoda paino- tai ulkonäköpaineita! Tuon ikäinen voi vetää vaikka kokonaisen kääretortun yhdeltä istumalta (nimim. kokemusta on) ja päätyä hoikaksi 18-vuotiaaksi. 14-vuotiaana aineenvaihdunta on jotain ihan muuta kuin aikuisella. Lopettakaa se lastenne painon vahtaaminen (paitsi jo akoreksiasta on kyse). Ravinnontarve on teinillä ihan muuta kuin kasvunsa lopettaneella aikuisella!
No höpö höpö että ylipainoinen teini tarvitsisi kokonaisia kääretorttuja ravinnontarpeeseen.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 00:07"]
Saanut nuottia :D:D
[/quote]
Varmaan autocorrect on muuttanut nootin nuotiksi :D
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 01:20"]
No ei kyllä kuulosta siltä, että millään kurilla ongelmaa voitaisin hoitaa. Ehkä olisi viisainta ottaa vaikka kouluterveydenhoitajaan tai muuhun vastaavaan tahoon yhteyttä. Hän sitten tarvittaessa ohjaa eteenpäin. Omaan korvaani kuulostaa kyllä pahasti siltä, ettei suhde ruokaan ja syömiseen ole ihan kunnossa. On omakohtaista kokemusta.
[/quote]
Tuossahan kerrottiin että kuvioissa on sekä kouluterveydenhoitaja sekä ravitsemusterapeutti. Vanhemmat voivat laittaa viimeisen päälle ravitsemusterapeutin ohjeiden mukaiset syömiset mutta jos teini ei syö niitä niin siitä ei ole hyötyä.
Ap on toiminut siinä fiksusti että antaa viikkorahaa eikä aja nuorta pilaamaan tulevaisuuttaan varastelulla. Osa nuorista on vain niin itsepäisiä ja persoja herkkujen perään että he myyvät vaikka itseään jos eivät saa muuten herkkuja. Voisiko nuori olla masentunut?
Onko kenelläkään muulla samanlaista tapaistaan kotona? Ottaa aivoon tuo jokapäiväinen taistelu. Ei tee mieli ostaa enää yhtään vaatetta koska en tiedä aikooko teini myydä sen ja vetää rahoilla pizzaa, limua ja makeaa.